perjantai 30. syyskuuta 2016

Talo kuin legopalikka

Me ollaan nyt päätetty jäädä tähän mun isovanhempien taloon. Jännittää! Sanotaanko, että ei tämä nyt aivan Ainola ole. Ei vaaleanpunainen puinen huvila-look-a-like vaan tiilinen ja matala. Näyttää ihan tiileltä ja on tiilenvärinen. Hyi. 

Sijainti sen sijaan on erinomainen. Aivan keskustan tuntumassa, päättyvän tien viimeinen talo. Valaistu pururata 150 metrin päässä. Lähimpään kauppaan alta viis minsaa pyörällä ja urheilupuisto vielä lähempänä. Mun vanhemmat asuu kolmen kilsan päässä ja anopin matkakin lyheni yli puolella. Ex-naapuri lohdutti, että hänen ex-ukkonsa voi varmaan antaa reilun tarjouksen rappauksesta, jos haluan tiilestä eroon. Silloin väriksi tulee vaaleanpunainen, sano Mies ja kunnan rakennusvalvomo mitä sano! 

Sisältä talo on aikamatka vuoteen 1968. Kaikki täysin alkuperäistä. Pieni pintaremontti ei aivan tule kyseeseen. Käytännössä kaikki menee uusiksi: katto, salaojat ja sadevesijärjestelmä, putket, viemärit, osin sähköt ja lämmitysjärjestelmä sekä tietty pinnat. Uusi takka saapuu lokakuun lopussa, sitä odotan kovasti. 

Ystäväni sanoi, että vähänkö hän odottaa mun face-päivityksiä, kun hajoillaan täällä ydinräjähdyksen keskellä. On mulla kans ystäviä. 

Hyvä puoli on se, että perikunta myi tän meille melko halvalla. Huono puoli on se, että kun kaikki joudutaan uusimaan niin ei tässä aivan Kroisos Pennoseksi pääse itseään tuntemaan. Ja pelottavinta on se, että pelissä on kymmeniä tuhansia euroja, ja joudut luottamaan vieraisiin ihmisiin etkä ymmärrä itse mistään mitään! Yksi sähkäri sanoi että joo, kyllä nää kaikki sähköjohdot tulee uusittaviksi viimeistään viiden vuoden sisällä, että kyllä ne kantsis vaihtaa kaikki heti. Toinen sähkäri sanoi, että älkää missään nimessä, ei ne ole miksikään menneet ja pistorasioiden vaihto riittää. Yksi putkimies mittasi pattereiden paikat ja silmäiltiin tunnin verran lämminvesiputkien kulkua. Toinen sanoi, että ei mitään pattereita kannata laittaa vaan lattialämmitys koko taloon. Koita tässä nyt sitten.

   Ryhdyinkö mä tähän remonttiin tosiaan ihan vapaaehtoisesti? 

Nyt me ollaankin sitten pyöritetty melkoista kilpailutusta. Yritetään saada tolkkua siitä, missä minkäkin remontin hinnat pyörii, että osataan laskea oma budjetti, ja myös valita paras mahdollinen tekijä. Mistä senkin sitten tietää? Salaojaremontin eka tarjoaja heitti hinnaksi yli 13 tonnia. Kyllä mä mietin, että what the fook. Jos sä oot kerran investoinut johonkin pieneen bobcattiin, ja kaivat sillä talon ympäri puolen metrin syvyydeltä, eikä ne muoviputketkaan voi niin kalliita olla, niin miten sä sen 13 tonttua perustelet? Sama kun Mies tutki kattoäijien tarjousta: tyyppien tuntipalkka on 250 euroa! Siis tunnissa noin paljon per ukko! Vittu mitkä katteet. Täyttä kusetusta.

Että on tässä vielä pitkä matka, ennen kuin mun Birger Kaipiaiset pääsee seinään. Pitää pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä. Just mun vahvat puolet. 

Kerran paloi jo hermot, mutta ei onneksi omaan väkeen vaan yhteen kattofirmaan. Oltiin Pirkkiksen kanssa syömässä, kun näin, että kaksi pakettiautoa ajaa pihaan. Seuraavaksi kuulin, että joku jo saapastelee meidän katolla! Hiillyin. Puin meille vaatteet ja mentiin ulos. Olin ihan naama nutturalla ja huusin sinne katolle, että terve vaan, tepäs kiipesittekin sinne jo. Ei kenenkään katolle mennä ilman ovikellon rimputusta ja esittäytymistä saatana! Sitten se toinen niistä englantilaisen merimiehen näkösistä tatskanaamoista vastasi, että isäntä sanoi, ettei hän ole kotona. Vähänkö alkoi otsasuoni tykyttää. Vastasin että joo, mutta emäntä olis ollut kotona! Auto pihassa ja valot päällä niin siitä olisi voinut välkympi kaveri vetää johtopäätöksen, että joku saattaapi olla kotona. 

Jäin sitten marttyyrinä pihalle haravoimaan ja kun nää dudet laskeutui alas niin eivät silloinkaan esitelleet itseään saati tulleet kättelemään. Toinen ilmoitti, että hän ottaa mun mieheen yhteyttä. Vastasin, että kyllä mullekin ihan voi kertoa arvioita. Vai olenko minä joku aivoton apina, mitä! Hän alkoi siinä sitten jeesustella, että tuossa räystään alla on joku pelti, ja että se tulee kyllä olemaan hankala. Teki mieli vastata, että elä sinä kuule sitä murehdi, sinä et tätä kattoa tule korjaamaan. Äijä koitti varmaan kusettaa ylimääräiset viisi tonnia "hankalan pellin" takia. Sanoin vaan, että sä varmaan sitten lähetät siitä kirjallisen tarjouksen, niin kuin kaikki muutkin. Noin huonolla käytöksellä ei ansaita parin kympin kattourakkaa, se on yks mikä on varma se!

   Suksippa vittuun mun pihalta. 


torstai 29. syyskuuta 2016

Burn motherfucker, burn

Sitä mä vaan ihmettelen, että miten jonkun talo palaa kattoparrusta kivijalkaan kytevän röökitumpin takia, ja mun takka ei syty kokonaisen Turun sanoman ja KUUDEN sytytyspalan avulla ja tarvitaan viisi polvistumista ja 20 ave mariaa ja esirukousta, että noi riivatun klapit viittii ottaa tulta alleen. Hyvänen aika sentään. 




tiistai 27. syyskuuta 2016

Niili ja linnut

Naapurin gubbe varoitteli ajamasta kovaa, kun tässä asuinalueella liikuskelee paljon kissoja ja siilejä. Kuulemma kerran hän oli nähnyt kuusi siiliä kerrallaan! Voi miten mä ilahduin, en ole vuosiin nähnyt siilejä! 

Meidän puskissa sirkuttaa niin paljon lintuja, että viritettiin viime viikolla jo neljä lintulautaa puihin killumaan. Haettiin kaupasta vielä pari pussia pähkinöitäkin oraville. Pirkkis on innokas lintulaudan täyttäjä ja nälkäiset tirpat osoittautuivat sellaisiksi ahmateiksi, että santsikuppia on pitänyt viedä melkein joka toinen päivä. Tähän mennessä olen bongannut punarintoja (myös eläviä), talitinttejä, varpusia ja töyhtötiaisia. 

Haravoitiin pihalta lehtiä siileille kodiksi. Minä haravoin ja Pirkkis kuljetti niitä metsän reunaan lehtikompostiin omilla pikku kottareillaan. Nyt meillä on valtava kasa lehtiä odottamassa, eli ei luulisi siilien talvehtimisen olevan ainakaan pedin pehmukkeista kiinni. 

Muistan lukeneeni, että siilit tykkää syödä kissanruokaa. Haettiin sitten iso pussi whiskasia ja erilaisia märkäruokia. Pirkkis oli niin innoissaan lusikoidessaan mössöä siilin tarjottimelle, aivan sydäntä lämmitti. Laitettiin kivasti toiseen reunaan muroja ja toiseen sitä märkäruokaa ja sitten vielä vesikippo viereen. 

Aseteltiin buffetti tarjolle olkkarin ikkunan alle ihan metsän reunaan niin, että siilit uskaltais tulla ja voitais ikkunasta ihailla niiden murkinointia. Aamuisin kippo on ollut typötyhjä ja Pirkkis riemuissaan! "Niilit on ollu nyömässä!" Hän ei oikein osaa sanoa s-kirjainta, jos se on sanan eka kirjain. Kerroin, että siilit on yöeläimiä eikä niitä helposti päivällä näe, mutta että joku päivä varmasti vielä nähdään. Kyllä ne tulee rohkeammiksi, kun ruokitaan niitä säännöllisesti.

   Kiva että siileille maistuu.

Vitun naapurin äijä! Varmana sepitti koko siilitarinan vaan siksi, että me ruokittais niiden katteja ilmaiseksi. Tänään oli harakan vuoro vetää siilin murot huiviinsa. Niin olin pettynyt että en voinut kertoa Pirkkikselle totuutta. Jatkan siililegendaa ja ehkä jonain päivänä ne oikeasti löytää tiensä ruokakipolle. Tyhjälle ruokakipolle.


lauantai 24. syyskuuta 2016

Tanssii tähtien kanssa

Syksy ja terveellisempi elämä!

Talvi ja terveellisempi elämä!
Kevät ja terveellisempi elämä!
Kesä ja terveellisempi elämä!
Maanantai ja terveellisempi elämä!
Uusi vuosi ja terveellisempi elämä!
1. päivä ja terveellisempi elämä!

Tähän tyyliin mun elämäni on sujunut viimeiset 20 vuotta. Samalla kaavalla jatkui tänäkin syksynä. Ei se tietenkään sinänsä huono homma ole. Aloitin kahdet tanssitunnit!

Tiistaisin on lavis eli lavatanssijumppa. Siellä on minä ja muut 67-vuotiaat. Ensin olin ihan että ei juupeli mutta sitten se itse tanssiminen oli kyllä ihan hauskaa. Siellä tanssitaan yksiksensä humppaa ja valssia ja jenkkaa ja sen semmoista, tai siis jumpataan niiden askeleilla. Kyllä siinä veivauksessa haitari väsyi.

Sitten menin Street Dance -tunneille. Siellä on minä ja muut 17-vuotiaat. Mietin siinä niitä nuoria misuja tuijottaessani, että onko mulla nyt vähän vaikeuksia löytää tämä oma paikkani maailmassa vai mitähän on meneillään. Ei se haitannut mulla oli uudet ripsipidennykset ja keltaiset I Love Lotto aurinkolasit ja olin käynyt vielä varta vasten ostamassa stylet lilat lenkkarit ja uuden urheilutopin. Että mielestäni sulauduin tosi hyvin joukkoon!


Tässä meikän näyte yhdestä liikkeestä, jonka nimeä en muista tai pysty lausumaan.

Ohjaaja on myös nuori ja pinkkitukkainen ja hänen sieraimistaan roikkuu rengas lisäämään hiphop fiilistä. Aloitimme Housella! Enhän mä sitä osannut enkä oppinut, mutta ei se haittaa, tuli hiki ja lihakset kipeiksi! Jonkun on aina oltava se huonoin. Jään myös herkästi tuijottamaan ohjaajaa ja tyttöjä, jotka ovat taitavuudellaan ja sulavine liikkeineen ilo silmälle. Ei se lespoksi tee jos vähän tykkää katsella. 

Lämmittelynä hypimme yhden biisin verran. Siis pelkkää hyppimistä. Mietin, voiko kohdunlaskeuma tulla 2,5 vuotta raskauden jälkeen ja olin kiitollinen mustista housuista, joista ei näy virtsatahrat läpi. Tosin se kusen haju voisi hyvin johtua siitäkin, et osa pimuista on niin nuoria, et niillä saattaa hyvinkin olla vielä vaipat.

Ohjaaja on varmaan ihan hyvä opettamaan, koska kaikki muut tuntuu käsittävän heti, mistä on kyse. Mulla ei vaan mene aivoon. Fysiikka pettää ja nyt näköjään myös järki. Sit hän siellä edessä näyttää, kuinka EI kuulu tehdä - ihan kuin se katsoisi silloin aina mua! "Tehkää niinku tälleen, kevyesti!". Voi vittu jos painaa 80 kiloa niin minkään tekeminen harvemmin onnistuu kevyesti. Viimeksi oli sitten Break Dancea. 

Mä olen hyvä monessa asiassa. No, joissain asioissa. Kävi ilmi, että Break Dance ei lukeudu niihin. Harvoin on tarvinnut noin paljon hävetä. Tunnilla yritettiin seistä käsillä. Ohjaaja sanoi, että ei haittaa jos jalat menee yli, että sitten vaan polvet koukkuun ja ainakin tiedätte, että missä se teidän tasapainon raja menee. Mun jalat nousi maasta sellaiset vajaat 20 senttiä niin ei ollut pelkoa, että jalat olis menneet yli. Töms töms mä menin siellä kuin jättiläiskilpikonna. Sitten tehtiin kärrynpyöriä. Kevyesti. Parijonossa siinä sitten tehtiin sitä omaa yksilösuoritusta. Kaameeta.

Ei sekään haittaa niin pahasti, että olen huonoin, mutta kun ei siitä "tanssista" saa mitään irti, koska en pääse lainkaan kiinni siihen settiin. Jos mä osaankin hitaasti tehdä jonkun liikkeen, niin ei sitä tanssiksi voi kutsua hyvällä tahdollakaan. Ja mä olisin halunnut tanssia. 

No, jos jotain positiivista hakee niin ainakin mulla on aina kova hiki ja nyt sen käsillä seisomisepisodin jälkeen mun ruhossani kivistää sellaisetkin lihakset, joiden olemassa olosta en ollut tietoinen. Voi tietty olla, että mun kylkiluut on murtuneet ja solisluut poikki. Sen verta sattuu vielä kolme päivää nöyryytyksen jälkeen.

  I like to move it move it

Kyllä mä aion sinne mennä jatkossakin! En luovuta! Sisulla ei kyllä ole mitään tekemistä asian kanssa vaan törkyisen kalliilla hinnalla maksetulla kausimaksulla.

Itsensä kiduttamisesta saatu liikunnallinen hyöty otti vähän takapakkia, koska mua vitutti niin paljon, että olisin tunnin jälkeen marssinut suoraan siwaan ostamaan siideriä ja suklaata, mutta kun ei mulla vittu ollut lompakkoa mukana! 

Menin sitten autolla kun pääsin kotiin.


torstai 22. syyskuuta 2016

Punarinta

Minä: Oijoi katos muru, tuossa on kuollut lintu!
Pirkkis: Lintu on kuollut.
Minä: Niin, voi harmi, se on äitin suosikki, punarinta. Se on varmaan lentänyt ikkunaa päin.
Pirkkis: Lintu ei enää lennä.
Minä: No juu, ei se enää lennä. 
Pirkkis: Äiti palantaa!
Minä: Ei äiti voi sitä enää parantaa, taitaa olla liian myöhäistä.
Pirkkis: Lintupaaka.
Minä: Niinpä, voi lintuparkaa.
Pirkkis: Äiti älä sule!
Minä: En sure, älä sinäkään.