Ängrit

Viihdyn hyvin yksinäni. Tilaisuuden tullen menen mielelläni itsekseni ulos puutarhahommiin kukkamaata kuokkimaan. Kovin usein en omasta rauhasta saa nauttia; siitä pitää huolen naapurin puheripulinvaivaama eskarilainen. Myönnän, että useammin kuin kerran olen piiloutunut haravan taakse tai maastoutunut mättääseen, kun olen nähnyt hänen tepastelevan omalla pihallaan. Useammin kuin sataviisitoista kertaa hän on myös bongannut mut ja pyrähtänyt paikalle rupattelemaan.

No, ei hän paha ole ja aina metsänreunasta tervehtii ja ensin kysyy, että saako tulla. Ei kai siihen voi sanoa että ei, kun en saatana jaksa kuunnella sun juttujas! Ei hän mitään pahojaan keksi, mutta puhuu kuin Ruuneperi. Eikä hänelle tartte varsinaisesti edes vastata mitään, koska hän hoitaa puhumisen ihan itsekseenkin. Aijaa, okei, just ja vai niin riittävät vastaukseksi. Suosikkiaiheensa on Angry Birds pelit. Toisella sijalla puheenaiheissa on ängrien tyypit. Kolmanneksi eniten puhutaan ängrien kentistä ja aseista. 

Poika on kova myös tietämään kaikenlaista. Useimmat hänen lauseistaan alkavat sanoilla "tiiäks mitä, mää tiiän!" Sitten hän myös mielellään kertoo tämän tietämänsä asian, yleensä pyytämättä. 

Pojalla on joskus kaverina samanikäinen tyttö. Kysyin pojalta kerran, että missä tyttö on, että eikö hänestä saisi vähän paremman leikkikaverin kuin minusta. Kuulemma hän viihtyy paremmin minun ja Miehen seurassa, koska tyttö on vähän liian monitahoinen. :) Pienenä nuo ongelmat alkavat. Kerran tyttönen ilmoitti, että hänestä tulee isona katsastaja. Olin vähän ihmeissäni ja kysyin, että miksi ihmeessä katsastaja. Eiku kvatsastaja! R-vikaisen tulkitseminen on joskus hankalaa.

Kyttään välillä ikkunasta kuin pahempikin mökinmummo, kun penskat tuppaavat hyppelemään liian lähellä kukkaistutuksiani. Kakarathan tapaavat temmeltää menemään kuin pullopersesiat katsomatta yhtään mihin astuvat! 

Naapuruston lasten edesottamusten seuraaminen on saanut minut miettimään omaa lapsuuttani. Lähinnä olen taivastellut sitä, kuinka rasittavalta perseilymme on mahtanut naapureista tuntua! Kuningasideoita riitti liiankin kanssa: heitimme soraa Romu-Paavon auton konepellille, söimme omenoita Rusina-Paavon puista ja leikimme piilosta hänen pihavajoissaan, hiippailimme repimässä kukkia (anteeksiantamatonta!!) ja kurkkimassa ikkunoista sisään kesäöinä, kun yövyimme leikkimökissä ja kerran heitimme kolmen naapurin seinään kananmunia. Lisäksi tapanamme oli pyöräillä ympyrää erään talon pihassa, koska sinne oli asennettu asfaltti ja se oli tosi cool. Kiipeilimme myös heidän puupinoissaan tavan takaa. Aivan järkyttävää touhua! Itse kytistelen verhojen raosta, ettei kukaan vaan astu rajakivien yli meidän pihalle... 

Ihmeellisintä on se, etten muista vanhempien tai naapureiden ylipäätään olleen riidoissa keskenään kakaroiden temppujen takia. Nykyään erityisesti äidit tuntuvat ottavan asiakseen kirjoittaa Facebookin täyteen piilovittuilua naapureille syystä jos toisestakin. Pata kattilaa soimaa, enhän minäkään ole naapurin rouvalle sanonut, etten jaksaisi kuunnella sun poikasi loputonta lätinää, vaan avaudun siitä blogiin! 

Eilen poika kysyi ystävällisesti, mitä Pirkkikselle kuuluu. Kerroin, että kiitos hyvää, hän on just päiväunilla. Siihen hän tokaisi, että sitten kun sun poika kasvaa isommaksi niin sekin voi pelata ängrejä. :)