Takki kääntyi kuin kärry

Mä oon aina ollut sitä mieltä, ettei lapsia saa nostaa ostoskärryyn istumaan. Kärryn istumateline on sitä varten! Ja jos se lapsi kiukuttelee siinä telineessä, niin voi voi. Kyllä pitäisi sen verran olla hermoja ja munaa, että kestää lapsen raivarin vaikka keskellä Tokmannia. Kävelkööt sitten! Kyllä on heikko semmoinen vanhempi, joka antaa periksi lapsen kitinälle ja nostaa hänet istumaan kärryyn elintarvikkeiden joukkoon saastuttamaan kärryn pohjaa likaisilla kengillään. Olen jopa ottanut asiakseni joskus huomauttaa kyseisestä epäkohdasta ajattelemattomille vanhemmille. Häpeäisitte!

Laid-back layers

Henu Manun syyskuvasto saapui postissa.

"90-luvun grunge kohtaa modernin klubikulttuurin vaivattoman rennossa tyylissä"

Herran pieksut! Mallien päälle on kaivettu Uffin jäätävimmät lumput. Vaikka mulla ei ole pitkään aikaan ollut rahaa, olen silti odottanut postimyyntikuvastoja ja mielelläni selaillut niitä tyylikkäitä vaatteita ihaillen. Ei tartte ihailla enää. Mikä tota poikaa vaivaa, kun se on tommottis pukeutunut? 

Scubamekko. Suomeksi siis MÄRKÄPUKUMEKKO. Voisi kyllä vähän käsivarsia kylmätä, kun tuo päällä lähtisi snorklaamaan. Hienot värit silti, emmä sitä.

Back to work. Harmi, etten huomannut ostaa Miehelle tuollaista Creative Meeting pilkkupukua ajoissa töihinpaluun kunniaksi. Uskon, että hän olisi arvostanut sitä "luovissa tapaamisissa". Esimiehensäkin olisi arvostanut työterveyspsykologilähetteen verran. Tosin häneltä löytyy kyllä hieman samantapainen pyjama, elikkäs peli ei sittenkään ole menetetty!

Huppari ja muodottomat pöksyt! Siis minähän näytän tuolta joka päivä! Olen tietämättäni ratsastanut muodin huipulla. Ilahduttavaa, että pieruverkkaritkin on nykyään kuuminta hottia. 

Eka mä olin ihan et annetaan mummivainaan vaatteet hyväntekeväisyyteen mut sit mä olinkin et mä pukeudun niihin itte.

JOS mä harrastaisin juoksemista ja JOS mä laittaisin tämmöisen puvun päälle, niin naapurit ihmettelis ikkunoistaan, että nyt toi hullu pullero on vetänyt vangin haalarit niskaansa vai mikähän vesimelooni se luulee olevansa.

Jatkan elämääni vanhoissa lumpuissani. Tässä mun lookki tänään:

Kaverin lahjoittama Nanson mummopaita, urheiluhousut (huom huom!), kaksi päivää jalassa olleet sukat ja just ostamani uudet Luhdan kengät, jotka ei sopineet mun jalkaan, ja jotka annoin äidille omiakseni ne kohta takaisin. Don't you wish your girlfriend was hot like me!

Hammaspeikkoset, Osa 2

Projekti Putsaa Pirkkiksen Leegot edistyy hitaasti ja epävarmasti. Lapsestani on tullut muutenkin varsinainen Kitinä Kitte. Jokaikistä asiaa edeltää ja seuraa jonkin sortin mielenosoitus, joka vaihtelee kitinästä ja märinästä kunnon ärjyraivariin. Kukahan sekin saatanan pässi oli, joka "murehti liian vaniljaista vauvaansa ja toivoi tälle vittumaisen ämmän piirteitä"? Toivon totisesti, ettei tämä nyt ole vielä mitään uhmaa (ei kai se nyt voi 1-vuotiaana alkaa!?) vaan huono tuuli johtuu puhkeavista poskihampaista. 

Eilen aamulla sain kuningasidean lahjontakeinoksi hampaiden hoitoon. Olen mukana yhdessä tutkimuksessa ja lahjaksi osallistumisesta sain purkillisen lasten D-vitamiinipillereitä. Uulalaa, mitä herkkua ne ovat Pirkkikselle! Hän napsisi näitä banaanin makuisia ja apinan pään muotoisia pilsuja niin mielellään, että aloin käyttää niitä palkintona hampaiden harjauksesta. 

Virhe nro 1: otin pillerin esille ennen, kuin hampaat oli harjattu. Pirkkis fiksaantui pöydällä odottelevaan herkkuun ja veti kunnon kilarit heti, kun ilmeni, ettei hän saisi tabua samantien. 

Virhe nro 2: Koitin kesken raivarin selittää ja perustella rimpuilevalle ja kirkuvalle 1-vuotiaalle, että hän saisi vitamiinin heti, kun hampaat olisi harjattu. Melko hyödytöntä.

Menimme sitten hetkeksi ikkunan ääreen rauhoittumaan ja ihailemaan naapurin kissaa, minkä jälkeen koitti uusi yritys. Katos kultaseni kun se menee niin, että ensin pestään vähän hampaita, ja sitten vasta otetaan vitamiini, niin se aina menee (alkaen tänään). Raivari nro 3. 

En halunnut haukata liian suurta palaa liian pian, joten kun mielensäpahoittaja aukaisi kitansa ammolleen seuraavaa raivohuutoa varten, sujautin harjan hänen suuhunsa, sutaisin jotain tuntemattomaksi jäänyttä hammasta nanosekunnin verran ja aloitin hillittömän kehumisen. Hyyyyyyväääääää kuuuultaaaa! Just noin! Huomasiksä (et) kun äiti jo sai harjattua? Hienosti meni, eihän ollut yhtään paha! Nyt voidaan ottaa vitamiini. Huuto tyssäsi siihen ja beebis alkoi suu supussa imeskellä uutta suosikkiherkkuaan.

Valitettavasti pillereitä otetaan vain yksi per päivä, eli illalla piti kehittää uusi strategia. Iltaharjaus meni pienemmällä kiukulla, vaikka harjaustehokkuus ei juuri aamuisesta noussut. Tällä kertaa Mies istui sohvalla meidän vieressä ja sai kuunnella, kuinka hauskasti harja suhisee Pirkkiksen suussa. Annetaanko me isin vähän kuunnella, kuinka hienosti sun harja suhisee? Nyökkäys. Joo, noniin nyt isi, kuuntelehan tarkkaan. Suhi suhi. Hiiiiiieeeeenosti!!!!!!!! Saako isi vielä kuulla? Nyökkäys. Suhi suhi suhi. Nooooooiiiiinnnn hyvä Pirkkis! Uh huh, nöyräksi vetää.

Aamulla taas uuteen nousuun. Lapsi kyllä innokkaasti nyökyttelee ja osoittaa vessassa harjaansa, mutta ei sitä saisi ottaa häneltä kädestä. Pitää vissiin ostaa toinen harja, jota hän saa itse pidellä sillä aikaa, kun minä harjaan toisella. Jokaiseen "otetaan tän jälkeen taas vitamiini" ehdotukseeni hän pudisti päätään. Nei nei nou nou.

Sitten sain neronleimauksen. Vappukin tykkää pestä hampaita! Oh shit mikä kovasikavale. Pirkkis kääntyi tuijottamaan pahaa-aavistamatonta koiraa ja ymmärsin, että nyt tämä tilaisuus käytetään niinku niin hyväksi. Kävin hakemassa Vapskin oman hammasharjan ja hain jääkaapista majoneesia, jota pursotin koiran harjan täyteen. Laitetaan reilusti Vapulle tahnaa, niin tulee raikasta! Koira ei ole syntynyt eilen ja se haistoikin heti kusetuksen hajun. Epäluuloisena se kyyläsi sohvan takaa valmiina ottamaan ritolat. Majoneesin huumaava tuoksu kuitenkin tavoitti pian sen kärsän ja se lähestyi varovasti mahdollista ansaa. Nappasin rakin kiinni, kellautin sen selälleen syliini ja aloin harjata. No niin Pirkkis, katoppas, oooooooiiiii kun Vappukin tykkää harjata hampaita! Koira nuoli majoneesia innosta piukeena ja lapsi taputti ihastuneena käsiään! Pointsit kotiin meikäläiselle! 

Tämän jälkeen lapsen hampaiden harjaaminen alkoi jo sujua vähän paremmin erityisesti, kun vielä kerroin Vapunkin ihailevan Pirkkiksen reippautta ja puhtaita hampaita. Vapski nuoli maahan heitettyä harjaansa sellaisella innolla, että uskon hänen suoriutuvan kunnialla myös iltaisesta harjaus show'sta (Jälkikirjoitus: juu ei onnistunut enää illalla, vaan koira pakeni sängyn alle...).

Niin ja ai niin, eilen hän oli rosvonnut keittiön kaapista kolme pussia denta sticksejä. Niitä löytyikin sitten jemmattuna ympäri kämppää, muun muassa makuuhuoneen villasukkalaatikosta. Eipähän tartte ostaa hänelle koirien tekohampaita!

   Et oo tosissas? Parasta, kun annat minulle kolme pussia denta sticksejä. Kerralla.

Hammaspeikkoset, hammaspeikkoset, ne lystikkäitä on!

Jos tästä reilun vuoden mittaisesta vanhemmuuden uraputkestamme jaettaisiin koulutodistuksia, niin yhdestä asiasta saatais pahasti ehdot. Tai ainakin 5 miinus. Lapsen hampaiden peseminen. Miten se voikin olla niin vaikeeta? Me ei ensinnäkään muisteta harjata niitä ja toiseksi silloin, kun muistetaan, Pirkkis Itteminä ei anna koskea harjaan eikä ainakaan auttaa harjaamisessa. 

-Harjasiksä muuten vauvan hampaat aamulla?

-Ei helvetti en, entä sä?

-Juu en. 

Näin. Pitää varmaan laittaa kännykkään joku muistutus piipittämään iltaisin! Pirkkis kyllä ottaa harjan suuhunsa ja esimerkin voimalla pyörittelee ja pureskelee harjaa suussaan, mutta eihän sitä nyt voi harjaamiseksi kutsua. Nyt, kun hänellä on kaksi poskihammastakin, niiden perusteellinen putsaaminen olisi ihan asiallista. 

Liimaan tän kuvan huussin peiliin muistutukseksi.

Tänään koitin houkutella häntä kuuntelemaan, miten hassunhauska rahiseva ja suhiseva ääni harjasta kuuluu, kun sitä hinkkaa hampaisiin. Lapseni työnsi harjansa Miehen kengänpohjaan ja Vapun vesikippoon ja koitti napata minun harjani omaan suuhunsa samalla, kun tarjosi omaa harjaansa minulle. Pesimme hampaita eteisen lattialla, kuten asiaan kuuluu.

Suhtauduimme asianmukaisella vakavuudella kariesbakteerin välttämiseen ja varjelimme tarkoin Pirkkistä tartuntavaaralta. Ei saa syödä samalla lusikalla, ei saa pusutella suulle, ei saa syödä toisten lasten leluja. Sitten yhtenä kauniina päivänä, kun minä olin varmaankin pyyhkimässä pölyjä tai silittämässä vaatteita tai tekemässä jotain muuta rakentavaa kotihoidollista enkä ainakaan makaamassa sohvalla hokit suorana, hän konttasi vessaan ja pyöritteli suussaan mun ja Miehen sähköhammasharjat, jotka oli lattialla latauksessa. Simmottis. Hän myös rakastaa nuolla kahvimukeja ja niissä lepääviä lusikoita, jos niitä vaan on jossain näkyvillä ja niitähän on, koska mä harrastan mukien viljelyä pisin kämppää. 

Ystäväni oli ala-asteella hammaslääkärissä ja kun hän palasi takaisin kouluun, opettaja kysyi, oliko paljon reikiä. "Joo, yhdeksän!" Kertoili kaverini ylpeänä. Pirkkistä odottanee sama kohtalo. 

Facebook

Mä oon jotenkin tosi kyllästynyt Facebookiin. Mä kyllä tykkäisin lukea ihmisten kuulumisia ja juttuja ja stalkata niiden kuvia, mutta kun ne tuntuu olevan vähemmistössä nykyään, mitä tulee julkaisujen sisältöön. Kiinnostaa ku kirves selässä tietää, mikä satuolento/Lumikin kääpiö/eläin/väri/numero/liikennemerkki/auto/vessapaperi olisit. Tai että joku kaveri tykkää sivusta Valio/Saarioinen/Biolan/Pepsodent/Talvivaara/Hobby Hall/Hesburger/Kupittaan mielisairaala.

"Kuinka monesta lapsesta pystyisit huolehtimaan? Olisitko ollut haluttava keskiajalla? Mitä profiilikuvasi oikeasti tarkoittaa? Mitä pääsi sisällä tapahtuu? Mikä on todellinen hintasi - Selvitä paljonko oikeasti maksaisit!" Who gives a rat's ass?

"Rakastaa leikkiä niiden heidän kanssaan". Upea suomennos.

Ei mutta kerran oli kyllä hyvä testi! Mikä haittaeläin olisit? Mies sai tulokseksi lokin. "Olet rasittava kaakattaja ja roskasakin kiistaton kuningas. Useimpien mielestä olet parhaimmillasi ammuttuna." Mä olin citykani. "Olet täysin hyödytön ja käytät kaiken aikasi vain nussimalla ympäriinsä." Priceless!

Ihmettelen myös, miksi näen, jos joku kaveri on tykännyt tai kommentoinut jonkun oman kaverinsa kuvaa tai tapahtumaa. Siis että mä näen sen mulle tuntemattoman kirjoituksia siksi, että joku mun kaveri on niitä kommentoinut. Toivottavasti mun jutut ei näy tuntemattomille samalla tavalla! Olen siis huolissani tosi salaisista Facebook-päivityksistäni, ja samaan aikaan kerron avoimesti julkisessa blogissa, että harrastuksiini kuuluu muun muassa raejuustopurkkiin pissaaminen. 

Ja yksi on sitten nämä yritysten tai sivustojen Tykkää, jaa ja voita -mainokset. Jengi jakaa kahvinkeittimiä, terassikalustoja, lastenvaatteita, mopoja, koruja ja mitä kaikkea luullessaan voittavansa jotain. Olen mäkin jakanut! Enkä oo ikinä voittanut mitään, ja siksipä olenkin katkera enkä jaa enää mitään enkä haluais nähdä muidenkaan jakoja. 

Sit on vielä nämä heitterit ja besserwisserit. Ihan sama, mitä joku julkaisee niin Lärspepi Larsson kommentoi varmasti jotain väsynyttä. Tässä hyvä esimerkki. 

Mielensäpahoittajan mielestä "voi se yhtä hyvin olla jonkun pojankin reppu!" Sehän tässä olikin pointtina.

En tiedä pitääkö mun kohta lopettaa koko naamakirjan käyttö, kun se yhä enemmän nostattaa mun verenpainettani. Tietty sit siinä on se, että jos kukaan ei näe, tykkää tai kommentoi mun elämäntapahtumia niin ei niillä sitten ole mitään merkitystä, ei ne varmaan edes tapahtunu. Pirkkiksen kaikki uudet temput ja taidot menettävät merkityksensä, jos en saa niille vähintään 50 tykkäystä. Sen siitä sitten saa, kun pitää olla tämmönen huomiohuora, että pitää sietää muidenkin typeriä päivityksiä. On se rankkaa, se on.

Mietteitä ja otteita

Miete: Onko aika vaihtaa entisten nuorten radiokanavalle, jos suosikkiradiokanavasi toimittaja ei tiedä, mikä on Pulp Fiction tai kuka on Rod Stewart? Yle puhe here I come.

Ote: Mennään äitin ja enon vaimon kanssa Jari Sillanpään 50-vee juhlakonserttiin stadionille elokuussa! Liput myytiin tosi nopsaan loppuun, mekin saatiin vain permantopaikat, vaikka olin mielestäni melko ajoissa liikenteessä. Enon vaimo pohti, jaksetaanko me sitten seistä koko illan. Mun jalat onkin ihan setsuuria, eli lakoomisvaara piilee, mutta tämä kyseinen rouva ite on ihan terästä! Se juoksee jotain sadan kilsan lenkkejä ja nostelee rautaa minkä kerkii. Hän käy myös vetämässä traktorin renkaita. Siis niinku vapaa-ajallaan ja vapaaehtoisesti että hän ei ole missään keskitysleirillä. 

Miete: Onko epäilyttävää ajella mökkiteitä yhdentoista aikaan illalla? Mielestäni ei ole, koska a) metsän eläimiä bongaa enemmän illan hämyssä, b) valoisat kesäillat on ihania, c) tukkeja ja muita tienposken aarteita on vähemmän noloa lastata takahotlariin hämärässä ja d) ilta-ajelu on jännittävämpää kuin telkkarin tuijottaminen. 

Ote: Miehen mielestä on erittäin epäilyttävää ajella mökkiteitä yhdentoista aikaan illalla ja hän lähti mukaan vastentahtoisesti vinkuen sitten lähes koko matkan. "Joku ottaa meistä ja auton rekkarista kuvan ja laittaa Facebookiin, että tämmöset ryssät pyörii öisin ihmisten mökkiteillä varokaa ja JAKAKAA ja ei ne peurat enää näin myöhään liiku ne on jo syöny ja mulla ei oo koskaan ollut näin rikollinen olo ja teijän iskä ei jaksa vahtia Pirkkistä näin kauaa (20 min) ja ei tota tukkia voi ottaa autoon se on lahonnut eikä se mahdu ja kolahtaa kotimatkalla Pirkkistä päähän." Oli vittu viimeinen kerta kun pyydän tuota neitiä mukaan jännittävälle yöajeluseikkailulle ja menen NIIN huomenna hakemaan sen tukin yksin. Tänään pelastin jo yhden hienon vanhan airon jonkun ajattelemattoman maajussin polttopuukasasta. 

Airo. Aarre. Fölissä uusin kirpparilöytöni eli sipuliripustin, jonka meinaan tuunata leikkimökkiin. 

Ote: Opiskelukaveri perheineen oli meillä yökylässä. Ystävälläni on keliakia ja Miehen tehdessä lähtöä ruokakauppaan pohdimme, mitä heille tarjoiltaisiin jälkiruuaksi. Pyysin häntä tuomaan jäätelökakkua. Hän toi tuutteja. Ei kun uudestaan kauppaan.

Miete: Ensi kerralla mene itse kauppaan. Selitä Miehelle, mitä keliakia tarkoittaa.

Ote: Otettiin äidin kanssa ripsipidennykset, kun halvalla saatiin. Niistä tulikin hienot ja olin tyytyväinen! Seuraavaan päivään asti. Aamulla, kun heräsin niin toisen silmän ripsistä puolet sojotti tyynyliinassa. Näytin pölöltä. Loputkin ripset tipahtelivat pois suitsaitsukkelaan kuluneen viikon aikana. Soitin äidille ja mouhosin hänelle ripsitaiteilijan osaamattomuudesta. Muutaman päivän päästä näin äitiä ja hänen räpsyttimensä olivat kuin vasta liimatut! 

Miete: Mitäs vittua.