Urheilija ei tervettä päivää näe

Olen ryhtynyt kuntoilemaan. Ihan vaan vaihteen vuoksi. Ei vaan, olen tosi kyllästynyt siihen, että kaikki vaatteet kiristää ja näyttää sekä epäilyttäviltä, että epämiellyttäviltä mun päälläni. En myöskään mielestäni näytä itseltäni; mä en ole tämän näköinen oikeasti! Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, jaadijaada blaa bla blaa.

Oli siis jo korkea aika ryhtyä tuumasta toimeen ainaisen märisemisen sijaan. Ja täytyykin antaa itselleni vähän aplodeja: jo neljän viikon ajan olen liikkunut joka päivä ja välttänyt syömästä herkkuja ja liian isoja ruoka-annoksia. Joka päivä ollaan kierretty Pipskin ja Vapskin kanssa toi viiden kilsan kirkonlenkki. Satoi tai paistoi! Amazing race. 

Oltiin Paimiossa yökylässä tossa joku aika sitten. Pirkkis ja äiti jäivät poimimaan mustikoita, kun minä lähdin reippaalle sauvakävelylenkille tuttuihin maalaismaisemiin. Reittini kulki jokilaakson kautta metsätielle ja edelleen kartanon peltotiluksien halki hyppyrimäen huipulle. Upeat puitteet ulkoilulle, kerta kaikkiaan!

Myrsky tuhosi joen yli vievän vanhan kivisillan jo aikaa sitten, mutta joku on hommannut paikalle rautaiset tikapuut. Kaupunki tarjoutui maksamaan sillan ja tien korjaamisen 90-prosenttisesti, mutta maanomistaja ei vastannut tarjoukseen. Tietä pitkin ei siis pääse autolla, lastenvaunujen tai koirankaan kanssa, mutta kävellen vielä pärjää. Sen heinäseiväsepisodin jälkeen olen pitänyt maanomistajia lähinnä kitsaina ja hankalina tyyppeinä, ja tämä siltaongelma vain vahvisti mielikuvaani. 

   Olin ihan että olenko mä joku Thelma & Louise kun joudun tollaseen rotkoon hyppäämään!

   Tikkaat, rotko ja mun sauva.

Olin kyllä tietoinen romahtaneesta sillasta ja mahdollisista haasteista kartanon mailla, mitä tulee etenemiseen. Mistä mä en ollut tietoinen oli se, että joku paskakinttu oli perustanut myös lehmihaan keskelle tietä! Katsoin jo kaukaa, että meneekö tuon tien poikki oikeasti nyt sitten joku saatanan sähköaita. Joo kyllä siinä menee. 

Olin siinä vaiheessa sauvonut jo 4/5 osan matkasta, enkä tod ollut aikeissa kääntyä enää takaisin. Niinpä tein, mitä pelinainen tekee. Heitin sauvat sähkölangan yli, peruutin muutaman metrin, otin vauhtia ja hyppäsin kuin villivarsa! Nilkka sanoi tsaiga daiga duu ja pohje sanoi bumtsi bum. Kirpaisi niin maan perkeleesti!

Lähdin silti tarmokkaasti linkuttamaan eteenpäin sauvoineni, ja vaikka koipi oli vähän hellänä, pääsin kuitenkin hyppyrimäen huipulle ja jopa kotiin asti. Puolessa välissä mäkeä jouduin pysähtymään hapelle ja mäen päällä toivoin, että saisin painaa pienen pyöreän nitronappulan kieleni alle sydäntäni elvyttämään. 

Tässä vähän maisemakuvia, kelpaa lenkkeillä vaikka vähän poikkijalkaisenakin!

   Jaksaa, jaksaa!

   Voisi sitä rumemmassakin maisemassa sydänkohtauksen saada.

Kipu vaan ei ottanut laantuakseen, vaan pahentui yhä vaan yltyen jopa öiseksi säryksi. Jalka ei vissiin tykännyt niistä aamulenkeistä. Pakko se oli sitten lähteä lääkäriin, helvetti soikoon. Lekuri antoi kymmenen päivän tulehduskipulääkekuurin ja kielsi sekä kävelyn, että pyöräilyn.

Laihduta tässä sitten. Masennuin niin, että söin kaksi jäätelöä kerralla. Istuskeltiin Pirkkiksen kanssa kuistilla ja annoin hänellekin vähän jälkimmäisestä jätskistä niin, että suuvärkki muuttui vaniljaiseksi. Oli sitten helppo valehdella töistä palaavalle Miehelle, että mä söin vaan yhden jäden. Pirkkis söi sen toisen.