Smegma

Vedenkeitin meni rikki. Tai ei se varsinaisesti mennyt rikki, mutta sen pohjasta alkoi irtoilla jotain hiutaleita, jotka ei välttämättä olisi menneet Eviran ruoka-ainetestissä läpi. Olin siis pakotettu ostamaan uuden! Ja koska olen hetken aikaa rahoissani, ostin luonnollisesti kauneimman ja tyylikkäimmän mahdollisen yksilön: Smegin vaaleanpunaisen unelman!

   Niin hieno, ettei sanotuksi saa. 

Ikinä ei ole muuten cappucinon keitinvesi maistunut näin hyvältä! She had made yet another wise shopping decision. Ensi kuussa ostan uuden leivänpaahtimen samalla kuosilla. 

Seistiin Miehen kanssa keittiön ovenpielessä ja tuijotettiin meidän uutta vaaleanpunaista ja lämpöistä vauvaa. Minä tuijotin ihaillen, Mies todennäköisesti tyhjyyteen. 

Minä: Tajuuksä kuin hieno toi on, kato nyt! Upea ja kallis 139 euron SMEGin keitin, tajuuksä sitä!

Mies: Vanha tonni. En mä oikein kyl sitä tajua. 

Hyvästi jää, pappa

Pappa nukkui tänään pois. Hän kirjaimellisesti nukkui, ja aamuyön tunteina elämän liekki sammui. Hän oli ollut muutaman päivän korkeassa kuumeessa, ja olikin jo väsynyt ja voimaton. Kauheasti ei ole itsellä vielä kuolemisesta kokemusta, mutta kuvittelisin, että unessa on paras tapa jättää maalliset murheet taakse. 

Kävimme isäni ja Pirkkiksen kanssa häntä viime viikolla moikkaamassa, ja tänään oli tarkoitus mennä uudestaan. En enää ehtinyt. Aamulla herätessäni katsoin puhelinta, ja näin isän suruviestin. En tiedä, olisinko tänään osannut tai ymmärtänyt jättää hyvästejä sen enempää kuin viimeksikään, mutta kyllä se silti harmitti, että viime vierailu jäi viimeiseksi. Ylipäätään omatunnon tuomiokellot alkoivat heti soida; miksi en käynyt useammin, miksi en viipynyt kylässä kauempaa, miksi en vienyt hänelle vanhoja valokuvia katseltavaksi. 

Pappa olisi kesällä täyttänyt 84. Tai 85. Jotain sitä luokkaa, eli ei hän mikään nuorukainen enää ollut. Muistisairaus oli selvästi jo edennyt, ja mielestäni vanhainkotiin joutuminen taannutti häntä entisestään. Siellä ne valkohapsiset muumiot istuivat päiväsalissa puhua pukahtamatta, telkkari huusi aina täysillä ja kusi haisi. Nice life. Iltaisin siellä papan yksikössä oli yksi hoitaja seitsemää vanhusta kohti. Musta se on aika vähän. 

Mua harmitti aina sinne mennessä, että edes papan kaunista valkoista tukkaa ei ollut viitsitty kammata! Se olisi vienyt 10 sekuntia. Kotihoitajat pitivät parempaa huolta, samoin palvelukeskuksessa, jossa hän aikaisemmin oli. Siellä oli saunomista, koirakaverit vierailivat ja jotain musisointiakin järjestetty asiakkaille. Oman kokemukseni mukaan vanhainkoti vaikutti enemmän saattohoitolalta, jonne raihnaisimmat ja pölhöimmät, jotka eivät ymmärrä mitään itselleen enää vaatia, dumpataan. Eikä se yksi hoitajaressukka olisi mitenkään kerinnyt seurustelemaan vanhusten kanssa, vaikka olisi halunnutkin.

Olen helpottunut, että pappa pääsi pois eikä joutunut kokemaan kovia kipuja, pelkoja tai mielen täydellistä pimenemistä. On se kuolema silti vaan kova. Se on kova. Ja niin lopullinen. Onneksi otin aina paljon kuvia papasta ja Pirkkiksestä, niin on jotain, mitä näyttää tytölle muistona isoisoisästä tarinoiden mausteeksi.

En ole taitava runoilemaan, joten lainaan loppuun Anna-Mari Kaskisen runoa, hieman muokattuna:

Minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää päänne yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

  Tämä näkymä on entiseltä mökiltämme. Pappa rakasti merta. Toivottavasti hänen sielunsa purjehtii nyt tällaisissa maisemissa. 

Sik sak

En haluaisi kehuskella, mutta olen tässä viime aikoina kunnostautunut ompelemisen saralla. Ompelin nimittäin Pirkkiksen kirjakaappiin oviverhot! Tadaa!

Kaappi on ollut entisessä elämässään puinen pesukomuutti, jonka joskus ostin kirpparilta. Maalasin sen ja koitin etsiä oveen uudet saranat ja vetimen. 

Sitten ovi katosi jäljettömiin! Kolusin koko talon läpi vinttiä myöten, samoin porukoiden talon ja autotallin. Ei jälkeäkään. En keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että olen kävellyt ovi kädessäni ympäri Bauhausia, nähnyt jotain mielenkiintoista ja laskenut oven käsistäni. "Eli nyt sitten ruuvihyl...hei wau ihana lamppu!" Sitten olen lähtenyt kassalle se mielenkiintoinen ostos mukanani ja jättänyt oven oman onnensa nojaan. Kävin vielä kyselemässäkin Baukkarista sen perään. "Onko täällä näkynyt sellaista pientä valkoista kaapinovea?" Ei ollut. Tai sitten joku myyjä oli jo ehtinyt sosialisoida sen itselleen huomattuaan sen 40-lukulaisen kauneuden. Vitun rosvot.

No, ei sitä enää parane itkeä sitä paitsi nyt kaapissa on hienot kankaiset ovet! En ollutkaan käyttänyt ompelukonetta sitten seiskaluokan! Jokunen tovi siis kerinnyt vierähtää, no mitä nyt parikytä vuotta. Kerran lainasin työkaverin ompelukonetta, kun sain vaihteeksi jonkun elämää suuremman inspiraation, mutta se projekti kaatui heti alkuunsa. Sain puolakotelon irti koneesta, mutta en osannut laittaa lankaa puolaan enkä koko koteloa enää takaisin koneeseen. Käpy paloi välittömästi ja siihen päättyi se yritys. 

Tällä kertaa hermopiuhoja riitti vähän pidempään ja sain kuin sainkin äidin koneella ja avustuksella verhot ommeltua ja vieläpä haastavasta trikookankaasta! Ei sen enempää Eurokankaan myyjä kuin äitikään suositellut trikoota verhokankaaksi, mutta minä halusin tämän tähti-ihanuuden ja sillä sipulit.

      Leikkausvaiheessa kankaan ja saksien väliin joutui vahingossa myös äidin vahakankainen joululiina, mutta ei se kuulemma haitannut.

Kotona esittelin kirjakaapin uutta lookkia Pirkkikselle. "Kato kulta, eiks oo hieno! Äiti on ihan itse ommellut sulle pienet ovet sun kaappiin! Hän alkoi itkeä ja repiä verhoa pois kirjojen edestä. 

Seuraavaksi surautan samanmoiset verhot kodinhoitohuoneen työtason alle ja sitä seuraavaksi taidan siirtyä jo tilkkutäkkiin. Joka kuuseen kurkottaa, se myös sinne pääsee! 

Free shipping to Finland

Niin, se kiinalainen ostosparatiisi. Juhlamekkovahingosta viisastuneena EN tilannut vaatteita itselleni, ja laitoin hakusuodattimeen maksimihinnaksi 20 euroa, etten vaan joutuisi maksamaan mitään yllätystulleja. Vieläkin kirvelee se kesäinen tilaus... 

Pirkkikselle tilasin muutaman mekon. Myönnän, että vähän hulluuskohtaus iski! Saas nähdä, mitä sieltä sitten joskus mahtaa saapua, ja kuinka moni jää sille tielleen valtamerten taa. Sain tilauksen jälkeen pari viestiä myyjiltä. He toivoivat, että ilmoittaisin heti, jos jokin tuote on viallinen tai jää saapumatta. Toiveena oli myös, etten antaisi sivustolle myyjistä huonoa palautetta, koska kilpailu on niin kovaa! Ei auta kuin odotella saapumisilmoituksia ja yrittää sen jälkeen muistella, mitä on vielä saamatta. 

Todella ihania lastenvaatteita oli runsaasti tarjolla! Pienet kiinalaiset lapsimallit sen sijaan olivat vähän kyseenalaisia. Tai eivät lapset itse, vaan asennot ja poseeraukset, joihin heidät oli ohjattu. Mun mielestä lasten ei kuulu olla tolleen... 

  Ihan kuin aikuisia naisia, ei kiva. 

Tilasin vaatteet kaksivuotiaiden koossa. Pirkkis on nyt vuoden ja kahdeksan kuukautta. Varsinaisia kokonumeroita ei edes ollut! Onneksi tyttö on vielä niin pieni, ettei hän osaa odottaa mitään eikä hän ymmärrä, vaikka vaatteet olisivat liian pieniä! Mun ei sitten tarvitse hänelle selitellä, että älä kulta huoli, et sä ole lihava, sulla on vaan isot luut! Niinku äidillä. Jos kiinamisut on xxxxxs kokoa niin kai ne taaperotkin on jotain tuulennussimia vinkuheiniä. 

Tässä näitä Pirkkikselle tilaamiani vaatteita:

       Tämä mekko on kyllä suunniteltu jollekin Pitkäkäsi Edwardille...

Niin sanoinko mä jo siitä hulluuskohtauksesta? 

Uusi vuosi, samat kujeilut

Hyvää uutta vuotta peoples! Tuokoon kuluva vuosi mukanaan onnea, terveyttä ja mielellään myös rahaa, kiitos. Helvetin eurojackpotkin meni aivan väärään osoitteeseen. Yksi juttu muuten, mikä mua hämmästyttää kummastuttaa on Veikkauksen telkkarimainos! "Unelmointi on jo puoli voittoa!" Really now. No missäs vitussa mun miljoonat sitten on? Luoja yksin tietää, että niistä on unelmoitu. 

Vietettiin vuodenvaihdetta porukoiden kanssa mökillä. Sen verran surkea oli oma juhlasuoritukseni, että istuin puolen yön aikaan nojatuolissa lukemassa kirjaa, enkä jaksanut hilata itseäni ulos katsomaan ilotulituksia. Illalla poltettiin rannalla joululahjapaperit, eli meillä oli rakettien sijasta uuden vuoden kokko! Originaalia. 

   Rantojen Mies ja UV-kokko

   Sädetikut oli hitti!

Pakkanen alkoi kiristyä uuden vuoden päivänä ja jääriitettä muodostui mereen sen verran, että hakkasin meille pienen avannon ja kävin viisi kertaa pulahtamassa! Mä tykkään kylmä-/avantouinnista, se jääkylmä vesi on kuin pehmeää samettia, kun se koskettaa ihoa. Tuntuu melkein polttavalta! Miehen mielestä se tuntui siltä, kuin joku hakkaisi ihoa terävällä piikillä. Hän siis ei pulahtanut. 

   Mökillä oli maisemat kohdillaan ❤️

Aikaisempina talvina, kun lunta ja jäätä oli enemmän, kairasin laiturin nokkaan ensin reikiä, yhdistin ne jääsahalla ja tein ison avannon. Omin pikku kätösin! Nytkin mulla oli aika voittajafiilis, kun ensin hakkasin jään rikki, otin himikset eli himokuumat löylyt ja dippasin itseni veteen niinkin monta kertaa! Aika tiukka muija! Mies kertoili tuttavastaan, joka käy joka aamu kello viisi avannossa ennen työpäivää, pimeässä ja ilman saunaa. Mä menin avantoon päivänvalossa tulikuumasta saunasta saunatakki päällä ja crocsit jalassa. Yhtäkkiä en enää ollutkaan niin tiukka muija vaan aika löysä. Miehen piti ottaa tämäkin multa pois.

En vannonut yhtään uuden vuoden lupauksiakaan. Viimevuotisetkin on toteuttamatta. 

Kiroilu = jatkuu edelleen

Laihdutus = jatkuu lihoamisena

Olin ajatellut sitä samaa, kuin viime vuonnakin, eli että ostaisin lahjaksi enemmän kotimaisia tuotteita ja elämyslahjoja. Pääsin ihan hyvään alkuun kummipojan kanssa! Synttärilahjaksi tarjosin hänelle ja siskolleen Hevisaurus-leffaillan poppareineen ja joululahjaksi tilasin Suomen voimistelutuotteesta aivan saaTAnan kalliit voimistelurenkaat. 

No sitten mun suunnitelmia kohtasi niin sanotusti force majeure, kun ystäväni kertoili, miten paljon hän on tilannut Kiinasta tavaraa ja ihan törkyisen halvalla. Kaikkea vaatteista ja meikeistä kelloihin ja hajuvesiin. Niiiiiiinkö. Ensin me tilattiin Miehen kanssa hänen tietokoneeltaan muutamalla kympillä kamaa. Kävipäs sitten niinkin somasti, että sen palvelun sai myös sovelluksena iPadiin, joten mä tilasin vielä omaan laskuuni viidellä kybällä lisää tuotteita. Että se jalo eettisen kuluttajan profiilini sai nyt pikku kolauksen.

Onneksi ollaan kunnostauduttu Miehen kanssa sentään lähiruuan saralla! Liityttiin Facebookissa paikalliseen lähiruokaketjuun ja ollaan syksystä asti ostettu sieltä paljon kasviksia, kananmunia ja seuraavaan saapumiserään tilattiin myös paikallisen thaimaalaisravintolan tuotteita. Tykättiin molemmat Lidlin kevätkääryleistä, joten miksipä ei aito thaikkukääryle maistuisi ainakin yhtä hyvälle! 

Makoisaa ja mieluisaa vuoden alkua ystävät!