Upea, kaksikerroksinen vuonna 1922 rakennettu semihuvila meren rannalla. Rauhallinen sijainti luonnon helmassa, uimaranta ja venelaiturit lähellä. Pihalla ulkosauna. Ja se lasikuisti. Pitkään haaveilemani lasikuisti, jopa kaksi!
Here she is! Otin nämä kuvat netin myynti-ilmoituksesta, joten kaipa lienee poliittisesti suht korrektia julkaista niitä uusiksi tässä blogissakin.
Käytiin katsomassa taloa viime sunnuntaina mun vanhempien kanssa, Mies oli työporukan kanssa kalassa. Näytössä oli niin paljon jengiä, ettei me meinattu saada autoja mihinkään! Porukka peruutteli epätoivoisesti kapealla hiekkatiellä ja toisesta päästä virtasi lisää ihailijoita. Välittäjä järjesti uuden näytön heti seuraavana päivänä ja mä sain raahattua Miehenkin paikan päälle. Ennen näyttöä Mies sai isältäni viestin, jossa kysyttiin joko olemme kummitustalossa. Mitä hittoa taas. Niillä kahdella on joku saakelin salaliitto mua vastaan!
Ihmisiä oli jälleen saapunut runsaasti paikalle, mutta onneksi mekin oltiin ajoissa! En malttanut odottaa, että pääsisin taas sisälle!
Pääovien takana aukesi ihanan valoisa lasikuisti. Sen jälkeen seurasi iso ja avara aula, josta sitten lähdettiin kahteen suutaan, eli talon ympäri pääsi kiertämään. Makuuhuone, olohuone (josta pääsi toiseen, nyt lueskelunurkkaukseksi sisustettuun lasikuistiin), keittiö, kylpyhuone ja toinen olohuone, joka nyt toimi makuuhuoneena. Mä laitan tähän nyt niitä kuvia!
Lasikuisti/lukunurkka
Aula. Huomatkaa ihastuttava ikkuna lasikuistille! Etualalla Pirkkis tutustumassa uuteen kotiin!
Toinen olohuone, joka nyt palveli makkarina.
Olohuoneen kakluuni
Olohuone. Telkkaritasona vanha tynnyri!
Lisää olohuonetta
Alakerran makuuhuone
Kylppäri/vessa. Pönttö oli ikkunan vieressä, sieltä on sitten mukava istunnolla seurailla pihan luonnonilmiöitä.
Keittiössä oli aito vanha puuhella ja alkuperäiset kaapit. Ihan mahtava tunnelma! Molemmissa olohuoneissa oli myös tulisijat, toisessa kakluuni ja toisessa rapattu isompi takka. Olohuoneen kirjahylly ja yläkerran makkareiden kaapit oli rakennettu kiinteiksi avohyllyiksi. Todella persoonallisen näköistä!
Köökki
Ulkokuistilta nousi rappuset yläkertaan, jossa oli pieni aula, paikka toiselle vessalle (huom vesijohdot jo vedetty!) ja kaksi makuuhuonetta. Myös näiden huoneiden kaapit oli integroitu seinään ja ne ulottuivat lattiasta kattoon!
Tämmösiä ratkaisuja ei uusista taloista löydä!
Toinen puoli yläkerrasta oli rakentamatonta tilaa. Sinne avautuivat upeat, varmasti alkuperäiset pariovet! Tämä tila oli eristämätön ja nyt käytössä lähinnä varastotilana. Sieluni silmien edessä loistivat kristallikruunut, jotka tulisivat valaisemaan tätä tilaa, kunhan rakentaisimme sinne vaikkapa salin! Tai vierashuoneen! Tai toimistotilat!
Vintin pariovet
Mä olin lämmitellyt Miestä jo ajomatkalla kertomalla, kuinka edellisenä päivänä olin nähnyt ainakin 15 kauriin lauman lähipellolla. Että hänhän voisi pikapikaa liittyä paikalliseen Jakt Klubbeniin ja elukoita voisi tulittaa melkein omalta kuistilta! Uskoin hänen näkevän talon monet mahdollisuudet!
Hän näki monta ongelmaa.
"On muuten aikamoista paskapuhetta, että 200 euroa kuussa riittäisi sähkölaskuksi", tokaisi sitten Mies, ja palasin hetkeksi todellisuuteen haaveistani. Mä sitten esitin rakentavan ehdotukseni siitä, miten me voitaisiin eristää se kylmä osa vintistä, kunnes sitten kunnostettaisiin se lämpimäksi. Ja että yläkerran portaikkoon voisi ripustaa paksun viltin esiripuksi niin, ettei kylmä ilma suoraan puhaltaisi asuintilaan. "Just. Ja sitten kun ensimmäinen syysmyrsky tulee ja repäisee ton koko yksinkertaisen peltikaton vittuun niin sun huopas ei paljoa lämmitä." Lisäksi hän alkoi selittää jotain suoraan kattopellin läpi tulevista nauloista ja välikatosta tai sen puuttumisesta. No enhän mä nyt edes huomannut mitään helvetin nauloja, kun olin niin keskittynyt pariovien tyylikkäästi hilseilevään maalipintaan!
Mentiin sitten pihalle tsekkailemaan tiluksia. "Tää tarttis maalata välittömästi" totesi Einari Epätoivo. Sen jälkeen hän alkoi tutkailla sivupihan imeytyskenttää, jonka sisuksissa sijaitsi myös umpikaivo. Muistelin välittäjän sanoneen, että kaivo tarvitsisi tyhjentää kerran, pari vuodessa ja se maksaisi jotain neljäkymppiä. "Neljäkymppiä!? Kai sä nyt tiedät itsekin että se maksaa vitusti enemmän, ja joka kerran kun Pirkkis menee kylpyyn niin me saadaan tilata tankkiauto imemään kaivoa tyhjäksi."
Laitoin sitten vielä kaiken toivoni pihasaunaan - sellaisesta Mieskin haaveilee! Esittelin pyörävarastona toiminutta saunaa ja tunsin jo melkein ihollani lempeät löylyt ja kuulin Happy Joen pirskahtavan auki vilpolassa. "Katto näköjään vuotaa kun toi seinän yläosa on selvästi ihan mätä. Ja mikähän reikä tossa hormissa mahtaa olla." Mä sitten yritin, että jos mentäisiin vielä sisälle katsomaan. "Mennään ennemmin helvetin kyytiä pois täältä".
Bastu
Olen tässä Lidlin suklaabanaaneja mutustellessani miettinyt, miksi olen valinnut puolisokseni mielikuvituksettoman ja epäromanttisen tosikon. Niinku että elä vähän, hei! Mies on miettinyt, miten hän tuli erehtyneeksi haihattelevaan kiukuttelijaan, jolla ei ole paskan vertaa rahan- tai todellisuudentajua. (Mukamas!)
Ei hän sitä ole ääneen sanonut, mutta olen etevä ajatustenlukija, kuten naiset yleensäkin ovat.
Olin kyllä todella pettynyt. Vähän itkinkin. Kaiken huipuksi meillä olisi ollut varaa ostaa se talo! Remonttiin olisi kuulemma saanut käyttää talon hinnan verran rahaa. Pyh. Mies (joka siis pilasi koko jutun), yritti lohduttaa, että kyllä se oikea talo vielä osuu kohdalle, mutta itse olen pessimistisempi. Jos osuu niin meillä ei ole a) varaa ostaa sitä, b) varaa kunnostaa sitä tai c) se sijaitsee jossain hornantuutissa.
Joskus sitä vain voi vituttaa kuin pientä eläintä. Että hyvää vappua sitten vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti