Olin laittanut kellon herättämään aamulla 7:50, jotta ehtisin heti soittamaan kasilta aukeavaan päivystykseen. Pääsinkin pian läpi ja nauhoite kertoi, että mua edellä oli kuusi puhelua. Valitsin takaisin soiton ja arvioitu asiaan palaamisaika oli klo 9:25. Hyvä hommeliini, tässähän kerkiää vielä hyvin vetää unta palloon. Hoitaja soitti, kun olin juuri saanut uudelleen unenpäästä kiinni... Nooh pääasia toki oli, että sain tytylle lääkäriajan ja aikaa jäi runsaasti vielä aamutoimiinkin.
Terveyskeskukseen päästyämme menin ilmoittautumaan. Hoitaja pahoitteli, että meitä ennen olisi aika pitkä jono. Mikä pointti on antaa vartti aikaa per potilas, jos ne ei ikinä pidä paikkaansa? Sympaattinen hoitaja kuitenkin vakuutteli, että yleensä pienet lapset pääsevät nopeasti jonon ohikin. "Kiitos, mutta ei meillä ole mikään kiire, hän kun on tosi rauhallinen vauva, hehe" hymyilin hoitajalle. What the actual fuck! Ei näin. Olis meillä ollut se helvetin kallis vakuutuskin...
Kävin sitten istumaan odotussaliin Pirkkis sylissäni. Olin pukenut sekä itseni että vauvan villapaitaan ja lisäksi Pirkkiksellä oli fleecehaalari ja minulla talvitakki. Sairastupa oli tupaten täynnä ja hymyilin ymmärtäväisesti muille taudinkantajille. Mitäs me sairastuneet, kyls tiätte.
Hymy alkoi pikkasen jäätyä, kun meidän aika oli ylittynyt jo 45 minuutilla. Patu ja mummu toisensa jälkeen pääsi ennen meitä ja mulla alkoi olla aivan saatanan kuuma takissani, jota en saanut kunnolla riisuttua rasittavan vetoketjun ja nappien takia. Pirkkis jaksoi hienosti, mutta rajansa hänelläkin ja kyllästynyt venkoilu kuumotti meitä molempia entisestään.
Yhtäkkiä tuli mieleeni, etten ollut putsannut Pirkkiksen korvia aikapäiviin. Kiireessä, mutta ainakin omasta mielestäni huomaamattomasti aloin etusormella kaivella vauvan korvia. Toivoin, että takintaskuun olisi unohtunut nenäliina. No such luck. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sitten pyyhkiä oranssit vaikkupallerot farkkuihini. Kikkeliskokkelis, mitäs läksit kaivelemaan.
Nousin seisomaan kitisevä lapsi sylissäni ja kävelin hetken käytäviä pitkin, kun meidät onneksi jo kutsuttiinkin tutkimushuoneeseen. Näin kyllä odotushuoneen seinällä olleen kyltin, jossa asiakkaita pyydettiin riisumaan päällysvaatteensa ennen lääkärin tapaamista. Riisuinkin Pirkkiksen haalarin, mutta vain vyötärölle asti, koska häneltähän tutkittaisiin vain korvat. Kyllä kuumotti omia korvia, kun lääkäri pyysi minua riisumaan vauvan bodyn, jotta hän voisi kuunnella keuhkoja. Aloin naama punaisena selittää, että JAA mää kyllä näin sen kyltin, jossa käskettiin riisuutua, mutta ajattelin ettei tarttis kun niin tota vaan korvia piti vaan kattoa vai mitä hä. Hoitaja sen koommin kuin lääkärikään ei sanoneet mitään. Sadattelivat varmaan silmiään pyöritellen, että vittu miksei me menty yksityiselle töihin, täällä pöndellä nyt sitte siedetään tollasia maalaisurpoja.
Ei siinä auttanut kuin alkaa riisua vauvalta vaatteita, johon tietysti tuhraantui aikaa. Vähän hävetti. Sitten lääkäri vielä tokaisi hoitsulle, että annas yks vanupuikko, tääl on vaikkua. Ei helvetti. Taas alkoi meikäläisen säälittävä selitys! Oijoi onko äiti vähän huolimattomasti puhdistanut sun korvat! Onneksi hoitsu päästi mut piinasta toteamalla, että vauvoilla on aina vaikkua eikä korvia saa mennä niin syvältä kaivelemaankaan.
Pirkkis-rassukka loukkaantui verisesti, kun pidin väkisin hänen pikkukuuppaansa paikoillaan tutkimuksen ajan. Parku jatkui vielä odotushuoneen puolellakin, eikä edes paras ystävänsä tutti meinannut auttaa. Korvissa ei tosiaan onneksi ollut mitään häikkää. Yskäkin kuulemma lähtee vain yskimällä.
Toivottavasti lähtisikin pian, holtittomasti yskivää vauvaa on melko lohdutonta katsella. Limaa tulee niin paljon, että eilen hän oksensi sitä ison lortin. Suoraan selkääni. Varmaan kostoksi lääkäriin pakottamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti