Koska olen määräilijä ja tykkään järjestää, nimitin itseni seremoniamestariksi. Ystävämme mies lähti mieluusti mukaan yllätykseen ja lupasi sponsoroida leijonanosan jalkahoitolahjakortista. Iltamat sovittiin järjestettäväksi nyyttäriperiaatteella meillä, niin ei tulisi sotkua ja siivoamista sankarille.
Minä leivoin suolaisen piirakan ja britakakun. Marenki paloi tosi yllättäen ja jäi myös tosi yllättäen sisältä tahmeaksi, mutta pokkana tarjoilin sen silti. Olin pyytänyt Miestä tuomaan kaupasta valmiin piirakkapohjan. Kuulemma ei tarvinnut, koska kaapissa oli jo joku lisää vain vesi -tyyppinen jauhopussi.
Lisäsin veden. Olin väsynyt eikä leipominen napannut muutenkaan, ja kun katsoin kulhossa pyörivää litkua, otsassani tykyttänyt pikkukikkeli nousi hervottomaksi kyrväksi. Huusin Miehelle, että tule nyt vittu katsomaan tätä sun saatanan taikinaasi! Tää on kuin maitoa! Tästä ei saa saatana ikinä tehtyä piirakan piirakkaa!
Luitko ohjeen, kysyi Mies.
Totta vitussa luin, vastasin minä.
No paljon laitoit, kysyi Mies.
Litran, niinku siinä sanottiin, vastasin minä.
Siinä sanottiin, että desi, sanoi Mies.
Jumalauta.
Mies lähti kauppaan ostamaan valmistaikinaa.
Herkkumarenkia. Sä syöt tai sä itket ja syöt.
Pyysin anopin Pirkkiksen kaveriksi, jotta saisin hoidettua kaikki järjestelyt yhden päivän aikana. Oli tavarantoimitusta kirpparille, kaupassa käyntiä, sitä kauneushoitolaa ja kukkakauppaa. Tämä kyseinen möhömahaystäväni oli luvannut antaa lasten henkareita kirppistä varten ja kurvasin hänen kauttaan aamulla.
"Haittaako jos mä tulisin mukaan? Mulla ei ole täällä kotona mitään tekemistä."
Crap. Enhän mä voinut tietenkään sanoa, että haittaa! Sen sijaan vastasin "joo tuu ihmeessä, kiva!" Sanoin hänelle että pue rauhassa, mulla on kahvi autossa niin juon sen ja oottelen siellä. Äkkiä autoon ja puhelua nollakakkoseen, yhdistäkää mut kukkakauppaan! Mulla oli noin 20 sekuntia aikaa selittää puhelimessa kukkakauppatädille, että tee sellainen kimppu johon tulee jotain valkoista ja vaaleanpunaista ja paketoi se niin, ettei siitä näy läpi ja ostan samalla surunvalittelukukkia ja kun haen ne niin älä sit sano mitään siitä toisesta kimpusta kiitos hei.
Kirpparin jälkeen kurvattiin sitten kukkakaupan pihaan:
"Oijoi, onpas tämä piha liukas ja jäinen, elä sinä tulekaan vauvamahasi kanssa tuonne lyllertämään, odota tässä autossa, mä jätän sulle radion soimaan, tulen ihan pian!"
Kukkakaupan jälkeen lähdettiin taas liikkeelle:
"Hei nyt mä muuten käynkin äkkiä tossa kauneushoitolassa varaamassa itselleni ajan siihen kuumakivihierontaan, jonka Mies osti mulle joululahjaksi! Odota sä taas tässä kun ei tiedä miten toi piha on hiekoitettu." No sitten kun olin maksamassa sitä hoitoa niin se hoitsu sanoikin, että täällä ei valitettavasti käy pankkikortti, mutta tuossa parkkipaikan edessä on automaatti. Vittu sentään, selitänkö mä sitten autossa nököttävälle seuralaiselle, että ei Mies ollutkaan maksanut mulle sitä lahjakorttia niin mä tulin nyt sit nostamaan rahaa? Onneksi se muidu suostui kirjoittamaan pankkisiirtolomakkeen.
Hoitolan jälkeen siirryttiin ss-markettiin:
"Anna mulle se sun ostoslista, niin mä voin auttaa sua ostoksissa" sanoi Rouva X. Muuten tosi jees idis, mutta kun ostoslistassa luki otsikkona "Rouva X:n vauvakutsut. "Ei kun en voi antaa sitä, kun sitten mä en itse muista, mitä mun piti ostaa, mutta hae sä vaikka tomaatteja!" Hiki ihan virtasi.
Seuraavana päivänä kävin vielä kaupasta hakemassa holittoman kuoharin. Olimme sopineet shoppailupäivän samalle päivälle juhlien kanssa, jotta saisin hänet oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kaljahyllyn kohdalla Rouva X lähetti viestin, jossa hän kuittasi aikataulun. "Kunhan olen kotona viimeistään yhdeksältä, että mieheni pääsee pelaamaan." Mitä vittua sitten taas. Kyseinen mies kyllä tiesi kutsuista ja muutenkin kovia kokenut otsasuoneni alkoi sykkiä niin, että kaljapullot vaan hyllyssä helisivät. Lähetin äkkiä ukolle viestin, jossa kerroin miten kaikki alkaa olla valmista kukista, lahjakortista ja tarjoiluista lähtien (LUE: olen nähnyt vitusti vaivaa ja sinä ET mene pelaamaan) ja että toivottavasti pelaaminen on osa juonta, koska kutsut EIVÄT lopu yhdeksältä. Asia selvisi ja naapurisopu säilyi.
Pääpäivänä kaikki sujui hyvin. Olimme sopineet ostosreissun iltapäivälle niin, että meillä olisi kolme tuntia aikaa kierrellä rauhassa Myllyssä, ennen kuin oli määrä suunnata meille. Ystäväni ei tietenkään tiennyt tekaistusta aikataulusta, vaan harmitteli kanssani, kun Mies neljän maissa soitti ja mukamas pyysi minua palaamaan kuudeksi, jotta saisi vietyä autoni korjaamolle. Tosiasiassa Mies oli hiljaa luurin toisessa päässä ja minä höpisin itsekseni; joo.. Okei.. Ahaa ai kuudeksi? Joo no kai me keritään.. No harmi nyt että just tänään sitten sait sen korjausajan..okei ei voi mitään, nähdään kuudelta."
No mutta tule meille iltateelle, sanoin pahoitellen ystävälleni. Lisää, lisää valheita. Tai no ei oikeastaan 😊
Kaikki vaiva oli kuitenkin sen arvoista, kun ystäväni yllättyi täysin astuttuaan keittiöömme, jossa odotti katettu pöytä ja hänelle ojennettiin kimppu ja lahjakortti! Pari kyyneltäkin saatiin, mutta loppuilta sujui naurun, syömisen, rennon jutustelun ja syömisen ja syömisen parissa. Olin niin täynnä, että hengittäminenkin sattui.
Jos joku etsii salaista agenttia tai paatunutta valehtelijaa, olen edullisesti käytettävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti