Nisäkkäät

Mä olen nyt muutamana iltana laittanut Pirkkiksen nukkumaan niin, että nostan hänet sänkyynsä ja puuhastelen siinä huoneessa hetken ja välillä poistun olkkariin ja sit taas menen takaisin - siten hän huomaa, että voi nukahtaa turvallisesti vaikka äiti ei istuisikaan koko ajan nojatuolissa hänen vieressään, kuten olen aina ennen tehnyt. Välillä hän huutelee äitiä ja vastaan, että täällä ollaan, ihan lähellä, ei mitään hätää. Nukahtaminen kestää kyllä kauemmin mutta alku on ollut lupaavaa; ei suurempia aivoräjähdyksiä puolin tai toisin. 

Noh. Sattuipa sitten silmääni jonkun asiantuntijan kirjoitus siitä, kuinka koko perhe nukkuu paremmin, jos lapsi saa olla vanhempien vieressä. JUST kun mä luulin edistyneeni kasvatuksessa ni sit tuli jotain tällästä. 

http://m.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/tuore-aiti-etko-saa-nukutuksi-ratkaisu-saattaa-olla-lahempana-kuin-uskotkaan/5696972

Että niinku jälkeläinen on aina lähellä emoa, niinku muillakin nisäkkäillä. 

Makasin siinä sitten sängyssä ja luin artikkelia Miehelle. Omatunto alkoi vaihteeksi potkia mua naamaan ja olin ihan että vittu kun en edes ymmärrä oman lapseni parasta, että hirvikin tajuu saatana paremmin kuin minä nämä hommat. 

Onneksi Miehellä oli epänisäkäsmäisempi suhtautuminen asiaan:

"Joo, mut kaikki muut nisäkkäät panee kerran vuodessa ja tekee myös niin että ennen panemista ne heittää sen vanhemman lapsen pihalle ja ilmoittaa että lähe menee, sun on aika häipyä."

Huh, kiitos. Perspektiivi, lempiystäväin, jonka välillä kadotan.

   You and me baby ain't nothing but mammals...