Nisäkkäät

Mä olen nyt muutamana iltana laittanut Pirkkiksen nukkumaan niin, että nostan hänet sänkyynsä ja puuhastelen siinä huoneessa hetken ja välillä poistun olkkariin ja sit taas menen takaisin - siten hän huomaa, että voi nukahtaa turvallisesti vaikka äiti ei istuisikaan koko ajan nojatuolissa hänen vieressään, kuten olen aina ennen tehnyt. Välillä hän huutelee äitiä ja vastaan, että täällä ollaan, ihan lähellä, ei mitään hätää. Nukahtaminen kestää kyllä kauemmin mutta alku on ollut lupaavaa; ei suurempia aivoräjähdyksiä puolin tai toisin. 

Noh. Sattuipa sitten silmääni jonkun asiantuntijan kirjoitus siitä, kuinka koko perhe nukkuu paremmin, jos lapsi saa olla vanhempien vieressä. JUST kun mä luulin edistyneeni kasvatuksessa ni sit tuli jotain tällästä. 

http://m.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/tuore-aiti-etko-saa-nukutuksi-ratkaisu-saattaa-olla-lahempana-kuin-uskotkaan/5696972

Että niinku jälkeläinen on aina lähellä emoa, niinku muillakin nisäkkäillä. 

Makasin siinä sitten sängyssä ja luin artikkelia Miehelle. Omatunto alkoi vaihteeksi potkia mua naamaan ja olin ihan että vittu kun en edes ymmärrä oman lapseni parasta, että hirvikin tajuu saatana paremmin kuin minä nämä hommat. 

Onneksi Miehellä oli epänisäkäsmäisempi suhtautuminen asiaan:

"Joo, mut kaikki muut nisäkkäät panee kerran vuodessa ja tekee myös niin että ennen panemista ne heittää sen vanhemman lapsen pihalle ja ilmoittaa että lähe menee, sun on aika häipyä."

Huh, kiitos. Perspektiivi, lempiystäväin, jonka välillä kadotan.

   You and me baby ain't nothing but mammals...

Vieroitus nro 2

Sweet bleeding Christ. Mähän olen aivan tyystin unohtanut kirjoittaa Pirkkiksen tissivieroituksesta! Nyt on aika pistää sormea toisen eteen, ennen kuin unohdan koko historiallisen tapahtuman.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että joskos jo pian olisi aika kertoa tytölle, ettei äidin tisseissä kuulu roikkua kiinni koko ikää. Iltaimetys oli ihan leppoisa hetki, joka ei häirinnyt mua oikeastaan yhtään. Pirkkis luki iltasadun isänsä kanssa, ja tuli sitten näyttämään mulle, että on aika mennä omaan huoneeseen. Siellä me sitten yhdessä istahdettiin nojatuoliin, minä lauloin pari unilaulua ja hän oli sen aikaa rinnalla. Sitten hän itse irroitti ja näytti kädellään sänkyään kohti, että nyt sitten tuonne. Nostin hänet sänkyynsä ja luin satua/lauloin/rupattelin jotain, kunnes hän nukahti. 

Aamuisin oli sitten vähän toista. Hän huhuili sängystään aamulla/aamuyöllä, jolloin hänet haettiin meidän väliin, ja samantien hän ryömi mun päälle ja killui siinä tissistä toiseen vaihdellen vartista puoleen tuntiin. Sitten hän kivasti nukahti ja nukkuikin vielä tunteja, mutta mulla itsellä kesti nukahtaminen sen jälkeen joskus pitkäänkin. Ihminen herää aika kiukulla, kun häntä potkitaan kylkiin ja joku mussuttaa mahan päällä puoli tuntia. Olin sitten juuri saanut unenpäästä kiinni, kun Pirkkis heräsi pirteänä ja itse olin pihalla kuin lumiukko.

Toisaalta imetyksen lopettaminen tuntui tosi haikealta. Se oli sellainen minun ja lapsen yhteinen, oma juttu, johon ei päässyt kukaan muu mukaan tai väliin. Tunsin itseni jopa korvaamattomaksi! Pirkkiksen synnyttyä nostin hänet heti paitani sisään, ja siellä hän pysyi siihen asti, kunnes lähdimme sairaalasta kotiin. En pukenut hänelle edes vaatteita, vaan hän oli alasti ihossani kiinni kaikki sairaalassa viettämämme viisi päivää (vaippaa lukuunottamatta). Koin imetyksen luontevaksi ja sain siitä paljon positiivista energiaa, mikä puolestaan vahvisti äitiyttäni ja myös itsetuntoani. Pirkkis-parka ei siis ollut ainoa, joka joutui luopumaan jostain.

Hän oli kyllä ollut mökillä kaksikin yötä vanhempieni kanssa ihan hyvillä mielin, eli tissittömyys sinänsä ei ollut mikään ongelma - jos minä en ollut paikalla. Kun lähdin marraskuun lopulla Helsinkiin ystäväni luo päätimme Miehen kanssa, että nyt voisi olla hyvä sauma aloittaa vieroitus. Olimme henkisesti varautuneet viikon shokkihoitoon. Halusin, että asia hoidetaan niin, että Mies laittaa hänet kotona nukkumaan omaan sänkyyn, jotta hän kokisi, että on ihan ok, vaikka äitiä ei nyt näy ja iskä hoitaa peittelyn.

Kun hiivin hissunkissun reissusta kotiin iltakymmenen jälkeen kuulin, että Pirkkis on edelleen hereillä. Yökylässä ollut anoppi kertoi, että ensimmäinen ilta oli mennyt ihan mukavasti, mutta toisena iltana oli selvästi havaittavissa jo ikävöintiä, ja nukkumaan menoa oli edeltänyt sydäntä särkevä itkukohtaus, eikä uni tosiaan ollut vielä tullut edes iskän vieressä. Ai heippa huono omatunto, mitä kuuluu?

En raaskinut siirtää lasta omaan sänkyyn vaan hän jäi nukkumaan väliimme. Yöllä Pirkkis heräsi, ja kun hän huomasi, että äiti onkin siinä vieressä, hän sai melkoisen raivarin. Tunnin verran hän huusi täyttä huutoa varmaankin protestina poissaoloani kohtaan ja toiseksi siksi, ettei lohdutukseksi saanutkaan tissimaitoa. Kerroin vain rauhallisesti, että nyt maito on ihan loppu, ei voi mitään. Hain kuitenkin tuttipullon ja pikku hiljaa hän rauhoittui.

Seuraavana aamuna olin skarppina ja kun hän heräsi, kerroin taas, että hitsi vieköön muistatko, että se maito loppui. Pari kertaa hän sanoi "tissshi" ja itki vähän, mutta kun ehdotin maitoa tuttipulloon, hän tyytyi siihen. Sitten nousimme ylös, lämmitimme mölön pulloon ja katsoimme telkkarista Taavi Tiikeriä.

Seuraavana iltana varauduin taas otteluun. Luimme pitkään kirjaa sylikkäin hänen huoneessaan ja koitin panostaa extraläheisyyteen, jottei hän tuntisi oloaan hyljätyksi. Sitten nostin hänet sänkyyn, ja hän itki vähän, mutta lopetti pian, kun aloin muistella ääneen, mitä kivaa olimme päivän aikana tehneet.

Ja siinä se. Siinä oli meidän vieroitus. Pari kertaa hän taputteli tissejä ja sanoi "tisssshhi", mutta kun vastasin vaan että niin, siinä on tissi, muistatko että maito loppui, niin hän ei protestoinut mitenkään. Voisin sanoa, että helpolla meni sekin. Aika tarkalleen puolitoista vuotta kesti sitä harrastusta.

No, jos mä jaksan kirjoittaa tätä blogia siihen asti, kun Pirkkis on teini-ikäinen (tuskin), niin ehkä mun helppo elämä on siihen mennessä niin sanotusti taputeltu. Odotetaan nyt ensin uhmaikääkin. Tosin kaverin exä oli sitä mieltä, että uhma- ja teini-ikä on vaan taitamattomien vanhempien keksimiä juttuja, ja että lapsi vaan pitää kouluttaa niin hyvin, ettei se keksi moisia kotkotuksia. 

Varmaan ei tarvitse kertoa, että hänellä itsellä EI ole lapsia. No mutta toivotan onnea valitsemallaan tiellä.

   Good luck with that!

Ps. Nyt, kaksi kuukautta imetyksen lopettamisesta Pirkkis taputtelee joskus vieläkin aamuisin tissejä. Tissshi. Pari kertaa hän on ampaissut mua kohti sen näköisenä, että annas äittä kun mä otan hörpyt, mutta moiset pyrkimykset on lopetettu alkuunsa. Sitten hän nyrpistää naamaansa, sanoo poissh ja kiipeää alas sängystä. 

Jo joutui armas aika ja joulu suloinen

Nyt on joulu totaalisesti loppu slut meidän huushollissa. Keräsin eilen pihakuusista viimeisetkin jouluvalot pois ja siirsin tallilyhdyn vajaan odottelemaan marraskuuta. Kohta sekin taas koittaa...

Muistellaas vähän vielä joulua. Äkkiä se taas joutui! Olisi saanut viipyä kauemminkin, mä kyllä tykkään joulusta. Säpinää riitti taas vähän liiankin kanssa, mutta eipä sekään minään yllätyksenä tullut.

Tässä pari paketoimaani lahjaa. Alkuun jaksoin nähdä vaivaa, sitten en enää niin kauheasti.

   Hienoin pakettini, kummipojan voimistelurenkaat. Pakettikorttikin itse tehty! 

   Rumin pakettini. En muista, mitä se sisälsi tai kuka raasu sen vastaanotti.

Viikkoa ennen aattoa oltiin mun mummin luona joulukahvilla. Siellä olivat porukoiden lisäksi myös mun enot perheineen ja vaihdeltiin siinä lahjoja ja jouluherkkuja. Mies oli jälleen ylittänyt itsensä keittiössä ja paistoi ruislimput mummille ja enoille. Mummi sai lisäksi kylmäsavulohta, jonka Mies oli myös itse savustanut uudella savuhärpäkkeellään. 

Hän on nyt kovin innostunut savustamisesta! On savustettu kalaa, juustoa, valkosipulia. Itse savustin munakkaan. Tein mulle ja Pirkkikselle jämämunakkaan ja jätin sen kypsymään itsekseen. Siellä se sitten sauhusi niin sanotusti täyttä häkää. Mua nälätti ja se oli myös ainoa talosta löytyvä Pirkkikselle sopiva ruoka, joten ei auttanut muu kuin nostaa leuka rinnasta ja kaapia se edes vähän syömäkelpoinen osa irti paistinpannun pohjasta. Paskoja pannuja myyvät nykyään!

Pirkkis sai muuten ihan himona joululahjoja! Kyllä hän kiltti on ollutkin, mutta jotain rajaa. Oikein pitää laskea. Hän sai kolmen päivän joulunvieton aikana yhteensä lähemmäs 30 lahjaa! Aika paljon puolitoistavuotiaalle. Oon paljon vanhempi, enkä saanut edes puolia tosta! Mitä helvettiä taas. Mummin luona hän leikki koko illan rikkinäisellä ilmapallonraadolla. Kotona hän saattaa viettää pitkän tovin asettelemalla muovimukeja riviin ja sisäkkäin. Eli ei hän oikeasti ihan kauhean ihmeellisiä lahjoja tarvitse. Toki ne saadut lahjat oli ihania ja mieluisia! Pitänee silti ensi jouluksi vinkata, että vähempikin riittää, ettei tartte sitten kuunnella 15-vuotiaan raivaria, kun hän sai vain 27 lahjaa.

Anoppi tuli aatonaattona meille ja silloin koristelimme porukalla kuusen. Pirkkis koristeli alaoksat ja minä loput. Naapuritkin kävivät joulucappucinolla ja illalla vielä kahviteltiin ystäväperheen kanssa. Mukavaa oleskelua ilman pönötystä!

Mies delegoi kinkunpaiston mulle. Käsittämätön luottamuksen osoitus, jota en ollut ansainnut, mutta sain kuin sainkin kinkun uuniin ja lähes aikataulussakin! Hän oli ensin kylläkin puukottanut potkaan lämpömittarin, joten mun tehtäväksi jäi lämmittää uuni ja nostaa sika sisään. Jännitti. Mietin, miten alkaliparistot käyttäytyvät sadassa asteessa. Onneksi ymmärsin ajoissa, että lämpömittarin toinen pää kuuluu jättää uunin ulkopuolelle. 

Kävin vielä noutamassa muutaman viimeisen lahjan ja ajelin kotiin tihkusateessa. Tuijotin harmaata kurapeltoa ja koitin etsiä joulufiilistä. Yhtäkkiä edessäni körötteli pieni traktori ratissaan Joulupukki! Ajoin hetken pukin perässä ja ohittaessani vilkutin hänelle iloisesti - kyllä se vaan kantsii olla nätisti vielä viime hetkiin asti, ettei vaan mikään taika vähennä lahjamäärää!

Yöllä heräsin terassilta kuuluvaan lasin kilinään ja olin varma, että nyt joku rosvo tulee keikkaamaan meidän lahjat!! Onneksi se oli vain elämäänsä kyllästynyt kotikalja. Sirpaleet on muuten vieläkin kuistilla. Kiva.

Tein joulupöytään myös suklaavanukasta! Tätä odotettiin, mutta tätä tuli:

  Anoppi, maailman solidaarisin ihminen, söi kohteliaisuudesta lusikallisen. 

Joulupäivänä ajettiin mökille viettämään toista joulua mun porukoiden ja veljeni sekä hänen daaminsa kanssa. Lahjaa virtasi. Välipäivinä ajettiin vielä anopille viettämään kolmatta joulua hänen ja siskojensa perheiden kanssa. Lahjaa virtasi taas. Mun pitää joku päivä oikein kuvata Pirkkiksen saamia lahjoja, niin kivoja ne oli. Tällä reippaudella saan aikaiseksi varmaan juhannuksena.

Muumi-juttuja tuli paljon kirjoista kuva-albumiin ja pehmoista dvd:hin.

Mä sain lahjaksi iPhonen! Kyllä siinä on riittänyt opettelemista. Ensi jouluun mennessä ollaan varmaan sujut!

Liar liar pants on fire

Jestamandeera, kun on tullut valehdeltua paljon tässä viime päivinä! Ihan hyvän asian puolesta tosin. Aivan rupesi päätä huimaamaan. Keksimme nimittäin kahden naapurinrouvan kanssa pitää neljännelle naapurinrouvalle vauvakutsut. Oikeastaan ne eivät kyllä olleet varsinaiset vauvakutsut, vaan sellaiset salaisuutena järjestettävät naisten iltamat raskaana olevan ystävän kunniaksi. Vähän niin kuin että tico tico nyt sitten vielä kun voit!! Tosin hänellä on jo yksi lapsi eikä kahdesta alkoholittomasta siideristä nyt kauheasti ehkä tico ticoa irtoa.

Koska olen määräilijä ja tykkään järjestää, nimitin itseni seremoniamestariksi. Ystävämme mies lähti mieluusti mukaan yllätykseen ja lupasi sponsoroida leijonanosan jalkahoitolahjakortista. Iltamat sovittiin järjestettäväksi nyyttäriperiaatteella meillä, niin ei tulisi sotkua ja siivoamista sankarille.

Minä leivoin suolaisen piirakan ja britakakun. Marenki paloi tosi yllättäen ja jäi myös tosi yllättäen sisältä tahmeaksi, mutta pokkana tarjoilin sen silti. Olin pyytänyt Miestä tuomaan kaupasta valmiin piirakkapohjan. Kuulemma ei tarvinnut, koska kaapissa oli jo joku lisää vain vesi -tyyppinen jauhopussi. 

Lisäsin veden. Olin väsynyt eikä leipominen napannut muutenkaan, ja kun katsoin kulhossa pyörivää litkua, otsassani tykyttänyt pikkukikkeli nousi hervottomaksi kyrväksi. Huusin Miehelle, että tule nyt vittu katsomaan tätä sun saatanan taikinaasi! Tää on kuin maitoa! Tästä ei saa saatana ikinä tehtyä piirakan piirakkaa! 

Luitko ohjeen, kysyi Mies. 

Totta vitussa luin, vastasin minä.

No paljon laitoit, kysyi Mies.

Litran, niinku siinä sanottiin, vastasin minä.

Siinä sanottiin, että desi, sanoi Mies. 

Jumalauta.

Mies lähti kauppaan ostamaan valmistaikinaa.

       Herkkumarenkia. Sä syöt tai sä itket ja syöt.

Pyysin anopin Pirkkiksen kaveriksi, jotta saisin hoidettua kaikki järjestelyt yhden päivän aikana. Oli tavarantoimitusta kirpparille, kaupassa käyntiä, sitä kauneushoitolaa ja kukkakauppaa. Tämä kyseinen möhömahaystäväni oli luvannut antaa lasten henkareita kirppistä varten ja kurvasin hänen kauttaan aamulla. 

"Haittaako jos mä tulisin mukaan? Mulla ei ole täällä kotona mitään tekemistä."

Crap. Enhän mä voinut tietenkään sanoa, että haittaa! Sen sijaan vastasin "joo tuu ihmeessä, kiva!" Sanoin hänelle että pue rauhassa, mulla on kahvi autossa niin juon sen ja oottelen siellä. Äkkiä autoon ja puhelua nollakakkoseen, yhdistäkää mut kukkakauppaan! Mulla oli noin 20 sekuntia aikaa selittää puhelimessa kukkakauppatädille, että tee sellainen kimppu johon tulee jotain valkoista ja vaaleanpunaista ja paketoi se niin, ettei siitä näy läpi ja ostan samalla surunvalittelukukkia ja kun haen ne niin älä sit sano mitään siitä toisesta kimpusta kiitos hei. 

Kirpparin jälkeen kurvattiin sitten kukkakaupan pihaan:

"Oijoi, onpas tämä piha liukas ja jäinen, elä sinä tulekaan vauvamahasi kanssa tuonne lyllertämään, odota tässä autossa, mä jätän sulle radion soimaan, tulen ihan pian!" 

Kukkakaupan jälkeen lähdettiin taas liikkeelle:

"Hei nyt mä muuten käynkin äkkiä tossa kauneushoitolassa varaamassa itselleni ajan siihen kuumakivihierontaan, jonka Mies osti mulle joululahjaksi! Odota sä taas tässä kun ei tiedä miten toi piha on hiekoitettu." No sitten kun olin maksamassa sitä hoitoa niin se hoitsu sanoikin, että täällä ei valitettavasti käy pankkikortti, mutta tuossa parkkipaikan edessä on automaatti. Vittu sentään, selitänkö mä sitten autossa nököttävälle seuralaiselle, että ei Mies ollutkaan maksanut mulle sitä lahjakorttia niin mä tulin nyt sit nostamaan rahaa? Onneksi se muidu suostui kirjoittamaan pankkisiirtolomakkeen.

Hoitolan jälkeen siirryttiin ss-markettiin:

"Anna mulle se sun ostoslista, niin mä voin auttaa sua ostoksissa" sanoi Rouva X. Muuten tosi jees idis, mutta kun ostoslistassa luki otsikkona "Rouva X:n vauvakutsut. "Ei kun en voi antaa sitä, kun sitten mä en itse muista, mitä mun piti ostaa, mutta hae sä vaikka tomaatteja!" Hiki ihan virtasi.

Seuraavana päivänä kävin vielä kaupasta hakemassa holittoman kuoharin. Olimme sopineet shoppailupäivän samalle päivälle juhlien kanssa, jotta saisin hänet oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kaljahyllyn kohdalla Rouva X lähetti viestin, jossa hän kuittasi aikataulun. "Kunhan olen kotona viimeistään yhdeksältä, että mieheni pääsee pelaamaan." Mitä vittua sitten taas. Kyseinen mies kyllä tiesi kutsuista ja muutenkin kovia kokenut otsasuoneni alkoi sykkiä niin, että kaljapullot vaan hyllyssä helisivät. Lähetin äkkiä ukolle viestin, jossa kerroin miten kaikki alkaa olla valmista kukista, lahjakortista ja tarjoiluista lähtien (LUE: olen nähnyt vitusti vaivaa ja sinä ET mene pelaamaan) ja että toivottavasti pelaaminen on osa juonta, koska kutsut EIVÄT lopu yhdeksältä. Asia selvisi ja naapurisopu säilyi. 

Pääpäivänä kaikki sujui hyvin. Olimme sopineet ostosreissun iltapäivälle niin, että meillä olisi kolme tuntia aikaa kierrellä rauhassa Myllyssä, ennen kuin oli määrä suunnata meille. Ystäväni ei tietenkään tiennyt tekaistusta aikataulusta, vaan harmitteli kanssani, kun Mies neljän maissa soitti ja mukamas pyysi minua palaamaan kuudeksi, jotta saisi vietyä autoni korjaamolle. Tosiasiassa Mies oli hiljaa luurin toisessa päässä ja minä höpisin itsekseni; joo.. Okei.. Ahaa ai kuudeksi? Joo no kai me keritään.. No harmi nyt että just tänään sitten sait sen korjausajan..okei ei voi mitään, nähdään kuudelta." 

No mutta tule meille iltateelle, sanoin pahoitellen ystävälleni. Lisää, lisää valheita. Tai no ei oikeastaan 😊

Kaikki vaiva oli kuitenkin sen arvoista, kun ystäväni yllättyi täysin astuttuaan keittiöömme, jossa odotti katettu pöytä ja hänelle ojennettiin kimppu ja lahjakortti! Pari kyyneltäkin saatiin, mutta loppuilta sujui naurun, syömisen, rennon jutustelun ja syömisen ja syömisen parissa. Olin niin täynnä, että hengittäminenkin sattui. 

Jos joku etsii salaista agenttia tai paatunutta valehtelijaa, olen edullisesti käytettävissä.