Ihastuttava iltasatu: Vastarannan akka

Olipa kerran sikopaimen, jolla oli pahapäinen ja äksy akka. Tämä ei koskaan ottanut kuuleviin korviinsakaan miehensä puheita - päinvastoin. Jos mies sanoi, että heidän pitäisi nousta aamulla, makasi vaimo sängyssä kolme päivää peräkkäin kylkeä kääntämättä. Jos mies illalla ehdotti, että he menisivät ajoissa nukkumaan, oli varmaa, että akka pysyttelisi valveilla koko yön. 

Jos sikopaimen pyysi vaimoaan tekemään pannukakkuja, tämä vastasi: "Vai pannukakkuja! Sitä hyvää sinä et ole ansainnut!" Mutta jos mies sanoi: "Älä turhaan pannukakkuja paista, vaimokulta, enhän minä sellaista ansaitse", silloin akkka paistoi vuoren korkuisen läjän pannukakkuja ja vaati miestään syömään ne viimeistä myöten. 

Eräänä päivänä mies lähti metsään tapeltuaan taas kerran akkansa kanssa oikein kunnolla. Miehen vahtiessa sikoja ajoi paikalle rikas kauppias matkalla kaupungin tavaramarkkinoille. Hän kysyi tietä sikopaimenelta ja antoi kultarahan palkaksi neuvoista.

Kun mies illalla palasi kotiin, vaimo aloitti heti riidan ja mekastuksen. "Jaksoit sentään kävellä kotiin asti, nahjus! Nälkään pian kuolemme sinun laiskuutesi takia!" Silloin sikopaimen kaivoi kultarahan taskustaan ja sanoi: "Katsohan vaimo, onnemme on kääntynyt. Löysin metsästä kuopan, joka on kukkuroillaan kultarahoja. Huomenna haemme aarteen kotiin." 

"Vai muka huomenna!" huusi akka. "Ja antaisimme muiden viedä rahat nenämme edestä. Luoja ei kyllä ole suonut sinulle järjen hiventäkään. Ylös siitä! Lähdemme kultakuopalle tällä minuutilla!" Niin mies otti säkin olalleen ja lähti akkoineen metsään. 

Metsässä oli syvä kuoppa, jota peitti valtava kivenjärkäle. Sikopaimen ja akka saivat pinnistää kaikki voimansa, ennen kuin kivi vierähti kuopan suulta. Mies ehdotti, että hän laskeutuisi alas kuoppaan ja keräisi kaiken kullan ja hopean säkkiin. Kun hän olisi valmis, vetäisi akka hänet ja aarteen ylös. 

Mutta vaimo oli toista mieltä. "Sinä et siellä pimeässä löytäisi edes säkin suuta! Anna pussi tänne! Menen itse kuoppaan hakemaan aarteen!" Akka otti pussin, hyppäsi kuoppaan ja katosi sen syvyyksiin.

Mies katseli ja kuulosteli hetken, ja työnsi sitten kivenjärkäleen tiiviisti kuopan peitoksi. "Nyt olet ansaitsemassasi paikassa, vastarannan akka!" sanoi mies itsekseen. Samassa hän kuuli jonkun huutavan, mutta ajatteli sen olevan pahapäisen akkansa ja lähti kiireesti pois paikalta. 

Mutta se ei ollutkaan akka, joka huusi, vaan itse Paholainen. Se näet asui tuossa kuopassa, ja akka pudota mätkähti suoraan sen niskaan.

Sikopaimen palasi kotiinsa ja eleli siellä rauhassa ja hiljaisuudessa. Nyt oli Paholaisen vuoro kärsiä. Akka sätti ja kuritti sitä suomatta hetkenkään rauhaa. 

Lopulta Piru-paran mitta oli täysi. Se ei enää kestänyt akan riehumista vaan kiipesi seinää myöten pakoon. Kun sen voimat eivät riittäneet vierittämään kiveä kuopan suulta, jäi se roikkumaan katon korkeimpaan kohtaan, niin kauas pahapäisestä akasta kuin mahdollista. 

Kului kolme kuukautta kunnes sikopaimen eräänä kauniina päivänä päätti lähteä katsomaan, mitä vaimolle kuuluu. Mies kulki metsään ja tuli pian kiven peittämälle kuopalle. Paholainen kuuli jonkun liikkuvan ulkona ja huusi surkealla äänellä: "Kuka lienetkin vieras, tee elämäsi hyvä työ! Vyörytä kivi kuopan suulta ja vapauta minut täältä syöjättären pesästä! Tulet saamaan ruhtinaallisen palkkion!" Sikopaimenen kävi niin sääliksi Paholaista, että päästi tämän vankeudesta.

Päästyään kuopasta Paholainen kertoi, miten sikopaimen saisi palkkionsa. Paholainen lähtisi Idän valtakuntaan ja sekoittaisi kuninkaan tyttären pään niin, että tämä menettäisi järkensä. Monet yrittäisivät parantaa prinsessan, mutta turhaan. Vain sikopaimen pystyisi siihen. "Kun sinä tulet prinsessan luo, minä lähden ja tyttö paranee. Muista kuitenkin vaatia palkkioksi prinsessa ja puoli valtakuntaa", neuvoi Paholainen.

Ei kestänyt kauaakaan, kun kaikkialla huhuttiin, että Idän kuninkaan ainoa tytär oli tullut hulluksi. Yksikään lääkäri ei kyennyt häntä auttamaan. Yrittivätpä tohtorit mitä parannuskeinoa tahansa, mikään ei tepsinyt. Huhun kuuli pian myös sikopaimen, joka muisti Paholaisen puheet ja lähti kiireesti Idän valtakuntaan. 

Kun hän saapui perille ja kertoi tulleensa parantamaan prinsessan, hänelle naurettiin. Mutta sikopaimen ei antanut periksi ennen kuin hänet vietiin kuninkaan luo. 

"Sinäkö osaisit parantaa minun tyttäreni", kysyi kuningas epäluuloisena. "Minä yksin", vastasi sikopaimen, "mutta vain sillä ehdolla, että saan prinsessan vaimokseni". 

"Hyvä on, mutta oletko valmis antamaan pääsi pantiksi, että prinsessa parantuu", kysyi kuningas. "En epäröi", vastasi sikopaimen. Ja niin hänelle annettiin mahdollisuus yrittää. 

Heti muiden poistuttua jätti Paholainen prinsessan rauhaan. "Olen pitänyt lupaukseni, prinsessa on jälleen terve. Mene hänen kanssaan naimisiin, niin sinusta tulee Idän valtakunnan kuningas. Minä lähden nyt Lännen kuninkaan luokse. Aion sekoittaa hänen ainoan poikansa pään niin, että tämäkin menettää järkensä. Mutta sinua en tahdo siellä nähdä. Jos uskallat näyttäytyäkään, saat katua sitä lopun ikääsi." Näin sanottuaan hävisi Paholainen tiehensä. 

Vanha kuningas itki ilosta nähdessään tyttärensä taas terveenä. Hän järjesti mahtavat häät, ja niin sikopaimen sai prinsessan ja puoli valtakuntaa. 

Pian puhuttiin kaikkialla, kuinka Lännen kuninkaan ainoa poika oli sairastunut outoon tautiin ja menettänyt järkensä. Yksikään lääkäri ei pystynyt häntä auttamaan. Lopulta lähetti Lännen kuningas naapurivaltakuntaan viestin, jossa pyydettiin ihmeparantajaa, nuorta kuningasta apuun. Jos hän parantaisi pikku prinssin, saisi hän palkkiokseen puolet Lännen valtakunnasta. Mutta ellei nuori kuningas suostuisi auttamaan, julistaisi Länsi Idälle sodan ja hävittäisi koko valtakunnan maan tasalle.

Nuori kuningas ei tiennyt mitä tehdä. Hän olisi mielellään parantanut kuninkaan pojan, mutta pelkäsi kuollakseen Paholaisen tapaamista. Hän mietti ja pohti kunnes lopulta teki päätöksensä. "Lähden Lännen kuninkaan luokse. Mieluummin vaikka kuolen kuin annan tuhota koko maan." Vanha kuningas tarjosi vävylleen vahvaa saattuetta, mutta tämä kieltäytyi ja ratsasti yksin matkaan.

Kun nuori kuningas saapui Lännen valtakuntaan, hän sai sankarin vastaanoton. Pian hänet johdatettiin sairaan prinssin luo. Ja tuskin ehtivät muut poistua huoneesta, kun Paholainen ilmestyi esiin ja hyökkäsi nuoren kuninkaan kimppuun. "Oletko tullut hulluksi, sikopaimen!" se karjui. "Minähän kielsin sinua tulemasta. Et uskonut minua vaan juoksit varmaan kuolemaan!"

"Odota hetkinen", sanoi nuori kuningas. "En tullut tänne prinssiä pelastamaan vaan varoittamaan sinua. Vastarannan akka on päässyt pakoon kuopasta ja etsii sinua kaikkialta." "Apua!" huusi Paholainen kauhun vallassa. "Auta minua! Pidättele sitä vanhaa noitaa sen aikaa, että pääsen pakoon!"

Ja niin hävisi Paholainen salaman nopeudella vuorten taakse. Pikku prinssi parantui samantien, ja entinen sikopaimen sai palkkiokseen puolet Lännen valtakunnasta. 

Sen pituinen se. Kauniita unia!