Taas homma etenee

Jos jotain ollaan tässä rempan yhteydessä huomattu niin se, että lama ei näytä koskevan rakennusalaa lainkaan. Soitto- ja tarjouspyyntöihin ei vastata, tarjousten antaminen kestää merkillisen kauan ja hinnat voi nostaa pilviin, koska työtä piisaa niin paljon, että rakennuttaja on todellakin se altavastaaja rassukka, joka vaan hampaitaan kiristellen maksaa laskun ymmärtämättä edes mikä helvetti tässä maksoi.

Onneksi Mies on tarkan markan ihminen, ja hänellä vaikuttaa olevan jonkinlainen ajatus siitä, paljon mistäkin kannattaa pulittaa. Justiin saatiin tingattua viisi tonnia kattoremontista! Ei huano. Se oli tietenkin Miehen ansiota, mun anti kattoasioihin on ollut loukkaantuminen niiden kahden pölödoinkkelin käytöksestä ja siitä olen nyt jaksanut mouhota pari kuukautta. Me pyydettiin kuusi tarjousta katosta. Kallein oli 23 tonnia ja edullisin 16,5. Melkoinen ero. Ja samalla materiaalilla eli lukkosaumapellillä. 

Me oltaisi oikeastaan haluttu valita pienempi paikallinen tekijä, mutta päädyttiin sitten kuitenkin isoon markkinajohtajaan. Päätös tehtiin muutamankin syyn takia, yhtenä isoimpana työn kesto. Yhden tai kahden miehen firmalla remppa olisi kestänyt muutamia viikkoja, ja koska me ollaan Pirkkiksen kanssa täällä kotona niin sitä nakuttamista ja kolistelua ei ehkä olisi jaksanut vanha Erkkikään kuunnella. Ja lumisateen sattuessa se homma olisi tarvinnut aina lopettaa kesken. Luoja yksin tietää, kauan se olisi kokonaisuudessaan kestänyt. No tää iso pulju uhoaa tekevänsä homman kolmessa päivässä. Mitähän siitä sitten sanoo laatu? Toisaalta jos jotain menee pieleen niin isommalta toimijalta saa varmemmin takuukorjauksen. Kai!?

Siellä ne nyt on paukuttaneet kaksi päivää. Aloittivat puoli kahdeksalta ja lopettivat viideltä. Pitkää päivää pojat painaa. Ei ole ollut valittamista, homma näyttää etenevän. Melkoinen kilkatus ja kalkatus kuuluu sisälle, välillä täytyy aivan katsahtaa kattoon että tuleeko sieltä jonkun koipi jo läpi. 

   Arkihuolesi kaikki heitä...

Tänään työnjohtaja soitti meidän pimpua (ovikelloa) ja kysyi, voisiko hän tulla sisältä käsin katsomaan sitä rikottua ikkunaa. Olin ihan ymmälläni! Siis mitä helkkarin ikkunaa? Purkuhommissa joku parru oli lentänyt katolta alas ja suoraan keittiön ikkunasta sisään. Mähän olen murtovarkaan herkkukohde; istun sisällä enkä huomaa, kun lasit vaan helisee. Jätkä pisti töpinää pönttöön ja parissa tunnissa tilalla oli uusi akkuna. 

Uusi katto on kohennus numero kaksi tässä pikku proggiksessamme. Eka oli takka. Tulen varmasti sössimään monta asiaa tällä vaiheikkaalla työmaallamme, mutta takka on oikea masterpiece! Kaunis, tyylikäs, lämmin ja yksinkertaisesti vaan niin helvetin hieno. Ihan saan taputtaa itseäni olalle onnistuneesta valinnasta. Siitä enemmän ensi jaksossa!