Ostin minä palopillin sTokmannilta

Olen tässä vähän ihmeissäni seurannut keskustelua kautta kommentointia liittyen siihen kammottavaan tulipaloon, jossa kuoli äiti ja kolme pientä lasta. Hirveä juttu ihan jo sinänsä. Tsemppaukset isän lisäksi myös pelastushenkilökunnalle, joka joutuu kantamaan elottomien lasten ruumiita. 

Lukijoiden kommentit lehtijutuissa vaan kerta kaikkiaan hämmentävät mua toden teolla. Myös lehtijutuissa on käsitelty sitä, kenen vastuulle kuuluu palovaroittimen hankinta, asennus ja huolto. Että onko siitä vastuussa asukas vai vuokranantaja. Mun kysymys kuuluu, että mitä vitun väliä?! Siis jos olisi niin, että mun vuokranantaja/asunnon omistaja ei syystä tai toisesta hommaisi kotiini palovaroitinta, niin kyllä mä ostaisin sen itse. Ihan omilla rahoillani. Ne maksaa joku viisi euroa! Melko halpa henkivakuutus. 

Ilmeisesti vainajaparat olivat ulkomaalaista perua ja jos palo on syttynyt saunasta, niin voisin kuvitella että kiukaan lähellä on kuivattu vaatteita (omaa spekulointiani!) ja tämä onnettomuus on johtunut kulttuuriperäisestä ymmärtämättömyydestä liittyen palovaroittimeen ja saunaan. Mutta että supisuomalaiset kommentoijat avautuvat siitä, että vuokranantajan paskiainen ei ole hommannut mulle palopilliä niin ei mulla sitä siksi ole. Nyt oikeasti! 

Ihastuttava iltasatu: Vastarannan akka

Olipa kerran sikopaimen, jolla oli pahapäinen ja äksy akka. Tämä ei koskaan ottanut kuuleviin korviinsakaan miehensä puheita - päinvastoin. Jos mies sanoi, että heidän pitäisi nousta aamulla, makasi vaimo sängyssä kolme päivää peräkkäin kylkeä kääntämättä. Jos mies illalla ehdotti, että he menisivät ajoissa nukkumaan, oli varmaa, että akka pysyttelisi valveilla koko yön. 

Jos sikopaimen pyysi vaimoaan tekemään pannukakkuja, tämä vastasi: "Vai pannukakkuja! Sitä hyvää sinä et ole ansainnut!" Mutta jos mies sanoi: "Älä turhaan pannukakkuja paista, vaimokulta, enhän minä sellaista ansaitse", silloin akkka paistoi vuoren korkuisen läjän pannukakkuja ja vaati miestään syömään ne viimeistä myöten. 

Eräänä päivänä mies lähti metsään tapeltuaan taas kerran akkansa kanssa oikein kunnolla. Miehen vahtiessa sikoja ajoi paikalle rikas kauppias matkalla kaupungin tavaramarkkinoille. Hän kysyi tietä sikopaimenelta ja antoi kultarahan palkaksi neuvoista.

Kun mies illalla palasi kotiin, vaimo aloitti heti riidan ja mekastuksen. "Jaksoit sentään kävellä kotiin asti, nahjus! Nälkään pian kuolemme sinun laiskuutesi takia!" Silloin sikopaimen kaivoi kultarahan taskustaan ja sanoi: "Katsohan vaimo, onnemme on kääntynyt. Löysin metsästä kuopan, joka on kukkuroillaan kultarahoja. Huomenna haemme aarteen kotiin." 

"Vai muka huomenna!" huusi akka. "Ja antaisimme muiden viedä rahat nenämme edestä. Luoja ei kyllä ole suonut sinulle järjen hiventäkään. Ylös siitä! Lähdemme kultakuopalle tällä minuutilla!" Niin mies otti säkin olalleen ja lähti akkoineen metsään. 

Metsässä oli syvä kuoppa, jota peitti valtava kivenjärkäle. Sikopaimen ja akka saivat pinnistää kaikki voimansa, ennen kuin kivi vierähti kuopan suulta. Mies ehdotti, että hän laskeutuisi alas kuoppaan ja keräisi kaiken kullan ja hopean säkkiin. Kun hän olisi valmis, vetäisi akka hänet ja aarteen ylös. 

Mutta vaimo oli toista mieltä. "Sinä et siellä pimeässä löytäisi edes säkin suuta! Anna pussi tänne! Menen itse kuoppaan hakemaan aarteen!" Akka otti pussin, hyppäsi kuoppaan ja katosi sen syvyyksiin.

Mies katseli ja kuulosteli hetken, ja työnsi sitten kivenjärkäleen tiiviisti kuopan peitoksi. "Nyt olet ansaitsemassasi paikassa, vastarannan akka!" sanoi mies itsekseen. Samassa hän kuuli jonkun huutavan, mutta ajatteli sen olevan pahapäisen akkansa ja lähti kiireesti pois paikalta. 

Mutta se ei ollutkaan akka, joka huusi, vaan itse Paholainen. Se näet asui tuossa kuopassa, ja akka pudota mätkähti suoraan sen niskaan.

Sikopaimen palasi kotiinsa ja eleli siellä rauhassa ja hiljaisuudessa. Nyt oli Paholaisen vuoro kärsiä. Akka sätti ja kuritti sitä suomatta hetkenkään rauhaa. 

Lopulta Piru-paran mitta oli täysi. Se ei enää kestänyt akan riehumista vaan kiipesi seinää myöten pakoon. Kun sen voimat eivät riittäneet vierittämään kiveä kuopan suulta, jäi se roikkumaan katon korkeimpaan kohtaan, niin kauas pahapäisestä akasta kuin mahdollista. 

Kului kolme kuukautta kunnes sikopaimen eräänä kauniina päivänä päätti lähteä katsomaan, mitä vaimolle kuuluu. Mies kulki metsään ja tuli pian kiven peittämälle kuopalle. Paholainen kuuli jonkun liikkuvan ulkona ja huusi surkealla äänellä: "Kuka lienetkin vieras, tee elämäsi hyvä työ! Vyörytä kivi kuopan suulta ja vapauta minut täältä syöjättären pesästä! Tulet saamaan ruhtinaallisen palkkion!" Sikopaimenen kävi niin sääliksi Paholaista, että päästi tämän vankeudesta.

Päästyään kuopasta Paholainen kertoi, miten sikopaimen saisi palkkionsa. Paholainen lähtisi Idän valtakuntaan ja sekoittaisi kuninkaan tyttären pään niin, että tämä menettäisi järkensä. Monet yrittäisivät parantaa prinsessan, mutta turhaan. Vain sikopaimen pystyisi siihen. "Kun sinä tulet prinsessan luo, minä lähden ja tyttö paranee. Muista kuitenkin vaatia palkkioksi prinsessa ja puoli valtakuntaa", neuvoi Paholainen.

Ei kestänyt kauaakaan, kun kaikkialla huhuttiin, että Idän kuninkaan ainoa tytär oli tullut hulluksi. Yksikään lääkäri ei kyennyt häntä auttamaan. Yrittivätpä tohtorit mitä parannuskeinoa tahansa, mikään ei tepsinyt. Huhun kuuli pian myös sikopaimen, joka muisti Paholaisen puheet ja lähti kiireesti Idän valtakuntaan. 

Kun hän saapui perille ja kertoi tulleensa parantamaan prinsessan, hänelle naurettiin. Mutta sikopaimen ei antanut periksi ennen kuin hänet vietiin kuninkaan luo. 

"Sinäkö osaisit parantaa minun tyttäreni", kysyi kuningas epäluuloisena. "Minä yksin", vastasi sikopaimen, "mutta vain sillä ehdolla, että saan prinsessan vaimokseni". 

"Hyvä on, mutta oletko valmis antamaan pääsi pantiksi, että prinsessa parantuu", kysyi kuningas. "En epäröi", vastasi sikopaimen. Ja niin hänelle annettiin mahdollisuus yrittää. 

Heti muiden poistuttua jätti Paholainen prinsessan rauhaan. "Olen pitänyt lupaukseni, prinsessa on jälleen terve. Mene hänen kanssaan naimisiin, niin sinusta tulee Idän valtakunnan kuningas. Minä lähden nyt Lännen kuninkaan luokse. Aion sekoittaa hänen ainoan poikansa pään niin, että tämäkin menettää järkensä. Mutta sinua en tahdo siellä nähdä. Jos uskallat näyttäytyäkään, saat katua sitä lopun ikääsi." Näin sanottuaan hävisi Paholainen tiehensä. 

Vanha kuningas itki ilosta nähdessään tyttärensä taas terveenä. Hän järjesti mahtavat häät, ja niin sikopaimen sai prinsessan ja puoli valtakuntaa. 

Pian puhuttiin kaikkialla, kuinka Lännen kuninkaan ainoa poika oli sairastunut outoon tautiin ja menettänyt järkensä. Yksikään lääkäri ei pystynyt häntä auttamaan. Lopulta lähetti Lännen kuningas naapurivaltakuntaan viestin, jossa pyydettiin ihmeparantajaa, nuorta kuningasta apuun. Jos hän parantaisi pikku prinssin, saisi hän palkkiokseen puolet Lännen valtakunnasta. Mutta ellei nuori kuningas suostuisi auttamaan, julistaisi Länsi Idälle sodan ja hävittäisi koko valtakunnan maan tasalle.

Nuori kuningas ei tiennyt mitä tehdä. Hän olisi mielellään parantanut kuninkaan pojan, mutta pelkäsi kuollakseen Paholaisen tapaamista. Hän mietti ja pohti kunnes lopulta teki päätöksensä. "Lähden Lännen kuninkaan luokse. Mieluummin vaikka kuolen kuin annan tuhota koko maan." Vanha kuningas tarjosi vävylleen vahvaa saattuetta, mutta tämä kieltäytyi ja ratsasti yksin matkaan.

Kun nuori kuningas saapui Lännen valtakuntaan, hän sai sankarin vastaanoton. Pian hänet johdatettiin sairaan prinssin luo. Ja tuskin ehtivät muut poistua huoneesta, kun Paholainen ilmestyi esiin ja hyökkäsi nuoren kuninkaan kimppuun. "Oletko tullut hulluksi, sikopaimen!" se karjui. "Minähän kielsin sinua tulemasta. Et uskonut minua vaan juoksit varmaan kuolemaan!"

"Odota hetkinen", sanoi nuori kuningas. "En tullut tänne prinssiä pelastamaan vaan varoittamaan sinua. Vastarannan akka on päässyt pakoon kuopasta ja etsii sinua kaikkialta." "Apua!" huusi Paholainen kauhun vallassa. "Auta minua! Pidättele sitä vanhaa noitaa sen aikaa, että pääsen pakoon!"

Ja niin hävisi Paholainen salaman nopeudella vuorten taakse. Pikku prinssi parantui samantien, ja entinen sikopaimen sai palkkiokseen puolet Lännen valtakunnasta. 

Sen pituinen se. Kauniita unia! 

Unelmien talo Unelmien talossa & kodissa!

Oikeesti nyt mä en ehkä kestä. Se mun unelmien talo, jota oltiin kesällä näytössä katsomassa, on uusimmassa Unelmien talo&koti -lehdessä! Jouluspesiaali. Sillai kai.

Ihastelin ensin alkuaukeaman kuvaa; onpas kodikasta ja ihan mun tyylistä! Seuraavalla sivulla oli kuva talosta ulkoapäin. Meinasin perseelleni lentää! MUN talo! Tai se olisi voinut olla mun. Tää juttu oli tehty jo viime jouluna, koska tässä Rouva Asukas vielä fiilistelee sitä, kuinka hän on tyytyväinen päätökseensä jäädä yksin isoon taloon asumaan, vaikka lapsensa ovat jo lentäneet pesästä. Tai no, enhän mä tosin tiedä, myikö hän sen kesällä vai päättikö sittenkin jäädä. Tosi nopeasti se myynti-ilmoitus ainakin poistui Etuovesta näyttöjen jälkeen.

Tässä vielä kuvia lehdestä:

Rouva on taatusti itse tehnyt tuon piparkakkutalonkin. Mun Muumitalon seinät makaa kylmiön lattialla nyt kolmatta viikkoa. "Äiti kootaanko me jo pian se muumitalo? Joo joo kulta ihan pian..."

  

Tuo väli-ikkuna on IHANA. Kappas kun sattuikin, että mä just tänään ostin torista itelleni samanlaisen!! Kuvaa pukkaa! Jonain vuonna. Kuriositeettina kuvaaja-assistenttini sormi! 

Meillä on valkoiset ektorpit ja tuollainen ruskea arkku, joten chances are että mäkin saan pian tuollaisen lookin tänne!

Tuollainen vasemman kuvan liinavaatekaappikin multa löytyy! Tuli irtaimiston mukana 😊

Onko siis niin, että mä kadehdin muita, vaikka mulla on ihan samanmoisia kamoja itselläni? Tätä täytyy hetki sulatella.

Joku päivä mä vielä asun tuollaisessa vanhassa, narisevassa, maalia hilseilevässä puutalossa, jossa vetää kuin verkkokassissa. You keep dreaming, sistah girl.

Taas homma etenee

Jos jotain ollaan tässä rempan yhteydessä huomattu niin se, että lama ei näytä koskevan rakennusalaa lainkaan. Soitto- ja tarjouspyyntöihin ei vastata, tarjousten antaminen kestää merkillisen kauan ja hinnat voi nostaa pilviin, koska työtä piisaa niin paljon, että rakennuttaja on todellakin se altavastaaja rassukka, joka vaan hampaitaan kiristellen maksaa laskun ymmärtämättä edes mikä helvetti tässä maksoi.

Onneksi Mies on tarkan markan ihminen, ja hänellä vaikuttaa olevan jonkinlainen ajatus siitä, paljon mistäkin kannattaa pulittaa. Justiin saatiin tingattua viisi tonnia kattoremontista! Ei huano. Se oli tietenkin Miehen ansiota, mun anti kattoasioihin on ollut loukkaantuminen niiden kahden pölödoinkkelin käytöksestä ja siitä olen nyt jaksanut mouhota pari kuukautta. Me pyydettiin kuusi tarjousta katosta. Kallein oli 23 tonnia ja edullisin 16,5. Melkoinen ero. Ja samalla materiaalilla eli lukkosaumapellillä. 

Me oltaisi oikeastaan haluttu valita pienempi paikallinen tekijä, mutta päädyttiin sitten kuitenkin isoon markkinajohtajaan. Päätös tehtiin muutamankin syyn takia, yhtenä isoimpana työn kesto. Yhden tai kahden miehen firmalla remppa olisi kestänyt muutamia viikkoja, ja koska me ollaan Pirkkiksen kanssa täällä kotona niin sitä nakuttamista ja kolistelua ei ehkä olisi jaksanut vanha Erkkikään kuunnella. Ja lumisateen sattuessa se homma olisi tarvinnut aina lopettaa kesken. Luoja yksin tietää, kauan se olisi kokonaisuudessaan kestänyt. No tää iso pulju uhoaa tekevänsä homman kolmessa päivässä. Mitähän siitä sitten sanoo laatu? Toisaalta jos jotain menee pieleen niin isommalta toimijalta saa varmemmin takuukorjauksen. Kai!?

Siellä ne nyt on paukuttaneet kaksi päivää. Aloittivat puoli kahdeksalta ja lopettivat viideltä. Pitkää päivää pojat painaa. Ei ole ollut valittamista, homma näyttää etenevän. Melkoinen kilkatus ja kalkatus kuuluu sisälle, välillä täytyy aivan katsahtaa kattoon että tuleeko sieltä jonkun koipi jo läpi. 

   Arkihuolesi kaikki heitä...

Tänään työnjohtaja soitti meidän pimpua (ovikelloa) ja kysyi, voisiko hän tulla sisältä käsin katsomaan sitä rikottua ikkunaa. Olin ihan ymmälläni! Siis mitä helkkarin ikkunaa? Purkuhommissa joku parru oli lentänyt katolta alas ja suoraan keittiön ikkunasta sisään. Mähän olen murtovarkaan herkkukohde; istun sisällä enkä huomaa, kun lasit vaan helisee. Jätkä pisti töpinää pönttöön ja parissa tunnissa tilalla oli uusi akkuna. 

Uusi katto on kohennus numero kaksi tässä pikku proggiksessamme. Eka oli takka. Tulen varmasti sössimään monta asiaa tällä vaiheikkaalla työmaallamme, mutta takka on oikea masterpiece! Kaunis, tyylikäs, lämmin ja yksinkertaisesti vaan niin helvetin hieno. Ihan saan taputtaa itseäni olalle onnistuneesta valinnasta. Siitä enemmän ensi jaksossa! 

Linnan juhlat

Mun piti kirjoittaa remontista, mut kirjoitankin itsenäisyyspäivän juhlista presidentin linnassa. Tykkään katsoa juhlia ja olenkin seurannut niitä telkkarista joka vuosi aina kun vaan olen voinut. Monesti ollaan järjestetty myös illanistujaisia itsenäisyyspäivänä ja porukassa arvosteltu ja ihailtu pukuloistoa. Ollaan me vähän kupiteltukin mut ihan vaan itsarin kunniaksi. 

Mulla ei ole varsinaista bucket listiä, mutta yksi suuri haaveeni on joskus päästä linnan juhliin. Hienointa tietty olisi, jos sinne saisi kutsun oman toiminnan tai saavutuksen vuoksi, mutta avecin rooli kelpaisi ihan yhtä hyvin. Olisin onnellinen, vaikka kutsu olisi arpajaisvoitto, kunhan sinne vain pääsisi hienostelemaan! Kestosuosikkini on ihastuttava Satu Taiveaho ❤️ Ja Robin vasta ihana olikin...

   Tässä Sadun viime vuoden tyyliä. Kyllä hän oli kaunis tänäkin vuonna. 

Mua ärsyttää suunnattomasti lukea haastatteluja, joissa juhliin kutsun saaneet ihmiset vähättelevät tapahtumaa tai boikotoivat sitä jollain tavalla. Luin turkkarista erään pariskunnan fiiliksistä kemuihin liittyen. "Myös Linnan kuuluisaa boolia oli maistettava. -Olihan se juotavaa, mutta ei nyt niin erikoista, miten sitä ennakkoon on kuvailtu. Se ei myöskään ollut niin vahvaa, kuin olen aikaisemmin luullut." Voi raasua, mahtoi olla rankkaa. Juhlien jatkoilla haastateltiin erästä urheilijamisua, joka oli ekaa kertaa juhlissa. Häneltä kysyttiin, millasta oli. "No siel oli aika kuuma ja ahdasta." Voi vittu! Ei mitään niinku että oli todella suuri kunnia saada kutsu juhliin ja olin iki-iloinen ja kiitollinen! 

Eniten mua vitutti jo viime vuonna vasemmistoliiton Li Andersson. Hän kun ei mennyt juhliin lainkaan, se kun ei ollut ihan hänen juttunsa. Helvetti, ihminen voi kieltäytyä firman pikkujouluista jos ei hotsita, mutta presidentin kutsu on ihan eri asia. Se on yhtä lailla oikeus kuin velvollisuus! Sitä paitsi mun mielestä tuo on sellaista ihme hurskastelua, mihin suurimmalla osalla ihmisistä ei ole varaa. Kuinka moni haluaisi päästä kerran elämässään kokemaan jotain tuon laajuista spektaakkelia, mutta ei koskaan saa siihen mahdollisuutta. Sitä paitsi hän vassareiden johtajana olisi siellä edustanut myös häntä äänestäneitä ihmisiä. 

Tänä vuonna hän kykeni osallistumaan, mutta nytkin oli kuulemma vaikea hymyillä, ja hän sitä paitsi vastustaa juhliin liittyviä ulkonäköpaineita, erityisesti naisilla. Sepäs se, meikittömyys ja harmaahiirulaisuus tekevätkin ihmisestä jalomman ja paremman ja mitä rumempi nainen niin sen uskottavampi hän on. Kättelyjonossa näkyi kyllä muutama naishenkilö, jotka eivät todellakaan olleet ottaneet paineita pärstäänsä liittyen. Sen sijaan, että koulutettu ja ilmeisen älykäs ihminen keskittyy populismiin ja köyhän kansanosan surkutteluun hänen tulisi ymmärtää, että hänet ja muut vieraat on kutsuttu juhliin sen vuoksi, että heidän on katsottu kuluneen vuoden aikana vaikuttaneen positiivisesti kotimaan oloihin tavalla tai toisella. Sen ansiosta hän on saanut kutsun, joten sitä ei pitäisi vähätellä. Saatana. Ja joo, kyllä olen kateellinen! 

Usein myös moititaan rikkaiden juhlintaa samalla kun yks porukka seisoskelee leipäjonoissa. Jos vaivautuu kuuntelemaan selostajien esittelyjä kättelyvuorossa olevista ihmisistä niin siellähän on mukana iso liuta ihan tavallisia tallaajia. Duunareita, yrittäjiä, hyväntekijöitä, kulttuurin ja urheilun ihmisiä, alkuperäiskansojen ja muiden vähemmistöjen edustajia. Ja hei jos miettii paljon nuo juhlat työllistää suomalaisia! Kampaajia, meikkaajia, muotisuunnittelijoita ja vaatemyyjiä, ruokatoimittajia... Anarkisteista mä en jaksa edes aloittaa. Siellä ne riekkuu ja tuhoaa toisten omaisuutta. "Suomi on aivan paska maa, lapsilisääkin saa niin vähän että ketä se muka kannustaa hankkimaan lapsia!" Sen 90 euron takia mäkin olen lapsen halunnut.

Mulla on itseasiassa jo pukukin valmiina, jos ja kun kutsu sattuu napsahtamaan postilooraan. Jospa edustus linnanjuhlissa saisi mut motivoitua jälleen kerran laihduttamiseen? Kattellaan taas kohta niitä uuden vuoden lupauksia. Lusitaan tää joulu konvehteineen nyt ekaks.

Suloista joulun tunnelmaa

Vaikka tämä huusholli on menos täystuh...remonttiin, olen ennättänyt tehdä muutamia jouluvalmistelujakin. Ostin esimerkiksi olohuoneen ikkunoihin kauniit paperitähtivalot. Mieskin arvostaa. Näin meillä yöpuulle vetäytyessämme: 

Mies: Hei sä jätit oven auki!

Minä: Ni haittaakse?

Mies: Ei muuten mut tuolt joku vitun Otava loistaa suoraan mun silmiin.

Minä: No voi Jeesus! Arvostaisit vähän!

Mies: No kokeile itte tollasta vitun jumbotähtee naamaas. 

Mahtaako kukaan kiroilla yhtä paljon me?