Töitä, töitä

Mua vaivaa huijarisyndrooma. Pohdin otsa kurtussa täällä töissä, että koskahan nuo huomaavat, etten mä oikeasti osaa mitään. Ja että mä olen ihan tyhmä ja laiska. Ja haisen hielle. Toivottavasti se johtuu siitä, ettei mulla vielä ole sellaista rutiinia täällä eikä ne "oikeat työt" ole vielä kunnolla alkaneet. Pomolla on aika paljon kaikkia palavereja eikä häntä useasti toimistolla näy, niin mä sitten istuskelen täällä ja pyörittelen peukkuja. Varmaan kuitenkin kohta käy ilmi, että kyllä mulla on joku tehtävä, mutta en vaan ole tajunnut asiaa. Kaaddämet pitänee selata muistiinpanovihkoa uusiksi...


Mä olin tosi ihmeissäni, että mut valittiin tähän! Itseluottamus kunniaan. Mä olin tätä ennen hakenut kahteen paikkaan, joissa palkka oli huomattavasti alhaisempi, ja jotka ei ehkä olleet sisällöltään niin kiinnostavia kuin tämä työ. Olin kummassakin tapauksessa aivan varma, että saisin työn! En saanut. Haastattelut meni tosi hyvin ja ekassa paikassa tulin toiseksi ja toisessa kolmanneksi. Et sinänsä ei mennyt huonosti, mutta toisesta ja kolmannesta sijasta ei saa kauheasti palkkaa.


Se ensimmäinen haastattelu oli jo viime kesänä. Mulla oli hyvä hakemus ja tarvittava koulutus, joten lähdin ottelemaan luottavaisin mielin. Lisäksi olin valmistellut huolellisesti pyydetyn vartin pituisen esitelmän siitä, miksi jätteiden synnyn vähentäminen on tärkeää. Meni nappiin omasta mielestäni. Paikalla oli viisi haastattelijaa! Aika tiukkaa settiä. Yksi pomo, yksi henkilöstöpomo ja kolme vertaistyöntekijää. Jotenkin erikoinen asetelma, muttei se toisaalta mitään haitannut, juttu luisti ja tunnelma oli katossa.


Sitten se pomo yhtäkkiä kysyi, että "miten me tullaan koteihin?". Ei leikannut yhtään. Miten me tullaan koteihin? Mietin kuumeisesti, että mitä helvettiä tässä nyt mahdetaan hakea. Nooooo te tulette kotiin pyörällä..? Kännissä..? En keksinyt mitään älyllistä ja jouduinkin toteamaan, että nyt ei kyllä tule mitään mieleen. No vastaus oli se, että he julkaisee jotain uutislehteä ja SE tulee ihmisten koteihin! Righto. Valehtelin sitten tietenkin salamana, että aaaaaaiiiiivan, no niinpä tietenkin. Tosiasiassa en muistanut ikinä kuulleeni juttuakaan, ehkä olen nähnyt lehden kun sytytin sillä takan. Mies kylläkin muisti jopa lukeneensa!


Haastatteluun kuului vielä ruåtsinkielinen osuus, johonka oma suoritukseni sitten kaatuikin. Olen mä toki opiskellut aikoinaan ruotsia koulussa ja kirjoitin jopa Eximian, mutta kun ei ole juuri tullut bamlattua niin ei paljon irronnut. Osuus oli luojan kiitos sentään kirjallinen, ettei ihan totaalisesti tarvinnut itseään nöyryyttää. Jag...jag tykkär intte om at jobba... Tekstissä sitten piti ruotsintaa melkoisia sanoja, kuten vaahtolasi (bubbel glass?)  ja tiilimurske. Ei tullut kauheasti mitään mieleen just siinä kohtaa.


Toisenkin paikan haastattelu meni mielestäni tosi sutjakkaasti. Oltiin samoilla aaltopituuksilla ja sain kehuttua itseäni ihan tarpeeksi. Olin laittanut CV:en, että kirjoitan vapaa-ajallani blogia. No nehän kysyi heti osoitetta! Ei helvetti. Kerroin sitten ja pyysin olemaan välittämättä kammottavasta kielenkäytöstä... En saanut sitäkään paikkaa. Jännä. Saattoi mahdollisesti johtua siitä, että silloin viimeisimpänä kirjoituksena oli avautuminen aamuheräämisistä ja kuinka mä en tule ikinä jaksamaan nousemisia tai pääsemään töihin ajoissa. Ei voi tietää. Sanotaan nyt vaikka niin, että tein sen haastattelun jälkeen pieniä muutoksia CV:en.