Pirkkis on aina ollut hyvin innokas yökyläilijä. Mummila ja mummala kelpaavat oikein mainiosti yösijaksi ja usein hän itse jo pyytää päästä kylään, jos ei vähään aikaa ole ollut. Voi oikeastaan sanoa, että hän on joka viikko ainakin yhden yön jossain muualla kuin kotona.
Tästä olen saanut kehitettyä, luonnollisesti, pienehkön kriisin itselleni. Ovatko muiden lapset näin usein isovanhemmillaan yökylässä? Mitä muut ajattelevat, kun Pirkkis on niin usein poissa kotoa? Miksi hän haluaa niin paljon isovanhempiensa luokse? Mitä minä teen väärin, että lapseni pyytää päästä yökylään?
Olen kova piiskaamaan itseäni milloin mistäkin asiasta, mutta läimäytin itseeni tolkkua ja ajattelin, että tilanne voisi olla hyvin toisenlainenkin:
Hyvän ystäväni äiti menehtyi vaikeaan sairauteen loppuvuodesta ja asia oli tietenkin hyvin murheellinen myös ystäväni lapsille, jotka menettivät rakkaan mumminsa niinkin varhain. Ei siis ole enää mummia, jonka luona yökyläillä (onneksi on kuitenkin pappa ja toiset isovanhemmat!).
Toisen ystäväni äiti taas ei kauheasti välitä hoitaa lapsenlapsiaan tai viettää heidän kanssaan aikaa, vaikka ystäväni kaipaisi kipeästi lapsenvahtia edes silloin tällöin. Sekin on kyllä aika kova kolaus; itse olisin todella loukkaantunut ja surullinen, jos omat vanhempani eivät olisi kiinnostuneita viettämään lasteni kanssa aikaa. Enkä tarkoita sitä, että kaikki omat menot on peruttava jos vahtikeikka napsahtaa, tietenkään, mutta pidän vähän epänormaalina sitä, ettei isovanhempia kiinnosta lapsenlapsensa.
Rääkylin syntymän jälkeen meitä on väsyttänyt aika paljon enemmän. Joo, kaksi ei todellakaan mene siinä kun yksikin! Lisäksi pari viime viikkoa hänen nukkumisensa on ollut todella ala-arvoista. Päivisin kaikki menee hienosti, hän vetelee jopa viiden tunnin nokosia ulkona vaunuissaan. Mutta sitten ne yöt. Hyi helvetti. Hän herää toisilta päiväuniltaan iltakuuden pintaan ja voi sen jälkeen helposti valvoa yli puolen yön! Ei hän välttämättä itke, mutta ei hän kyllä nukukaan. Sitten kun hän nukahtaa, hän hieroo naamaansa, jolloin tutti tipahtaa ja sitä pitää itkeä. Sit hän syö kuin pieni elukka aina iltaisin ja öisinkin. Väillä hän herää seurustelemaan! Sen päiväinen sirkutus kuuluu vaunusta. Mä en nykyään mene ollenkaan nukkumaan ennen kolmea; mä ennemmin valvon istuen sohvalla tai sohvapöydällä kunnes se mukula on ollut jo pidempään unessa, kuin menen nukkumaan puolen tunnin pätkiksi. Herääminen vasta kamalaa onkin! Sit ei ole ollenkaan niin paha, jos ei ole nukahtanut lainkaan.
Onneksi hän sentään nukkuu päivisin, ja itse nukun aina pitkät päiväunet, kun Pirkkis on hoidossa. Pysyn siis jotenkuten järjissäni. Miestä vaan käy sääliksi. Vaikka ei hän aina yöllä herääkään Rääkylin mekkalointiin, on hänenkin unensa aika katkonaista. Töissä on varmaan kivaa.
Nyt on ollut viikon verran sitä, että Pirkkiskin itkee yöllä! Hän saattaa vinkua siellä unissaan tai parkua oikein kunnollakin, eikä hän koskaan osaa mitään varsinaista syytä sanoa. Välillä on kurkku tai maha kipeä, välillä särkee jalat. Kerran kun menin huoneeseensa lohduttamaan ja kysyin, mikä hätänä, hän huusi ANTTI TUISKU! ja jatkoi uniaan. Jooh.
Tänä viiikonloppuna oli sovittu, että Pirkkis menee mun vanhemmille (ilmoitti itse olevansa 10 yötä...) ja Rääkyli menee anopille, jotta me saatais nukkua kunnolla ja keskeytyksettä edes yksi yö. Suunnitelma eteni sovitunlaisesti, kunnes perjantai-illalla ajoin porukoilleni viemään unohtuneen silmälääkkeen (Pirkkiksellä oli silmätulehdus).
Koko homma kaatui kindermunaan! Olin varautunut ottamaan huutoa vastaan, aiheesta "en halua tulla vielä kotiin!" Sanoin jo ovella, että äiti tuli vaan tuomaan sun silmälääkkeen ja sit tän sun unohtuneen kindermunan, joka ostettiin huomista karkkipäivää varten. Armoton parku! "Ei ei ei ei en halua kindermunaa tänne, haluan syödä sen kotona! Ei tänne, haluan kotiin!" Koitin sit selittää, että kotiinkin voidaan ostaa oma kindermuna, mutta ei, tilanne oli menetetty ja mimmi ulvoi kuin susi, kunnes puettiin vaatteet päälle ja lähdettiin takas himaan. Lähetin Miehellle viestin, että vähän kestää, kun täältä tullaankin kotiin... Mies vastasi että voi vittu.
Että ensin en ole hyvä, kun hän menee yökylään ja sitten ei ole hyvä, kun hän ei menekään. Olispa hienoa, jos elämästään ei väkisin tekisi niin helvetin hankalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti