Ristmäs

Joulu se jo joutui. Mukavaa oli! Sain ihan sikana lahjoja. No eihän se mikään ihme tietenkään ollut, olinhan ollut niin kiltti ja esimerkillinen koko vuoden. Mieheltä sain lahjaksi videokameran! Filmailin sillä heti innokkaasti, ja hassunhauskasti nauhalle tallentui myös lattialla ilmakylpyä ottaneen Pirkkiksen pyllystä kurkannut myyrä! Sillä pätkällä voidaankin sitten ajaa epämieluisat poikaystäväkandidaatit karkuun. "Katotaanko taas se kakkavideo?"

Joulupukki selvästi arvostaa laulutaitojani, koska sain myös Sing Star-levyjä ja mikrofonejakin oikein kaksin kappalein! Vetäisin tietysti heti kokeeksi parit biisit, mutta ilmeisesti mikrofoneja pitää vielä jotenkin kalibroida, koska ruudulla luki koko ajan "tyydyttävää" tai "surkeaa".  Tehdasasetuksissa on varmaankin jotain häikkää. Arvosanaksi sain kisällin! Mitä helvettiä? 

En haluaisi kehuskella, mutta minusta on tässä viime aikoina hioutunut melkoinen karaoketimantti. Debytoin edelliskesänä mökillä, kun oltiin Miehen, veljen, serkkupoikien ja enon kanssa jatkamassa enon viisikybäsiä paikallisräkälässä. Aloin tunteella tulkita tuttua balladia. Ihmettelin vähän itsekseni, kun humalatilani olikin muutamaa boforia kovempi, en nimittäin tunnistanutkaan sävelmää saati sanoja. Lauloin kuitenkin sitkeästi ekaan kertosäkeeseen asti oman nuottikorvani mukaan, kunnes viimein tajusin, että kyseessä on ihan joku toinen laulu. Huusin täysillä mikkiin, että hei diitsei, väärä biisi! Eturivissä tanssinut nainen kannusti mua peukku pystyssä ja huusi, että ei haittaa, ei kukaan huomaa, jatka vaan! No en tietenkään voinut tuhlata taitojani tällaiseen paskaan ja lopetin loukkaantuneena esitykseni.

Kokeilin muuten viime kesänä taas samassa pubissa sitä samaa biisiä, ja se oli levyllä edelleen väärin! Vaikkei kukaan seuralaisistani mua silloin uskonutkaan. Kuulemma häpesivät mua! Harjoittelen mun singsongstarilla niin kovaa, että mä niille häpeät vielä näytän! Saatana. 

No mutta takaisin jouluun. Isä oli vuokrannut mökille paljun! Siellä kelpasi lillua, voi videot että oli ihanaa! Pirkkiskin pääsi kahdesti pulahtamaan lämpimään veteen. Kuva paljastaa, miten kivaa meillä oli. :) 

    Kulti ja äiti :)

Kerran Pirkkis oli kyllä vaarassa jäädä orvoksi, kun Miehen kanssa meinattiin keittyä elävältä kuin ravut konsanaan. Vesi oli lämmennyt vähän turhan kuumaksi. Niin että jos perskarvat olivat päässeet suoristumaan niin nyt ne ainakin kiehahtivat takaisin kiharalle. 

Minä ja veli saimme aina lapsena paljon lahjoja. Isä toi myös työmatkoilta ulkomailta hienoja tuliaisia. Meillä oli niin paljon tavaraa, ettei osattu arvostaa mitään ja kaikki oli aina rikki tai häviksissä. Siksi koitan nyt kasvattaa Pirkkistä niin, ettei hän tottuisi kauheaan tavarapaljouteen vaan osaisi arvostaa lelujaan ja että jouluna ja synttärinä annettaisiin vain muutama lahja. 

Joo no hyvin menee tähän asti; ostin hänelle itse viisi lahjaa! Siihen vielä mummien ja kummien presentot päälle niin kyllä pakettia virtasi vauvalle. Hän ymmärsi joulun päälle yhtä paljon kuin sika pohjantähdestä, joten tavaramäärä oli melkoisesti liioiteltu. Harjoitus tekee mestarin, synttäreiksi uusi yritys. 

Kyllä hän silti kovasti tutkaili uusia lelujaan ja kirjojaan! Pehmeä lampaantalja oli selkeä suosikki, siihen hän hierusti naamaansa niin innokkaasti, että koko joulun ruokalistakin taisi tallentua taljaan. Myös lahjapaperit ja -narut olivat erittäin kovassa huudossa. Ehkä ensi jouluna sitten aloitamme sen vuosia kestävän Joulupukkikusetuksen! Olen serkuksistani vanhin, ja kun mulle aikoinaan selvisi, että joulupukki onkin pappa pahvinaamarissa, oli muidenkin serkkujen joulutaika piparina. Olkaa hyvät! 

Joulun kunniaksi vuoden paras lahjani eli vauvaliinos oppi puhumaan! Ihan olimme Miehen kanssa melkein kyyneleet silmissä, kun Äiti ja Isi olivat kuin olivatkin kullanmurumme ensisanat! Pirkkis huutelee niin potevasti "diidiidii" (isi) ja "ääiishä" (äiti), että ei tässä asiassa ei ole mitään epäselvää. Hän osaa myös sanoa "tttthhhhttthhsss".  Se tarkoittaa varmaan tissiä. 

Joulun koordinaatit: Lahjoja 1000, Pakkanen -13, vauvan päiväunet 2h, palju +42, Cava 11,5 %, konvehteja 1000 000, elopaino +6kg

Jouluja

Naapuri oli ostanut itselleen joululahjaksi iPadin. Ensi töikseen hän testasi sen kameratoimintoa. Sain näytteen hänen luontokuvaajan taidoistaan joulutervehdyksen merkeissä:

Kuvassa on ketun versio vessanseinään kirjoitetusta "I was here" signeerauksesta. Pihlajanmarjakin pisteenä iin päällä. Kyllä luonto on kaunis. Arvostan. 

Vaikkukorva lekurissa

Kävin Pirkkiksen kanssa terveyskeskuksessa näyttäytymässä. Hän on ollut nuhassa jo kaksi viikkoa ja nyt on lisäbonarina saatu myös yskä. Hän ei ole vaikuttanut kipuiselta, vaikka tukkoinen olo tietysti harmittaakin. Olin kuitenkin lukenut asiantuntijoiden lausuntoja eli Suomi24-keskustelupalstaa, jossa kotitohtorit tiesivät korvatulehduksen olevan joskus vauvoilla oireeton. En tietenkään halunnut, että Pirkkis saisi jonkun kuulonalentuman vain siksi, että torspo äiti ei ymmärtänyt viedä häntä tarkastettavaksi.

Olin laittanut kellon herättämään aamulla 7:50, jotta ehtisin heti soittamaan kasilta aukeavaan päivystykseen. Pääsinkin pian läpi ja nauhoite kertoi, että mua edellä oli kuusi puhelua. Valitsin takaisin soiton ja arvioitu asiaan palaamisaika oli klo 9:25. Hyvä hommeliini, tässähän kerkiää vielä hyvin vetää unta palloon. Hoitaja soitti, kun olin juuri saanut uudelleen unenpäästä kiinni... Nooh pääasia toki oli, että sain tytylle lääkäriajan ja aikaa jäi runsaasti vielä aamutoimiinkin.

Terveyskeskukseen päästyämme menin ilmoittautumaan. Hoitaja pahoitteli, että meitä ennen olisi aika pitkä jono. Mikä pointti on antaa vartti aikaa per potilas, jos ne ei ikinä pidä paikkaansa? Sympaattinen hoitaja kuitenkin vakuutteli, että yleensä pienet lapset pääsevät nopeasti jonon ohikin. "Kiitos, mutta ei meillä ole mikään kiire, hän kun on tosi rauhallinen vauva, hehe" hymyilin hoitajalle. What the actual fuck! Ei näin. Olis meillä ollut se helvetin kallis vakuutuskin...

Kävin sitten istumaan odotussaliin Pirkkis sylissäni. Olin pukenut sekä itseni että vauvan villapaitaan ja lisäksi Pirkkiksellä oli fleecehaalari ja minulla talvitakki. Sairastupa oli tupaten täynnä ja hymyilin ymmärtäväisesti muille taudinkantajille. Mitäs me sairastuneet, kyls tiätte. 

Hymy alkoi pikkasen jäätyä, kun meidän aika oli ylittynyt jo 45 minuutilla. Patu ja mummu toisensa jälkeen pääsi ennen meitä ja mulla alkoi olla aivan saatanan kuuma takissani, jota en saanut kunnolla riisuttua rasittavan vetoketjun ja nappien takia. Pirkkis jaksoi hienosti, mutta rajansa hänelläkin ja kyllästynyt venkoilu kuumotti meitä molempia entisestään.

Yhtäkkiä tuli mieleeni, etten ollut putsannut Pirkkiksen korvia aikapäiviin. Kiireessä, mutta ainakin omasta mielestäni huomaamattomasti aloin etusormella kaivella vauvan korvia. Toivoin, että takintaskuun olisi unohtunut nenäliina. No such luck. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sitten pyyhkiä oranssit vaikkupallerot farkkuihini. Kikkeliskokkelis, mitäs läksit kaivelemaan.

Nousin seisomaan kitisevä lapsi sylissäni ja kävelin hetken käytäviä pitkin, kun meidät onneksi jo kutsuttiinkin tutkimushuoneeseen. Näin kyllä odotushuoneen seinällä olleen kyltin, jossa asiakkaita pyydettiin riisumaan päällysvaatteensa ennen lääkärin tapaamista. Riisuinkin Pirkkiksen haalarin, mutta vain vyötärölle asti, koska häneltähän tutkittaisiin vain korvat. Kyllä kuumotti omia korvia, kun lääkäri pyysi minua riisumaan vauvan bodyn, jotta hän voisi kuunnella keuhkoja. Aloin naama punaisena selittää, että JAA mää kyllä näin sen kyltin, jossa käskettiin riisuutua, mutta ajattelin ettei tarttis kun niin tota vaan korvia piti vaan kattoa vai mitä hä. Hoitaja sen koommin kuin lääkärikään ei sanoneet mitään. Sadattelivat varmaan silmiään pyöritellen, että vittu miksei me menty yksityiselle töihin, täällä pöndellä nyt sitte siedetään tollasia maalaisurpoja.

Ei siinä auttanut kuin alkaa riisua vauvalta vaatteita, johon tietysti tuhraantui aikaa. Vähän hävetti. Sitten lääkäri vielä tokaisi hoitsulle, että annas yks vanupuikko, tääl on vaikkua. Ei helvetti. Taas alkoi meikäläisen säälittävä selitys! Oijoi onko äiti vähän huolimattomasti puhdistanut sun korvat! Onneksi hoitsu päästi mut piinasta toteamalla, että vauvoilla on aina vaikkua eikä korvia saa mennä niin syvältä kaivelemaankaan. 

Pirkkis-rassukka loukkaantui verisesti, kun pidin väkisin hänen pikkukuuppaansa paikoillaan tutkimuksen ajan. Parku jatkui vielä odotushuoneen puolellakin, eikä edes paras ystävänsä tutti meinannut auttaa. Korvissa ei tosiaan onneksi ollut mitään häikkää. Yskäkin kuulemma lähtee vain yskimällä. 

Toivottavasti lähtisikin pian, holtittomasti yskivää vauvaa on melko lohdutonta katsella. Limaa tulee niin paljon, että eilen hän oksensi sitä ison lortin. Suoraan selkääni. Varmaan kostoksi lääkäriin pakottamisesta.

Sappee Over and Out

Selvittiin hengissä Sappeen reissusta! Oli ihan kivaakin. Huoneisto oli tosi siisti ja viihtyisä. Paljon oli panostettu myös laatuun, pinnat ja kalusteet oli vimosen päälle ja kaikki astiat Iittalaa. Harmi vaan, että ilma oli kuin ruma morsian, eli torstaista sunnuntaiyöhön satoi kuin taivaallisen esterin perseestä. Sunnuntaina kun lähdettiin kotiin niin maisema oli peittynyt valkeaan lumivaippaan (kirjoitin eka et kumivaippaan, heh!) ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Totta kai. Lisäksi me oltiin tosiaan kaikki kolme kipeitä ja räkälimayskittiin öisin kilpaa. Kannattaa lähteä lomamatkalle sairastamaan! Vaikka ollaan kipeitä niin ei silti olla köyhiä! Eipä.

Ei sitten retkeilty yhtään mihinkään. Rinkkakin nökötti autossa koko viikonlopun. Paitsi perjantaina oltiin kävelyllä, kun käytiin vaihtamassa Miehen avainkortti, sillä kun ei yhtäkkiä enää päässytkään sisälle taloon! Respasta neuvottiin, ettei korttia saisi pitää samassa taskussa kännykän kanssa, kun se voi seota. Kenelle tollanen tulee mieleen! Ei monelle ja siksi se olikin kirjoitettu ohjeeksi kirjekuoreen, jota me ei jaksettu lukea.

Meidän kävely kesti noin puoli tuntia ja vartti siitä kului Miehen asioidessa siellä respassa. Sen jälkeen talsittiin vaunuja työnnellen pikkasen matkaa yhtä kinttupolkua pitkin, mutta noin 50 metrin jälkeen käännyttiin takaisin, kun maa alkoi olla melkoista mutaprunnia. Perjantaina satoi vettä ja lauantaina lunta niin kovalla tohinalla, ettei Pirkkistä ois raaskinut millään ilveellä lykätä rinkkaan istumaan. Semmosta kommandopipoa ei olekaan, joka olis tarpeeksi hyvin suojannut hänen pientä naamavärkkiään. Retkeiltiin sit sängyssä ja syötiin sipsiä. Pirkkis ainakin otti rennosti! 

       Taking it easy Pirkkis Style!

Saavuttaessa oli eka vähän vaikeuksia löytää oikea talo. Ulkona sataa tihutti ja oli pimeetä ku peräsuolessa, eikä se alueen karttakaan mun mielestä niin kovin selkeä ollut. Minä kannoin vauvaa ja Mies etsi oikeaa huonetta. Haahuiltiin pitkin käytäviä jonkin aikaa, kunnes Mies tiuskaisi, että ei  
täällä kyllä jumalauta missään lue et Body! Pyysin saada nähdä avainkuoren ja huone löytyikin melko pian, koska kuoressa ei todellakaan lukenut Body vaan B004. Voi taivas laita äijä asialle ja tee itse perässä.

   BODY

Torstaina kun mentiin niin ei koko matkailukeskuksessa ollut ristinsielua! Oli kyllä melko surkean näköistä, kun lumesta ei ollut tietoakaan ja hiihtohissit törpöttivät mäessä ihan orpoina. Ottaa omistajat vähän takkiinsa tällaisina talvina. Perjantaina alkoi onneksi porukkaa saapua, meidänkin taloon tuli muita lomailijoita, samoin upeisiin mökkeihin. Voin kyllä suositella Sappeen matkailukeskusta!

   Vain valkeata joulua, keskellä suurten hankien...

Lauantaina tehtiin pieni päiväretki Pälkäneelle. Siellä käytiin kaupassa nimeltä Löytötex. Todella jännittävä momentti meidän matkalla. Ei siitä sen enempää. Googletin Pälkäneen nähtävyyksiä ja kunnalla olikin tosi kattavat nettisivut. Sitä kautta löydettiin myös Keltainen talo, todella viihtyisä vanha maamiesseurantalo, joka nykyisin palvelee kahvilana ja käsityöpuotina. Siellä join kaksi kuppia teetä ja söin oikein makoisaa porkkanakakkua. Mies osti kuksan numero 157. Ei siitäkään sitten sen enempää. 

Näin jännittävästi tällä kertaa. Nyt meillä ei olekaan mitään reissuja näköpiirissä. Johtuu lähinnä siitä, ettei rahaakaan ole enää näköpiirissä, koska tipahdan ensi kuussa kodinhoitotuen piiriin. Vai mikä hoitoraha se nyt onkaan. Anyhoes, ei muuta ku lottoamaan sitten vaan. 

Pepparkakkahuussi

Tosi kotoisaa tämä joulunalusaika! Ilo sydämessä voi ihailla ikkunasta pikkulintujen pyrähtelyä talipallojen kimpussa lumihiutaleiden leijaillessa maahan. Koko perhe on kokoontunut yhteen keittiönpöydän ympärille laulamaan joululauluja ja taikomaan mitä hassunhauskempia pipareita. Piparitalo on johan nyt toki leivottu itse kaardemummahippusia myöten ja neilikoilla piikitetyt appelsiinit riippuvat ikkunoissa huumaavaa tuoksua levittäen. Äiti häärii essu jauhoissa ja kokoaa piparkakkutalon itsevalmistetulla sokeriliimalla, jotta lapsukaiset saavat koristella talon hullunkurisin karkkikoristein. Ei se lopputulos ole se tärkein, vaan yhdessätekemisen riemu, hassuttelu ja vaivannäkö.

Tässä minun aikaansaannokseni! Ei täydellinen mutta tunteella koottu! Pirkkis koristeli talon namusilla. Ajatella, hänhän on vasta vauva! Taitava tyttö, äitiinsä tullut!

No ei nyt kai! Hahah kuka uskoi! Tarjoustalosta 7,99€. Linnut ei huoli meidän siemeniä enkä jaksanut askarrella neilikka-appelsiinejakaan, koska viime jouluna ne roikkui ikkunassa niin kauan, että ne mätäni ja tippui itekseen maahan. Me ei edes lauleta joululauluja, koska ollaan kaikki nuhassa ja yskitään nupit turvoksissa kuin vanhat siat. 

Sappeettaa

Naapurit matkustaa joulun jälkeen Dubaihin. Ei vituta yhtään. En ole koskaan ollut, enkä yhtään haluaisi edes mennä, koska siellä on kuuma, ei saa juoda viinaa, menee hiekkaa pimppiin ja arabit nyt on tiettävästi aina vaarallisia. En siis ole yhtään kateellinen moisesta lämpölomailusta!

Sitä paitsi me lähdetään huomenna Miehen ja Pirkkiksen kanssa Sappeelle huoneistohotelliin! Siellä me voidaan patikoida ja lasketella ja nauttia upeasta suomalaisesta talvikelistä. Paitsi et ei voida, koska lunta ei ole ja ulkona riehuu hillitön myrskytuuli noin 350 tuhatta metriä sekunnissa. Lisäksi me ollaan kaikki kipeitä. Ihan mahtisfantsu loma tulossa! Ainoa hyvä asia on, että Vappu meni Anopille hoitoon. Jo se takaa mulle onnistuneen loman. 

Ostin jo elokuussa lahjakortin Sappeen matkailukeskukseen. Oltiin silloin siellä Merikarvian mökillä ja siitä innostuneena varasin tämän olevinaan vähän fiinimmän loman. Et löytyy niinku ihan vesivessa ja sähköt, luksusta siis. Kyseessä on tosiaan huoneistohotelli, eli meillä on siellä oma keittiö ja sauna. Tarttee siis itse tehdä ruokakin, voi paska. 

Unohdin syksyn aikana koko lahjakortin ja nyt, paria viikkoa ennen sen vanhentumista, muistin sen taas. Yritin perua koko sotkun ja lähetin anelevan sähköpostin palveluntarjoajalle. Vajosin jopa niin alas, että valehtelin vauvallani olevan tosi paha korvatulehduskierre, että kyllä en nyt millään kykenisi lähtemään. Asiakaspalvelusta sain kohteliaan vastauksen, jossa pahoiteltiin vauvaparkani sairastumista, toivotettiin pikaista paranemista ja pahoiteltiin, ettei varausta voi enää perua. Voi kusipaskatissi. No ei siinä sit auttanut muu kuin soittaa sinne hotskuun ja toivoa, että vielä olisi tilaa taikka muuten menettäisin sataviiskyt euroa pääsemättä edes pelipaikalle. Varmaan karmakin rankaisee mua valehtelusta ja Pirkkis saa oikeasti korvatulehduksen.

Hotellissa oli tilaa ja huomenna koittaa lähtö. Ostin Miehelle synttärilahjaksi vauvarinkan ja käytiin tällä viikolla testikävelyllä Pirkkis kyydissä. Hän tykkäsi kovasti kattella maisemia yläilmoista iskän selässä! En vain oikein tiedä, miten vauvan kädet tulisi asetella rinkassa. Pirkkiksen pikkuhandut sojottivat suoraan sivuille kuin Jeesuksella ristillä. 

Meinattiin nyt kokeilla sitä rinkkaa oikein tositoimissa Sappeen ulkoilureiteillä. Tsirpakka pakkasilma, lämpimät vaellusvaatteet, vähän makkaraa notskille, kuumaa glögiä ja vauvahan voi vaikka ottaa pienet nokkaunet laavulla, you knows. Kissanvitut, lauantaiksi on luvattu jopa ukkosta! Kävin tänään vahingossa ulkona ja siellä tuuli niin, että hyvä ettei pää revennyt irti juurineen.

No, toivotaan että huomenna sauna olis kuuma, telkkari toimis ja sängyt olis pehmeitä. Silläkin pääsee nykyään aika pitkälle. Ja että Sappeella on edes yksi kauppa, josta saa saunakaljaa.

Kello on 23:20 eikä me olla pakattu vielä mitään. Pirkkis-raasu tuhertaa itkua nuhaisena sängyssään. Tästä tulee hyvä yö. Auttaiskohan supot muakin nukkumaan paremmin, jos tunkisin niitä paketillisen perseeseeni. 

Kirkko ja me ja mä

Nyt seuraa uskontoon liittyvää ajatuksenvirtaa. 

Olen tässä viime aikoina seurannut uutimista kirkon väkipakoa. Kirkosta eroamisessa ei tunnu olevan yhtä yksittäistä syytä. Joku ateisti pitää kirkkoa turhana instituutiona eikä halua siihen kuulua, joku ei halua maksaa kirkollisveroa, yksi ei tykkää Räsäsen Päivistä ja kostaa kirkolle ja toinen suuttui kun piispan perkulekin meni ja puolusti homojen avioliitto-oikeutta. 

Me kuulutaan Miehen kanssa molemmat kirkkoon. Ollaan evankelisluterilaisia tapakristittyjä. En usko sen enempää Jumalaan kuin Jeesukseenkaan, mutta en ole silti kokenut tarvetta erota kirkosta. Ajattelen asiaa niin, että minun ääneni kirkollisvaaleissa voi muuttaa kirkkohallitusta niin, että jonain päivänä esmes homot voidaan vihkiä kirkossa. Sen sijaan eroaminen jonain protestina ei auta asioiden etenemistä millään lailla. Se on niinku puolueet oppositiossa. Sivusta on helppo huudella ja arvostella, mutta todellista hyötyä siitä ei ole. 

Useasti kuulee puhuttavan uskonnon uhreista, joiden elämä on tavalla tai toisella mennyt vituiksi uskonnollisen yhteisön fanaattisuuden takia. Ja karmeetahan se onkin. Tuntuu käsittämättömältä, miten velvollisuudentunto yhteisöä kohtaan voi ohittaa rakkauden omaan lapseen. Mutta tämä meidän valtionuskonto evlut on niin leppoisaa meininkiä, etten oikeen tajua, miksi ihmiset nyt yhtäkkiä on sit niiiiin tiedostavia ja eroavat kirkosta vastalauseena jollekin, mitä eivät varmaan itsekään tajua. Tuntuu olevan muotia nyt.

Aika vähän puhutaan niistä hyvistä asioista, joita kirkko tai seurakunnat saa aikaan. Hyväntekeväisyys sekä kotimaan että ulkomaiden vähäosaisille, lasten- ja perhekerhot, diakoniatyö. Kirkkohäät, hautajaiset, ristiäiset; Perinteisiä juhlia, jotka yleensä aiheuttaa ihmisille ennemmin hyvää kuin pahaa mieltä. Paitsi hautajaiset. Uskonto on monille ihmisille tärkeä asia, elämän punainen lanka, josta saa voimaa. Koko kirkko instituutiona on syntynyt ihmisen tarpeesta uskoa johonkin itseään isompaan. Kirkot on rakennuksinakin niin kauniita, että olis surkeeta nähdä niiden mätänevän, jos seurakunnat ei pitäisi niitä kasassa.

Osallistuin lapsena uskonnontunneille, niinku koko muukin luokka. Kukaan ei tainnut saada sen suurempi traumoja siitä, että väriteltiin vihkoon Saaran ja Abrahamin kuvia tai että koitettiin upottaa puupäihimme kymmentä käskyä. Yläasteella uskontotunneista tuli sillä tavalla hyödyllisempiä, että tutustuttiin enemmän muihinkin uskontoihin. Tieto lisää tuskan lisäksi myös ymmärrystä. 

Juhlin joulua ja pääsiäistä, lomailen erittäin mielelläni kirkkopyhäpäivinä, nautin kirkossa kauneimmista joululauluista, aattoillan messusta, häistä ja hautajaisista. Tai niistä en kyl nauti. Olen osallistunut seurakunnan järkkäämiin hyväntekeväisyystempauksiin ja käynyt seurakunnan kerhossa. Tykkään myös perinteisistä joululauluista, vaikka niissä monissa mainitaan Jeesus, Jumala, taivas, Luoja, Betlehem, enkelit ja muita uskishahmoja. Ihan sama! Lauluissa on tunnelmaa.

En jaksa suhtautua asioihin niin fanaattisesti. Ne kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja sillä sipulat. Paitsi yksi asia, joka mua vituttaa vuodesta toiseen on nämä Suvivirren vastustajat. Jeesus mitä parkupirkkoja. Tulisi perspektiiviä elämään jossain Sierra Leonen ebolaleirillä. 

Kuka on saanut traumoja siitä, että koulun kevätjuhlissa laulettiin Suvivirttä käsi ylös än yy tee nyt!

Muistuipa muuten mieleen yksi hupaisa tapaus, kun joitain vuosia sitten jehovan todistajat kävivät tarjoamassa Vartiotornia. Veljeni oli kylässä ja avasi heille oven. Kuulin hänen sanovan, ettei talon emäntä ole kotona. Käännyttäjät antoivat lehden ja lupasivat tulla myöhemmin uudestaan. Pitivätpä lupauksensa ja tulivatkin, ja tällä kertaa oven avasi silloinen poikakaverini. Heti ekana jehovalaiset huudahtivat, että jaahas täällä oli eri näköinen isäntä viime viikolla! Koittivat perkeleet posata mua! Meinasivat varmaan, että helkkari mikä horo. 

Samassa talossa yläkerran naapuri, vanhempi mies, kerran pysäytti mut rappukäytävässä. Hän aloitti keskustelun sanomalla, että onkin odottanut näkevänsä mut, kun hänellä on mulle jotain! Ajattelin, että varmaan kukansiemeniä, olinhan innokas puutarhanhoitaja jo silloin patioaikanani. Äijä kiirehti kämppäänsä ja tuli takaisin pidellen jotain hihassaan. Ei helvetti ajattelin että nyt tulee muuten puukosta keuhkoon! Sitten hän veti käden hihastaan ja antoi mulle pienen puisen ikonin. What? Mitä siihen olis pitänyt sanoa. Tyydyin kiitokseen. Annoin sen myöhemmin työkaverilleni lahjaksi, hän kun kävi ikonimaalauskurssilla muutenkin.

Jaahas nyt lopetan tämän paatoksen ja soittelen Pirkkikselle joululauluja. Taitaakin olla vuorossa Hoosianna. Ala-asteella opettaja kysyi uskonnontunnilla, muistaako joku kuka Daavid oli. Yks Vennu viittasi ja sanoi, et Hoosiannan isä. :) Fiksuu sakkii, herra siunatkoon meitä.

Naapurin Leena

Nyt kun Ylellä on teemana Lupa välittää (Vee Ää Äl Ii Tee Tee Ää Ää Meil on lupa! Jää pikkasen päähän soimaan), niin olen tänään kantanut korteni kekoon. Käytiin nimittäin Pirkkiksen kanssa kyläilemässä vanhan naapurini luona. Mulla oli tuliaisena hirvenlihaa. Alitajuisesti en kuitenkaan halunnut luopua siitä ja jätin sen kotiin. Matkalla mietin, jäiköhän pussukka ulos vai sisälle ja jos sisälle niin voiko koira haljeta ahmittuaan puolitoistakiloa jauhelihaa. 

Tutustuin Naapurin Leenaan, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini parikymppisenä. Mulla oli vappupardit alkamassa ja paistoin popkornia, kun kirottu mikro sanoi sopimuksensa irti. Ilmeisesti kymmenen pussia popparia putkeen oli liikaa ja mikronrupu pimahti totaalisesti. 

Mulla oli muuten myöhemminkin vaikeuksia kyseisen mikron kanssa! Lämmitin hartioille tarkoitettua kauratyynyä, kun kuulin keittiöstä pamauksen. Ryynipussin perkele oli ilmiliekeissä ja mikro iski sinistä salamaa! Tempaisin mikronoven auki ja vetäisin pussin ulos. Siihen oli ehtinyt jo palaa reikä ja ilmalennon aikana kaikki mustuneet jyvät levis pisin kämppää. Jeesus mikä sotku ja saatana että osasi haista pahalle.

No mutta takaisin vappujuhliin. Ei siinä sitten auttanut muu kuin mennä pimputtamaan naapurin ovikelloa. Leenahan kutsui mut sisälle ja sain paistaa loput kornit hänen mikrossaan. Siitä alkoi meidän tuttavuutemme. Sain Leenalta kilokaupalla omenoita ja raparperipiirakkaa, hän kun ei voinut itse syödä. Minä puolestani kävin välillä hänen puolestaan kaupassa ja kuljetin pari kertaa juna-asemalle. Kerran kaverit soitteli ryypiskelemään, mut en voinut lähteä kun seuraavana aamuna oli määrä heittää Lepa junalle. Kaverit ryhtyivät vittuilemaan ja teettivät mulle paidan, jossa luki I Love Naapurin Leena. :)

Leena on 74-vuotias vanhapiika ja entinen opettaja. Hänen harrastuksiaan ovat raamattupiiri ja yleinen kirkossa hyppääminen. Ennen hän myös harrasti runonlausuntaa savonmurteella. Olen saanut tästä näytteen. Leena on allerginen lähes kaikelle, muun muassa hajuille ja kaikille mausteille paitsi pippurille. Leena osaa erehdyttävästi matkia lapsen lauluääntä. Olen saanut tästäkin näytteen. Kerran hän lauloi mulle Aja hiljaa isi. Koko laulun. Vittu että karmi selkäpiitä. Leena myös puhuu melkoisesti. Joskus kun olin hänen luonaan käymässä mun oli valehdeltava, että kuulin puhelimeni soivan omassa kämpässäni, et pääsin lähtemään kotiin. 

Naapuruutemme kesti viitisen vuotta. Olemme sen jälkeen pitäneet yhteyttä silloin tällöin. Olen kirjoittanut välillä kirjeitä ja lähettänyt hänelle kuvia perheestäni. Raskausaikana Leena soitteli kerran kuussa ja kyseli kuulumisia. Pirkkiksen hän näki nyt ekaa kertaa! Leena pitää seinällään minun, Miehen ja Vapun kuvia, vähän liikkistä! :) 

Tänään juttelimme kielistä. Leena on kiinnostunut sekä suomenkielestä, että muista kielistä. Hän tiesi jopa kertoa, että sana hunsvotti juontaa juurensa saksasta, ja tulee sanoista Hunds Votte (tai jotain) ja tarkoittaa koiran vittua. Että jos poikalasta kutsuu hunsvotiksi niin se on kyllä sitten tosi loukkaavaa! Hetken ajan luulin irtautuneeni todellisuudesta. 

Viimeksi Leena kertoi, että hänen ystävällään oli kirjekaverina joku afrikkalainen kristitty mies, jota muslimit kiduttivat. Mies oli pyytänyt tätä uutta ystävätärtään lähettämään rahaa, jotta hän vapautuisi sorron alta. Ystävätär hartaana kristittynä oli tietenkin lähimmäisenrakkauden nimissä löysännyt kukkaronsa nyörit. Suuren suuri yllätys olikin koettu, kun mies ei ollutkaan maksanut rahoja takaisin, ei ollut tulossa Suomeen eikä ollut edes kristitty vaan joku vinkuintiaani. Leenakin oli tätä kusettajaa tukenut parilla tonnilla... Kielsin häntä tiukasti enää antamasta vähiä rahojaan mihinkään hämäräpimeään toimintaan! 

Vierailu oli oikein onnistunut. Pirkkiksestä Leena oli innoissaan! Hän oli pessyt lattiat ja nostanut koriste-esineet saavuttamattomiin, vaikkei vauva vielä edes ryömi. Otin heistä paljon yhteiskuvia. Pitääkin lähettää pian kuvia muistoksi. Ennen Leenalla oli kuvia myös mun Gunvald-kissasta, mutta kun Gunnar meni auton alle, Leena oli korvannut kissan kuvat ilveksen kuvilla. Kuulemma ei ole oikein kivaa pitää vainajan kuvia esillä. Poikkeuksena tietysti Jeesus.

Viime jouluna myös Vappu sai Leenalta kortin:

Koiramme Vippu

Luin erään nettisivun vauvankäyttöoppaasta, että 7-kuinen vauva ymmärtää noin 6-8 sanaa. Häääh? Onks näin? Miten mulla on sellainen kutina, ettei rakas Pirkkiksemme, kaikella kunnioituksella, kyllä vielä ymmärrä. Aprikoimme kylläkin tässä yhtenä kauniina päivänä Miehen kanssa, että Pirkkis saattaa jo tunnistaa oman nimensä. Välillä hän nimittäin kääntyy kohti, kun häntä puhuttelee!

Muutamia 6-8 sanan kokoelmia, joita hän ei vaikuta ymmärtävän:

- Käänny kulta tänne, puurolusikka on täällä päin.

- Ei me kosketakaan Vapun leluihin.

- Äläpäs käänny vielä, äiti laittaa ensin vaipan.

- Älä turhaan suutu, katsos äiti laittaa vielä pipon.

- Nyt on yö, nyt nukutaan eikä jutella.

Olen tässä mielenkiinnolla arvuutellut, mikä tulee olemaan tytön ensimmäinen sana. Toivon tietysti, että se on Äiti. Se saattaa hyvin olla myös Vappu! Toivon vaan kovasti, ettei se ole se yksi toinen viisikirjaiminen V:llä alkava sana, jota valitettavasti viljelen melko runsaasti. Yksi vaihtoehto on myös näiden yhdistelmä, eli "(voi) vittu Vappu", sitäkin kuullaan meillä vähän liikaa.

Jotta en antaisi itsestäni huonon äidin kuvaa lapseni mahdollisesti kirotessa, olen kehittänyt strategian! Jos lapsi päästää suustaan vittu-sanan jossain julkisella paikalla, voin korjata häntä kuuluvalla äänellä: "Ei kulta, muistatko että meidän koiran nimi ei ole Vippu vaan Vappu!"  

Hah. Käytän tätä kunnes saan itseäni niskasta kiinni ja pesen suuni saippualla. May take a while.

Ei näin

Vauvauinnin jälkeen pukuhuoneessa kysyin viereisellä tuolilla lastaan pukevalta äidiltä, minkä ikäinen heidän tyttönsä on.

- Matias on yhdeksän kuukautta.

Eissaatana...

Kiirehdin pyytämään anteeksi! Jeesus että pystyi hävettämään! Sori nyt vaan mut Matias kyllä näytti aivan tytöltä... Kysyin sit äidiltä, et oliko Matiaksella ollut altaassa kokouimapuku. Juu kyllä oli. No sehän mua sitten sekoitti, koitin lässyttää. 

Ensi kerralla pitäydyn vaan lapsessa tai vauvassa ja vältän olettamuksia.

Puolustuksekseni lisään, että mä en yhtään koita lokeroida lapsia, pojatkin saa käyttää kokouimapukua! Mulla oli lapsena nukke nimeltä Villekaisa, siitäkään ei yhtään tienny olikse lintu vai kala.

Ois pitänyt sanoa se sille äidille!

Ens kerralla sitte.

Häpi pööhdei!

Vappu vanha paskamaha meni ja eli kuin elikin 9-vuotiaaksi. Hip hip hurraa. Koira ei näytä mitään vanhenemisen merkkejä, päin vastoin. Minä sen sijaan olen vanhentunut ja harmaantunut näiden lähes viiden vuoden yhteiselon aikana melkoisesti. 

Noooooooääääeeeii pidä olla julma sika. On Vapski ihan mukava lemmikki joskus. Mä annoin hänelle lahjaksi ison kasan hirvenlihaa! Se jos joku oli kuitenkin ystävällinen ele. Mökillä hän pääsee meidän viereen sänkyyn nukkumaan. Ja kuten kuvasta näkyy, annetaan hänen kotonakin maata valkoisten sohvatyynyjen päällä, joten ei hänen elämänsä paskempaa ole. Itseasiassa elukka elelee rouviksi ja varmuudella paremmin kuin monet suomalaiset ihmiset. 

Rahaakin on rakkiin upotettu niin paljon, ettei paskalle taivu. Viimeksi olin sen kanssa keväällä eläinlääkärissä senioritarkastuksessa. Bongasin nimittäin yhden lääkäriaseman nettisivuilta koirien ikälaskurin! Siihen sai syöttää koiran rodun ja iän, jonka jälkeen laskuri kertoi koiran ihmisiän. Vapski sai silloin tulokseksi 72 vuotta! 

Olin viimeisilläni raskaana ja tunnekuohussa aloin sääliä koiravanhusparkaa ja varasin heti ajan senioritarkastukseen. Luonnollisesti tähän toimenpiteeseen kehotettiin myös nettisivuilla! Mä oon NIIN mainoksen orja.

Laskettu aika oli parin viikon päästä, mutta koska mulla oli energiaa kuin pienessä kylässä niin pakkasin piskin autoon ja köröttelin lekurille. Odotin tiskillä henkilökuntaa jonkun aikaa. Vappuhan vihaa kaikkia muita eläimiä, niin mun oli pidettävä sitä sylissä koko ajan. Kun hoitsu viimein ilmestyi niin hän ei tervehtinyt vaan asteli tiskin eteen ja jäi katsomaan minua kysyvänä. Esittelin itseni ja koiran ja kerroin asiani. Siirryimme sitten käytävälle istumaan ja odottamaan omaa vuoroamme.

Ohitsemme käveli sekä hoitajia, että lääkäreitä, mutta yksikään ei tervehtinyt! Katsahdin ylös henkilökuntaan päin aina, kun joku viuhahti esiin ja hymyilin kohteliaasti muriseva koira sylissäni. Kukaan ei katsonut päinkään! Mitä vittua? Alkoi pikkasen oikeasti vituttaa. Kyllä tolla rahalla sais vähän käytöstapoihinkin investoida.

Lekuri oli yli puoli tuntia myöhässä, ja kun hän viimein saapui, hän ei pahoitellut mitenkään. Okei joo. Ymmärrän, että hän saattoi olla kiinni jossain tiukassa marsun munuaisleikkauksessa tai jäniksen verensiirrossa, mutta ei silti kait olis ollut liikaa pyydetty, että hän olis voinut sanoa että sortsa, en päässy aikaisemmin.

Lääkäri tutki koiran korvat, silmät ja jalat. Vähän verikokeitakin otettiin, minkä yhteydessä verta roiskui vaatteilleni. Kiitos. Valittelin koiran perseen haisevan välillä sillille. Lekuri tiesi tämän ihastuttavan piirteen johtuvan tukkoisista anaalirauhasista. Hän ystävällisesti puristi ne tyhjäksi, työnsi sormensa koiran perseeseen ja sitten nenääni ja kysyi, että niin oliko tämä se haju, jota tarkoitit. Kyllä joo, justiin tämä. Hyvä ettei tullut ryynit siihen hoitopöydälle. Lääkäri näytti vielä, kuinka rauhaset voi itsekin tyhjentää kotona. Nystyrät kuulemma tuntuivat selvästi kello viiden ja seitsemän kohdalla peräreiän ympärillä. Roger! 

Sitten piti tarkistaa pissasta valkuaiset. Meinasin perseelleni lentää, kun lääkäri antoi minulle löylykauhan (siis oikeasti!), johon mun oli määrä metsästää koiran kusta ulkona! No sillai kai, ei siinä sitten auttanut muu kuin lyllertää koirulin kanssa ulos nurtsille ja kävellä sen hanurissa kiinni pissanlirausta odotellen. Vittu oikeasti, mitään niin nöyrää en tähän astisessa elämässäni ollut kyllä tehnyt. Vappukin oli ihmeissään, kun yhtäkkiä ämmä roikkuu ihan kannoilla ja kun toinen yrittää pisutella niin se työntää kauhan koipien väliin! Muutaman pisaran sain pyydystettyä kauhaan ja se sai kelvata!

Lääkärin diagnoosi Vapusta oli se, että koira on täysin terve. No senhän olin tiennyt jo mennessä. Se lysti maksoi 250 euroa ja risat. Pointsit kotiin taas mulle.

Lääkäri lupasi soittaa valkuaistestin tulokset seuraavana päivänä. Ei soittanut. Alkoi se huono palvelu niin kovin kyrpiä, että soitin sitä seuraavana päivänä klinikalle. Annoin palautetta henkilökunnan nyrpeydestä, lääkärin myöhästelystä ja niiden puhelinvastaajasta! Vittu että pystyi olemaan typerä vastaaja ja se odotusääni! Nainen nauhalla ei kerro, mihin asiakas on soittanut, vaan ilmoittaa heti, että kaikki linjamme ovat varattuja. Kohtelias tervehdys ei siis onnistu edes puhelimessa! Kun ääni oli sanansa sanonut, alkoi naurettava ksylofonipimputus! Noilla palkkioilla luulisi olevan varaa äänittää vaikka joku Toton Africa sinne taustalle soimaan! Reklamaationi ylöskirjannut hoitaja lupasi viedä asian eteenpäin. Varmaan pyyhki lapulla perseensä. Tai jonkun eläimen perseen. 

Nooh, pääasia toki oli, että meillä oli terve ja kiltti koira talossa, kun vauva tulisi. Sekin oli yksi syy tarkastuttaa se. 

Vein Vapun sitten tarkastuksen jälkeen suihkuun, kun se oli vähän veristänyt tassuaan ja haisi edelleen sillille. Suihkussa koitin haroa koiran hanuria ja etsiä niitä helkkarin rauhasia. Löysin kuin löysinkin ne! Olin ihan ihmeissäni, miten en ollut ennen niitä mukamas hoksannut, niin selvästi ne tuntuivat persuksen alapuolella! Vape oli vähän hämmentyneen näköinen kun koitin hieroa ja puristaa rauhasia harjoituksen vuoksi ja rauhallisella äänellä kehuin koiraa ja kerroin, että harjoitellaan nyt tätä että osaan sitten auttaa sua jatkossakin. Koira seistä pönötti jäykistyneenä suihkun alla ja katsoin parhaaksi oikein vilkaista, että näkyykö ne rauhaset, kun niin selvästi käteen tuntuvat.

Ja ei vittu. Olin puristellut koiran pimppiä! Siis en voinut ensin ollenkaan sisäistää, että olin todella rutistanut koiraa häpyhuulista! Ei ihme, että Vapski-parka oli hiukkasen hämmentynyt. Pyysin anteeksi ja kuivasin koiran ja menin häpeämään sohvalle. Olisin ottanut viinaa, ellen olis ollut paksuna.

Ps. Lääkäri soitti Miehelle kolmen päivän päästä. Me niin mennään jonnekin muualle ensi kerralla.

Pps. Kusessa oli ollut pikkasen valkuaista. Saattoi kuulemma kylläkin johtua siitä, ettei näyte ollut ihan puhdas. No shit Sherlock, löylykauhalla ei ihmeisiin kyetä. 

Ppps. Klinikka jossa kävimme ei ollut Animagi.

Happy Baby

Olen päättänyt lyödä rahoiksi pelibisneksellä. Musta tulee uusi Supercell. Veli opiskelee tietokoneilua, joten jätän hänelle graafisen puolen suunnittelun, mutta muuten pelin nimi ja idea on valmis. Pelin nimeksi tulee Happy Baby, no ehkä vähäsen Angry Birdsiä mukaillen.

Pelinhenki on seuraava: pelaajan tulee saada Happy Baby nukkumaan keskellä yötä. Baby herää yöuniltaan joko syötön yhteydessä tai muuten vaan, ja alkaa seurustella. 

Pelissä pyritään suorituksiin, joista saa Plussapisteitä. Kun Plussaa on kertynyt tarpeeksi, Happy Baby vaipuu takaisin uneen ja pelaaja pääsee maaliin. Esimerkkejä vaihtoehdoista, joissa Plussapisteitä saattaa, huom saattaa, kertyä: 

- Syötät Happy Babyn uudestaan; ehkä hän ei vielä tullutkaan kylläiseksi.

- Laulat Babylle muutaman unisikermän, jotta hän hiljentyisi ja rauhoittuisi kuuntelemaan vaikka olit kylläkin päättänyt, että yöllä ei hoilata.

- Annat Babylle tutin suuhun sadanviidennenkymmenennen kerran.

- Silittelet Babyn mahaa, jos se auttaisi mahdollisiin puuppaongelmiin.

- Sivelet Babyn kasvoja, erityisesti otsaa ja silmien aluetta, jotta hän vaipuisi hypnoosiin ja nukahtaisi.

- Asettelet unirasuja Babyn poskien viereen, koska tiedät niiden rauhoittavan häntä.

- Makaat silmät muka kiinni viestittääksesi Babylle, että kaikki muutkin nukkuvat kuitenkin luomien väleistä tirkistellen tilanteen edistymistä. Yleensä Baby kyllä haistaa kusetuksen kaukaa, tai ei riekkumiseltaan välitä väsyneen pelaajan teeskentelystä.

Jotta peli ei olisi liian helppo ja nopea, yleensä yksikään näistä kikoista ei toimi heti, vaan pelaaja joutuu kokeilemaan useita eri vaihtoehtoja, ennen kuin Plussaa kertyy riittävästi ja Baby nukahtaa.

Pelaaja saattaa valinnoillaan aiheuttaa myös Miinusta, jolloin toivottu lopputulos eli maali eli nukahtaminen siirtyy yhä kauemmaksi. Pelissä voi tehdä myös Game Over-siirtoja, jolloin koko peli on aloitettava täysin alusta. Miinusta tulee esmes tästä:

- Sukat on potkittu pois jaloista ja koet tärkeäksi kiskoa sukat takaisin jalkoihin, mikä ärsyttää Babya; Miinusta.

- Haistat palaneen käryä ja alat kaivella vaippaa tehdäksesi tarkempia analyyseja, mikä erehdyttää Babyn luulemaan, että on pukemisaika; Miinusta.

- Babyn nyrkki osuu silmämunaasi ja tuskissasi manaat aisaatanaa; Tuplamiinusta.

- Huomaat, että Baby tuijottaa sinua hämärän keskellä ja teet supermokan ja avaat silmäsi ja katsot takaisin ja Babyn naamalle leviää leveä, ilahtunut virne; Game Over.

- Hymyilet Babylle tai sanot hänelle jotain, mitä tahansa, kuten "nyt nukutaan"; Game So Over.

- Baby huitoo pikkukätösillään niin kovin, että tutti lentää sängynpäädyn ja seinän väliin ja sanot ääneen jotain, kuten "ei voi vittu olla totta"; Game So Fucking Over It Hurts".

Happy Babya voi pelata kaksin- tai yksinpelinä. Kaksinpelissä pelaajilla on hiukan enemmän toivoa ja lohtua, jos ja kun pelin kesto alkaa ylittää hermokynnystä.

Jatko-osina Happy Babylle on suunnitteilla Cry Baby ja Sick Baby. Ne ovat kuitenkin niin hard corea, etten voi alkaa edes suunnitella niitä vielä.

Teräsvasara ja muita hampaidenhuoltolaitteita

Käytiin Pirkkiksen kanssa hälssaamassa hammashoitajaa. Saatiin nimittäin kutsu paikalliseen hammashoitolaan puolivuotistarkastukseen. Lähinnä se nyt tietenkin oli tarkoitettu vanhemmille opastuskäynniksi, eihän puolivuotiaiden leegoissa niin hirveästi vielä ole ihmettelemistä. Vaikka onhan Pirkkiksellä jo kaksi pikku ryynihammasta alaleuassa, niitä kelpaa toki ihastella!

Hienoa, kun näin hyvin pidetään huolta ja kaitsetaan jo pienestä pitäen suunterveydenhuollon piiriin! Itse kävin hammashoitajalla viimeksi kolme vuotta sitten. Sitä ennen olikin ollut seitsemän vuoden tauko... Ihan vähän hävetti, kun hoitaja kysyi, milloin olin viimeksi ollut hamppilekurilla. Valehtelin, että mulla oli ennen tosi paha hammaslääkäripelko, enkä siksi ollut kyennyt menemään tarkastuttamaan leipäläpeäni. En kehdannut millään myöntää saamattomuuttani. No, onneksi reikiä ei löytynyt. Olisin saattanut kuolla häpeästä, jos hampaat olisivat olleet läpimätiä. 

Lapsena mun hammaslääkärin nimi oli Teräsvasara! Siittä on hyvä repiä. Onneksi hän ei kyllä ollut nimensä veroinen vaan ihan lempeä ja osaava naikkonen. Rouva Vasara latoi aikoinaan mun suun täyteen jos jonninmoista rautaa, niin vinkurassa meikäläisen purukalusto oli. Toivottavasti Pirkkis ei ole perinyt äitinsä leukaperiä.

Tutustumiskäynnillä hoitaja kävi läpi kaikkia perusasioita hampaidenhoitoon liittyen, kuten sokerin välttäminen, hampaiden säännöllinen harjaaminen, ksylitolipastillien pureskeleminen jne. Melko peruskauraa siis. Muistin toki mainita, että me ollaan harjattu vauvan hampusia heti, kun niitä alkoi ilmaantua. Kertoilin ylpeänä, miten Pirkkis itsekin mielellään pureskelee harjaa ja makustelee pikkuisen tahnaakin, jota tietysti laitetaan harjaan vain vähän. Selostin myös tutin syömisestä, ja että ollaan vasta aloitettu kiinteiden ruokien syöttäminen, koska täysimetin häntä lähes puolivuotiaaksi. 

Teennäisen harmistuneesti valittelin hammashoitajalle, että kaikki muu ruoka uppoaa tosi hyvin ja vauva on reipas syömään, mutta mannapuuro ei meinaa millään kelvata. Sössötin jotain myös mannavellin tunkemisesta tuttipulloon, jotta vauvan olisi sitä helpompi juoda. Halusin kovasti tuoda ilmi, että syötän vauvalleni oikeaoppisesti puuroa aamuin illoin.

Hoitaja tokaisi, että eipä siinä oikeastaan kovin suurta vahinkoa käy, jos vauva ei mannavelliä syö, koska mannapuuron ravintoarvohan on täys nolla. Hämmennyksestä huolimatta pystyin kätkemään Mitä vittua? -ilmeeni ja myöntelin vain, että no niinpä. Tosiaan mitä vittua, piti heti kysyä Mieheltä, että mitä hoitsu oikein höpötti! Mies vertasi mannahiutaleita valkoiseen vehnäjauhoon. 

Miksi vitussa kukaan ei kertonut mulle aikaisemmin? Itsellä ei käynyt mielessäkään moinen ja että olisin vielä voinut tarkistaa puuropussin kyljestä jauhojen tiedot? No way Jose, ei välähtänyt ei. Vaihdoin suitsait sukkelaan mannan täysjyväruispuuroon. Joka ei myöskään kelvannut Miss Babylle vaikka keitin ruissit omenamehuun (huom huom mehuasemalla puristettua luonnonmukaista mehua, mitään poistamatta, mitään lisäämättä!!!!!). Satans också tämmöstä kun joutuu koko ajan olemaan ihan alerttina, ettei syötä vauvalle mitään kuraa. Meinaa taas Emäntäkoululainen reputtaa. 

Winter Wonderland

Vauvan puurosota ei ole ainoa taistelu, jossa olen tällä viikolla ottanut pataan. Puolitoistaviikkoa narulla "kuivuneet" pyykit on märempiä, kuin ulos vietäessä. Ei ne oikein taida tuolla räntäsateessa enää kuivua. Talvi kuusi, Emäntäkoululainen nolla.

No mutta on ne ainakin tulleet tosi raikkaiksi! Kyllä taitaa olla syytä nyt vaan siirtää lumput sisälle kuivumaan. Haen ne heti, kun lumisade lakkaa. Jos muistan. Ja jaksan.

Kuka on julkenut tuoda natsapurkkinsa meidän kaiteelle!? Meillähän ei kukaan enää polta.

Pirkkiskin sai kokea elämänsä ensimmäinen lumisateen! Suoraan naamaansa. Itkuhälyttimestä saa muuten enemmän tehoja irti, jos myös toisen pään kytkee päälle. 

Nyt sitten vaan äkkiä pulkkaostoksille, kun kerta talvikin tuli! Pitää ostaa astetta isompi pulkka, koska Mies teetätti viime talvena kaatamastaan peurasta taljan Pirkkiksen pulkkaan. Meillä ei mitään Ikean hikisiä lampaantaljoja käytetä! Pitänee ostaa ahkio, koska peurannahka on aika reilu. 

Mahtaa Pirkkis arvostaa vanhempana, kun porukat aikoinaan hankki hänen pulkkaansa aidon taljan! Mahtaa hän myös arvostaa friikkejä vanhempiaan, kun muut mukulat kiusaa ja hän seisoo yksin ulkona haalari täynnä peuranjouhia.

Emäntäkoulussa osa 634: Vauvan aamuruokailu

Case Study: Mustikkapuuro

Keittiölaboratorion työselostus

Panosta esivalmisteluihin.

Pue vauvalle heti aamulla (ennen ruokailua) ne vaatteet, jotka ajattelit laittaa hänelle kyläreissua varten.

Valitse mielellään valkoisia vaatteita.

Laita koiralle raksuja leluun ja laske vauva lattialle seuraamaan koiran touhuja. 

Tällä aikaa saat pikapikaa valmistettua vauvan mannapuuron. Ohje löytyy mannaryynipaketin kyljestä.

Ohjeessa sanotaan kaksi minuuttia mikrossa.

Ohjetta ei tule noudattaa, koska osaat itse paremmin.

Nosta tulikuuma, ylipursunut puuroinen kippo mikrosta.

Käytä keittiöliinaa, koska kippoon ei voi koskea.

Pese mikrokupu ja aluslautanen puurosta.

Kaavi kipon pohjaan kivettynyt puuro pois ja aloita alusta.

Käänny ympäri ja huomaa, että vauva nuolee koiran leluja.

Kaappaa koiran lelut vauvalta pois, kerro että niitä ei oikein sovi syödä ja heitä ne kauemmaksi.

Kysy koiralta, eikö hän voi leikkiä kauempana vauvasta.

Pohdi, onko tuttien keittämisessä oikeastaan mitään mieltä.

Lataa uusi puurosetti mikroon.

Sammuta mikro minuutin päästä huomataksesi, että ryynit lilluvat vedenpohjalla eikä vesi-mannakerros näytä alkuunkaan puurolta.

Laita lisäaikaa vielä kaksi minuuttia.

Vilkaise vauvaa ja näe, että hän jyrsii jälleen koiran leluja.

Ota lelut vauvalta pois ja huuda koiralle, että voitko nyt jumalauta leikkiä muualla. 

Älä muista, että olet itse antanut lelut koiralle vauvan eteen.

Huomaa, että vauva tuijottaa sinua vakavana. 

Pyydä anteeksi ja selitä, ettet huutanut hänelle vaan koiralle.

Vauva hymyilee ja huokaiset helpotuksesta kuitenkin miettien, minkälainen jälki vauvan aivoihin on jäänyt huutamisesta.

Ota mikrosta ylikiehunut puuro. Tyydy tarjoamaan vauvalle 1/3 alkuperäisestä puuromäärästä.

Lisää puuroon mustikoita. Tiedät, että vauva tykkää niistä!

Nosta vauva sitteriin.

Tyynnyttele häntä, kun hän kitisee ja kiukustuu ruokalapun sitomisesta.

Tyynnyttele häntä, kun hän ei tahdo istua sitterissä ja alkaa venkoilla. Kitinä on muuttunut huudoksi.

Nosta vauva syliisi istumaan.

Vie lusikka vauvan suun eteen ja pyydä häntä maistamaan. 

Vauva tuijottaa sinua ja vetää suun viivaksi.

Sivele vauvan huulia lusikalla ja maiskuttele houkuttelevasti. 

Vauva kääntää päänsä ja vetää suun viivaksi.

Muistuta vauvaa, että puurossa on mukana eilenkin maisteltuja herkkumustikoita.

Vauva ei muista, vetää suun viivaksi ja kieltäytyy syömästä.

Maista puuroa, irvistä ja totea, että et itsekään söisi sitä. 

Mieti, onko kaapissa yhtään juustonaksuja.

Maanittele vauvaa useita minuutteja, lämmitä puuroa uudestaan ja onnistu sujauttamaan muutama lusikallinen liilaa sotkua vauvan suuhun.

Kehu vauvaa reippaaksi!

Vauva ilostuu, työntää sinisen kielensä ulos ja purskuttaa mustikkakuolapuuroa ruokalapulle.

Vauva tarttuu ruokalappuun molemmilla käsillään ja hieroo lappua naamaansa.

Ruokalappu falskaa ja puuroa päätyy paidankaulukseen ja hihoihin.

Myönnä 6-0 tappiosi vauvalle, riisu kuolalappu ja pyyhi vauvan suu rätillä.

Unohda pestä kuolalappu ja jätä märkä rätti pöydälle.

Tarjoa vauvalle tissimaitoa.

Kun vauva nukahtaa, rapsuttele kuivunutta puuroa hänen silmäluomistaan.

Pohdi, onko puuronkeittotaidoissasi jotain vialla, koska vauva kuitenkin söi hyvillä mielin miehesi valmistamaa ruokaa. 

Päättele, että puuro-ohje on puutteellinen ja vaihda merkkiä. 

Kysy illalla mieheltäsi, voisiko hän keittää valmiiksi vauvan aamu- ja iltapuurot seuraaviksi päiviksi.

Kirjakulttuuria

No NYT on löytynyt hyviä lastenkirjoja! Juonet on mitä on, mutta ei puolivuotiaalle tarvitte vissiin kovin kummoista draamaa vielä lukeakaan. Saapasjalkakissa on paras. "Markiisi osti kissalle uuden tuolin ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti." Oikein!

Parasta kirjoissa on kivat ja värikkäät kuvat. En jaksa nyt paneutua tarinoiden käänteisiin, vaan laitan tähän esimerkkinä muutamia hauskoja kuvia kirjoista: 

   Saapasjalkakissa on hirveä valehtelija ja uhkaa tehdä talonpojista hakkelusta.

   Viekas varis nimeltä Juro rötsii kanojen munat kostoksi kukolle!

    Rasmus Nalle & Co. 

Ihme on jos kukaan ei ole pahoittanut mieltään ton yhden jätkän piipunpolttelusta! Joka kuvassa piippu suussa. Ylipainoakin näyttää kertyneen. Syksyllä kun haravoivat lehtiä niin joku vinkkaa tälle hylkeelle, että tässä sulle ois lehtiä tupakaksi piippuusi! Erittäin arveluttavaa.

   Pieni jääkarhu. Ihania halikuvia ❤️

   Pieni hirviö

Tästä typykästä kuuluisi kaiketi käyttää adjektiivia haastava. Nykyään ei ole enää vaikeita tai tottelemattomia lapsia, on vain haastavia. Tyttö on niin huonokäytöksinen, että saa kaikki muutkin lapset käyttäytymään huonosti. Hän edustanee sitä kuuluisaa väärää seuraa? Tytön keksijäisä valmistaa tälle pierupuvun, jonka sisällä typy joutuu haistelemaan itse omia puuppiaan. Oikein! Silmä silmästä ja niin edelleen.

   Lastenjuhlissa on epäilemättä tällaista. Pirkkiksen kemut tullaan aina järjestämään ulkona tai jossain muualla kuin kotona...

Kuulin kerran tarinan, jossa yksi kolmesta veljeksestä tapasi joka käänteessä purra muita veljiään. Kerran poika juoksi itkien äidin luo. Äiti kysyi, mikä hätänä. -Isi puri mua! 

Mitähän sanoisivat psykiatrit tästä? Minä sanoisin, että tämän on oltava yksi parhaista opetuksista evö! 

Optimistin Jolla

Nyt on meikämandoliininkin hallussa astetta enemmän älyä! Puhelimenmuodossa nimittäin. Isäni piipahti yhtenä iltana kylään ja antoi mulle uuden puhelimen, Jollan! Siihen asti olin pirautellut menemään Anopilta lainaksi saamalla vanhalla Noksulla. Se oli muuten ihan mainio puhelin, mutta hyviä kuvia sillä ei saanut.

Toisaalta ilahduin uudesta hehelimestä, toisaalta ärsytti, koska en olisi halunnut ryhtyä älypuhelimen omistajaksi. Elämä oli paljon helpompaa, kun puhelimella pystyi vain soittamaan ja viestittelemään.

Jollan myötä mulle on myös selvinnyt, miksi niitä kutsutaan älypuhelimiksi. Niiden sujuva käyttö vaatii paljon älykkyyttä! Toimintoja löytyy viittä vaille vitusti, eikä mun runkkarinsormet meinaa pystyä kosketusnäytön pienenpieniin näppäimiinkään. 

Vanha sim-kortti oli liian iso uuteen puhelimeen, jotenka hurautin Elisan liikkeeseen asioimaan. Myyjä tuijotti silmät soikeena, kun kysyin, voiko heidän kautta tilata uuden Nokialaisen simpukan. Kuulemma niitä ei enää tehdä. Ei tehdä!? Miten voi olla, maailman parasta puhelinta? Hävytöntä. 

Sain tosi hyvää palvelua Piritta-nimiseltä myyjältä. Jollanpolla ei ollut hänellekään tuttu, mutta yhdessä harjoittelimme käyttöä ja hän päivitti iPadinkin netin nopeammaksi ja halvemmaksi. Kuulemma vanhassakin puhelinliittymässä mulla oli ollut netti! Olin ihan et häh. Piritta soitti mulle omasta puhelimestaan ja sain harjoitella vastaamista. Onnistui kuudennella kerralla! Ei hassummin.

Nyt on kyllä hyvä fiilis, kun olen tukenut suomalaista teknologiayritystä hankkimalla Jollan! Varsinaisesti en kylläkään sitä henkilökohtaisesti hankkinut, koska isäni osti tämän puhelimen veljelleni joululahjaksi. Syystä tai toisesta kiittämätön veli palautti puhelimen isälle ja isän käytettyä sitä hetken se periytyi minulle. Olen siis mitä ilmeisemmin tämän puhelimen loppusijoituspaikka. 

Hyvin se silti toimaa, en valita! Ainoastaan kameran kanssa en vielä oikein ole sujut. Mielestäni Simpukalla tuli parempia kuvia... Tässä muutamia otoksiani. I've seen better.

Ps. Ihmettelin, mikseivät kännykästä sähköpostiin lähettämäni kuvat olleet tulleet perille. Olin kirjoittanut sähköpostiosoitteeksi @gmaul.cim. Kosketusnäyttö for fuck's sake...

Teetä, sympatiaa, itsemurha ja murha

Sosiaalisessa mediassa eli kavereiden kesken somessa on viime päivinä myönnetty paljon ymmärrystä, teetä ja sympatiaa nurmeslaista äitiä kohtaan. Siis häntä, joka ajoi autollaan bussia päin kyydissään 1-, 2- ja 6-vuotiaat lapsensa. Kuolivat tietysti kaikki tyynni. Perheen isä sattui matkustamaan kyseisessä linjurissa.

Jos Iltasanomiin on luottamista, niin äiti oli ensin pakottanut bussin pysähtymään (miten tämä tehdään?) ja noussut sitten kyytiin riitelemään isän kanssa, minkä aikana lapset odottivat tien sivussa autossa. Kun äitiä oli pyydetty poistumaan bussista, hän kiihdytti bussin ohi, ajoi jonkin matkaa, käänsi autonsa ja ajoi kovaa vauhtia bussin keulaan. Töttiströbö. 

Kaiken kaikkiaan karmaisevan kamalaa jo lehdestäkin luettuna, saati sitten miltä pelastushenkilökunnasta on mahtanut tuntua kaapia lapsia autonromusta ulos. Tai isästä. Ei tollasta voi tervejärkinen ihminen käsittää millään ilveellä.

Mikä mua on ihmetyttänyt tämän jutun tiimoilta on se, miten paljon äiti on saanut osakseen ymmärrystä, siis nimenomaan somessa. "Ei saisi tuomita äitiä, kun ei yhtään tiedetä, kuinka rankkaa ja masentavaa hänellä on ollut" jne. Epäilemättä melko paskaa elämän on täytynyt olla, jos ajaa ittensä ja lapsensa murskaksi. Lapsensa menettänyt isä ei ole saanut yhtään näin paljon hypetystä. Kutsukaa kusipääksi, mutta mun mielestä osoittaa melkoisen vihamielistä ajatusmaailmaa, että ajaa lapset kuoliaaksi tarkoituksella sitä bussia päin, jossa isä matkustaa. Melkoinen anger statement. Sehän on suorastaan kosto! Jos isä on joutunut jenkkisarjojen tyylisesti tunnistamaan kuolleet lapsensa niin terve vaan. Etupenkillä matkustanut kuusivuotias on mahtanut olla pikkasen ahdistunut, kun on nähnyt kuinka kovaa äiti ajaa.

Ei voi kuin todeta, että kyllä täytyy ihmisen vinksahtaa melkoiseen epätasapainoon itsensä kanssa, kun tuollaiseen ratkaisuun päätyy. 

Joku aika sitten yksi mutsi oli pakastanut olikosenytsitten kuusi vastasyntynyttä vauvaansa. Uudessa kämpässä kun ei enää ollut tilaa arkkupakastimelle, niin vauvat alkoi sitten haista vähän pahalle kellarin verkkokomerossa. Muistan ehkä väärin, mutta tälle äidille en nähnyt lähetettävän kauhean lämpöisiä ajatuksia Facebookissa.

Entä sitten jokunen vuosi takaperin, kun pari iskää likvidoi omat perheensä. Yksi taisi puukottaa lapsen ja toinen juoksi pihalle lapsen perään ja ampui tämän. Oliko vielä kolmaskin, joka koitti polttaa perheen talon tappojen päätteeksi. Heillekään en muista heruneen ihan kauheasti säälipojoja. Yhden tragedian taustalla ainakin oli raha. Fyrkat oli loppu ja isä oli tullut niin sanotusti järkensä päähän ja näki ainoana mahdollisena keinona päästää koko perhe päiviltä. 

Nyt kysynkin: saavatko lapsensa tappavat isät yhtä paljon ymmärrystä kuin äidit? Iltasanomissa, joka on yhtä kuin taivaan tosi, ihmiset morkkasivat isiä sadistisioiksi, mustasukkaisiksi murhaajiksi ja narsisteiksi. Äidit taas ovat saaneet osakseen huolta, koska selvästi he ovat vain olleet niin kovin väsyneitä. "Mikä yhteiskuntaa vaivaa kun ei nähdä äitien pahoinvointia?" 

Sitä paitsi mies, joka ei ole ensin kantanut toukkaa yhdeksää kuukautta kohdussaan ja sen jälkeen pusertanut pimperostaan toukan vielä pihalle, ei voi yhtään tietää, kuinka rankkaa on olla äiti. 

Miten pitkälle sairausta/masennusta/mielenterveysongelmia pitää ymmärtää? Mitenkä on vaikka pedofiilien tai raiskaajien laita? Keittiöpsykologin logiikallani sanoisin, että varmaan jokin mielenhäiriö heitäkin vaivaa. Ehkä raiskausgeeni? Entäs sitten rattijuopot? Kun rattijuoppo ajaa kävelijän kuoliaaksi, niin tuleeko hänen alkoholismiaan ymmärtää eikä tuomita? Milloin loppuu ihmisen vastuu omasta toiminnastaan ja vastuu siirtyy ilmaan, sairauden piikkiin?

Seuraavaksi eniten mua vituttaa tämä "yhteiskunta" sanan käyttö. Yhteiskunta ei pidä huolta, yhteiskunta ei kanna vastuuta, yhteiskunnan pitäisi estää tällaiset murhenäytelmät. Kuka on se yhteiskunnan edustaja, jonka pitäisi ilmeisesti nähdä jo kadulla kaksi kilometriä vastatuuleen, että ihminen on sekaisin kuin seinäkello ja aikoo pian tehdä jotain peruuttamatonta? Neuvolako? Sosiaalitoimi? Koulu? Työpaikka? Ihan kaikkia yksilöitä ei vain voi pelastaa, se on surullinen totuus ja jos ihminen ei halua apua niin ei sitä hänelle voi pakottaakaan.

Yksilönvapaus on viety pitkälle ja holhousyhteiskuntaa vastustetaan. Silti tämän samaisen yhteiskunnan pitäisi osata noukkia ne mädät omenat (anteeksi nyt vaan) jo kohdusta vissiin. Mitä mahtaisi tapahtua, kun joku neuvolatäti menisi sanomaan raskaana olevalle, röökiä ja viinaa vetävälle äidille että kuule, jos sä et lopeta tota päihteiden käyttöä niin sulle ja erityisesti sun vauvalle ei kunniankukko laula. Äiti kirjoittaisi Iltiksen ja somen täyteen itkuvirttä, jota ihmiset jakaisivat ymmärtämättä kokonaiskuvaa ja jonka jälkeen joku peljästynyt sosiaalitoimen johtaja antaisi vähintään varoituksen neuvolatädille ja ihmiset vinkuisi Facebookissa, että on se nyt kumma kun kaikkeen puututaan ja koitetaan holhota! Yritäpä siinä sitten onnistua ja välittää. 

Kolmanneksi eniten kyrpii tämä viimeaikoina tuulta purjeisiin saanut kasvatusohjeiden jako Facessa. Lasta ei saa laittaa jäähylle (eli eristää, tulee aivovamma), ei saa huutaa, ei saa jättää yksin kotiin kesälomalla, (äidin) ei sovi ottaa viiniä, ei saa antaa purkkiruokaa koska ne on monikansallisten yhtiöiden valmistamia myrkkyjä ja vittu auta armias jos menet tukistamaan! Koko kylä kasvattaa my ass, menehän komentamaan muiden kersoja niin varmana saat vähintään pahaa silmää.

Ihmiset jakelee näitä netistä bongaamiaan ohjeita, joissa joku psykiatri sanoo sitä ja amerikkalainen tutkimus tätä. Sitten toiset ihmiset lukee päivät pääksytysten näitä ohjeita ja potee morkkista, koska olivat just huutaneet lapselleen sen jälkeen, kun jäähy ei tehonnut ja koska lapsi oli heittänyt Bonat (by Nestlé) ja Piltit (by Nestlé) seinään ja viime viikolla tuli nappaistua vähän
niskavilloistakin. Kuka äiti nyt uskaltaa hakea apua väsymykseensä, kun kerran on jo aiheuttanut lapselleen "jäljen aivoihin", niinhän sanottiin naapurin rouvan jakamassa linkissä ja siinä kirjoitti itse psykiatri.

Vaikuttaisi siis siltä, että pirpanoitaan tukistavia vanhempia ei haluta ymmärtää, mutta pirpanansa tappavia vanhempia, äitejä nyt ainakin, halutaan. Mitä helkkaria?

Kun kerran sain itseni viritettyä kunnon kiukkuun niin voisin vielä vähän avautua käsitteestä "suoritusyhteiskunta". Mitä vittua se meinaa? Mitä suorituksia yhteiskunta vaatii ihmisiltä? Muuta ku mielellään vähän verorahoja ja lakien noudattamista. Mä oon saanut yhteiskunnalta ilmaisen 15 vuoden koulutuksen, paljon ilmaista ruokaa ja lääkkeitä sekä hoitoa ja nyt mä istun kotona pyyhkimässä vauvan pyllystä käynyttä bataattisosetta ja tämän herkun mulle kustantaa yhteiskunta. 

Ihmiset vaatii itse itseltään liikoja! Kukaan yhteiskunnantasolla ei ole määrännyt, että siivoa, laihduta 10 kg, rakenna 300 neliön asunto, hanki kaksi autoa (toinen mielellään farmari), järjestä kotiisi Feng Shui, pukeudu Burberryyn, kuskaa kakaroita harrastamaan tyttö tanssia ja poika jääkiekkoa ja hanki itelles niin iso laina, ettet elinikänäs saa sitä maksettua. Suorituksia vaatii ihminen itseltään, ei yhteiskunta.

Vähän munaa ihmiset nyt saatana!

Lopuksi lähetän lämpimimmät osanottoni ja surunvalitteluni kaikille niille ihmisille, joita tämä Nurmeksen onnettomuus kosketti. Sellaista kohtaloa ei soisi yhtään kenellekään, sairaalle tai terveelle. Aamen plottis.