Vanishia kehiin.
Vapun peräpukamat vuotaa taas niin, että huhhahhei. Vai mitkä perkeleen nystyrät ne nyt onkaan. Voi hyvä isä mikä kärtsä! Suihkutin ensin sohvan täyteen yleispesuainetta ja hinkkasin tyynyjä vampulla. Ei toivottua vaikutusta. Fuck that shit, ei auttanut kuin hirveellä vaivalla kiskoa huopavuorelliset tyynynpäälliset irti superloonityynyistä. Mietin kauhulla jo etukäteen, miten hemmetissä saisin päälliset takaisin tyynylöihin. Mies ja Anoppi hoitivat homman sillä aikaa, kun minä siirtelin ulkona maksaruohoja. Muahaha!
Pirkkis Pikku Pelle otti kaiken ilon irti tyynyvuoresta! Hän mönki ja hyppeli lattialle pinottujen tyynyjen päällä kuin pomppulinnassa konsanaan. Välillä pää vähän kolahteli lattiaan, kun epäluotettava tyyny livahti pois alta, mutta ei se pahemmin näyttänyt menoa haittaavan. Poks vaan ja uuteen nousuun!
Sohvatiikeri!
Sohvan jouset lienevät rautaa, koska perseessäni oleva magneetti vetää minua jatkuvasti sohvaa kohti, oli tyynyjä tai ei. Kohtuullisen epämukavasti jouduin iltaisen tv-annokseni nauttimaan, mutta ainakin sain hengittää sillitöntä ilmaa.
Onneksi omassa persuksessa riittää pehmustetta.
Seuraavana aamuna Pirkkis kiipesi sohvalle ja kuinka ollakaan; nappasi ikkunalaudalle unohtuneen siideritölkin ja ravisteli sitä ylös alas levittäen pohjalimat ympäri vastapestyä soffaa. Huoh. Tämä oli kyllä niin sanottu oma moka.
Kehotin Miestä viemään koiransa pikapikaa lekurille ongelmaa hoidattamaan. MINÄ en sinne enää mene itseäni nolaamaan ja kuuntelemaan mitään "ne on tosi helppo löytää kello viiden ja seitsemän kohdalta"! Joku muu puristelkoot koiran anusta, mulle riitti se yksi surullinen kerta.
Antakkee armoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti