No sitten syyskuu. Olen koko syyskuun jo kotona mahaani kasvattamassa. Mietittiin, että olisiko Pirkkis kotona (siis pois päiväkodista) koko elokuun ja syyskuun. Entä sitten se paluu hoitoon kahden kuukauden jälkeen? Minkälainen huuto siitä taas aamuisin seuraa? Ja minkälaisessa kunnossa itse olen loppuraskaudesta, kun nyt jo jalat alkaa olla aika setsuurina; jaksanko mä touhuta hänen kanssaan kaiket päivät? Ja entäs sitten kun vauva syntyy - yhdistääkö hän heti oman hoitoon "joutumisensa" siihen, että tuo vitun huutava rääpäle tuli ja vei äitin sylin ja minut laitettiin pois jaloista!? Pirkkiksen ryhmän lastentarhaopettaja oli sitä mieltä, ettei noin pieni vielä osaa yhdistää asioita tuolla lailla. Olen eri mieltä, koska lapsenihan on äärimmäisen etevä ja viisas.
Soitin siis päiväkotiin ihan kyselläkseni, mitä vaihtoehtoja on olemassa, ja miten he kokee asian Pirkkiksen kannalta. Esimerkkinä mainittakoon, että tuttaviemme kohdalla kävi niin, että kun pikkusisko syntyi ja isosiskokin jäi suurimmaksi osaksi kotiin, niin päiväkodista tulikin viestiä, että josko isosisko voisi olla useampana päivänä hoidossa. Kuulemma tauko hoidosta johti aina siihen, että ryhmään ja leikkeihin pääseminen kesti ujolta ja hiljaiselta tytöltä niin kauan, että joka kerta kotona olemisen jälkeen leikkien aloittaminen oli yhtä vaikeaa. Hienoa lähestymistä mun mielestä päiväkodilta!
Olen tavannut Pirkkiksen ryhmän tätejä vain kahdesti, koska yleensä se en ole minä, joka aamuisin vie tai iltapäivisin hakee. Lastentarhaopenkin olen tavannut vain kerran nopeasti. Hän oli puhelimessa kolmen lapsen ja kymmenen vuoden työkokemuksensa jälkeen sitä mieltä, että lapselle paras paikka on olla kotona. Mäkin olen tavallaan samaa mieltä, mutta sitä mä en varsinaisesti lähtenyt nyt kysymään ja omatunto alkoi rälläkällä repiä sisälmyksiäni sen jälkeen, kun olin mennyt kysymään, että mites paljon mun lapsi saa olla hoidossa kun mä itse olen kotona. Vitun laiskuri, hoida ne lapses kerta oot niitä hankkinutkin!
No, ajatuksena meillä oli se, että Pirkkis jatkaisi hoidossa kahtena päivänä viikossa. Ei kai hän vielä siitä voi mitään hylkäämisen tunneta saada? Vai voiko? Perustelut:
- Hän viihtyy päiväkodissa ja leikkii reippaasti muiden lasten kanssa
- Jos hänet pidetään kotona kaksi kuukautta putkeen, niin kuinka paluu taas onnistuu, kun viimeksikin meni neljä kuukautta?
- Mitäs jos mä olen tosi huonossa kunnossa loppuraskaudesta, enkä jaksa leikkiä/ulkoilla hänen kanssaan?
- Naapurissa ei ole ainuttakaan leikkikaveria
- Kai 3-v kaipaa oman ikäistänsä seuraa, eikä vain äitiä ja seuralaisena täysin hyödytöntä vauvaa?
- Mulla olisi myös ihan kahdenkeskeistä aikaa vauvan kanssa
- Jos vauva on joku kammottava terroristi ei vaan siis anteeksi haastava, niin saisin huolehtia parin päivän aikana vain itsestäni eikä tarttisi murehtia vielä toisenkin lapsen elossa pysymisestä.
Eikö siinä nyt ole ihan hyviä syitä pitää esikoinen hoidossa? Häh? Aikamoista omatunnon kanssa kamppailua hei, täytyy myöntää! Syyllistävin ajatus lienee tuo "oma-aika kaksin vauvan kanssa". Iso pois tieltä, että saan olla kahdestaan pienen kanssa. Kaameeta.
Toisen kerran puhelun aikana koin paska äiti-hetken kun sanoin sille lto:lle, että mietin tuleeko Pirkkikselle kauheasti aika pitkäksi jos hän on vaan minun ja vauvan kanssa kotona, kun kerran naapurustossa ei leikkikavereita ole. "Niin no voisittehan te sitten aina mennä vaikka johonkin kerhoon". I fucking hate kerhos. Musta ei kerhoilijaa saa vaikka kuinka koittaisin teeskennellä. Ja näin myös sanoin. Että niinku mä pukisin Pirkkiksen ja vauvan aamulla talvitamineisiin ja lähtisin kerhoon kahdeksi tunniksi kuuntelemaan muiden äitien pulinaa ja sitä kaameaa kakofoniaa kun vieraat kakarat kiljuu toistensa yli? Hell no. Viimeksi (sen kerran) kun mä olin kerhossa, niin mulla kohosi verenpaine jo ensiminuuteilla, kun jotkut jutteli siitä, miten turhaa oli ottaa influenssarokotus, koska mulle tuli heti nuha. Ja se onkin ihan sama asia. Mulle yhdistäväksi asiaksi ei riitä se, että on lapsia.
Tästäpä tulikin mieleeni, että Pirkkis huutaa tosi paljon nykyään. Muutos tapahtui välittömästi, kun hän siirtyi isompien ryhmään. ÄITI SUN VUORO, hän kiekuu, kun pelataan jotain. Sanoin Miehelle, että jeesus tolla lapsella on muuten kova ääni. Tultiin siihen tulokseen, että hoidossa on huudettava saadakseen äänensä kuuluviin. Eikä mikään ihme, viimeksi kun vein hänet aamulla niin hyvä jotta sain huomenet huikattua kun naama venähtäen kysyin, että onko teillä aina täällä näin paljon lapsia! Tupa aivan täynnä tenavia. Tämä päiväkoti päivystää kesällä, joten sinne oli nyt sitten siirtynyt paljon lapsia muista yksiköistä. Hoitaja vaan tokaisi, että välillä meillä on enemmänkin. Anteeksi nyt vaan, mutta tässä kohtaa sanoisin, että se siitä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, johon kohta kaksivuotiaatkin pakotetaan. Säilö se on.
Noin, nyt voinkin vielä huonommin mielin viedä lapseni hoitoon ja jäädä kotiin makoilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti