Tämä siis keskiviikkona, jolloin lähetin päiväkotiin viestin, ettei lapsi ole tulossa ensi viikolla lainkaan hoitoon kyseisen ruton takia. Muutenkin hänen oli määrä olla kotona jo torstai (teatteriin mumman kanssa) ja perjantai, koska mulla on ollut heinäkuun perjantait vapaita. Jes, neljä kesälomapäivää ei sittenkään ollut ollenkaan hassumpi saldo!
Päiväkodista vain kuitattiin, että kiitos ilmoituksesta. Ihmettelin, ettei asiaan otettu sen enempää kantaa, eikä sieltä ole tullut myöskään mitään sähköpostia asiaan liittyen. Jos päiväkodissa on liikkeellä vesirokkoa tai jotain muuta tartuntatautia niin olisi siitä mun mielestä ihan asialliasta laittaa viestiä ja myös infoa siitä, kuinka vanhempien tulee toimia, eli ei ainakaan viedä lastaan hoitoon. Enhän mä toki tiedä varmaksi, että rokko olisi sieltä lähtöisin, mutta todennäköisin tautipesäke se silti on. Muutenkin se päiväkodin touhu on vähän sellaista, että en aivan tyytyväinen ole ollut, mutta siitä joskus toiste.
No, Pirkkis kuitenkin meni mummansa luo yökylään, mutta haimme hänet sitten jo perjantaina pois, koska hän oli niin kipeä ja ikävöi kotiin. Torstainen teatterikin oli pitänyt skipata. Onneksi zyrtec ja panadol auttoivat suurimpaan tuskaan ja kylvyn jälkeen levitetty aqualan lievitti myös kutinaa. Hän nukkui joka päivä melkein kolmen tunnin päiväunet, eli kyllä vaan otti tauti koville.
Pirkkis rakastaa sitä mansikanmakuista panadolia! Välillä hän pyytää sitä muuten vain. Kun vastaan, että lääkettä otetaan vain sairaana, hän köhisee ilmoille melkoiset tekoyskät! Kiva olla lääkekoukussa 3-vuotiaana.
Tämä on nyt sitten tytön sairauslokin isoin merkintä. Ei edes korvatulehdusta olla jouduttu kokemaan (kop kop). Kuume ja oksennustauti ovat olleet ne suurimmat vaivat tähän mennessä, eli kyllä saa kiitollinen olla!
Googletin tietysti heti kaikkea vesirokkoon liittyen. Pian kävi selväksi, että vesirokko voi olla sikiölle todella vaarallinen, jos äiti ei ole sitä itse sairastanut, ja raskaana ollessaan saa tartunnan. Tulipahan kiire soittaa äidille ja tiedustella omaa sairaushistoriaani. Onneksi mulla ja veljellä oli ollut se jo pienenä. Ihmettelin myös viruksen omituista käyttäytymistä; kaikista eniten näppyjä oli taipeissa ja sitten limakalvoilla, kuten suussa ja pimpissä. Jumankauta kun kävi lasta sääliksi. Mietin itse millaista olisi käydä pissalla, kun pimpero on täynnä puhjenneita vesikelloja. Auh, kirveltää pelkkä ajatuskin.
Rakkulavaihe muuttui onneksi aika nopsaan rupivaiheeksi, mutta tilalle tuli kova yskä. Nukkumisesta, siis omastani, ei tullut öisin mitään, kun lapsiparka vieressä räki keuhkonsa pihalle. Se hillittömän limayskän kuunteleminen alkoi olla jo niin rasittavaa itselle, että nousin ylös sängystä katsomaan telkkaria. Mies oli ihan, että voi raukkaa, saispa se nyt nukuttua. Minä puolestani olin, että saisinpa MINÄ nukuttua, eihän tuo lapsi tuohon yskimiseen edes herää!
No, sitten tehtiin reissu terveyskeskuksen päivystykseen, kun joku sanoi, että korvatulehdus voi olla yksi vesirokon jälkitauti, ja yskä puolestaan voi olla oire korvatulehduksesta. Jassoo.
Olen yleensä tykännyt Paimion terveyskeskuksesta. Siellä henkilökunta tervehtii ystävällisesti ja oma-aloitteisesti esim. Tyksin melko tympeään asiakaskohtaamiseen verrattuna. Tällä kertaa oli tympeää myös Paimion arvauskeskuksessa. Vastaanottovirkailija ei ensinnäkään nostanut katsettaan papereistaan kun menin tiskille. Sanoin "hei", johon hän vastasi edelleen pää painuksissa, että pieni hetki. "Kiitos", vastasin. Kohta hän sitten sai paprunsa luettua ja katsoi kysyvästi. Esitin asiani ja menimme odottamaan.
Hoitaja oli vartin myöhässä annetusta ajasta, ei paha. Hän oli ihan ok, vaikka ei itseään esitellytkään. Ilmeisesti oletetaan riittäväksi se, että sun nimi lukee rintalapussa. Hän tutki Pirkkiksen suun ja mittasi kuumeen ja katsoi korvat. Kaikki ok ja Pirkkis oli tosi reipas ja rohkea. Kesken kaiken tutkimushuoneen ovi avautui, ja lääkäri asui sisään. Ei koputtanut oveen eikä pahoitellut häiriötä. Kysyi hoitsulta, että onko sulla täällä L-kokoisia hanskoja. Mietin siinä penkillä törpöttäessäni, että mitäs jos itse olisin ollut tutkittavana ja vaikka tissit paljaana tai maannut laverilla jonkun pimpslooraongelman takia. Olisi saattanut hävettää ja vituttaa. Nyt vain vitutti.
Hoitaja sitten ilmoitti, että voitte odotella aulassa ja lääkäri kuuntelee vielä keuhkot. En tiedä, miksi sairaanhoitaja ei muka olisi saanut keuhkojen korinaa kuunneltua, mutta sen nyt sitten teki lääkäri. Kohta hän jo kutsui meidät omaan huoneeseensa ja myöskään itseään esittelemättä alkoi tutkia lasta. Ei ongelmia. Sitten hänellä soi kännykkä ja hän sanoi meille että kiitos hei ja vastasi samantien Tohtori Tolonen vai mitä helvettiä sitten vastasikaan. Suksittiin siitä sitten vähin äänin pois.
Olen ennenkin mouhonnut lääkäreiden huonoista käytöstavoista. Noin hyvällä palkalla ja pitkällä koulutuksella luulisi, että edes perustavanlaatuisia käytöstapoja voisi hankkia. Mutta ei. Mun mielestä yksi tärkeimmistä asioista on oikeasti se asiakkaan kohtaaminen ja ihmisläheisyys! Vaikka sä saisit minkälaiset hienot tropit ja diagnoosit sun ongelmiisi, niin jos lääkärikäynnistä päällimmäiseksi jää häpeän tai arvottomuuden tunne, niin kyllä se aika karvasta on.
Tekispä joku kansalaisaloitteen lääkäreiden käytöstapakoulutuksen lisäämiseksi koulutusohjelmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti