Kesä keikkuen tulevi ja remontin valmistuminen myös!

Kattos vaan, heinäkuu! Tänä aamuna ilmassa tuoksui syksy. Lähdin kävelemään bussipysäkille, ja heti ulko-ovella nokkaan tunki omenoiden ja hieman liian viileän ruohon tuoksu. Muuten ihan jees, mutta ei tosiaan heinäkuun puolessa välissä tarttisi vielä syksyiseltä haista. Varsinainen yllätys tämä ei tietenkään ollut, kun koko kesä on ollut melko heikkotasoinen lämmön suhteen.

Meille kuuluu hyvää! Onnela on pintaremontti-itkua vaille valmis, Pirkkis viihtyy päiväkodissaan nykyään (ei siinä mennytkään kuin neljä kuukautta!!), minulla työtä riittää ja Mieskin pääsee kohta Norjaan kalareissulle. Ei valittamista. Kaiken kukkuraksi meitä on syksyllä jo neljä!

Pirkkiksen Jäätelöksi nimeämän vauvan olisi määrä syntyä syyskuun lopussa. Jos mukula tekee Pirkkikset niin sitten lokakuussa... Pitää tässä taas perisuomalaiseen tyyliin ehdollistaa tämä syntymä; JOS se syntyy elävänä niin sitten meitä on neljä ja JOS en itse kuole synnytykseen jne jne.

Luin eilen yhden blogin alusta loppuun, siinä perhe oli menettänyt keskimmäisen lapsensa kohtuun raskausviikolla 40 + 6. Mitään syytä kuolemalle ei ilmeisesti löytynyt, aivan terve vauva, kunnes sitten vain. Oikein sopivaa luettavaa näin viimeisellä kolmanneksella! Sairaalassa Pirkkistä odotellessani katsoin telkkarista dokumentin nimeltä Argentiinan siepatut vauvat. Osaan näköjään todella valita mieltäylentäviä ohjelmia ja tekstejä ruokkimaan pelkojani.

Seuraavaksi taidan googlettaa "sektion riskit" tai "kohtukuoleman yleisyys" tai "onko rakenneultran tulos luotettava".

Tosiaan koti alkaa olla siinä kunnossa, että kohta meidän pitäisi päästä jo muuttamaan. Nyt on sellaiset arkea helpottavat asiat jo olemassa, kuten viemärit ja lattia. Vielä puuttuu muutama pikku muuttuja, such as vessat. Keittiö ja kodinhoitohuone tulivat viime viikolla ja tällä viikolla niitä on hakattu seinään. Luonnollisesti niissäkin tuli jotain murhetta, kuten puuttuvat sokkelit ja yksi työtaso on pari senttiä liian lyhyt. Rasittavaa, vaikkei mitenkään ylitsepääsemätön asia, mutta kuitenkin taas hidastaa prosessia. Ja tokikin se keittiöfirma on kesälomalla. Meille kävi vielä niin huono tuuri, että alkuperäinen keittiöfirma paloi poroksi! No ei se nyt ehkä ollut just me, keille se huono tuuri kävi, koska mitään valmiita kaappeja ei vielä ollut olemassa, eikä me oltu maksettu niistä mitään. Pisti se silti vituttamaan, sekin.

Me ollaan nyt asuttu mun vanhempien luona maaliskuusta lähtien. Ihmeen kivuttomasti on mennyt! Olen oikein ihmetellyt. Isovanhemmista on ylipäätään ollut ihan jäätävän iso apu remontin yhteydessä, lähinnä Pirkkiksen hoitoa ajatellen. Joku vie hänet aamulla ja hakee ja me ollaan voitu keskittyä remonttiin.  Anoppi on usein ottanut tytön muutamaksi yöksi joka viikko. Sekin on ollut valtava helpotus, kun tietää, ettei kotona odota kukaan niin saa rauhassa keskittyä huokailemaan raksalla.

Onhan se silti ollut raskasta, ei sitä voi kieltää. Ensin aamulla heräät kuudelta, menet töihin reiluksi 8 tunniksi, lähdet töistä suoraan raksalle jossa olet kolmisen tuntia ja sitten ehdit nähdä lasta noin 1,5 tunnin ajan ennen kuin on aika mennä nukkumaan. Ja kun tekisi mieli istua sohvalle ja kuolla niin sitten pitääkin aloittaa Kimblen pelaaminen. Eniten tässä onkin syönyt naista se, että olen voinut olla Pirkkiksen kanssa niin vähän. Eihän hänellä mitään hätää ole ollut, mutta silti minä en ole voinut tehdä hänen kanssaan mitään kivoja juttuja, kuten esim. huominen Maltti & Valtti -teatteriesitys Kupittaan puistossa. MINÄ olisin halunnut mennä sinne hänen kanssaan. Ei auta kuin ajatella, että kohta helpottaa.

Muutenkin alkaa jo vähän turhauttaa, kun tuntuu, ettei musta siellä raksalla ole paljon mitään hyötyä. Ähkin ja ähisen vaan menemään, levittelen käsiä ja huokailen. Etenkin nyt ison mahan kanssa on aika hankalaa. Olen mä silti maalannut, auttanut tapetoinnissa, kitannut koloja umpeen ja sen semmoista pientä ja kevyttä. Ja siivonnut tietty. Ja ostanut kesäkukkia pihan täyteen ja uusia sisustustavaroita myös. Erittäin avuliasta! Pakko se on jotain kaunista välillä haalia ympärilleen, alkaa se pöly ja lika riittää.

Nyt lopetan, etten kirjoita monen kuukauden tapahtumia kaikkia samalla kertaa. Loppuun pari fiilistelykuvaa:

Äitiyspakkaus saapui eilen. Tosi ihania juttuja taas! Tällä kertaa värikkäämpiä ja kirkkaampia sävyjä, kuin Pirkkiksen vuoden 2014 pakkauksessa. 

Tässä on kuva meidän keittiöstä. Meinasin saada paskahalvauksen, kun tapetti ei tuoreeltaan aivan mennyt saumoiltaan niin, kuin olin ajatellut. Kiroillen, itkua vääntäen (minä) ja ketjupolttaen (Mies) sitten odoteltiin  kuivumista. Hyvä siitä tuli luojan kiitos, koska nämä perinnetapetit ei ole mitään kovin edullisia ja jos tämä oltaisiin jouduttu hylkäämään niin Mies ei olisi ehkä suostunut enää uudestaan näin hempeään malliin... 

 Pirkkis osallistuu remonttiin levittämällä vanhentuneita herneitä kyyhkysille välipalaksi. Saadaan syksyllä taas ruokaa! Edellinen saalis meni vähän niin kuin sivu suun... 

Onnelasta on sähköt pois yhtä pistorasiaa lukuunottamatta. Siitä yhdestä rööristä lähtee sitten roikat jokaiseen tarvittavaan sähkölaitteeiseen, kuten pakastimeen. Kävipäs sitten niin, että pakkanen oli jäänyt johdotta ja senpä vuoksi 60 kiloa riistalihaa syötettiin tuttavien koirille. Pirkkiksen kummitäti kysyi lapatessani lihoja pussiin, että mitä lihaa tää muuten on. Katsoin paketista, että näköjään hirven vasan sisäfilettä, toivottavasti sun villakoiralle maistuu. Vitulla päähän, sano.