Lähes kaikki tunnit alkoi 4.9. alkavalla eli siis ensi viikolla. Mä mietin niitä tunteja kovin, mut päätin sit kuitenkin passata. Tää kesä on ollut niin hektinen, että ehkä on parempi nyt vaan rauhoittaa tilanne. Sitä paitsi mä oon niin raihnainen, etten tiedä, kuinka olisin selvinnyt niistä jumpista mahan kanssa. Jopa uiminen tuntui aika epämiellyttävältä, kun Pirkkiksen kanssa käytiin tällä viikolla. Kuvittelin, että lilluisin mukavasti ja painottomasti lämpimässä vedessä lastenaltaassa, mutta itse asiassa tuntuikin, että sain henkeä vielä huonommin kuin normaalisti, ja mulla oli siis ihan pää pinnalla. En tiedä, painoiko veden paine vielä lisää keuhkoja lyttyyn, mutta kovin mukavaa se ei ollut. Pirkkis oli muuten meidän leikissä merihevonen ja mä olin osuvasti virtahepo.
Niin ja sitten jos tämäkin vauva leikataan. Sitten mun jumpat tyssää siihen viikkokausiksi. Siispä sen sijaan, että alan itse harrastaa, hommasin lapselleni kaksi uutta harrastusta! Eikö lasten tehtävä olekin toteuttaa vanhempiensa unelmia?
Keskiviikkoisin olisi tanssia. Se on kylläkin vaan puolen tunnin "tunti". Siitä hän oli jo tosi innoissaan. Ryhmä on tarkoitettu 3-4-vuotiaille ja ainoa kriteeri oli, että pitää pystyä olemaan puoli tuntia erossa vanhemmista. Ei paha vaatimus. Saa nähdä, mitä hän meinaa koreografioista, Pirkkiksen mielestä parasta tanssimista on nimittäin pyöriminen. Just yks päivä hän "tanssi" niin kovin että kumahti lattialle, kun pää meni niin pyörälle.
Torstaina olisi muskaria. Se kestääkin sitten jo tunnin! Hän kyllä tykkää soittaa ja laulaa, joten onnistumisen enteet on ilmassa. Ja aikaisemminkin hän viihtyi hyvin, kun muskarissa käytiin. Ajattelin, että kun päiväkodissa näkee kavereita sitten enää vain kahtena päivänä viikossa, niin tulisi sitten jotain muutakin pientä ohjelmaa viikkoon. Uimassakin oli tosi liikuttavaa nähdä, kuinka hänen katseensa kirkastui, kun altaaseen tuli muita lapsia. Äitihepo jäi kuin nalli kalliolle, kun meriheppa pyrähti toisten lasten seuraan.
En tiedä haukkasinko silti liian ison palan. Onko se jo liikaa hänelle? Entä jos me ollaan kaikki ihan sikaväsyneitä ja kireitä koko ajan, kun vauva on joku hillitön parku-Iita? Sit pitää väkisten lähteä harrastamaan, vaikka ihaninta olisi vaan olla kotona! Voi helkkari sentään. No, mä luotan omaan intuitiooni siinä, että huomaan, jos hän ei halua mennä tai tulee levottomaksi liiasta ohjelmasta.
Ja juuri, kun mä rauhoittelin itseäni tällä ajatuksella, tuli vastaan uutinen, jossa jälleen kerran joku asiantuntija sanoi, ettei lapsi tarvitse harrastuksia ennen kouluikää. Splendid.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti