Sokeritautinen purkkiin kakkaaja

Oltiin edellispäivänä neuvolassa. Siellä ja mahassa kaikki hyvin! Nyt 31 + 6. Hemoglobiini, verenpaine ja -sokeri ok ja painonnousu upeaa eli erittäin maltillista! Käsittämätön juttu... Nyt mulle on tullut seitsemän kiloa painoa ja Pirkkiksestä tuli yhteensä 12 kg niin ei sinänsä huolen häivää. Tosin, on tässä sellainenkin pikku tekijä, että mä painoin tämän raskauden alussa enemmän kuin Pirkkistä odottaessa, eli on näitä kiloja tässä ihan riittämiin ilman vauvaakin. Tuntuu kyllä jaloissa etenkin iltaisin raksalla häärimisen jälkeen. Mä en siis meinaa jaksaa seistä omien jalkojeni päällä. Huolestuttavaa. Ja jalat on aika turvoksissa, huomaa kun sukan varresta jää aina jälki nilkkaan.

Koska olen tarpeeksi ylipainoinen (jippii!), sain kutsun Tyksin ja Turun yliopiston yhteiseen raskausdiabetestutkimukseen. Siinä pitää olla pullero osallistuakseen, mutta ei saa olla todettua raskausdiabetesta. Ensimmäisellä käynnillä haastateltiin pitkän kaavan mukaan ja selviteltiin tutkimuksen taustoja jne. Ennen käyntiä mun täytyi pitää tosi tarkkaa ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajalta, ja sitä sitten myös analisoitiin siellä keskustelussa. Ja sitten mä istuin ihan nakkina sellaisessa avaruusraketin näköisessä pöntössä, joka arvioi kehonkoostumusta. En halua kertoa, kuinka monta prosenttia meikämummon painosta oli pelkkää rasvaa. Huolestuttavan suuri osa. Se tutkijamisu koitti lohduttaa; no mut eihän me tänne tutkimukseen mitään laiheliineja oltaisi huolittukaan! Kiitos.

Se laite oli vähän niin kuin tämä Miehen askartelema kyttäyskoppi. Paitsi että ei vanha jätteille tarkoitettu syväkeräyssäiliö vaan sadan tuhannen euron hightech vehje. Luukusta sisään ja ikkunasta sitten katseltiin pihalle kulmat kurtussa, kun mittari huusi punaisella varoittaen liikarasvan määrästä.

Sain kotiin mukaan kahta eri sorttia pillereitä: kalanmaksaöljyä ja maitohappobakteereja. Joka päivä pitää ottaa kaksi öljykapselia ja yksi maitohappobakteeri. Tässä tutkimuksessa siis tosiaan selvitellään niiden vaikutusta tai oikeammin ehkäisevää vaikutusta 2. tyypin diabeteksen puhkeamiseen. Itse asiassa mä en oikeasti tiedä mitä syön, ne voi olla myös lumelääkkeitä. Ne tutkijatkaan ei tiedä, mitä just niissä mun kapseleissa on. Varmaan jotain poloniumia. Se selviää vasta sitten tutkimuksen loppupuolella. Olen muistanut syödä joka päivä! No en ole muistanut. Olen aika paska labrahiiri.

Paskasta puheen ollen: ensimmäisellä käynnillä piti viedä myös ulostenäyte. Suomeksi paskantaa purkkiin. Ai vittu miten hirvittävää. Kun olin ensinnäkin sadan yrittämiskerran jälkeen saanut lusikoitua sitä itseään annettuun näytepurkkiin voimakkaasti kakoen, niin bussissa oli melko epätodellinen olo: mahtaako nää muut matkustajat arvata, että mulla on purnukallinen kakkaa repussa? Melko hankalaa se sadonkorjuu kyllä oli! En mene yksityiskohtiin, mutta sanotaanko näin, että Pirkkiksen potta oli suurena apuna.

Siellä ne tutkijat sitten tonkii niitä 400 ihmiskoekaniinin torttuja. Tiede on hienoa, mutta olen tyytyväinen, että sitä toteuttaa joku muu kuin minä. Palkinnoksi tästä tutkimuksesta saa muuten yhden ylimääräisen ultrauskäynnin, kiva! 

Eikä hei tässä vielä kaikki! Koska Pirkkis oli aikoinaan niin iso (4665), olen pläski ja vanha ja suvussa on diabetesta, jouduin kahdesti neuvolan lähettämänä sokerirasitustestiin. Kaikki merkit siis mun kohdalla viittaa tulevaan diabetekseen, olen oikea lottovoittoja! Ekalla kerralla kaikki oli hyvin, toisella ei ja sainkin kotiin viemisiksi verensokerimittarin.

Neuvolan täti oli aika liikuttava: hän antoi mulle esitteitä, joissa kerrottiin terveellisestä ruokavaliosta ja ruokaympyrästä ja lautasmallista. Vastasin, että kiitos, mutta ei kiitos. Kyllä mä tiedän, kuinka mun tulis syödä. Ei kukaan Suomessa ole lihava siksi, ettei se tietäisi, mitä eroa on terveellisellä ja epäterveellisellä syömisellä.

 Siis mitä, en oo juttuukaan kuullu?

Nyt mä olen sitten jo melkein kuukauden ajan piikittänyt itseäni sormet verillä ja tarkkaillut veren hyvinvointia. Ihan kauniita arvoja sieltä on kyllä tullut, mutta hyvin huomaa tässä, mikä mun ydinongelmani on: syön liian harvoin ja liian isoja annoksia. Nyt kun kiinnitän siihen enemmän huomiota niin hyvin pysyy arvot kohdillaan.

Tämmöinen laitos. Melko helppo käyttääkin! 

Ps. Sain uuden kutsun tutkimuskäynnille parin viikon päähän. Jälleen paastoverikoe, haastattelu, ruokapäiväkirja, kehonkoostumus (miksi se pitää nyt taas ottaa, en kai mä tästä ole keventynytkään, helvetti!) ja yllätys yllätys, mukaan käsilaukkuun saa jälleen pakata ystävämme Mr. Hankeyn. Voi paska!

Howdy ho!