Kummitytön rippiäiset

Olen näköjään jo niin vanha pieru, että ristiäisissä pitelemäni vauvat polvistuu nykyään alttarille konfirmaatioehtoolliselle. Mitäs helkkaria täällä tapahtuu? Kyseinen 15-v vauva on eka kolmesta kummilapsestani ja meillä on 20 vuotta ikäeroa. Oikeastaan 19,5. Tärkeä detalji.

Oli hienoa saada kummilapsi niin nuorena, olin aikoinaan tosi otettu! Ristiäiset oli kyllä traumaattinen kokemus. Oli heinäkuu, ja mulla oli punainen hame, punainen jakku, punainen pää ja sylissä kirkuvan punainen, kirkuva vauva. Karmeeta. Sittemmin suhteemme on sujunut onneksi kivuttomammin. 

Rippiäisiä edeltävänä iltana olin muuten kaverin polttareissa! Jotain hyötyä tästä raskauden aikaisesta nenänvalkaisusta; eipähän ollut kirkossa darraa eikä tarvinnut käyttää ehtoollisviiniä loipparina.

Pidin rippijuhlissa pienen puheen, mitä nyt nyyhkimiseltä kykenin. No ihan hyvin se meni. Olen nykyään aika kova pillittäjä. Olen myös tykästynyt runoihin, ja yleensä juhla kuin juhla niin etsin jonkun sopivan runon korttiin. Vaikka en uskonnollinen olekaan eikä kummivanhemmuuteni ole koskaan perustunut jumalalliseen kasvatukseen (kenen on?) niin valitsin puheeni lopuksi Anna-Mari Kaskisen kauniin runon Mitä tänään toivottaisin. Siinä on pieni taivaallinen tatsi, vaikka suurin osa onkin sellaista tulevaisuuden tunnelmointia. Laitan sen tähän:

Mitä tänään toivottaisin
aikaan uuteen alkavaan?
Paljon antaa haluaisin:
rakkauden kasvumaan,
kärsivällisyyden kielen,
ymmärryksen taitoa,
hellän, oivaltavan mielen,
ystävyyttä aitoa.

Vielä antaa haluaisin
virkistyksen hetkiä,
sylillisen ojentaisin
hiljaisia retkiä
metsätielle, järvenrantaan
autiuteen erämaan.
Piirtää saisit jäljet santaan,
palaisit taas aikanaan.

Viimeisenä tahdon antaa
lahjan kaikkein kauneimman.
Halki elämän se kantaa.
Se on siunaus Jumalan.
Olkoon siunaus yllä pääsi,
minne tiesi johtaakin.
Koskettakoon elämääsi
siipi taivaan enkelin.

Mun mielestä tää on tosi hieno runo. Tolla Kaskisella on muitakin kauniita kirjoitelmia. 

Sovittiin keväällä kummitytön kanssa, että mennään yhdessä ostamaan hänelle risti. Myöhemmin sitten tilanteet eskaloitui niin, että hän saikin ristin puoliksi toiselta kummitädiltä ja vanhemmiltaan. No ei se mitään, koska olen joviaali lahjojenostaja (aina vääriä tai vähintään väärän kokoisia) niin mä sitten ostin hänelle keräämästäni aterinsarjasta kakkuottimet kaiverruksineen. Tuli kakunleikkuulle hintaa! 

En muuten voi suositella Raision Myllyn Kultajousta. Kaksi kertaa peräkkäin huonoa palvelua. Eka myyjä oli tympeä, toinen oli tietämätön ja typerä. "Mitä ihmettä mää nyt teen?" kysyi hän minulta eli asiakkaalta.

Kakkuottimet by Talonpoikaisrokokoo

Noh, koska mulla on tapana tehdä ylilyöntejä, niin mä sitten vielä kummiuden suorittamisen himoissani sanoin tytölle, että näiden, 15-vuotiasta vähemmän kiinnostavien lapioiden lisäksi mä voin ostaa vielä jonkun pienen, nykyhetkeen paremmin istuvan lahjan. Olin muuten ainut, joka ylipäätään antoi "tavaralahjan" (ristiä lukuunottamatta), muut lahjat oli kirjekuoria! Parempi vissiin sankarin mielestä niin.

Lähdettiin sitten shoppailemaan ja kysyin, että oletko pohtinut jotain kivaa, kuten kaula- tai rannekorua, tai jotain muuta ikimuistoista. Joo mä oon miettinyt vaatteita. Aha.

Aloitettiin reissu Dressmannilta, koska siellä oli hyviä alennuksia ja koska mä pääsääntöisesti ostan myös Miehen vaatteet niin pistäydyttiin sitten siellä myös.

Tosta tuli muuten mieleen yksi käsiini räjähtänyt tilanne, kun oltiin lähdössä johonkin kyläreissulle tai matkalle koko perheen voimin. Mies kysyi, että mitkä vaatteet hän laittaisi. Raivokäyrä nousi välittömästi ja aloin huutaa: On se nyt vittu kumma, että mä olen pakannut omani ja lapsen ja koiran tavarat ja sä et muka oikeasti nelikymppinen äijä saa itse edes omia vaatteitas katottua!? Tähän Mies, ei huutaen, vaan rauhallisesti todeten: Kyllä mä voisin itsekin ne valita, mutta ne on kuitenkin sun mielestä väärät ja sen sijaan että mä pukisin ja minuutin päästä riisuisin ne, niin mä ajattelin kysyä heti sulta suoraan. Mun kanssa elämisen täytyy olla ihanaa.

No siellä Dressmannilla sitten kattelin vaatteita ja kummityttö antoi oman panoksensa kohauttelemalla olkiaan ja hypistelemällä slimfit-paitoja. "Mä ostan sit mun poikakaverille tällaisia valkoisia paitoja. Sit ne näyttää hyvältä sen päällä kun se paita kastuu ja sen vatsalihakset näkyy selkeesti paidan läpi." Kysyin, että etkö tiennyt, että daddy bellyt on nykyään muotia! Vissiin ei 15-vee keskuudessa. Mut on se hyvä että nuorisolla on tavoitteita!

Saatiin sit mimmille halutut lumput ostettua ja ehdittiin käydä syömässä ja jälkkärillä ja toki myös lastenvaatekaupoissa. Addicted much, niitähän ei entuudestaan kauheasti ollut. Mimmi kertoi olleensa työharjoittelussa päiväkodissa ja kuinka hän oli viihtynyt hyvin. Kuulemma hän oli etukäteen miettinyt, miten rasittavia lapset mahtaa olla, mutta että ne kolmevuotiaat oli olleet tosi suloisia ja mukavia! Newborn-osastolla hän hiplaili vaatteita ja ihaili miten ihania ne on. "olispa vauva", se vielä tokaisi! Ensireaktio oli pamauttaa nyrkillä moinen hulluus teinistä ulos, mutta sitten mietin, että tuohan oli oikeastaan pyyntö päästä lapsenvahdiksi!

Mullahan on 3-v ja kohta newborn! Kyllä on lapsella hyvä tuuri käynyt, että on näin ylivertaisen kummitädin aikoinaan saanut.

Ps. Nyt kun mietin tarkemmin kummiuteni uskonnollisia ulottuvuuksia, niin olen mä varmasti joskus kummilapsenkin seurassa sanonut Jumal' auta tai voi Jeesus.