Emäntäkoululainen cockailee!

Olen viime aikoina kunnostautunut kokkailun saralla. Mies valmistaa 98-prosenttisesti kaiken meillä syötävän ruuan ja se taas sopii minulle 100-prosenttisesti. Hyvä kokki hän onkin! Minä puolestani olen todella taitava syömään sekä hänen valmistamaansa ruokaa, että einesmössöä. Ja karkkia. 

Niin maukasta kuin riistaruoka onkin, se jäisi syömättä jos joutuisin itse valmistamaan sen: perkaamaan kalat ja kynimään sorsat sun muut pulut. Peurametsällä olen sentään ollut minäkin ja auttanut myös nylkemisessä. Hyvä minä siis, olen ansainnut syödä lisää.

Kun aikanaan yritin huijata Miestä seurustelemaan kanssani, leivoin hänelle sämpylöitä. Ohjeen laatijalla oli ollut hiukkasen epäselvä käsiala, jolloinka suolan kohdalla ollut tl näytti ihan dl:ltä. Suolaa lurahti jauhojen sekaan siis 2 desiä. Voi vittulan väki ei siinä sitten auttanut kuin koittaa lusikoida enimpiä suoloja helvettiin, onneksi en ollut ehtinyt vielä sekoittaa. Sämpylöistä tuli niin kovia, että niillä olisi voinut tulipalon uhatessa rikkoa ikkunan. Mies kuitenkin kehui niitä kohteliaasti! Myöhemmin hänelle kehittyikin verenpainetta, liekö syynä suolaiset sämpylät tai raskas seurani ylipäätään.

Tällä viikolla on ollut toinen ääni ruokakellossa! Olen nimittäin laittanut sapuskaa jo neljä eri kertaa! Ekana tein kanawokkia riisin kanssa. Siitä tulikin kertakaikkiaan maukasta! Turhaan en ollut säästänyt ylijääneitä nuudelipussien chilejä, jotka ripottelin sörsseliin lisäpotkuksi!

Toisena päivänä keitin aamupuuroa. Päälle asettelin (luonnollisesti) itsekeräämiäni punaviinimarjoja. Näytti hyvältä, maistui paskalta. Syytä on kuitenkin opetella puuroja keittelemään ja eritoten syömään, ei taida mennä kovin kauaa Pirkkikselle läpi, miksi äiti syö aamupalaksi juustonaksuja samaan aikaan kun hän syö neljänviljanpuuroa.

Kahdesti olen tehnyt myös hirvenlihapataa! Ensin tehtiin Miehen kanssa kimpassa ja tänään tein ihan ypönä. Reseptin löysin Valion sivuilta, mutta muokkasin sitä hieman: reilu kilo lihaa, muutama sipuli ja valkosipulinkynsi, ruokakermaa, kesäkurpitsan jämät, kourallinen (kuivattuja) suppilovahveroita ja pakastepussillinen jotain juureksia. Voi siihen varmaan laittaa tuoreitakin juureksia, mutta en jaksanut käydä kaupassa. Reseptissä mainittu suuruste oli ihan turha, hyvin pärjäsin ilmankin. Mies on reseptiuskovainen jopa naurettavuuteen saakka, itse tykkään tehdä vähän sinne päin.

        Kiitos Jeesus ruuasta, ole aina luonamme, Aamen.

Ensin ruskistettiin lihat ja keiteltiin niitä ja sieniä joku tunti. Sitten vaan muut sörsselssönit mukaan ja vielä 45 minsaa padassa ja avot. Tarjoan ylpeänä ruokaa äidilleni ja isoäidilleni, jotka tulevat tänään pitämään Pirkkikselle seuraa, kun me Miehen kanssa lähdetään illallisristeilylle! 

Ihmettelen kylläkin, miksi kana- ja hirvimössö näyttävät ihan samalta? 

Alipi

Mies sai jonkun metsästyskalastusravustuspulustuslehden kylkiäisenä Alibi-lehden. Lueskelin sitä tässä aikani kuluksi, kun Pirkkis kuorsasi kauneusunillaan ja me koiran kanssa löhösimme sohvalla ja söimme keksejä. Koira tosin ei syönyt, mutta minä söin hänenkin edestään.

Jestas miten surkuhupaisa lehti! Kyllä ei ole kansakunnalla tulevaisuutta, kun lehdessä seikkailevia isänmaantoivoja seuraa. Yleensä nämä reppanat ovat myös niitä, jotka ottavat Jeesuksen käskyn tosissaan ja pyrkivät täyttämään maan lapsillaan.

Lehden artikkelit oli melkoisen lapsekkaasti kirjoitettu ja kielioppikin oli vähän niin ja näin. No, kohdeyleisölle varmasti uppoaa tälläkin laadulla. Eikä siinä, oli mukana myös ihan mielenkiintoisiakin juttuja ratsupoliisien arjesta, poliisien puutteellisista resursseista ja pankkitunnusten varjelemisesta. 

Yhdessä jutussa esiteltiin kaksi ikävän lopun kohdannutta liikemiestä. Kuvatkin oli julkaistu ja jännästi molemmista uhreista oli löytynyt sekä kasvo- että sivuprofiilikuvat. Näiden bisnesmiesten toimet olivat tainneet olla sitä luokkaa, että ilmaiseen passikuvaan oli päästy ihan poliisiasemalle asti. Toimittajalla on ollut surman tapahtumista tarkkaa tietoa: "voidaan otaksua...niinkin voidaan ajatella...ilmeisesti ne olivat...tai ainakin jonkinlainen...olivat mitä ilmeisemmin...eräiden tietojen mukaan...silloin he häärivät jossakin bisnespuuhissa." Noin tarkkaa tietoa ja siltikään juttu ei koskaan ratkennut! I wonder. 

Oikeasti alkoi kyllä vähän surettaa, kun lehden sivuilta avautui ihmisraunioden tarinoita toisensa jälkeen. Miten ihminen menee noin sekaisin? Monessa tapauksessa "motiivi jäi poliisille epäselväksi". Ei kai se mikään ihme ole, kun Masa oli Penan puukottaessaan niin umpitunnelissa, ettei muista koko viikosta mitään. Eikä se vältsisti ollut edes Masa, se saattoi ola myös Raikku tai Ritu, who knows, kun koko jengi on ollut täysin pihalla viimeiset kymmenen vuotta. Monen tarinan takana on varmasti huonoa lapsuutta ja mielenterveysongelmia. 

Oi voi. Miten sitä voisi omaa lastaan varjella siltä, ettei hänen tarinansa koskaan päädy tavalla tai toisella Alibin sivuille. Ei kai helvetti mitenkään. Parhaansa on vain yritettävä, eikä sekään aina riitä. Kamalaa tämä vanhemmuuden tuska, en suosittele kenellekään! 

Lehdessä oli muuten myös ihastuttavia impejä tarjoamassa palvelujaan rikostennälkäisille lukijoille. Viehättävää porukkaa, I must say. 

   Rietas Anita lennättää lastisi. Ei lisättävää.

Keskiaukeamalla oli myös sanaristikko, että jos murhamysteerit käyvät liian raskaiksi, niin mieltänsä voi keventää ratkomalla pari kinkkistä ristisanaa! Ei, en minä kyllä jaksanut keskittyä, mieli paloi halusta päästä seuraamaan seuraavaa Siwan ryöstöä. 

Odotan jo salaisella innolla seuraavaa lehteä. Sillä välin voinkin lukea kallista Oma piha -lehteäni, olenhan sentään ylempää keskiluokkaa oleva omakotiasuja, enkä mikään, mikään...epäonnistuja.

Yh-arki alkoi

Mies sitten palasi töihin kesäloman jälkeen. Oli kuulemma niin hyvä loma, ettei yhtään edes kyrpinyt mennä takaisin! Hyvä jos näin, uskokoon ken tahtoo. 

Hän on kyllä niitä ihmisiä, jotka viihtyvät töissä ja pitävät omasta työstään. Hullu siis. No ei, kyllähän sitä viihtyykin, kun on mukavia työkavereita, työ on merkityksellistä ja saa kokea arvostusta. Olimme itseasiassa samassa työpaikassa, ennen kuin jäin äitiyslomalle, eli samat mukavat työkaverit minullakin oli. Kahta viimeistä mulla ei sitten ollutkaan. 

Meitä toimistohuoria pyydettiin männä kevään aikana antamaan kehitysideoita, laatimaan ohjeita ja täydentämään sähköisiä tietovarastoja. Oli mukava fiilis, kun sai hetken aikaa olla oman työnsä asiantuntija, ihan näin niinku pomojenkin mielestä. Ja kun parhaat ideat ja visiot oli lypsetty irti, niin sittenhän me saatiinkin kaikki kenkää. :) Kiitti ihan vitusti! Infotilaisuudessa toimitusjohtaja hännystelijöineen vielä videon välityksellä totesi, että tämä on asiakaslähtöistä kehitystä, ja että firman asiakaspalvelu tulee nyt parantumaan. Niin, kyllä se yleensä paranee kun asiakaspalvelijat saa fudut. 

Anteeksi, nyt sanoin kyllä väärin. Ei me potkuja saatu, työpiste vaan siirtyi hieman. Kun palaan hoitovapaalta työelämään vuonna 2027, työpaikkani (eri toimenkuvalla ja huonommalla palkalla tosin) odottaa minua 300 kilsan päässä. Pulju tarjosi vielä 50€ kuussa bensarahaa työmatkaa varten ensimmäisten kolmen kuukauden ajaksi. Eli paskaaks tässä urppaamaan, kun kuitenkin noinkin kohtuulliset kannustimet on olemassa. 

No, eipä siinä, olinkin ollut tympääntynyt ko. hommaan jo pidemmän aikaa. Etenemismahdollisuus oli nolla, eikä työhön voinut itse juurikaan vaikuttaa. Tuleepahan nyt sitten väkisinkin hankittua uusi työpaikka. Kuusi vuotta vanhassa paikassa viihdyin, joten kyllä oli jo korkea aika nostaa kytkintä. Ja mikäs meillä 2-3-kymppisillä, eihän meillä ole häränpäivää. Toista se on 50+ porukalla, työpaikan löytäminen ei olekaan enää niin helppoa. 

Onneksi ei tartte murehtia tuotakaan asiaa vielä. Mun tärkein työ on pestä Pirkkiksen persausta ja työntää hänelle tissi suuhun. En valita, unelmaduuni!

Uimataito ei ole naurun asia

Pirkkis on jo kolme ja puoli kuukautta vanha. Johan se olikin jo korkea aika aloittaa hänen ensimmäinen harrastuksensa! Jos käsien nuolemista ei lasketa. Nuorena se on vitsa väännettävä, jos mielii saada lapsestaan menestyjän. Tänään alkoi siis uimakoulu. No okei joo, vauvauinti, eihän sitä nyt hyvällä tahdollakaan voinut uimiseksi sanoa. 

Äitini tuli seuraksi plutaamaan, koska Mies oli vielä omalla reissullaan uimassa sorsien kanssa. Ajattelin, että olisi mukavampaa mennä toisen aikuisen kanssa etenkin näin ekalla kerralla. Ja hyvä idishän se oli, melkoista sähellystä kun pienissä tiloissa pyörii iso liuta innokkaita vanhempia vauvoineen. 

Jotain olen oppinut tässä elämässä ja lähdettiin onneksi ajoissa matkaan. Sekin oli hyvä idis, koska vaikka olin muka katsonut kohteen sijainnin kartasta, ajoin harhaan ja pyörittiin hetki ympäri kylää. Pysähdyin kysymään yhdeltä teiniltä, että missä palvelutalo mahtaa sijaita. Mikä? Kysyi jannu. Sanoin osoitteen (väärin) ja poika oli ihan nevahööd. No mitä mittään, ajettiin sit vielä edestakaisin hetki ja löydettiin lopulta paikka, joka oli 10 metrin päässä tutusta perheneuvolan tilasta. Huoh :)

Vauvveleille vaihdettiin uikkarit yhteistiloissa. Oli mukavaa jutella muiden vanhempien kanssa ja iloita uudesta harrastuksesta! Kaikkia vähän jännitti. Itseäni ainakin se, että a) itkeekö Pirkkis koko ajan, b) osaanko pidellä häntä hukuttamatta ja c) onko hän ainoa, joka paskoo altaaseen. 

Pirkkis on luonteeltaan rauhallinen, kärsivällinen ja mietteliäs. Jos noin pienestä tirpasta voi käyttää adjektiivia mietteliäs. No mutta anywho, hän viihtyy hyvin yksinäänkin, juttelee itselleen ja pohtii pienillä vauva-aivoillaan kaikkea, mihin järki nyt sitten tuossa iässä riittääkään. Viereisellä hoitotasolla oli vaipanvaihtovuorossa paria kuukautta vanhempi Onni-poika. Onni olisi mielellään tehnyt lähempää tuttavuutta Pirkkiksen kanssa! Ihmekös tuo, onhan vauvani niin kaunis ja ihana. Poitsu koitti napata Pirkkistä kädestä ja ryömiä meidän hoitopöydälle! Pirkkis tuijotti poikaa paskanjäykkänä ja lopulta veti suupielet niin suoraan alaspäin, kuin vähänkin huulista irtosi. Ilme on tuttu ja kutsumme sitä kotona Lilyhammeriksi, koska ko. ankea ilme kasvoillaan hän muistuttaa kovasti Lilyhammer-sarjan päähahmoa, Frank Taglianoa. Hyvä se on oppia jo kersana, ettei kannata antaa vieraiden poikien heti lääppiä. Keep ur fucken hands to yourself!

Altaassa oli ihanaa! Kertakaikkisen ihanaa. :) Jokunen rohkelikko viritti uimamoodinsa päälle jo matkalla veteen ja alkoi kauhoa ilmaa kuin paraskin sievisen jani. Vauvat kiljuivat, räpistelivät vedessä, polskivat ja pärskyttelivät vettä pikku kätösillään. Vaan ei meidän Pirkkis. Hän ei sanonut sanaakaan vaan veti suunsa viivaksi ja kellui paikoillaan kuin poiju. Ei hän kyllä itkenytkään. Hän tutkaili! Ohjaaja esitteli otteita, joilla beebiksiä tuli liikutella vedessä, ja niitä olikin hauska kokeilla. Harvoin saa kokea tuonkaltaista kollektiivista iloa itsensä ja muiden puolesta, kun porukalla nauroimme pieniä polskuttelijoita! :) Pirkkis ei nauranut. Kellutin häntä selällään, mahallaan ja kyljellään ja lauloin hänelle ohjaajan mukana vesileikkilauluja. Ilmekään ei värähtänyt, kun hän tuijotti vuoroin minua, äitiäni, vedenpintaa ja muita mukuloita. Ainoa kerta, kun hän hymyili, oli kun yksi toinen vauva alkoi itkeä. Vahingonilo paras ilo.

Odotan jo ensi viikon uintia! Otamme kameran mukaan niin saamme kuvata Pirkkiksen totista pärstää myös veden alla.

Takaisin "sivistykseen"

Nyt sitä sitten ollaan palattu takaisin sivistyksen pariin. Tai no niinno, ei tätä tuppukylää nyt ehkä miksikään sivistyksen kehdoksi voi kutsua. Kotiin on joka tapauksessa tultu anopin kyydillä, Mies jatkoi sorsavainoaan serkkunsa mökillä.

Olipahan mukava reissu ja paikka, suosittelen! Erityisesti niille Eräjormille ja -raijoille, jotka osaavat arvostaa astetta koruttomampaa kohdetta. On oikein terveellistä sielulle ja ruumiillekin, kun ympärillä on hiljaista ja pimeää, hiukset ja perse pestään sadevedessä ja tölkkilihapullat kuumennetaan kaasulla. Ruokakin maistuu paremmalta! Maa-Norja, Merikarvia

Sauna. Huomatkaa lauteiden alla oleva ikkuna. Siitä on kantapäiden kiva katsella merimaisemaa!

Sain taas itsetutkiskelun aihetta, kun huomasin, miten vähällä astiavarustuksella koko viikko vietettiin. Pari mukia, kattila, paistinpannu ja that's it. Kotonahan meillä on käytössä Arabian astiasto. Sen lisäksi kerään KAHTA eri Pentikin astiastoa. Ja Muumimukeja. Sit kun tulee vieraita niin yritän päteä ja kattaa kauniisti yhteen sopivat kipot ja kupot - jos muistan ja jos löydän oikeat värkit muun rojun keskeltä. Ei mitään järkeä! No ei mun touhuissa ole kyllä muutenkaan. 

Kävin mökinomistajan kanssa kauppaa vanhasta, vajasta löytyneestä ginipullolaatikosta. Keksin sille varmasti jotain käyttöä! Olin myös tehnyt muita aarrelöytöjä rannalta, nimittäin kelottuneen pitkän oksan ja muutaman tunnelmallisen risun. Niitä voi käyttää vaikka naulakkona. Kohteliaasti kysyin omistajalta, haittaako häntä, jos vien oksat kotiin. Hän myönsi auliisti luvan, jolloin Mies tokaisi, että "ei saatana, olisit kieltänyt! Olis pitänyt lähettää ennalta viesti ja varoittaa!" Miehellä on kokemusta kelo-oksista. Yhden kolmemetrisen hän kerran "joutui" raahaamaan Jurmon saaresta kotiin. Koko matkan se vinkui, että ei täältä saa ottaa luonnosta mitään, ei ne anna ottaa tätä yhteysalukseen, ei tää mahu autoon. Ja nyt, thanks to me, kyseinen karahka koristaa hänen omaa metsästyshuonettaan yhtenä sielukkaimmista sisustuselementeistä. Kiittämättömyys on tosi ruma asia.

Pyssättiin kotimatkalla yhdellä rompetorilla. Ostin sieltä vaaleanpunaiset puiset pariovet meidän kuistille! Sovin myyjän kanssa treffit myöhemmäksi ajankohdaksi, ovet ei tietenkään mahtuneet anopin pikkuautoon, joka oli jo valmiiksi täynnä vauvaa, koiraa ja matkalaukkuja. Ja oksia. Myyjä kysyi, onko ovilla millainen kiire. Ei olla kiirettä, koko kuistiakaan ei ole vielä olemassa. Anopilla oli melko priceless ilme, kun hän ymmärsi, että olin todella ostanut ovet. Miehelle en vielä ehtinytkään kertoa, no hän toki ilahtuu suunnattomasti.

On tää kotona oleskelukin hienoa. Lady gagankin voi huuhdella napin painalluksella näkymättömiin ja vain ruusuntuoksu enää muistuttaa, että koko pökälettä koskaan oli olemassakaan.

Vedähän täti pullo päähäs

Sattuipa tänään silmiini blogikirjoitus, jossa käsiteltiin äitien alkoholinkäyttöä, lähinnä viininjuontia. Viini, tuo äidin pikku apulainen 
Huolestunut kirjoittaja pohdiskeli muun muassa, että jos päivällä tekee mieli iltaista viiniannosta, on kyse jo riippuvuudesta. Äidit luemma palkitsevat itseään vinkulla saatuaan pennut petiin (voiko moittia, väsyneet kakarathan osaa olla tosi rasittavia!) ja viinin lipittäminen on sama, kuin vetäisi lasin kirkasta, etiketti vain on hienompi. Lisäksi tämä huolestunut äiti-ihminen oli vielä sitä mieltä, että holiton äiti saatetaan ihan jättää kaveriporukan ulkopuolelle! Yhdestä lasista tuleekin monta ja skumppalasiin voi hukkua. 

Luin lässytyksen läpi ja verenpaine nousi oitis tuhanteen. VMP. Suomeksi vittu mitä paskaa! Miksi isät ei pohdi blogeissaan huolestuneina omaa saunabisse/kaatoryyppy/päivällisolut riippuvuuttaan? Ehkä siksi, että miehillä on jumalauta parempaankin tekemistä, kuin taivastella joka Jumalan asiaa ja potea siitä syyllisyyttä! Vain naiset voi nyhjäistä noinkin tyhjästä sivullisen täyttä schaibaa. 

Rasittavinta on, että ensin kehotetaan antamaan itselle armoa ja downshiftaamaan, ei tule suorittaa eikä pyrkiä täydellisyyteen. "Nuku päiväunet samalla kun vauvasikin nukkuu, ei haittaa vaikka villakoirat hiukan juoksisivatkin nurkissa. Täydellistä äitiä ei olekaan, olet hyvä lapsellesi juuri tuollaisena" WRONG vittu nyt se viinilasi pois kädestä!! Tällaiset tekopyhät kirjoitukset saa mun veren kiehumaan. Sit pelokkaat, epäonnistumista ja leimaamista pelkäävät äitirassukat saa taas potea pikkasen huonompaa omatuntoa.

Ihan kaikessa voi vetää överiksi, niin viininjuomisessakin, se nyt on ihan selvä. Hey mother, kun sulla nyt on toi auto niin ootko miettinyt, että saatat ajaa ylinopeutta? Meinaatko ihan voita ja hilloa levittää näkkäriisi, etkö mieti että lapsesi jää orvoksi kun kuolet sydäriin? Ei oo edes Beceliä.

En juonut raskausaikana yhtään alkoholia. Mieli teki kylläkin vähän helvetisti. Vannotin Miestä tuomaan synnärille kuoharia ja homejuustoja, ja hän toikin, koska halusi säästää henkensä. Kunnon deekun tapaan heitin kipulääkkeet helttaani, kiskaisin kuohuvaa päälle ja heijasin uutta vauvaani hyvällä omatunnolla, iloisena ja ylpeänä. 

Lempivalkkarini on italialainen Il Sole. Raikas, kupliva ja puolikuiva. Suosittelen! Ennen raskausaikaa saatoin vetäistä yhden putelin perjantai-illan ratoksi, jos olin hetkeksi päässyt ukosta ja rakista eroon. Kuuntelin musiikkia täysillä ja lauloin juovuksissa kynään. Happy times. 

Sitä paitsi, jos en olisi juonut täällä mökillä saunasiidereitä, niin mihin ihmeeseen olisin saanut kerättyä hillittömän taikinamarja- ja tyrnisaaliini? Kysynpähän vaan. Tilkka Kuivaa Omenaa pullon pohjalla antaa kaiken lisäksi pikantin lisämaun muuten niin mauttomille taikinamarjoille. Priceless! Koirakin arvostaa.

Tekevälle sattuu ja tyhmälle vielä enempi

Huipulla tuulee! Niin myös Merikarvialla. Eilen suorastaan myrskysi, eikä me juuri ulostauduttukaan koko päivänä. Pelailtiin pelejä, luettiin, saunottiin ja tanssitettiin Pirkkistä radion tahtiin. Mukavaa aivojen nollausta! :)

Tänään on ollut seesteisempää ja aurinkokin näyttäytyi. Ei täällä itteään poltettua saa, mutta pääasia on, ettei koko ajan sada eikä tartte nököttää sisällä. Vedettiin Pirkkiksen kanssa päiväunet, ja kun hän vielä jatkoi niin minä lähdin kiertämään saarta koira seuralaisenani. Saaren kärjessä lirahti ihan vähän pissaa housuun, kun piski äkkäsi maassa haahkan! Lintuparalla ei ollut ihan kaikki kotona, se näytti kärsineeltä vaikka rakki ei edes käynyt siihen käsiksi (en todella tiedä, miten se on mahdollista!). Pulu rupes vammaisesti nakkelemaan niskojaan ympäriinsä ja sai puljattua itsensä mereen asti, jossa sitten näin sen räpiköivän räpylät kohti taivasta. Katsoin parhaaksi soittaa Miehelle, jotta tämä tulisi päästämään elukkaparan päiviltä. Kohta mies saapuikin, mutta lintu oli jo ehtinyt ajelehtia haulikon ulottumattomiin. R.I.P. 

Maisteltiin mennessämme koiran kanssa mesimarjoja ja ihailin niiden hienoa kasvutyyliä. Otin ihan kuviakin ja samalla pohdiskelin, miten hyvin kännykkäni on kestänyt jo kohta viisi vuotta ja miten kivoja kuviakin sillä saa. En ole halunnut luopua siitä ja siirtyä älypuhelimien sarjaan painimaan. Miehenkin SingSong piipittää ihan alvariinsa milloin mitäkin Facebook/tekstari/s-posti(työ-ja koti)/whatsapp-viestiä ja joka asialla on eri ääni. Piip, Titityy, Piupau, Tuut tuut. Ihan saatanan rasittavaa!

Toisaalta älypuhelimen avulla meikäläinenkin saisi samalla vähän älyä haltuunsa. Pelattiin sanapeliä ja laskin pisteitäni: kaheksa, yheksä, kymmene, ykstoist, kakstoist, ykstoist, kymmene... Mua ei tarvitse pelissä edes huijata, kun mun suoritus kaatuu omaan tyhmyyteen. 

Lapsena olin taitava hyppelemään rannalla kiveltä toiselle. Aikuisena en niinkään ja kotvan kuluttua vedinkin nupat, minkä seurauksena kierähdin kuin käpy kiveltä veteen ja samassa rytäkässä myös puhelimeni sukelsi merenpohjaan. Ehkä se halusi mennä kotiin muiden simpukoiden luo. 

Vittusaatana ei auttanut rukouksena ja puhelin surisi kuin ampiainen ja näytti sateenkaaren värejä, kun koitin käynnistää sitä. Kuivatuksesta huolimatta se ei tartannut illallakaan. Eli se siittä, kyllä surettaa. :( Toivottavasti saan pelastettua sentään kuvat muistikortilta. 

Jatkoin urhoollisesti saaren kiertämistä, mitä kun kerta paskat on jo housussa niin turha sitä kai sit on enää murehtia. Söin lohdutukseksi lisää mesimarjoja, kunnes kuulin koiran kimittävän ihan jossain toisessa suunnassa. Poukkoilin kivien yli takaisin tulosuuntaa kohti ja löysin piskin kivikasasta haukkumasta. Edellinen mökkeilijä oli bongannut minkin poikinensa, ja arvelinkin koiran haistavan niiden jälkiä. 

Kotirannassa olikin jo tosi kyseessä, kun koira oikeasti löysi minkin kivenkolosta piileksimästä. Liekki oli sytytetty jo aikaisemmalla haisulla ja nyt Vappu vanha luolakoira oli aivan tulessa! Mun erikivaksi tehtäväksi jäi pitää tempoilevaa ja kirkuvaa koiraa narussa samalla kun Mies tähtäisi kiviröykkiötä haulikolla. Pääsi minkinpirulainen silti karkaamaan. Harmi, se olisi ollut Vapun 99:n kappaleen pienpetosaldoon hieno päätös. :)

Pirkkis jo nukkuu ja me nautiskellaan salamoinnista ja radion aalloista. Mies laittaa iltapalaa. "Mitä sä haluat syödä? - Mä syön sitä mitä säkin. -Munaa!" Nice try :)

In Memoriam

By the way, ei ne marjat olleetkaan mesimarjoja, vaan lillukoita. Wikipedian mukaan ne eivät ole myrkyllisiä. Hyvä tieto näin jälkikäteen. 

Lokit kivellä

Päästiin eilen kunniakkaasti tänne saareen. Suunnitelmana oli lähteä kotoa klo 11:30. Siihen ei luonnollisestikaan kyetty, suljin ulko-oven klo 11:57. Hurautettiin vielä Nesteen kautta hakemassa Miehelle tupakkia ja tulitikkuja. Kysyin ivallisesti, et miks ihmeessä haluat ostaa tikkuja, kun et halunnut ottaa kynttilöitäkään mukaan! Siks, että jääkaappi ja hella mökillä toimivat kaasulla. No joo hyvä pointti.

Miehen piti lopettaa tupakanpoltto, kun raskaustesti näytti plussaa. Siitä on nyt vuosi. Toinen yrittämä ajoittui vuoden vaihteeseen; uusi vuosi uudet kujeet, you knows. No sitten kolmas kerta, kun vauva syntyy. Äsken hän tuli sisälle sateesta, taisi käydä sauhuilla.

Pirkkis, joka on maailman kiltein vauva, nukkui koko parituntisen automatkan ja jaksoi matkata nätisti vielä veneessäkin, vaikka liivinpielukset vähän pistivätkin vituttamaan. Hän itkee ihmeen vähän, noin niinku vauvaksi! Kuvittelin, että vauvat itkevät koko ajan. Toki jos ärsyttävän pikkunälän annetaan kasvaa liian isoksi ja palvelu on hidasta, niin totta munassa silloin kannattaa vähän tirautellakin.

Ehkä alitajuntaisesti ajattelin, että hänen parkukiintiönsä on tyhjillään, koska nostaessani häntä rintareppuun pamautin hänen päänsä mökin kattoon! POKS! Järkyttävää!! Vauva karjui kuin leijona ja minäkin kyynelehdin kun kammottava Huono äiti-syndrooma iski päälle enkä edes heti saanut häntä rauhoitettua. 

Iltapäiväunetkin kestivät melkein neljä tuntia, taisi nuijanukutus toimia. Lastensuojelusta päivää. 

Mies souti saaren ympäri ja koitti narrata kaloja virvelillä heikolla menestyksellä. Uhosi alkuun, että keskiviikkoon asti syödään kalaa ja sen jälkeen sorsaa. Tähän asti ollaan kyllä syöty pussipastaa ja tölkkilihapullia. Teetä ja Cream Crappereitakin on kulunut koko lailla paljon. 

Myöhemmin minä ja Vape kierrettiin saari kävellen, kivan näköistä maisemaa! Mun sietäisi saada Roska päivässä -yhdistykseltä stipendi, koska keräsin matkalla rantaan ajautuneita roskia; muovia, siimaa, kanistereita. Löydettiin puolikas hylkeenraatokin, nice. Sitä en kerännyt.

Perheelläni oli 20 vuotta mökki vuokralla Paraisten saaristossa. Löydettiin kerran saarenrannasta kuollut hylje. Muuten se oli ihan ehjä, mutta kaulassa oli melkoinen aukko. Saaren omistaja, vanha kalankasvattaja sattui ajamaan veneellään rantaan, näki raadon ja huusi paatistaan "Jåå, vanhuuteen kuollu." Itse olisin veikannut kivääriä, mutta kyllä kai Hasse sen paremmin tiesi. :)

Illalla vielä saunottiin, kuunneltiin radiota ja lueskeltiin. Telkkarittomuus tekee ihmiselle hyvää! Soitin Pirkkikselle Tchaikovskya, hän osaa varmasti arvostaa vähän kultturellimpaa iltalaulua. No kuunneltiin me sit vähän Tao Taota ja Nils Holgerssoniakin.

No voi nyt vattu

Lähdettiin tänään poimimaan vattuja. Lähdettiinkin sitten ihan kolme kertaa. Olin pyytänyt Anoppia piikomaan Pirkkistä sillä aikaa, kun meidän piti Miehen kanssa haalia hillitön marjasaalis pakastimeen. Viime hetken paniikki on paras inspiraatio tälläkin kertaa, koska meillä ei ollut pakkasessa marjan marjaa ja huomenna (tänään) lähdetään sinne helkkarin kivelle viikoksi istumaan, niin johan se marjakausi siinä sitten jo menikin.

Olin nähnyt kotikylän raitilla mainoksen vadelman poiminnasta. "Käydään äkkiä vaan siellä ja noukitaan muutama litra." Joo no ei sitä kylttiä enää ollutkaan missään nähtävillä ja ajeltiin sit vaan ympyrää pisin kylää. Ei muuta ku takaisin kotiin kattomaan netistä, että missä naapurikylän vadelmatarha taas sijaitsikaan. Siinä vaiheessa jo vähän närästi, kun tartti lähteä kauemmas hakureissulle.

Koitin soittaa tilalle, että onko marjaa vielä, mutta en saanut vastausta ja lähdettiin sitten riskillä ajamaan. Riski ei kannattanut, koska puolessa välissä matkaa tilalta vastattiin, että tervetuloa ensi viikolla, nyt on poimijakiintiö jo täynnä. Voi vittu että vitutti! Ukemia kehiin ja takaisin kotiin riehumaan. Hillitön itseinho iski päälle; siis oikeasti koko kesä aikaa eikä tämä porukka saa mitään aikaiseksi! Ei edes mansikoita saatu ja se kausi meni aikaa sitten! Paikallisen SS-marketin pihalla oli kaksi kuukautta mansikkakoju, josta olisi saanut ostaa niimpal marjoja kuin sielu sietää, mutta ei, en minä. Minä menen kauppaan ja tulen ulos jäätelöä nuollen ja tuijotan nollat taulussa marjakojua...mansikka ois kiva...ehkä ensi kerralla..ehkä ei. Mustikatkin on jo kuivuneet mitättömiksi rusinoiksi, ei niitä viitti poimia vanha erkkikään.

No sitten kun olin aikani kiroillut ja vihannut itseäni ja saanut Anoppi-paran korvat punoittamaan keksin, että nyt lähdetään vielä tsekkaamaan villivadelmahoodit. Viime vuonna noukin sieltä sievoisen määrän vattua, joten panin kaiken toivoni samaiseen hakkuuaukeaan. Ja jippii, sieltä sitten Miehen kanssa kerättiin sormet verillä 1/3 ämpärillistä. Onhan se parempi kuin ei mitään ja niistä saa Pirkkiksen aamupuuroon muutaman lusikallisen. :)

Päivä oli siis loppujen lopuksi ihan onnistunut. Velikin peruutti pyöräilijää päin, joten ei kai mulla liene valittamista. Suom. Huom. Pyöräilijä ajoi Veljen auton takahotlaria päin ja veti siitä yksöisvoltin kerien katuun. Ei onneksi käynyt kuinkaan, vaikka kuulemma säärikarvoja jäikin muistoksi vetokoukkuun.

Minä, Mies, Pirkkis ja Vappu

Kekkasin tällaisen blogin. En tänään juuri muuta olekaan saanut aikaiseksi. Paitsi et illalla vedin kulhollisen popkornia ja join kaksi siideriä. No onhan siinäkin toki jo. Facebookin päivitykset tuppaa venymään niin pitkiksi, että jos sitten kirjoittelisin pidempiä rivejä blogiin. Vähän niinkö päiväkirjaksi!

Huomenna sunnuntaina lähdetään perheen kera Merikarvialle mökkeilemään. Tänään piti matkan kunniaksi siivota koko talo.  On sitten kivampi tulla kotiin. "Aloitetaan lampuista, tyhjennetään ne kärpäsistä ja sit pyyhitään pölyt", sanoin Miehelle. En siivonnut yhtään. Päin vastoin, jos mahdollista niin saatoin sotkea kämppää vielä pahemmin.

Mökki on saaressa puolen tunnin venematkan päässä mantereesta. Melko HC-meininkiä pukkaa, siellä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. No ei siinä mitään, ollaan Miehen kanssa melko erähenkistä porukkaa, mutta meillä on myös kolmen kuukauden ikäinen vauva, Pirkkis. Tosiasiassa vain Mies on erähenkinen. Saaressa sentään nukutaan mökissä.

Perheeseemme kuuluu myös Miehen koira Vappu. Aina kun se perseilee (usein) se on Miehen koira ja kun se on oppinut jotain fiksua niin se on meidän koira. Vape on varsinainen asshole terrorist. Osaa se olla mukavakin joskus! Harvemmin tosin.

Varasin mökin joskus tammikuussa jo. Vissiin oli niin kova raskaushormonipössis päällä, että ajattelin meidän pystyvän mihin vaan - vauvahan saa maitoa ja muutahan ei tartte ottaa huomioon. No eiköhän kaikki mene ihan hyvin. Jos ruoka loppuu kesken niin Mies kuulemma ampuu pari haahkaa illalliseksi. Oukhei!

Taitaa olla aika mennä maate, Miehellä vaikuttaa olevan hankaluuksia makuuhuoneessa. Vauva kusi aamulla meidän sänkyyn, joten pesin lakanat ja petarin suojuksen. "Ala vittu tulla, mulla meni paras väsymys jo ihan ohi. - No laita ne lakanat paikalleen! - En voi kun vauva nukkuu keskellä sänkyä ja se välikortsukin (petarin suojus) puuttuu saatana! Olin jo menossa nukkumaan ihan onneni kukkuloilla, ei mulle  tullut mieleenkään ettei siel ole mitään lakanoita!" On rankkaa olla 37-vuotias mies.