Huipulla tuulee! Niin myös Merikarvialla. Eilen suorastaan myrskysi, eikä me juuri ulostauduttukaan koko päivänä. Pelailtiin pelejä, luettiin, saunottiin ja tanssitettiin Pirkkistä radion tahtiin. Mukavaa aivojen nollausta! :)
Tänään on ollut seesteisempää ja aurinkokin näyttäytyi. Ei täällä itteään poltettua saa, mutta pääasia on, ettei koko ajan sada eikä tartte nököttää sisällä. Vedettiin Pirkkiksen kanssa päiväunet, ja kun hän vielä jatkoi niin minä lähdin kiertämään saarta koira seuralaisenani. Saaren kärjessä lirahti ihan vähän pissaa housuun, kun piski äkkäsi maassa haahkan! Lintuparalla ei ollut ihan kaikki kotona, se näytti kärsineeltä vaikka rakki ei edes käynyt siihen käsiksi (en todella tiedä, miten se on mahdollista!). Pulu rupes vammaisesti nakkelemaan niskojaan ympäriinsä ja sai puljattua itsensä mereen asti, jossa sitten näin sen räpiköivän räpylät kohti taivasta. Katsoin parhaaksi soittaa Miehelle, jotta tämä tulisi päästämään elukkaparan päiviltä. Kohta mies saapuikin, mutta lintu oli jo ehtinyt ajelehtia haulikon ulottumattomiin. R.I.P.
Maisteltiin mennessämme koiran kanssa mesimarjoja ja ihailin niiden hienoa kasvutyyliä. Otin ihan kuviakin ja samalla pohdiskelin, miten hyvin kännykkäni on kestänyt jo kohta viisi vuotta ja miten kivoja kuviakin sillä saa. En ole halunnut luopua siitä ja siirtyä älypuhelimien sarjaan painimaan. Miehenkin SingSong piipittää ihan alvariinsa milloin mitäkin Facebook/tekstari/s-posti(työ-ja koti)/whatsapp-viestiä ja joka asialla on eri ääni. Piip, Titityy, Piupau, Tuut tuut. Ihan saatanan rasittavaa!
Toisaalta älypuhelimen avulla meikäläinenkin saisi samalla vähän älyä haltuunsa. Pelattiin sanapeliä ja laskin pisteitäni: kaheksa, yheksä, kymmene, ykstoist, kakstoist, ykstoist, kymmene... Mua ei tarvitse pelissä edes huijata, kun mun suoritus kaatuu omaan tyhmyyteen.
Lapsena olin taitava hyppelemään rannalla kiveltä toiselle. Aikuisena en niinkään ja kotvan kuluttua vedinkin nupat, minkä seurauksena kierähdin kuin käpy kiveltä veteen ja samassa rytäkässä myös puhelimeni sukelsi merenpohjaan. Ehkä se halusi mennä kotiin muiden simpukoiden luo.
Vittusaatana ei auttanut rukouksena ja puhelin surisi kuin ampiainen ja näytti sateenkaaren värejä, kun koitin käynnistää sitä. Kuivatuksesta huolimatta se ei tartannut illallakaan. Eli se siittä, kyllä surettaa. :( Toivottavasti saan pelastettua sentään kuvat muistikortilta.
Jatkoin urhoollisesti saaren kiertämistä, mitä kun kerta paskat on jo housussa niin turha sitä kai sit on enää murehtia. Söin lohdutukseksi lisää mesimarjoja, kunnes kuulin koiran kimittävän ihan jossain toisessa suunnassa. Poukkoilin kivien yli takaisin tulosuuntaa kohti ja löysin piskin kivikasasta haukkumasta. Edellinen mökkeilijä oli bongannut minkin poikinensa, ja arvelinkin koiran haistavan niiden jälkiä.
Kotirannassa olikin jo tosi kyseessä, kun koira oikeasti löysi minkin kivenkolosta piileksimästä. Liekki oli sytytetty jo aikaisemmalla haisulla ja nyt Vappu vanha luolakoira oli aivan tulessa! Mun erikivaksi tehtäväksi jäi pitää tempoilevaa ja kirkuvaa koiraa narussa samalla kun Mies tähtäisi kiviröykkiötä haulikolla. Pääsi minkinpirulainen silti karkaamaan. Harmi, se olisi ollut Vapun 99:n kappaleen pienpetosaldoon hieno päätös. :)
Pirkkis jo nukkuu ja me nautiskellaan salamoinnista ja radion aalloista. Mies laittaa iltapalaa. "Mitä sä haluat syödä? - Mä syön sitä mitä säkin. -Munaa!" Nice try :)
In Memoriam
By the way, ei ne marjat olleetkaan mesimarjoja, vaan lillukoita. Wikipedian mukaan ne eivät ole myrkyllisiä. Hyvä tieto näin jälkikäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti