Äitini tuli seuraksi plutaamaan, koska Mies oli vielä omalla reissullaan uimassa sorsien kanssa. Ajattelin, että olisi mukavampaa mennä toisen aikuisen kanssa etenkin näin ekalla kerralla. Ja hyvä idishän se oli, melkoista sähellystä kun pienissä tiloissa pyörii iso liuta innokkaita vanhempia vauvoineen.
Jotain olen oppinut tässä elämässä ja lähdettiin onneksi ajoissa matkaan. Sekin oli hyvä idis, koska vaikka olin muka katsonut kohteen sijainnin kartasta, ajoin harhaan ja pyörittiin hetki ympäri kylää. Pysähdyin kysymään yhdeltä teiniltä, että missä palvelutalo mahtaa sijaita. Mikä? Kysyi jannu. Sanoin osoitteen (väärin) ja poika oli ihan nevahööd. No mitä mittään, ajettiin sit vielä edestakaisin hetki ja löydettiin lopulta paikka, joka oli 10 metrin päässä tutusta perheneuvolan tilasta. Huoh :)
Vauvveleille vaihdettiin uikkarit yhteistiloissa. Oli mukavaa jutella muiden vanhempien kanssa ja iloita uudesta harrastuksesta! Kaikkia vähän jännitti. Itseäni ainakin se, että a) itkeekö Pirkkis koko ajan, b) osaanko pidellä häntä hukuttamatta ja c) onko hän ainoa, joka paskoo altaaseen.
Pirkkis on luonteeltaan rauhallinen, kärsivällinen ja mietteliäs. Jos noin pienestä tirpasta voi käyttää adjektiivia mietteliäs. No mutta anywho, hän viihtyy hyvin yksinäänkin, juttelee itselleen ja pohtii pienillä vauva-aivoillaan kaikkea, mihin järki nyt sitten tuossa iässä riittääkään. Viereisellä hoitotasolla oli vaipanvaihtovuorossa paria kuukautta vanhempi Onni-poika. Onni olisi mielellään tehnyt lähempää tuttavuutta Pirkkiksen kanssa! Ihmekös tuo, onhan vauvani niin kaunis ja ihana. Poitsu koitti napata Pirkkistä kädestä ja ryömiä meidän hoitopöydälle! Pirkkis tuijotti poikaa paskanjäykkänä ja lopulta veti suupielet niin suoraan alaspäin, kuin vähänkin huulista irtosi. Ilme on tuttu ja kutsumme sitä kotona Lilyhammeriksi, koska ko. ankea ilme kasvoillaan hän muistuttaa kovasti Lilyhammer-sarjan päähahmoa, Frank Taglianoa. Hyvä se on oppia jo kersana, ettei kannata antaa vieraiden poikien heti lääppiä. Keep ur fucken hands to yourself!
Altaassa oli ihanaa! Kertakaikkisen ihanaa. :) Jokunen rohkelikko viritti uimamoodinsa päälle jo matkalla veteen ja alkoi kauhoa ilmaa kuin paraskin sievisen jani. Vauvat kiljuivat, räpistelivät vedessä, polskivat ja pärskyttelivät vettä pikku kätösillään. Vaan ei meidän Pirkkis. Hän ei sanonut sanaakaan vaan veti suunsa viivaksi ja kellui paikoillaan kuin poiju. Ei hän kyllä itkenytkään. Hän tutkaili! Ohjaaja esitteli otteita, joilla beebiksiä tuli liikutella vedessä, ja niitä olikin hauska kokeilla. Harvoin saa kokea tuonkaltaista kollektiivista iloa itsensä ja muiden puolesta, kun porukalla nauroimme pieniä polskuttelijoita! :) Pirkkis ei nauranut. Kellutin häntä selällään, mahallaan ja kyljellään ja lauloin hänelle ohjaajan mukana vesileikkilauluja. Ilmekään ei värähtänyt, kun hän tuijotti vuoroin minua, äitiäni, vedenpintaa ja muita mukuloita. Ainoa kerta, kun hän hymyili, oli kun yksi toinen vauva alkoi itkeä. Vahingonilo paras ilo.
Odotan jo ensi viikon uintia! Otamme kameran mukaan niin saamme kuvata Pirkkiksen totista pärstää myös veden alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti