Messupallon jumppapallo

Törmäsin eilen naapuriin ulkoillessani Pirkkiksen ja rakkiksen kanssa. Minä työnsin vaunuja ja Vappu veti minua, kuten meillä on aina tapana edetä. Kuljimme leikkipuiston ohi ja jäin rupattelemaan muutaman muun äitimuorin kanssa. Naapuri oli lukenut tätä blogia ja kehaisi, että sä oot sitten ruvennut tosi kovin urheilee! Olin ihan et hääääh. 

Tosiasiassa mä en jaksa urheilla juuri yhtään, mutta aina kun jaksan, tapahtuma päätyy suurieleisesti joko blogiin tai Facebookiin, joten tietysti musta voi (virheellisesti) saada reippaan vaikutelman. Sohvaperunointia suurempana ongelmana mulla on kuitenkin syöminen. Mussuttaisin koko ajan jotain. Jonkinlainen syömishäiriö sekin, ainainen natusteleminen. Liikunnan määrällä laskettuna mä ehkä olisinkin voinut hoikistua, mutta koska syön kuin hevonen, on paino pysynyt siinä kirotussa 71 kilossa jo melko pitkään. 

Maanantaina olin taas kuntosalilla voimistelemassa. Sitä ennen kotona olin ahtanut itseni täyteen ruokaa, kuin mikäkin syöttöporsas. Lisäksi juon päivisin noin 56 kuppia halpaa x-tran cappucinoa, jonka kalorimäärää en ole viitsinyt edes tarkistaa, koska joisin sitä kuitenkin ja tunnetusti tieto lisää tuskaa. Tiistaina lenkkeilin naapurin tytön kanssa, hän talutti (vedätytti itseään) Vapun kanssa ja mulla oli vauva vaunuissa. Kierrettiin niin sanottu kirkon lenkki, joka on noin viisi kilsaa. Sen lisäksi mittariin tuli 500 metriä ylimääräistä, kun poikettiin k-markettiin hakemaan suklaapatukoita. Olin ihan varannut hiluja taskuun karkkireissua varten. 

Se k-market on muuten ihan kuin Kummelista! Jotkut vanhapoikaveljekset pitää sitä varmaan harrastuksena, ei siitä ainakaan elantoaan voi kukaan saada. Aina kun sinne poikkeaa myyjä istuu kassalla eteensä tuijottaen kädet sylissä. Miten helkkarissa ne saa ajan kulumaan, kun jengiä käy joku yks kolmessa tunnissa? Varmaan se pelaa kännykällä tai taskubiljardia. No mitäs vittua se mulle kuuluu sitä paitsi mähän sain mun suklaat.

   Ei noilla vielä kuuhun mennä. -Haista sinä mursu paska. 

Viime viikolla olin Paimiossa porukoilla yötä ja äitini hoiti Pirkkistä, kun lähdin yhden frendin kanssa paikalliselle kuntosalille bodaamaan. Treffattiin salin ulkopuolella ja juteltiin siinä hetki treeniohjelmaa suunnitellen. Hän poltti tupakan ja mä söin taskunpohjalta viimeiset irtokarkit. Näin ikään. Autossa mulla oli veljen jo kertaalleen käyttämässä pahvisessa take away-mukissa cappucinot matkajuomana. Että semmosta plusmiinusnolla painonpudotusta. 

Se sali on kyllä kiva ja nyt sinne oli palkattu oikeen personal reineri, joka ilmaiseksi antoi hyviä vinkkejä kuntoiluun! Valitin alaselän jumitusta ja hänen veikkauksensa oli, että mulla on syvät selkä- ja vatsalihakset rapakunnossa. Mistä hän sen voi tietää!? Paitsi velttona roikkuvasta taikinamahasta. 

   Nii sanoksä vielä et mistä huomasit, ettei mun lihaskunto ehkä ole ihan ookoo?

Ohjaaja suositteli jumppapallolla tasapainoilua istuen. Jalat ei saa koskea maahan eikä käsillä pidä ottaa tukea, vaan vatsalihaksia käyttäen täytyy tasapainotella palluran päällä. Semmonen meni just äitienpäivälahjatoivelistalle! Yhdessä selättimen ja kuoharin kanssa.

Muuten se oli hyvä reissu, mutta uimahallin saunanlauteet oli laatoitettu sitten viime käynnin ja laatat poltti mun jalkapohjat ihan fileiksi. 

Syömishäiriöstä vielä. Eilen ostin kaupasta kaksi laatikkoa kaurakeksejä, ne kun maksoi valtsussa vaan euron paketti. Toinen mulle ja toinen vieraille. Toisen tuhosin jo eilen ja toisen tänään. Ei näkyny vieraita ei. Lisään äitienpäivän lahjalistalle insuliinikynän. Tervetuloa kakkostyypin diabetes.

Tapahtui äsken kotona:

Mies: Saatana, tää broileripyörykkäpussi on avattu!

Minä: Oi että, varmaan kaupassa jo auennut...

Mies: Voi vittua sua!

Minä: No mä otin vaan yhden!

Mies: Kyl sut pitää hoitoon saada.

Jos se peijuuni ilmoittaa mut tohon Rakas sinusta on tullut pullukka -ohjelmaan, niin... 

"Mitä vittua, tän piti olla tyttöjenilta!"

Vedinpä tuossa oikein kunnolla perseet olalle lauantaina. Kyllä teki hyvää nollata kuuppa pitkästä aikaa. Vietettiin nimittäin parhaiden ystävien kanssa tyttöjeniltaa! Harvinaista kyllä kaikki pääsivät paikalle ja vain yksi joutui juomaan jotain kuralta maistuvaa vissyä, mutta se hänelle sallittakoon, koska mahassaan möyrii Vakio Säätäjien uusin jäsen. 

Vakio Säätäjät on meidän porukan nimi. Keksittiin se joskus Tammerfestien aikaan, kun pikku pierussa käpyteltiin kaupungilta kotiin yhden sähköliikkeen ohi. Nimi sopii meille urpoille kuin nyrkki silmään, koska jotenkin kummasti meille aina sattuu ja tapahtuu vähän liiankin kanssa. Mentiin jopa niin pitkälle, että yritettiin rekisteröidä Vakio Säätäjät yhdistysrekisteriin, mutta ei siitä ylläripylläri tullut mitään. Joku ryssi senkin.

Voi pojat tai siis voi tytöt, että meillä oli hauska ilta! Nähdään ihan liian harvoin ja koska osa asuu kauempana ja muutamalla on lapsia, koko porukan kattavia treffejä on yhä vaikeampi nykyään järjestää. Mutta nyt oli korkkarit katossa! Tosin kyseessä oli pyjamabileet. Mies, Pirkkis ja Vappu häädettiin anoppilaan yökylään pois jaloista pyörimästä. Tämä olikin muuten eka kerta, kun olin yön pois vauvan luota! Ennalta jännitti, kuinka tässä ämmän käy. Me molemmat pärjättiin hyvin, itse olin niin kännissä, etten muistanut koko vauvaa ja Pirkkis imutteli jäädytettyä tissimaitoa tuttipullosta (kai se ensin sulatettiin), eikä kuulemma ollut kaivannut mua yhtään... Ei voi pitää paikkaansa! 

   Miehen lähettämästä kuulumisraportointikuvasta voi selvästi päätellä, että tytöllä on tylsää ja hän kaipaa kovasti äitiään... 

Mussutettiin ensin massumme täyteen erinäisiä herkkuja ja juoruttiin tuntitolkulla keittiön pöydän ääressä kaikkien tärkeimmät kuulumiset; ilot, surut, onnet, rakastumiset, menetykset, pettymykset, onnistumiset ja säätämiset. Nostettiin elämälle Baileys maljat! Ja sitten kuoharimaljat. Sitten siideriä, viiniä, rommia ja lonkeroa. 

Ruuan jälkeen oli aika siirtyä karaokekilpailun pariin. Ensimmäisen levyn jälkeen olin selvässä johdossa! Ihmettelin moneen kertaan illan aikana, miten mulla on nykyään niin hyvä viinapää! Vinkkupullo ja viisi siideriä + useat norkoamiset muiden pulloista eivät mielestäni saaneet mua ollenkaan humaltumaan! Kakkoslevyyn siirryttäessä taisin joutua kilpailun hännille, koska en enää nähnyt ruudusta sanoja enkä kuulemma enää mikrofoniakaan. Sanatkin tuli suusta vähän erikoisella aksentilla.

Kesken kiihkeimmän laulannan olohuoneen parvekkeen ovi aukesi ja sisään poukkasi naapurin äijä! Sissos saatana! Yksi tytöistä pelästyi ja muut oli niin soosissa, etteivät tajunneet edes peljätä vaan istua möllöttivät sohvan uumenissa. Itse olin ensin, et mitä vittua täällä tapahtuu ja kohta neljä ukkoa lisää lampsi sisään! Nooh kyllä nämä naapurit sen verran ämmistä menivät, että toivotin heidät tervetulleiksi tyttöjeniltaan ja totta munassa tarjosin heille jekkupaukutkin. Pirren perkeleet vielä söivät viimeiset Miehen paistamat hirvilihapullatkin! 

Ilmeisesti ystäväni versio Jukka Pojan Älä tyri nytestä oli niin viehättävä, että tulkinta oli kaikunut seireenin laulun lailla naapurustoon asti. Tai sitten houkuttimena toimi facebookiin lataamani kuva, jossa meillä tytöillä on juustonaksut nenässä ja sokeripalat hampaina. Kuka voisi vastustaa meikittömiä, kulahtaneissa pyjamissa sössöttäviä humalaisia kolmekakkosia, jotka edelleen luulee olevansa kakskakkosia?

   Panisin. Vuosien perinne, naksut nokassa ❤️

Ukot lähti pian haneen ja tinttaus sekä elämänparannus jatkui tyttöjen kesken aamuviiteen asti. Aamulla heräsin jo kymmeneltä virkkuna kuin taivaanlintu! Jälleen taputin itseäni olkaan onnistuneesta alkoholin annostelusta. Osalla daameista ei ollut niin kehuttava olo ja yksi vetäytyikin tunniksi kuumaan saunaan potemaan. Pari kertaa piti mennä kyselemään pulssin perään. 

Mies ja Pirkkiskin kotiutuivat aamutuimaan ja vieraiden poistuttua valmistauduimme taas vauvauintiin. Viideltä iltapäivällä iski seitinohut darra. Pirkkiksen siirryttyä päiväunille oikaisin itseni levyksi sohvalle ja otin pikku välikuolemat. Uni, sipsit ja kokis hoitivat homman ja loppuilta sujui taas kunnon kotiäidin tapaan vauvaa hoivaillen.

   Äiti on nyt vähän väsynyt.

Ihmiselle tekee hyvää olla välillä pelti kiinni. Kun ei nyt liian usein. Meikäläisellä se näyttää toteutuvan puolen vuoden välein. Pitääkin kirjata Pirkkiksen vauvakirjaan: 22.2. Ensimmäistä kertaa yötä poissa äidin luota. Äiti naamat. Illalla ekaa kertaa maitorahkaa. Elämme jännittäviä aikoja.

Terveisiä perseestä

Tässä on Pirkkiksen viltti

Tässä on Pirkkiksen nalle

Tässä on Pirkkiksen hammasharja

Tässä ovat Pirkkiksen töppöset ja kirja

Tässä taas on märkä läntti, joka jäi Pirkkiksen viltille Vapun nuoltua siinä persettään kaikessa rauhassa. 

Pyydän lastensuojelua myös olemaan kiinnittämättä huomiota miljoonaan litraan koirankarvoja. 

Helvettes sattana.

Shoppailua

Ostin veispuukkikirpparilta yhden lampun. Sovin myyjän kanssa noutoajankohdasta, ja hän kertoi tietävänsä, että sinä päivänä hänelle järjestettäisiin vauvakutsut. Kiva!

Mullekin järjestettiin viime keväänä vauvakutsut! Olipahan päivä. ☺️ Juoni alkoi oman äitini valehdellessa, että tule parin viikon päästä lauantaina kylään, tehdään ruokaa, mummikin tulee. Iskä ja Mies menevät mökille kalastamaan niin tule sinä sitten meille. 

Tässä vaiheessa en vielä arvannut mitään, olin ihan että okeido. No sitten, kun the päivä lähestyi niin alkoi sadella tiukempia ehtoja; tuu viideksi, älä tuu ennen viittä. Aha. Soitin matkalla, että tuonko jotain syötävää. Ei tartte, ja tuu sit viideksi! Ajoin mummin kautta, ja hän oli jo ulkona kuistilla vastassa huhuilemassa, että tule sisälle, kun hän haluaa katsoa vielä hiihtokisat loppuun. Tässä vaiheessa kello oli puoli viisi.

Koska olen ovela kettu ja kova kusettaja toisin kuin selvästi äitini ja mummini, haistoin palaneen käryä jo motarilta asti. Nooh sitten viideltä kuule istuin vielä sohvalla maha pystyssä ja mummi huusi hermostuneena  eteisestä että hän on jo valmis, kello on jo viisi! Kummallisen tiukka aikataulu ihan vaan neljänpolven mummi-äiti-tytär-sikiöiltamiin. 

Perille kun päästiin niin keittiön verhot oli vedetty alas. I knew it! Arvelin äitini kutsuneen sukulaisia johonkin vauva-aiheiseen illanviettoon. Sisään päästyäni paikalla olivat kuitenkin parhaat ystäväni! Aivan mahtavaa, en osannut odottaa heitä paikalle, osa kun oli saapunut kauempaakin. Ystävät olivat koristelleet vanhempieni kämpän, hommanneet holitonta kuoharia ja valmistaneet upeita tarjottavia, kuten tämän verisen emätinkakun, josta moikkaa posliininen vauvanukke. 

   Karvat ja kaikki. Persereikänä suklaakonvehti. Arvostan. 

Sain myös ystävien kokoaman vaippakakun, tsemppauskorun, hierontaa ja lahjakortin helkkarin kalliiseen lastentarvikeliikkeeseen. Ystävät ovat elämänsuola, näin se on, eikä yhtään sarkasmia tässä nyt!

   Vaippoja, kirja, kylpyleluja, tutti ja vaatteita

Koska olen kirppari-ihmisiä, en olisi ikänä raatsinut ostaa kyseisestä äitiydenerikoisliikkeestä mitään, mutta koska mulla oli satku törsättävänä niin sain hyvällä omallatunnolla tilata lahjakortille vastinetta. En halunnut ostaa mitään tavallista, koska mielestäni ei ole mitään järkeä maksaa normibodysta 20 euroa, kun kirpparilta saa samalla rahalla 15 bodya. Mitään raskausaiheistakaan en enää tarvinnut (lunastin siis lahjakortin vasta viime kuussa) ja tärkeimmät vauvanhoitotarvikkeetkin jo löytyivät. 

Tarjolla oli myös aiheeseen liittyviä amerikkalaisia self-help-kirjoja, mutta koska olen normaali ihminen, minun ei tarvitse lukea kirjasta a) miten kiinnyn lapseeni, b) että on hyvä kehua lasta, c) miten teen lapseni elämästä muovittoman tai d) miten synnytyksestä voi tehdä väkivallattoman. Jessus sentään, jotain ituhippien keekoilua. 

Kirjatkin olivat siis poissuljettuja ostoskoristani. Sen sijaan päätin ostaa pienet, nahkaiset vauvan ensikengät! Maksoivat 60 euroa! En käsitä, miten tulitikkuaskin mittainen popo voi olla niin kallis. Niiden on oltava jotain harvinaista siniketunvitunnahkaa. 

Kenkien lisäksi tilasin uusiseelantilaista merinovillaa olevan kypäräpipon. Se on vaaleanpunainen, hieno ja lämmin. Me very happy. Mukaan tarttui vielä ihan tavalliset potkuhousut, kun lahjakortin saldo alkoi siinä vaiheessa jo uhkaavasti lähestyä loppuaan. 

   Kenkien sävy on magenta. Kyllä Pirkkiksen nyt kelpais kävellä, jos hän osais!

Tuli muuten käytyä siellä Pomp de Lux-kutsuillakin. Mukavinta oli nähdä vanhoja lukiokavereita pitkästä, pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Ja syödä emännän leipomia herkkusia. Muiden vieraiden lähdettyä istuin vielä tunnin verran turisemassa niitä näitä. Mahdetaanko mua enää kutsua, kun ensin arvostelen ökyhintaisia vaatteita ja sitten en lähde pois kulumallakaan.

Kyllä mä tein ostoksiakin kunnon kutsuvieraan tavoin! Tilasin Pirkkikselle kahdet housut. Ne maksoi postikuluineen 50 euroa ja hilut päällä. Herramunjee. Eihän tossa mitään järkeä ollut, mutta tulipahan nyt koettua tämäkin. Ensi kerralla taas kirppikselle.

Niin ja tässä tämä Face-kirppiksen lamppu, jonka Mies eilen haki vauvauinnin päätteeksi. Olin visioinut tämän vessaan prinsessafiilistä luomaan! En vain ollut vaivautunut tarkistamaan, minkälainen kanta huussin lampunpaikassa on ja siellähän on tosiaan talotehtaan oma kiinteä lamppu, jonka vaihtaminen toiseen vaatii sähkärin. Good going. Tästä lähtis hyvä lamppu edullisesti. 

   She had made yet another wise shopping decision.

Helppoa ku heinäseipäidenteko

Kyllä se on kuulkaa kevät ny. Suksetkin voi viedä takaisin vintille happanemaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Johan niillä kerran jo hiihdettiinkin.

Tässä parina päivänä oli niin upean aurinkoiset kelit, että ihan kevätkärpänen puraisi ja läksin ulkohommiin heti Pirkkiksen sammuttua kärryihinsä. Hillitön inspiraatio iski ja suhasin ympäri pihaa suorittaen erinäisiä pieniä piha-askareita: vein linnuille siemeniä ja talipalloja, ripustin puuhun yhden uuden syöttöpöntön, heitin vajasta menemään turhia romuja ja siirsin pihakalusteet sinne suojaan. Ajatella nyt jo, helmikuussa. Ensin ne lojui puoli vuotta kuistilla sateen ja lumen piiskatessa niiden herkkää polyrottinkista hipiää. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Mulla on vajassa jemmassa muutamia heinäseipäitä ja niitä tuijotellessa sain kuningasidean bygätä niistä omat pikku sisustustikkaat! Käsittämätöntä kyllä pystyin vinolla ruosteisella sahalla saamaan melko siistiä jälkeä aikaan, akkuporakonekin rupes toimaamaan latauksen jälkeen enkä menettänyt hermojani kertaakaan! Nooh olenhan syntynyt puuseppien sukuun. 

   Hyvään pyritään...

   ...mutta priimaa pukkaa tulemaan! Haha, aivan sairaan hieno!

Innostuin onnistumisestani niin kovin, että seuraavana päivänä hyökkäsin uudestaan seipäiden kimppuun. Tällä kertaa visiona oli kukkatuki. Tämä oli päämäärä:

Ja tämä oli tulos:

Hmm. No ei aivan samanlainen ja muutenkin kuvan pilaa taustalla pyllistävä piski.

Vapun kanssa pihahommat eivät käy tylsiksi. En ehdi tylsistyä, koska kymmenen minuutin välein on pidettävä tauko koiran vinkuessa jossain jumissa. Tässä muutama esimerkki edellispäivältä:

   Oli ilo asioida kanssanne NOT

Mulla on heinäseipäiden lisäksi muitakin projekteja odottelemassa sopivaa hetkeä! Dyykkasin viime kesänä roskalavalta nämä laudat! Ne on varmaan jonkun vanha miniaita. En ole vielä keksinyt niille käyttöä, mutta varmasti pian saan jonkun idiksen. Mies kun näki nämä hän kysyi, mitä vittua nämä on. Ei hänellä ressukalla ole oikein sellaista visiointikykyä ollenkaan.

Toinen projekti on kasvihuone. Sellainen vanhoista ikkunoista itse rakennettu upea luomus, joita sisustuslehdet ovat pullollaan. Siellä voi sitten keväällä ja syksyllä siemailla tossukat jalassa lampaantaljoihin kääriytyneenä minttukaakaota ja kesällä sieltä saa tietty mahtavan sadon. Jotain tällaista vähän vaatimattomampaa olin ajatellut:

Koska olen kaukaaviisas, mulla on jo materiaalitkin kasvihuoneeseen! Tai ainakin osa. Kaveri nimittäin remppasi taloaan viime keväänä ja mähän kävin hakemassa heiltä vanhoja ikkunoita. Melko taloudellista, sanoisin. No ne akkunat nyt odottelee vielä vajan takana sievässä rivissä, mutta kyyyllä ne pian pääsevät jo uuteen tehtäväänsä.

Mutta ei, ei tämä elämäni ole ollut pelkkää onnistumista viime aikoina. Petyin pahasti naapuruston lintuihin. Kaiken sen vaivan jälkeen, jonka olen niiden vitun tinttien eteen nähnyt; selkä vääränä raahannut siemeniä ja ripustanut talipalloja, ruokakippoja ja pönttöjä, niin mitä mä saan. Ne söi mun talvi-ikkuna-asetelmasta kaikki pihlajanmarjat ja paskoivat mun ruoka-automaattiin! Titivituntyy vaan (loistava blogi muuten, en osaa nyt linkittää sitä tähän, ihme).

  On se nyt kumma!

Tänään mua kohtasi überpettymys. Bongasin jo aikaa sitten yhden ladon alta valtavan kasan heinäseipäitä. Tänään käveltiin koko perheen voimin ladolle tarkistamaan, ovatko seipäät vielä hollilla. Oli muuten jokseenkin rankkaa vetää vaunuja umpilumessa peltojen halki. Sepä ei mieltäni lannistanut, koska tiesin, että sitkeyteni palkittaisiin. 

Mies selvitti Metsästysseuran kartoista maanomistajan nimen ja pirautin sitten hänelle tarjoutuen ostamaan häneltä seipäät pois maasta mädäntymästä. Äijä ei halunnut myydä niitä! Ei vittu kepin keppiä! Kuulemma ne pitävät sen ladon pystyssä! Ei saatana, ukko oli joku vanha seniili eikä ollut varmaan käynyt koko ladolla 80-luvun jälkeen. Koitin vielä lämmitellä, että nooh minäpä jatkan etsiskelyä muualta, jos sieltä ei yhtään seivästä liikenisi. "Tämä oli sitten varmaan tässä", sanoi kitupiikki maajussi. "Palataan kesällä uudestaan asiaan" hän totesi vielä. Vittu äijä sä oot kesällä jo kuollu! Miehen mielestä en voi suuttua, jos joku ei halua myydä mulle omaisuuttaan. Voinpas, helposti!

Kävisin keikkaamassa ne kepit sieltä, ellen olisi sillä puhelinsoitolla tavallaan jo paljastanut itseäni. Toisaalta gubbella oli kyllä lankanumero, ei siihen varmaan numero jää muistiin... Pyh, nielkööt homeiset seipäänsä, en voi enää antaa tätä vääryyttä anteeksi.

Molon ulkoilutusta

Erityisesti kaikki sinkkunaiset huomio, moloja ulkoilutetaan nyt ihan urakalla Länsikeskuksessa:

Ei mulla muuta.

Viikonloppu, mennääs taas

Oikeastaan viikonloppu kyllä jo meni. Ja kiva viikonloppu olikin! 

Mies lähti perjantaiaamulla työporukan kanssa laivalle vähän kehityspäiville. Taisi olla ennemminkin tico tico päivät, mutta pääasia oli, että minä sain tuliaiseksi kaksi pakettia lakupiippuja ja viisi kahden desin kuoharipulloa! Äärimmäisen näppärää, kun ei tartte avata litran pottua yhden huikan takia ja jos vaikka kiireessä joutuis ottamaan niin tollasenhan saa ykkösellä alas. 

   Say hello to my little friend!

Muistuipa mieleeni häpeällinen tapaus lakupiippuihin liittyen. Olin viimeisellä kolmanneksella paksuna, kun työkaveri toi mulle laivalta kyseisiä makeisia. Vetäisin samantien puolipakettia työpäivän ratoksi. Sen jälkeen menin neuvolaan ja pisautin purnukkaan kevyet sokeripissat... Neuvolan täti kysyi, oletko sattumoisin syönyt tänään karkkia. Juu, olen. Oletko syönyt tänään paljon karkkia? Juu, olen. No tätihän lähetti mut siltä seisomalta jatkotutkimuksiin, kun kusitikku huusi tulipunaisena hälyyttäviä lukemia. Tuli oikein fiksukypsäaikuinen olo. 

No mutta takaisin viikonloppuun. Pakkasin Pirkkiksen ja Vapun (ja yökyläilykassit ja sukset ja sauvat ja pulkan ja vaunut ja ja) autoon ja lähdettiin mun vanhempien luo kyläilemään. Tavaramäärästä olisi voinut päätellä, että matkustetaan viikoksi satojen kilometrien päähän. Tosiasiassa oltiin yksi yö ja matkaa kertyi vajaa viiskytä kilsaa ja muutenkin käydään siellä joka viikko.

Anoppi oli luvannut hoitaa Vapskia ja se dumpattiin matkalla poijjes kyydistä. Vanhemmillani on Nuno-kissa ja siitä olisi jäänyt vain karvanöyhtä jäljelle, jos Vappu olisi saanut tehdä lähempää tuttavuutta. Nuuno se vasta muuten typerä tyyppi onkin! Odotan senKIN kuolemaa jo toiveikkaana. Kesällä kilistellään sen 15-vuotissynttäreiden kunniaksi, joten ihan riittävän pitkä elämä sillä on jo ollutkin, joutaisi päästä vihreämmille hiirestysniityille.

Nuuno on varsinainen nössö. Se kulkee nurkkia pitkin ja märisee alvariinsa, kun Sheban Ocean Menu on loppunut hänen viideltä ruokalautaseltaan. Vaikka sapuskaa lisäisi kulhoon niin hän ei voi syödä, ennen kuin se tungetaan hänen nokkansa alle, jotta hän voi ensin haistella tarjoilua. Hirvittävä riesa. 

Kun la-aamuyöllä olin juuri saanut Pirkkiksen rauhoitettua takaisin untenmaille niin eikö tämä kissankuvatus saavu huoneeseen raapimaan sängynjalkaa. Mau. Miau. Miiiiaaauuuuu! Voi vittu nyt tuli lähtö ja heitin katin niskaperseotteella ulos pakkaseen. Valitettavasti kettu ei ollut sitä vienyt ja aamulla tapasin hänet istumasta takkahuoneen lipaston päältä, johon hän oli jättänyt myös yrjötervehdyksensä.

Viimeksi, kun olin porukoilla niin laitoin Pirkkiksen vaunuissa ulos päiväuinosille, kuten aina. Työnsin vaunut vahingossa ovenpieleen vipatun kissankusipurkin yli ja eikö renkaisiin tarttunut hillitön möykky savimaista kusihiekkaa. Tsiisus. 

No mutta siis viikonloppu oli katista huolimatta mukava. Käytiin morjestamassa mun pappaa ja serkkulikkakin perheineen tuli sinne. Oli hauskaa tutustuttaa Pirkkistä pikkuserkkuihinsa, vaikkakin hän vierasti kovasti serkun miestä. Jouluna hän vierasti yhtä toista serkkuani. Serkuissa on selvästi jotain epäilyttävää.

Lauantaina äitini jäi lapsenvahdiksi, kun käväisin asioilla ja mummini luona avustamassa vähän valokuvien siirtämisessä kamerasta läppäriin. Mummi oli kirjoittanut ylös joitain hauskoja sanomisia, joita olin itse lapsena päästänyt suustani, kuten miksi kaikki äidit syntyy aina tytöiksi. :) Mummi❤️

Lauantai-iltapäivällä vetäisin hiihtolenkin läheisellä pururadalla, kun äitini meni Pirkkiksen kanssa pulkkailemaan. Pessimisti ei pety; lähdin ladulle vituiksi menee-asenteella ja yllätyinkin positiivisesti, kun sukset eivät lipsuneet aivan niin pahasti, kuin ennalta odotin. Ostettiin Miehen kanssa tuliterät susset ja monot kolme vuotta sitten, kun lähdettiin Pyhälle ja sen reissun jäljiltä oli myös suksien voitelu. Tasaisella meni hyvin, alamäessä turhankin liukkaasti ja ylämäessä lipsui niin saatanasti, että oli kiivettävä jalat harallaan. Tuntuupahan reidessä! Kaaduinkin vain kerran ja sekin jo ennen kuin edes pääsin ladulle. Hiihdin noin kolme kilsaa, eli siis 3000 metriä! Huomattavasti enemmän kuin suunnittelemani 30 metriä. 

   Nouse ylös tumpula ja siirry syrjään! 

Sunnuntaita ollaan vietetty leppoisissa tunnelmissa kotona. Yöllä myrskysi niin kovin, että sähköt olivat vielä aamullakin poikki. Ne palasivat juuri, kun Mies oli valmistamassa Pirkkiksen aamupuuroa trangialla.  Myöhemmin hän haki palvaamosta teettämiämme riistanakkeja ja -palvia. Olenkin siis tänään syönyt seitsemän lakupiippua, 27 siivua palvia ja kolme kuppia halpaa cappucinoa. 

   N.A.M.

Uimassakin käytiin sunnuntaiseen tapaan ja otettiin goprolla paskoja kuvia, kuten viime kerrallakin. Alkaa tuntua siltä, että vika on käyttäjissä eikä laitteessa. 

   Kyllä saatiin pari onnistunuttakin kuvaa, esim hukuttautuneesta kylpylelusta

Tänään on myös Pirkeliinoksen 9-kk päivä. Kylläpä aika on lentänyt kuin siivillä! Sen kunniaksi kaksi uutta hampustakin pukkaa yläleukaan. Imettäminen käy yhä jännittävämmäksi!

   Coolest Kid On The Block

Disneytä jäällä

Ostin kummipojalle ja siskolleen joululahjaksi liput Disney On Ice shöyhyn. Kerrankin spektaakkeli tuli Turkuun, eikä tarttenut lähteä Helsinkiin maksamaan lippujen lisäksi matkaa ja majoitusta. 

Ajelin Pirkkiksen kanssa ensin kaverille hetkeksi kyläilemään ja Mies tuli sinne töistä päin. Vaihdettiin keskenämme kakaroita, Mies otti meidän mukaansa kotiin ja minä lähdin matkaan lainalasten kanssa. Matkaa kummipojan kotoa tapahtumapaikalle oli reilu viitisen kilsaa. Varasin siirtymiseen puolitoista tuntia aikaa ja vähän helkkarin hyvä niin. 

Noh, ekaksi käytiin tietysti hakemassa vähän evästä, eli siis sikana karkkia. Uumoilin, että Disneyllä on varmaan katteet kohdillaan myös tarjoilujen osalta, joten ostettiin omat mässyt jo Nättärin k-marketista. Lapsilla kesti jokunen tovi valita mieluisat irtokarkit ja toisen tovin potkiskelin lattialle pudonneita irtsareita hyllyjen alle.

Irtokarkit, keksit, menthosit ja tripit saatiin kyytiin ja lähdettiin ajelemaan kohti HK-areenaa. Katu-uskottavat lapset tiesivät hallia kutsuttavan nakkikattilaksi ja tätä khuulia nimeä hoettiinkin sitten koko illan. Valitsin luonnollisesti väärän reitin ja suoritin hetken maisema-ajelua. Pirpanoiden iloinen pulina keskeytyi takapenkiltä, kun kerroin, että hupsista täti ajeli vähän väärin. Varmaan reppanat ajattelivat, ettei me nähdä jäänhilettäkään, kun tuo huithapeli on ohjissa. 

Päästiin kuin päästiinkin perille hyvissä ajoin ja sain autonkin ilmaiseen parkkiin. Tämä oli järkevä ratkaisu, koska rahani tulisivat pian hupenemaan Waltin perikunnan taskuun. Heti sisälle päästyämme lasten silmät nauliintuivat kymmeniin eri härpäkkeisiin, leluihin, paitoihin ja muuhun krääsään. Silmät loistivat kuin sädetikut. Tädin niskaan sen sijaan nousi kylmä hiki, kun romujen hinnat tulivat ilmi. Sain kuitenkin neuvoteltua pirpanat tyytymään pikkaisen edullisempiin huopaisiin lippuihin. Sukupuoliepäsensitiivisesti pojalle kala, tytölle prinsessa. Lisäksi poseerasimme valokuvassa, josta jäi ihan kiva muisto ja 12 euron lovi tädin lompsaan. Yhtä tyttöä alkoi niin kovin jännittää, ettei hän halunnutkaan mennä kuvaan. Otti siis liian koville seistä kahden pahvitaulun edessä. Lapset on hauskaa porukkaa.

   No voidaan me sitten mennä kuvaan, jos te lapset haluatte, vaikka ei täti kyllä oikein välittäisi...väistäkää että mä pääsen keskelle!!

Kaikki paikalla myytävät tarjoilut oli pakattu johonkin Disney-hahmon näköisiin muovipurkkeihin, ja muovihärpäkettä oli paketissa enemmän kuin syötävää. Popkornia myytiin lumiukkopakkauksessa ja yksi pörtsä maksoi 17 euroa. Siinä tulee jo maissinjyvälle vähän hintaa. Poitsu kysyi, että mitä tuommonen popparipurkki maksaa. Kerroin, että 17 euroa. Oliskos sulla 17 euroa, oli opportunistin seuraava kysymys. Njet. Karkkia oli jo niin paljon, että kaveriselfietä ottaessani pimatsu käski odottamaan, että "saisi piilotettua lihavan pussin penkin alle ettei äiti näe"... Terkkuja vaan kotiin. 

Vessajonojen pituudesta ei varmaan tarvitse mitään edes mainita. Jononhännillä kysyin lapsilta, onko heillä pissahätä. Ei, sanoi tyttö. On, kauhee, sanoi poika. "Onko niin kauhee, ettet pysty odottamaan", kysyin. "On". Ei saaaaatanaaaaah. Mietin, ehdimmekö livahtaa ulos pisulle, kunnes hoksasin, ettei hallista varmaan voi poistua ennen esityksen loppua. Luojan kiitos poitsu tuli lopulta siihen tulokseen, että kyllä hän sittenkin pystyy odottamaan, eikä seuraavaa kahta tuntia tarvinnut viettää märissä kalsongeissa. Löysimme paikoillemme kymmenen minuuttia ennen show'n alkua, eli turhaan en ollut varannut puoltatoista tuntia aikaa kohteeseen siirtymiseen. 

Itse esitys oli oikein onnistunut! Luistelijat ja heidän upeat pukunsa häikäisivät yleisön ja lapset olivat haltioissaan heti alusta alkaen, kun juontajina toimineet pariskunta Hiiri, Aku Ankka ja Hessu ilmestyivät jäälle. Yleisöä lämmiteltiin alussa hassuilla tempuilla, joissa luistelijat olevinaan kompuroivat ja kaatuilivat jäällä. Lapsiväkeä tietysti nauratti moinen hölmöily. No okei kyllä mäkin vähän nauroin, hihihi näikte toi kaatus!

Lapsena mulla oli Tuhkimo-kirja ja siinä Tuhkimon ilkeät siskopuolet olivat nimeltään Anastasia ja Kerttuli. Nyt kuitenkin ympäri hallia luistelivat Anastasia ja joku Drisdilla! Häh! What ever the fuck happened to Kerttuli? Muutenkin ihmettelin, kun yhden hahmon nimi oli Eugene Fitzherbert! Ei mitään järkeä! Sitten se olevinaan esitteli itsensä jollekin prinsessalle ja sanoi, että nimeni on Juutsiin Fitshööpööt. Eikö sille olis voitu keksiä joku järkevämpi suomilainen vastike, vaikka Eikka. 

Ihailtavasti luistelijat osasivat ottaa yleisönsä! Kaikki jaksoivat koko ajan hymyillä ja vilkuttaa katsomoon. Huuletkin liikkuivat kiitettävästi, vaikka kukaan ulkomaalaisista esiintyjistä tuskin ymmärsi sanaakaan taustanauhan sanoista. Niin paljon olen aikoinani katsellut ja laulanut mukana Disneyn klassikkoja, että tunnistin osan vuorosanoista ja lauluista olevan suoraan elokuvista napattuja. Hienosti äänet oli kyllä saatu sovitettua esitykseen. 

   Kuten kuvasta ilmiselvästi näkee niin tässä luistelee Pieni Merenneito Ariel. Kuva on muuten otettu asiaankuuluvasti simpukalla, hah haa!

Sain siis rahoilleni vastinetta. Ja pääasia oli, että lapset olivat tyytyväisiä! Yleensä olen pitänyt häntäpäätä synttäri-ja joululahjakisassa, mutta nyt onnistuin! Viimeksi ostin pojalle pussilakanan kun muut kummit ja mummit kantoivat sankarille selät väärinä jääkiekkokassia ja pöytäjäkispeliä, helvetti soikoon. Tänä jouluna oli mun vuoro loistaa. Nyt mulla on ensi joulukuuhun asti aikaa miettiä seuraavaa kuningasideaa, jotta saan säilytettyä kirkkaimman lahjanantajan kruunun. Image is everything. 

Unikoulua

Seuraavaksi muutama toimivaksi havaittu unikouluvinkki. 

Puuro, yöpuku, tutti ja uusi vaippa ovat merkkejä siitä, että olet kohta joutumassa sänkyyn. Typerään, kylmään ja täysin yliarvostettuun omaan sänkyyn. Yritä roikkua mahdollisimman pitkään maitohanassa kiinni, jottei jäisi epäselväksi, ettet ole vielä lainkaan valmis siirtymään yöpuulle. 

Ensimmäinen erä käynnistyy, kun se pullerompi tapaus alkaa laulaa. Aina ne samat väsyneet biisit, eijjeesus sentään. Vähemmästäkin alkaa vituttaa. Ilmaise tämä kitisemällä. Nosta jalkasi kohti kattoa ja tartu käsillä varpaisiisi, jottei Pullero saa peittoa päällesi. Vedä molemmat sukat pois jalasta. Tämä yleensä ärsyttää Pulleroa ja hän koittaa saada niitä takaisin. Näin voitat arvokasta aikaa! 

Kuuntele laulanta loppuun. Jos kerran toinen tykkää omasta äänestään niin mikäs siinä, antaa palaa. Et sinä siihen kuitenkaan ole nukahtamassa. Kun se poistuu huoneesta, on aika aloittaa kakkoserä. Käänny mahallesi ja asetu sänkyyn poikittain. Huuda. Huuda lisää. Huuda kovempaa. Pistä poruksi. Kyllä joku kohta tulee. Tässä kohtaa sängyn viereen sössöttämään saapuu yleensä Partajeesus.

Huipputehokas konsti on heittää tutti lattialle. Aikaisemmin välinpitämätöntä teeskennelleet urpovanhemmat kuulevat satavarmasti tutun kilahduksen, koska olet itkullasi jo virittänyt heidän puurokorvansa äärimmilleen. 

Odota hetki ja kuuntele. Nouseeko persaus sohvalta? Kääntyykö tuoli läppärin edestä? Kumpikohan toope tutin tällä kertaa tulee nostamaan? Hähä. 

Jos ketään ei kuitenkaan näy kymmenen sekunnin sisällä, etkä kuule edes väsyneitä huokailuja, ala huutaa. Huuda niin kovaa, kuin kurkusta lähtee. Äääääääää. Heitä mukaan pari yökkäystä, ikään kuin olisit tukehtumassa omaan sydäntäsärkevään itkuusi. Ihan kurkokikka, kokeile joskus! Kun vihdosta viimein kuulet jomman kumman lähestyvän, työnnä kätesi pinnojen välistä ja haro avuttomana ilmaa. Tämä on omiaan lisäämään vanhuksen säälintunteita.

Unikoulun tärkein nyrkkisääntö on tämä: mitä ikinä teetkin, älä vain nukahda. Sitkeys palkitaan ja jossain vaiheessa, viimeistään kahden tunnin päästä pääset varmasti sinne isompaan sänkyyn, jossa ne kaksi muutakin tyyppiä hengailevat. Oppivatpahan läksynsä. 

Voitonhetket ovat lähellä kuullessasi seuraavia, katkeria häviönparahduksia: "vittu mä kuolen väsymykseen", "voi vitunvittu", "miksi vitussa se ei nuku", "tuleekohan sille vittu lisää hampaita", "ei vittu mä meen kohta sohvalle", "no nosta se nyt vittu sitten tänne sänkyyn", "huomenna ei vittu anneta periksi".

KUN olet päässyt Pulleron ja Partajeesuksen väliin, on aika osoittaa kiitollisuutta. On näet kuitenkin hyvä pysyä näiden kahden vässykän kanssa väleissä! Asetu petiin poikittain ja muodosta kokovartalo X levittämällä kädet ja jalat sivuille. Kerro, kuinka iloinen olet päästessäsi perhepetiin. Kerro myös kaikki muut päivän aikana mielessäsi käyneet asiat. Näiden tyyppien tehtävähän on pitää sinusta huolta, kyllä he haluavat tietää kuulumisesi keskellä yötäkin! Tehosta tarinointia potkimalla ja lyömällä patjaa taikka mielummin vanhuksia. Jos nämä vahingossa kääntyvät selin, kisko heitä korvista ja päässä kasvavista karvoista. Möyri tyynyjen päälle ja jos ei sana heti tehoa, voit tietysti myös purra tyyppejä naamaan. Tämä tehoaa erityisesti Pulleroon - hän on se höynähtäneempi tapaus ja kuvittelee sinun antavan pusuja, muahaha! 

Varmistat kaikkien huomion "kadottamalla" tutin. Itke taas kovaa ja korkealta. Kun saat tutin takaisin selkäsi/Pulleron selän/Partajeesuksen selän alta/lattialta/jalkopäästä, voit taas keskittyä rentoon rupatteluun. 

JOS vahingossa kävisi niin, että nukahtaisit, älä välitä. Aina tulee seuraava yö. Sinulla on monta vuotta aikaa kouluttaa alati nöyristyvät oppilaasi tavoille.

Hyvä päivä

Tänäpänä on ollut oikein onnistunut päivä. No kiitos kysymästä, minäpä kerron miksi:

- On taaskin sunnuntai ja haalarit jo nurkkaan jäädä sai, eikä kiire laisinkaan, herätyskellokin on hiljaa vaan. Koko perhe kotona ja nukuttiin kaikki pitkään ja möhkittiin sängyssä. Pirkkis nukkui koko yön meidän välissä inahtamatta, upeaa. Lisää näitä!

- Saatiin viimein lainaksi jiirisaha ja sen myötä käynnistyi vierashuoneen koriste- ja jalkalistaprojekti kolmen vuoden sluibailun jälkeen.

- Mies valmisti lounaaksi maukkaan salaatin jossa oli mukana kaksi isoa klimppiä rasvaista ja suolaista halloumijuustoa.

- Pirkkis nukkui pitkät päiväunet, jonka aikana join kolme mukia kuumaa cappucinoa ja söin liian monta suklaakeksiä.

- Katsoin nauhalta Huvila&Huussin, jossa kaikki oli tosi mageeta ja liimailin uusia kuvia haaveilukansiooni ja sain monta uutta visiota keväällä toteutettavaksi. En vielä tiedä, minkä vuoden keväällä.

- Reippailin kävelylenkillä jopa kahdesti!

- Myin parilla kympillä porukoiden vanhan akvaarion torissa ja he pääsivät vihdoin moisesta rumiluksesta eroon.

- Vauvauinnissa Pirkkis teki uuden hienon sukelluksen kylpylelujen houkuttelemana.

- Ulkona on satanut sikana lunta ja huomenna päästään Pirkkiksen kanssa pulkkailemaan.

- Kolasin koko pihan lumesta. Papu kasvaa!

- Tuntematon nainen haluaa ottaa itselleen kirpparilla myytäväksi kaiken ylimääräisen nurkissani pyörivän romun ja rahat käytetään koirien vanhainkotiin.

Eikä siinä vielä kaikki. Naapurissa asuu ihkaelävä enkeli. Se on ottanut itselleen neljäsluokkalaisen tytön muodon. Kyseisen enkelin isäpappa lähetti Miehelle aamulla viestin, että saisiko heidän likkansa mennä Vapun kanssa lenkille. Hallelujaa milloin tulet hakemaan sen!? Lähdin mukaan kävelylle, koska en tohtinut päästää tyttöä koiran kanssa kaksin matkaan, ainakaan vielä. Myöhemmin illalla menimme vielä uudestaan yhdessä lenkille. Hän oli kuulemma koko päivän odottanut viestiäni, että milloin taas mentäisiin! Kerroin hänelle epäileväni hänen olevan hiukan pimahtanut.

"On vaan niin kivaa kun tossa narun päässä on joku koira!" Juu, mäkin haaveilen usein Vapun olevan narun jatkona, hiukan eri merkityksessä tosin.

Hyvä päivä. Pakastimessa odottaa Aino suklaajäätelö. Nyt on syytä olla onnellinen.