"Mitä vittua, tän piti olla tyttöjenilta!"

Vedinpä tuossa oikein kunnolla perseet olalle lauantaina. Kyllä teki hyvää nollata kuuppa pitkästä aikaa. Vietettiin nimittäin parhaiden ystävien kanssa tyttöjeniltaa! Harvinaista kyllä kaikki pääsivät paikalle ja vain yksi joutui juomaan jotain kuralta maistuvaa vissyä, mutta se hänelle sallittakoon, koska mahassaan möyrii Vakio Säätäjien uusin jäsen. 

Vakio Säätäjät on meidän porukan nimi. Keksittiin se joskus Tammerfestien aikaan, kun pikku pierussa käpyteltiin kaupungilta kotiin yhden sähköliikkeen ohi. Nimi sopii meille urpoille kuin nyrkki silmään, koska jotenkin kummasti meille aina sattuu ja tapahtuu vähän liiankin kanssa. Mentiin jopa niin pitkälle, että yritettiin rekisteröidä Vakio Säätäjät yhdistysrekisteriin, mutta ei siitä ylläripylläri tullut mitään. Joku ryssi senkin.

Voi pojat tai siis voi tytöt, että meillä oli hauska ilta! Nähdään ihan liian harvoin ja koska osa asuu kauempana ja muutamalla on lapsia, koko porukan kattavia treffejä on yhä vaikeampi nykyään järjestää. Mutta nyt oli korkkarit katossa! Tosin kyseessä oli pyjamabileet. Mies, Pirkkis ja Vappu häädettiin anoppilaan yökylään pois jaloista pyörimästä. Tämä olikin muuten eka kerta, kun olin yön pois vauvan luota! Ennalta jännitti, kuinka tässä ämmän käy. Me molemmat pärjättiin hyvin, itse olin niin kännissä, etten muistanut koko vauvaa ja Pirkkis imutteli jäädytettyä tissimaitoa tuttipullosta (kai se ensin sulatettiin), eikä kuulemma ollut kaivannut mua yhtään... Ei voi pitää paikkaansa! 

   Miehen lähettämästä kuulumisraportointikuvasta voi selvästi päätellä, että tytöllä on tylsää ja hän kaipaa kovasti äitiään... 

Mussutettiin ensin massumme täyteen erinäisiä herkkuja ja juoruttiin tuntitolkulla keittiön pöydän ääressä kaikkien tärkeimmät kuulumiset; ilot, surut, onnet, rakastumiset, menetykset, pettymykset, onnistumiset ja säätämiset. Nostettiin elämälle Baileys maljat! Ja sitten kuoharimaljat. Sitten siideriä, viiniä, rommia ja lonkeroa. 

Ruuan jälkeen oli aika siirtyä karaokekilpailun pariin. Ensimmäisen levyn jälkeen olin selvässä johdossa! Ihmettelin moneen kertaan illan aikana, miten mulla on nykyään niin hyvä viinapää! Vinkkupullo ja viisi siideriä + useat norkoamiset muiden pulloista eivät mielestäni saaneet mua ollenkaan humaltumaan! Kakkoslevyyn siirryttäessä taisin joutua kilpailun hännille, koska en enää nähnyt ruudusta sanoja enkä kuulemma enää mikrofoniakaan. Sanatkin tuli suusta vähän erikoisella aksentilla.

Kesken kiihkeimmän laulannan olohuoneen parvekkeen ovi aukesi ja sisään poukkasi naapurin äijä! Sissos saatana! Yksi tytöistä pelästyi ja muut oli niin soosissa, etteivät tajunneet edes peljätä vaan istua möllöttivät sohvan uumenissa. Itse olin ensin, et mitä vittua täällä tapahtuu ja kohta neljä ukkoa lisää lampsi sisään! Nooh kyllä nämä naapurit sen verran ämmistä menivät, että toivotin heidät tervetulleiksi tyttöjeniltaan ja totta munassa tarjosin heille jekkupaukutkin. Pirren perkeleet vielä söivät viimeiset Miehen paistamat hirvilihapullatkin! 

Ilmeisesti ystäväni versio Jukka Pojan Älä tyri nytestä oli niin viehättävä, että tulkinta oli kaikunut seireenin laulun lailla naapurustoon asti. Tai sitten houkuttimena toimi facebookiin lataamani kuva, jossa meillä tytöillä on juustonaksut nenässä ja sokeripalat hampaina. Kuka voisi vastustaa meikittömiä, kulahtaneissa pyjamissa sössöttäviä humalaisia kolmekakkosia, jotka edelleen luulee olevansa kakskakkosia?

   Panisin. Vuosien perinne, naksut nokassa ❤️

Ukot lähti pian haneen ja tinttaus sekä elämänparannus jatkui tyttöjen kesken aamuviiteen asti. Aamulla heräsin jo kymmeneltä virkkuna kuin taivaanlintu! Jälleen taputin itseäni olkaan onnistuneesta alkoholin annostelusta. Osalla daameista ei ollut niin kehuttava olo ja yksi vetäytyikin tunniksi kuumaan saunaan potemaan. Pari kertaa piti mennä kyselemään pulssin perään. 

Mies ja Pirkkiskin kotiutuivat aamutuimaan ja vieraiden poistuttua valmistauduimme taas vauvauintiin. Viideltä iltapäivällä iski seitinohut darra. Pirkkiksen siirryttyä päiväunille oikaisin itseni levyksi sohvalle ja otin pikku välikuolemat. Uni, sipsit ja kokis hoitivat homman ja loppuilta sujui taas kunnon kotiäidin tapaan vauvaa hoivaillen.

   Äiti on nyt vähän väsynyt.

Ihmiselle tekee hyvää olla välillä pelti kiinni. Kun ei nyt liian usein. Meikäläisellä se näyttää toteutuvan puolen vuoden välein. Pitääkin kirjata Pirkkiksen vauvakirjaan: 22.2. Ensimmäistä kertaa yötä poissa äidin luota. Äiti naamat. Illalla ekaa kertaa maitorahkaa. Elämme jännittäviä aikoja.