Pyhäinmiestenpäivä

Happy Halloween! No se meni jo.

Vietettiin rauhallista pyhäinpäivän viikonloppua ihan kotosalla perheen kesken. Ei ollut edes yövieraita, kuten kolmena viime viikonloppuna! Mies oli ankaran flunssan kourissa, eikä jaksanut lähteä lauantai-illalla edes hirvipeijaisiin syömään. Kuulemma nuha painoi niin kovin, ettei hän halunnut lähteä sinne "jonottamaan". Sen sijaan hän jaksoi ongelmitta lähteä kylmään, pimeään, ankeaan ja märkään hirvimetsään talsimaan. On se jännä, miten se nuha sillain aina joskus antaa periksi. 

Perjantai-iltana soi ovikello. Menin avaamaan, ja siellä seisoi kolme noitaa! Karkki vai kepponen! Voihan perärööri. En mä ollut yhtään ajatellut, että a) oli Halloween tai b) joku tulisi meille virpomaan. Hmm, siis pääsiäisenä virvotaan, mitä tehdään Halloweenina? Karkkikeppostellaan? 

Eihän meillä ole koskaan mitään herkkuja kotona, koska mä olen aina syönyt kaiken. Onneksi löysin kuitenkin pari pussia popkornia, jotka kelpasivat tytöille. He kun olivat viettämässä noitumisen jälkeen myös leffailtaa. 

Lauantaiaamulla oltiin naapurin kanssa pitkällä kävelylenkillä. Istuskelin vielä ulkona rappusilla, kun parvi isänmaantoivoja pyrähti meidän pihaan. Pienin huusi jo kaukaa: me, me, me tullaan illalla, illalla ni, ni, ni, teille tuomaan karkkia! Selvä se, tervetuloa. Aprikoin kuitenkin minun olevan siinä hommassa se antava osapuoli. 

Ovikellon soidessa iltasella olimme siis perjantaisesta karkittomuudesta viisastuneina varautuneet suklaapatukoilla. Lievä kateus nannoja kohtaan iski siinä vaiheessa, kun ne piti ojentaa lapsilaumalle. Puntaroin vaihtoehtojani; jos valitsenkin kepposen, saan pitää karkit, mutta mitä hirveyksiä kersat sitten keksisivätkään? Kivittäisivät kuitenkin ikkunat paskaksi. 

Päätin kohdata kilpailijani mano a mano. "Mitäs sitten, jos valitsenkin kepposen?" Mukulat tuijottivat mua tumput suorina. Sitten yksi sanoi hiljaa, että ei me olla vielä keksitty mitään. Raasut. Annoin sitten geishat ja fazerinat kerjäläisille, vaikka pikkasen karkkihammasta vihlasikin. Sitä paitsi mä olen ollut JO kohta pari viikkoa sokerilakossa!! Siitä onnettomuudesta sitten tuonnempana... 

Illalla lähdettiin vielä käymään hautausmaalle ihastelemaan kynttilämerta. Oli tosi kaunista ja tunnelmallista! 

  Haluaisin huomauttaa, että ensimmäinen, laadukkaampi kuva, on otettu Jollallani, ja alempi, epäselvämpi kuva Miehen Lumialla. Jolla voittoon!

Kierreltiin kirkkomaan käytäviä pitkin, ja lueskeltiin mielenkiinnolla hautakivien nimiä ja vainajien titteleitä. Löytyi maanviljelijää, isäntää ja emäntää, opettajatarta, tytärtä ja poikaa. Oli vähän niinku Spoon River antologiasta! Hienoja vanhoja nimiäkin löytyi: Immikki, Adolffiina, Eufrosyne, Laimi Lemmitty ja Kustaava noin muutamia muistellakseni. Jos meille tulisi toinen tyttö, se nimettäisiin välittömästi Immikiksi! Pirkkis ja Immikki, mikä voisi sopia paremmin. 

Pirkkis ihasteli vähän liiankin kanssa hienoja hautakynttilöitä. Vähän välistä pientä pyhäinhäpäisijää sai hakea pois hautojen päältä tallustamasta. Aina saa hävetä. 

Pappa

Pappa on taas terveyskeskuksessa. Hän oli kaatunut kotona ja loukannut selkänsä, mistä syystä sängystä ylös pääseminen ja sinne meneminen eivät onnistu ilman apua. Omasta mielestään hän pärjäisi kotona vallan mainiosti, mutta lääkäri ja hoitajat taitavat olla eri mieltä. "Olen tässä odotellut, että nuo hoitajalikat jo sanoisivat mulle, että lähes meneen täältä!" 

Kävin viime viikolla häntä moikkaamassa. Hän oli aulassa katsomassa telkkaria, ja siinä rupatellessamme telkusta tuli juustomainos. "Jotkut ihmiset saavat olla kotona ja syödä tuollaisia herkkujuustoja". Ihan sydämestä otti... Ehdotin, että voisin hakea meille kaupasta vähän leipäjuustoa! "Ei sun nyt tarvitse sellaseen ryhtyä, siitä on niin paljon vaivaakin..." Eipä ollut vaivaa ja siltä istumalta lähdin kauppaan ja ostin leipäjuustoa ja lakkahilloa. 

En ollut taas hetkeen ollut pappaa katsomassa, ja huonon omatuntoni kirkumista vaimentaakseni ostin myös pähkinäsekoituspussin ja Suomen historia-lehden. Tältä mahtaa kiireisistä vanhemmista tuntua, kun he ostavat lapsille lahjoja ja tuliaisia läsnäolon puutetta korvaamaan... Sortsa kun en oo kuukauteen käyny, mut täs ois näit pähkinöit. 

Terkkariin palatessani pappa oli häipännyt aulasta ja hetken etsiskeltyäni löysin hänet jonkun toisen asiakkaan huoneesta. Siellä kokoontuikin varsinainen herrakerho! Huoneen kolme asukasta, pappa ja kaksi vierailevaa seniori-ikäistä setämiestä siellä heittivät sellaista legendaa, että ihan alkoi meikäläisenkin korvia punottaa! Pistin pähkinäpussin kiertämään ja kävin lämmittämässä mulle ja papalle juustot hilloineen. 

Selailtiin vähän ostamaani lehteäkin. Tai lähinnä katsottiin kuvia, kun ei lukemisesta enää meinannut tulla mitään. Sekin on hirvittävä sääli, koska pappa on aina ollut todella kova lukemaan. Aikakin kuluisi paljon paremmin siellä terkkarissa ja kotonakin, jos hän vielä pystyisi ahmimaan kirjoja samanlaisella innolla. Ei vain jotenkin ajatus pysy enää kasassa.

Ulkona oli upea ilma ja lähdimmekin pienelle kävelylle. Minä työnsin pyörätuolia, ja pappa istui kyydissä kuulasta syysilmaa nuuskien. Kyllä häntä vähän tuntui pelottavan, saanko pidettyä kärrystä kiinni. "Etten mä vaan nyt putoaisi tästä", hän hoki monta kertaa. "Jaksatko varmasti työntää tämän ylämäen?" hän kysyi, vaikka tie oli ihan tasainen. 

Ulko-ovelle palattuamme kysyin, haluaisiko hän vielä mennä yhden kierroksen. "Ei, en, kun työnnät minut nyt vaan sinne, mistä päästään helpoiten auton kyytiin ja kotiin!" Sydän verta vuotaen jouduin kertomaan, että ei me olla menossa kotiin vaan takaisin sisälle terveyskeskukseen. Hän oli aivan hänmästynyt. Vai niin, hän sitten vaan tokaisi alistuneena. 

Tiistaina käytiin häntä taas moikkaamassa, ja tällä kertaa otin Pirkkiksenkin mukaan. Pappaa hän ei kauheasti vierastanut, mutta lapsirakkaita ja innokkaita mummoja kylläkin. Ekat 45 minuuttia hän näytti hapanta naamaa ja kieppui vaan mun jaloissa, mutta tottui sitten vähitellen mummuihin ja alkoi esiintyä ja riekkua ympäri päiväsalia. Nyt on menossa joku sellainen kausi, että vieraat ihmiset eivät saisi hänelle puhua eivätkä mielellään edes katsoa päin. 

Vierailu sujui kivasti, syötiin välipala samaan aikaan asukkien kanssa ja seurusteltiin pöydän ääressä isolla porukalla. Jossain kohtaa Pirkkis meni maahan makoilemaan ja mönki siellä mopaten lattiaa sydämensä kyllyydestä. Ajattelin, että ei kai siellä maassa nyt mitään sarssia kummempaa ole, mutta siinä vaiheessa alkoi lähdön hetket koittaa, kun hän rupesi puristelemaan pyörätuoleista roikkuvia katetripusseja... 

Seuraavana päivän näin setääni ja hän sanoi juuri tulleensa papan luota. Kerroin, että mekin olimme olleet edellisenä päivänä. Aijaa, tuumi setä hämmästyneenä, koska pappa oli sanonut, että en ole yhtään käynyt häntä katsomassa. Oi voi. 

Toivon itselleni pikaista kuolemaa, ettei tarttisi vuosia kitua kusen ja käsidesin hajussa vuodeosastolla. Jos ei nyt kummiskaan vielä pariin vuoteen. Kiitos please Jeesus. 

I, Da Vinci

Joku oli jakanut tänään Facebookiin ajatelman, jonka mukaan kaikki lapset ovat taiteilijoita, kunnes joku sanoo heille, etteivät he ole taiteilijoita. Allekirjoitan täysin! Piirsin ja väritin värityskirjoja tosi mielelläni pienempänä. Jossain kohtaa innostus loppui. Todennäköisesti siksi, että joku amatööri, kuten kuviksen opettaja, antoi mulle seiskan piirrustustaidoistani, ja tämän johdosta luovuuteni lamaantui täysin. Ties mimmonen taitelija musta olisi saattanut tulla! Pitänee hommata niitä aikuisten värityskirjoja, jospa vaikka saisin vielä vääryyksiä korjattua.

On se nyt kumma, kun lapsia pitää tuollaisissa taiteen asioissakin niin kovin arvostella! Hyvään ja menestyksekkääseen elämään ei piirto- tai laulutaitoa tarvita. Antaisivat siis kaikkien kukkien kukkia ilman sen suurempaa syynäystä. Miehellekin musiikinopettaja sanoi aikoinaan laulukokeissa, että ei tänne ole tultu runoja lausumaan! Vieläkään hän ei uskalla laulaa, vaikka joskus mieli tekisikin, ainakin kännissä. Suu liikkuu, mutta ääntä ei tule ulos. Voi toki johtua myös humalatilasta. 

Löysin vieläpä todistusaineistoa vanhempieni luota tukemaan tätä arviota taiteellisuudestani. Taidan kehystyttää nämät olohuoneen seinälle.

   Teoksen nimi: Kukko ja mato. Tyylinä vahakynin toteutettu impressionismi. Mato on ihan Ö:nä, vatafaaaaaak!

  Vähän japanialaisempaa tatsia tässä. Tämän yhteyteen sopisi joku kiva haiku, kuten

  Aurinko laskee

  Kaislat ovat mustia

  Veripisarat

Olisin mä voinut ryhtyä näköjään runoilijaksikin.

   Huoneen taulu. 

   Siinä meni viimeinen Catch-a-Fish!

   Priceless! Susu-kissalle suunnittelemani ruokalista noin vuodelta -91.

Vähän epäilen noita pätkiksen paloja, muuten varmaan kaikki tästä menyystä kelpasivatkin. Mies toivoi, että ottaisin tuon käsialan taas käyttöön. Hänen mielestään mulla on liian pieni ja epäselvä käsiala! Vanha puusilmä, sanon minä.

  Voin palata tähän mietteeseen sitten, kun pimeys, loskapaska ja keltainen lumi alkavat vituttaa. 

   On muistettu katsoa Pikku Kakkosen loppu"kevennys"

  Jättiläispingviini ja jäävuori. Pingulla on siisti kotsa!

   "Veera, metsän iloinen tonttutyttö". Näitä erilaisia tyttöjen kuvia mä piirsin jatkuvasti, ja jokaiselle keksittiin aina myös oma nimi.

  Musteläiskätesti! Minä näen tässä perhosen, jolla on Darth Vaderin kasvot ja naisen lantioluut. Mitä sinä näet?

   Lisää nimeämistä. Tällä kertaa kalalajeja. Punakärsälallora. Ei lisättävää.

  Olen suunnitellut meidän luokalle discomainoksen! Päättymisaika kello 01 on kyllä saattanut olla pikkaisen turhan optimistinen. Meillä oli aina muuten villasukkatansseja, ei mitään discoja! Hyviä, viattomia aikoja ❤️

Lisää viikonloppuja

Jos viime viikonloppu oli rauhallinen ja leppoisa, niin edellisviikonloppu olikin sitten kaikkea muuta. Pidettiin nimittäin muutamien naapureiden kanssa rapujuhlat! Tulipa taas oltua oikein kunnolla kekkulissa! Tosi taas, mutta kuitennii. Erittäin virkistävää. 

Pienistä asioista sitä kaltaiseni nöyrä ja vaatimaton kotiäiti tuleekin iloiseksi! Kunnon tumut, kuuma, rauhassa juotu kahvi ja ehkä ykkösenä se, että saa mennä kakalle ilman, että joku määkii oven takana tai lennättää oven sepposen selälleen, ja yrittää työntää jalkojesi välistä legopalikoita pyttyyn. "Ahaa, äidin harja, kiitos! Miksi se on märkä? Ah, sä laitoit sen vessanpyttyyn, no niin, ei me kulta laitetakaan sinne mitään..tavaraa.."

Mulle tuli viikonlopuksi yksi opiskelukaveri kylään. Hän asuu Vaasassa niin nähdään vähän harvakseltaan, mutta ollaan silti onneksi pystytty pitämään yhteyttä. Perjantaina oli sama meininki, kuin toisenkin yökyläilevän ystävän kanssa; saunomista, maailman parannusta, yhdet sidukat ja puolilta öin maate. Hän lähti lauantaiaamulla koiriensa kanssa paimennuskurssille ja Mies lähti lähes samalla oven avauksella kettumetsälle. Minä jäin Pirkkiksen kanssa kotiin leipomaan herkullisia kinuskikeksejä! Olenhan tällainen kotihengetär.

Rapujuhlat järjestettiin nyyttärimeiningillä. Minä paistelin niitä pipareita, ja Mies teki cole slaw -salaattia sekä pellillisen lihapiirakkaa. Otin ystäväni mukaan juhliin, olin kyllä jo aikaisemmin saanut emännän siunauksen kuokkavieraalleni. Juhlat onnistuivat tosi kivasti! Syötiin, juotiin ja puhuttiin paskaa. Olin laittanut oikein meikkiäkin ja kammannut tukan! Perustavanlaatuinen muutos naapureiden tottumaan habitukseeni, joka koostuu lähinnä piposta, pieruverkkareista, saappaista ja Tarjoustalon pinkistä fleecetakista. Ja haravasta. 

Naapurin tekemä kuvakollaasi juhlista! Kyllä kelpasi. Rapujen teurastus oli aika hankalaa, muuten kyllä mentiin niin sanotusti voitolla yöhön.

Päähän asettelemani baskerikaan (hienostelin ihan huolella!) ei pystynyt salaamaan urpouttani. Tiedustelin intoillen pöytäseurueeltani, saako tätä isossa kulhossa olevaa sitruunaboolia jo ottaa, ja missä on mun boolimuki! Siinä pestään kädet ravun perkaamisen jälkeen, vastasi joku sivistyneempi, selvästi ennenkin rapujuhlia viettänyt naapuri. Aha. No saako täällä sitten edes viiniä, saatana. Hyökkäys on paras puolustus. Onneksi sentään kysyin, ennen kuin maistoin. 

Pirkkis lähti vanhempieni kanssa mökille yöksi, ja me saatiinkin Miehen kanssa olla ihan rauhassa viihteellä. Isompia lapsia juhlissa oli mukana, mutta he viettivät aikaa lähinnä sisällä leikkien ja pelaillen. Jossain kohtaa heille oli tullut vähän kahnausta, ja yksi huolestunut lapsukainen tuli raportoimaan vanhemmilleen pikkusiskonsa kohtaamista vääryyksistä biljardipelissä. Koska olen joviaali kaveri ehdotin, että tulisinko minä vähän hakkaamaan kiusaajia biljardikepillä. Joo ei tartte, vastasi hämmentynyt tyttö. Lyödään kato vaan sen verran, että ei tuu verta! Jestas sentään... 

Vähän ajan päästä leikeissä syrjitty tyttö tuli itse vanhempiensa juttusille. Tai sinne hän pyrki, mutta minä ehdin ensin.

- Onks sulla kaikki ok?

- Joo.

- Ei kai kukaan kiusaa sua?

- Ei. 

- Pitäiskö mun tulla hakkaamaan kiusaajia kepillä?

- No ei!

Lapsuuteni ikävimpiä muistoja ovat ne hetket, kun olen kohdannut humalassa sössöttävän aikuisen. Nyt mä olen itse traumatisoinut toisten lapsia. Taas saa olla ylpeä.

Kukaan naapureista ei vielä ole poistanut mua Facebook-kavereistaan, eli sen pahemmin ei tullut munattua. Kai. Kivaa oli, kiitos ja anteeksi!

Viikonloppuja

Olihan taas mukava viikonloppu. Semmoinen perusleppoisa, ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta rauhallista ja kotoisaa meininkiä. Perjantaina yksi ystävä tuli meille yökylään pitkästä aikaa. Katsottiin Vain elämää, saunottiin ja rupateltiin yön pimeisiin tunteihin asti - eli siis kahteentoista. 

Aamulla Mies lähti ennen sian pieremää hirvimetsälle. Sekin kausi tuli taas korkattua, ja siellä meneekin sitten koko syksy. Joku ryssi heti ekan lahtauksen, ja loppuilta menikin kivasti haavakkoa etsiessä. Onneksi sekin raasu löytyi, mutta kyllä siihen oli tuhraantunut hyvää tulitusaikaa. Semmosta se sitten on, kun sokeatkin saa metsästää. Itsehän olen tietenkin maailman taitavin tässäkin asiassa. Tai olisin, jos mulla olisi pyssy. Tai pyssylupa. Tai edes metsästyskortti.

Minä ja Pirkkis lähdettiin lauantaina päivällä Paimioon äitiä moikkaamaan. Kasattiin mun vanhaan huoneeseen uusi sänky, ja samalla innostuttiin siivoamaan nurkkia enemmänkin. Poltin pihalla peltitynnyrissä hillittömällä roviolla tyhjiä pahvilaatikoita ja äitini, vanhan himohamsterin noin kymmenen vuoden virpomisoksakokoelman. Hän säästää kaiken kauniista (?) lahjapaperikääreistä tyhjiin sillipurkkeihin (hilloa kato!) ja niihin goddamn pajunoksiin. Aina kotona vieraillessani kohnaan kaappeja, ja vippaan romua menemään. Musta tulisi oikeasti hyvä organisoija! Kaverit nauraa partaansa. Oikeasti tulisi! 

  Miten se sääntö roskien poltosta taajama-alueella taas menikään? Sallittua sateella ja sunnuntaisin?

Laitoin karvaiden luopumisenkyynelten saattelemana toriin myyntiin mun optimistijollankin. Saman tien joku soitti siitä, ja tuli seuraavana päivänä sitä katsomaan ja ostikin sen! Jouduin kylläkin tinkaamaan hinnasta 50 euroa, koska toinen takakulma oli käytännössä aivan laho. No, sain siitä silti satasen ja pääsin eroon, siinä se oli maannut porukoiden kuistilla kohta puoli vuotta. Hei tässä kuva, kun mä purjehdin sillä! 

Oli hyvä purjehdus. Menin sillä ehkä joku kolme kertaa, ja tästäkin kuvasta on aikaa noin 11 vuotta. Ei musta sitten tullutkaan purjehtijaa. Aikanaan se piti väkisten saada, kun taas yhtäkkiä keksin, että nyt mä rupeen muuten merenkävijäksi. Ja tuloksena lahonnut botski vanhuksien kuistilla. Huoh. Good riddance. Pirkkiksen aion silti pistää meripartioon! Hän saa ruveta toteuttamaan äitinsä kariutuneita unelmia. Eiks se oo lasten velvollisuus?

Takaisin nykyhetkeen. Autotalliratsiassa löysin laatikollisen omia muistojani; kansiollisen vanhoja Suosikkeja, Hanson-julisteita ja päiväkirjoja vuodelta -97. Ou mai faking kaad miten nöyrää. Sitten mä olin koristellut ne päiväkirjojen kannet kaikilla Hands off ja Top Secret-tarroilla, ja jaksanut kirjoittaa niitä jotain neljä sivua. Ja sit siellä oli selostuksia siitä miten "mentiin Katjan kanssa uimaan" ja "kävelin sitten linkkapysäkiltä kotiin". Erittäin salaista materiaalia siis.

   Tämä vihko sisälsi paljastusten sijaan ihan laulunsanoja lähinnä Spice Girlsien biiseistä. Only for me!

Illalla mentiin äidin kanssa saunaan ja juotiin yhdet siiderit. Kello oli yksitoista ja meikä oli aivan finaalissa. Sunnuntaina tein kirpparilta muutamia löytöjä Pirkkikselle ja kävin pappaa moikkaamassa terveyskeskuksessa. Jäin vielä maanantaihin asti talovahdiksi, kun porukoille asennettiin ilmalämpöpumppu. Asentajajätkät varmaan mietti, et onko tossa hei vähän surullinen kotiäiti, kun meikä hiihti siellä äidin flanellihousuissa ja likaisessa t-paidassa, ja kävi vähän väliä hakemassa vaipan päähänsä vetänyttä Pirkkistä pois asennushuoneesta hillumasta. Keinuhevosella ei nimittäin mitenkään voinut keinua missään muualla, kuin tyyppien jalkojen juuressa. 

Arkikuvahaaste

Facebookissa on aina niitä hauskoja arkikuvahaasteita. Hauskoja ja hauskoja. Tässä meidän arkea tältä alkuviikolta.

Mä en tiedä miksi mä edes vaivaudun. Pikku kuriositeettina kääritty vaippa dalmatialaisen kuonon edessä. Miltähän päivältä toi vaippa taas olikaan? Toivottavasti siinä ei ole kakkaa. Tossa koirassa ei muuten ole edes paristoja, en oikein tiedä, miksi se tuolla silti pyörii. 

Mun opiskelukaveri oli perheineen meillä kesällä kylässä. Aikaisemmin, siis vanhoina hyvinä aikoina, siis kesällä, Pirkkiksen lelut mahtuivat yhteen kannelliseen koriin, jota säilytettiin olkkarissa. Kaverin mies katseli siinä sohvalla istuessaan ympärilleen ja tiedusteli sitten, missä Pirkkiksen kaikki lelut ovat. Kerroin, että tuollahan ne nököttää vasussa piilossa. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän kysyi hämmästyneenä, että onko niitä noin vähän. 

Joo. Oli silloin. Mun mielestä yksivuotias ei tartte kauhean isoa leluvuorta. Kuvasta näkee nykytilanteen. Taivas varjele mistä tota rojua tulee.

Ei toi tavaroiden sekasorto silti ole mun mielestä niin vaarallista. So not! Kyllä ne siitä paikkansa hakevat, sitä paitsi turha tässä on verenmaku suussa edes siivota; joka aamu noin kello 08 tsunami iskee jälleen, ja kaikki näyttää ihan samalta kuin ennen siivousta. Mä en ole muutenkaan mikään huushollerska, joten en jaksa tollasia ressata.

Mutta. Viimeksihän mä somasti tarinoin, miten vauvan pukeminen ja vaunuilu on mun lempiäitipuuhaani. Antiäitipuuhaa taasen on ruokasotkujen pesu. Ei helvetti kun se voikin olla vastenmielistä. Mä oikeasti pesen ennen ripaskaa lapsen niskasta saakka, kuin noukin ja pyyhin lattialta tipahtanutta ruokaa. Lässähtänyttä, kerran suussa jauhettua, maahan kivettynyttä epämääräistä mössöä. Puuro on jälleen mun inhokki. Tarvittais hiomakonetta, jotta kuivuneen purtsin saisi irti syöttötuolista. 

Tää on sitä todellista arkihaastetta. Mä en HALUA koskea tohon. Jotain hyötyä koirastakin oli, ei tarvinnut tollasen takia pahoittaa mieltään. 

Haastan mukaan kaikki, joiden keittiön lattialla elää monipuolisempi eliöstö kuin pihamaalla. 

Kasvaakohan tossa jo sieniä. Voisko noi ruskeat olla tryffeleitä? Liikkuiko tossa äsken jokin?

Syssymmällä on nyt

Kesän mittaan mä oon siirtänyt paljon asioita. Kattellaan sit syssymmällä. Kyyyyyl sen sit kerkii, syssymmällä. Nyt se syssympi on tainnut koittaa. 

Mä oon sellainen tarttis-ihminen. Mun tarttis koko ajan jotain. Mitään ihmeellistä mä en varsinaisesti saa aikaiseksi, mutta koko ajan mun tarttis tehdä kaikennäköistä. Yks päivä vedin kyllä saappaat jalkaan ja menin ihan ulos kuistillekin, mutta ahkeroimisen sijaan mä istuin rappusilla kahvia juoden ja tyhjyyteen tuijottaen. Aurinko häikäisi ikävästi silmään ja kahvikin kylmeni ja siirryinkin sitten vähin äänin takaisin sohvalle.

Jotain olen sentään saanut aikaiseksikin! Ilmojen puolesta pihalla olisi voinut kovasti paljonkin häärätä. Aurinko paistelee nytkin pilvettömältä taivaalta, ja taitaapi olla pikku pakkanenkin, ainakin varjon puolella. Mä oikeasti tykkään syksystä! Kirkkaat värit ja kuulas ilma, wau. Ollaan polteltu sisällä jo viikon verran takkaakin, ja savun haju ulkona (ja sisällä, jos mä olen ollut sytyttäjänä...) on kerrassaan tunnelmallinen. 

Nyt on jo sen verran kylmä, että Pirkkis täytyy kunnolla vuorata villaan päiväunille mennessään. Hän nukkuu edelleen joka päivä ulkona vaunuissaan. Vielä hän myös mahtuu vaunuihinsa, mutta ei ole enää monesta sentistä kiinni. Yksi ihanimmista vauvanhoitoon liittyvistä asioista on mun mielestä ollut just toi vaunuilu, kaikin puolin. Siinä on jotain niin äidillistä, kun saa pukea vauvan lämpimiin vaatteisiin ja pakata makuupussiin ja peitellä vielä viltillä. Kohta nekin ajat ovat ohi, nyyh.

Ollaan ulkoiltu joka päivä Pirkkiksen kanssa. Minä haravoin, ja Pirkkis levittää lehtikasaa. Minä siimaleikkuroin ja Pirkkis seuraa kohmeisia muurahaisia. Minä kärrään multaa, Pirkkis vinkuu kottikärryyn istumaan. Kaikenlaista pientä mukavaa, välillä vaan kävellään pihalla edestakaisin ja ihmetellään. 

Tässä kuvia meidän syystunnelmista!

   Muurahaisten seuraaminen onnistuu tyylikkäästi kisukassi kaulalla.

   Tässä nautiskellaan oman puun omenaa 3/4. Niinkin riittoisa sato. Joku reipas on myös levittänyt kuorikatetta sireenien juurille!

  Kun koivussa on vielä noin paljon lehtiä, kysymys kuuluu, kannattaako pihaa edes haravoida.

  Käytiin puolukassa. Sain nolla puolukkaa, koska Pirkkis halusi vain maata pellossa.

Leikkimökkikin on ollut kovassa käytössä. Hyvä niin! Olen vähän koittanut sitä kesän mittaan sisustaakin lähinnä kierrätystavaroilla. Ehkä ensi kesänä petaan parvelle mukavan pikku pedin! Eiku ei mukavan, vaan suloisen. Alan kuulostaa sisustuslehdeltä. Tässä vähän kuvia mökistä!

   Ripustin leikkimökkiin omat syysvalot! Nice, very nice.

   Valot ovat saaneet olla rauhassa! Ei liioin Pirkkis eivätkä naapurin lapsetkaan ole niitä rutistelleet. Kuka uskoi?

  Palapelihylly

   Vaaleanpunainen maustehylly oli ensimmäisessä omassa kodissani ja muuton yhteydessä vuokraisännät antoivat sen mulle! Nyt se palvelee leluhyllynä.

  Ranskalaisia Série-Golo -sisustustarroja. Huom! Ranskalaisia, ei suomalaisia, ei tarjoustalosta. Huom.

   Tämä löytyi tori.fiistä! SULOINEN keinu.

   Vielä tarttis nostaa mökin kuisti oikealle tasolle. Tarttisparttis tartsipalartsis.

Satuin vilkaisemaan keittiön ikkunasta ulos juuri, kun naapurin kissa tassutteli ulos mökistä. Sekin oli käynyt vähän viihtymässä. Mökin viereen on suunnitteilla hiekkalaatikko. Jännä sitten kaivaa niitä papanoita sieltä! Tule hyvä kakku, älä tule paha kakka. 

Pehmo

Iskä on mökillä. Pankaas arvaten, kuka pitää hänelle seuraa. Sisällä mökissä. Sohvalla. 

Well well well.

If it ain't Mr Meow!

Ihme pehmo. Arvasin, että se alkaa lämmetä, kun kisu parkuu surkeana ulkona pakkasessa.

Piti vain meille esittää kissanvihaajaa. Pitänee muistuttaa, että katista voi sitten tarttua ties mitä basiliskoja!

   Mä suljen nyt mun silmät ja sillä aikaa sä tuot mulle ruokaa.

Mä oon muuten dyykannut ton oranssin vakosamettisen nojatuolin roskalavalta! Pieni helmi.

Kun yksi lähti, niin toinen tuli

Me ollaan nyt oltu viikko ilman Vappua. Johan tämä eläimettömyys alkoi riittää ja pyydystinkin meille uuden lemmikin!

   Fuck this shit.

Kissinen! Sen verran on hyvässä lihassa ja siloturkkinen tämä kaveri, että se on varmaan ollut jonkun lemmikki. Nyt se on mun lemmikki. Voihan se tietty olla, että se entinen omistaja kaipaa sitä hetken, mutta kyllä se ikävä pian hälvenee varmasti. Aika parantaa haavat ja sitä rataa. 

Juupa juu. Mökin riistakamera oli lähettänyt porukoille jo aamusella kuvamatskua kissasta kuljeksimasta  loukun ympärillä. Siellä se sitten istua nökötti, kun ajoimme perjantai-illalla mökin pihaan. Pirkkis ryntäsi tietysti heti katsomaan karvaista vankia. En antanut hänen mennä ihan lähelle, koska pelkäsin kissan purkavan vitutuksensa kynsimällä kaltereiden välistä. Mitä vielä! Luukun auettua Herra Kissa tassutteli rauhallisesti ulos, ja jäi kiehnäämään jalkoihimme. Söipä vielä maasta pari houkutukseksi jätettyä koiran muroakin. 

Sisälle ei kissaa kuitenkaan päästetty. Joku varmasti jo kaipasi lemmikkiään, sitä paitsi ei voitu tietää, mitä kirppuja siitä ropisee sohvat täyteen. Ei se varmaan olisi edes halunnut tulla, näytti viihtyvän ulkona.

No kyl me sit vähän päästettiin. Ei se viihtynyt ulkona.

Nyt se makaa toista iltaa tossa sohvalla ja kehrää kuin rukkikone. Hurmaava otus! Kyllä se yöksi sitten laitettiin ulos, mutta se päivysti koko seuraavan päivän mökin terassilla. Aamulla kuuntelin jo sängystä, että mitäs mekkalaa ulkoa kuuluu. Mau. Miau. MIAU! Ei sitä voinut jättää kylmyyteen ilman aamupalaa. 

Iskä olis voinut jättää:

- Ei toisten lemmikkejä voi ottaa sisälle! Ei, et anna sille makkaraa, no nyt se on täällä elämänsä loppuun asti! (Oli kaksi päivää)

- Siitä leviää tänne ties mitä pöpöjä! (Sanoo kolmen kissan omistaja)

- Se kusee joka paikkaan, sen silmistä näkee, et se alkaa koht ruikkia! (Kissa kehrää silmät kiinni)

- No nyt se raapii ton sohvan pilalle, minä en sitten ainakaan maksa uutta monen sadan euron sohvaa! (Kynsi tarttui vanhan puisen vuodesohvan patjaan)

- Mene pois siitä etkä hiero persettäs mun jalkaan! (Kissan häntä kosketti hänen nilkkaansa)

- Kato nyt, kohta toi kissa raapii Pirkkiksen silmät puhki! (Pirkkis silittää kissaa)

   Iltapalalla. Mirrikkä on vetänyt puolisen kiloa Vapun murskuja!

Huomenna lähdetään taas kotiin, ja kisu joutuu päättämään all inclusive-lomansa. Kyllä sitä varmasti joku jo kaipaileekin, niin hyvin hoidettu se on. Pitäiskö laittaa lappu katin kaulaan ja kirjoittaa, että se on ollut meilläkin hyvässä hoidossa? Ja kertoa, mihin osoitteeseen sohvarahat voi lähettää.

Häitä ja eroamisia

Oltiin viikonloppuna pienissä häissä. Oikeasti ne oli pienet häät! Mutta ihan kivat. Me lähdettiin matkaan jo perjantaina, koska mä olin varannut itselleni kampaajan Seinäjoen keskustasta lauantaiaamuksi. Muutenkin oli kivampi matkustaa hyvissä ajoin ja ajoittaa ajomatka synkkaan Pirkkiksen päiväunien kanssa. 

Hei mä löysin sieltä Kreikasta juhlapuvun! Se oli hieno, hennon vaaleanpunainen, jossa oli leikkaus tissien alla ja vyötäröllä kultainen paksu nauha. Ostin samasta liikkeestä (mummi osti) asuun sopivat korutkin, joten mä olin kuin kreikkalainen jumalatar niissä häissä. Tai ainakin lähes. Parasta siinä mekossa oli se, että se mahtui mun päälle! 

Vaakuna-hotelli oli tosi viihtyisä ja myös lapset oli otettu kivasti huomioon. Aulassa oli pikkukirjasto, josta sai lainata huoneeseen kirjoja luettavaksi. Otettiin pöllökirja, josta Pirkkis ensi töikseen repäisi takasivun irti. 

Käytiin perjantai-iltana hotellin ravintolassa syömässä. Tytölläkin oli jo kova nälkä ja hän jaksoi harvinaista kyllä syödä ison pilttipurkillisen ihan kokonaan! Paitsi että ei jaksanut vaan hän alkoi kakistella, ja kun laitoin käteni hänen suunsa eteen, hän yrjösi mun kämmenen täyteen. Onnistuneesti ajoitettu ja mitoitettu.

Mulle kävi kerran niin, että lähdin baarista vähän ulos terassille haukkaamaan happea, kun alkoi vähän päässä kihistä. Siinä sitten istuessani mulle tuli huono olo. Ajatus kulki vielä jonkin verran, ja aloin punnita vaihtoehtojani. Vessa; en ehdi. Puisto; en ehdi. Katu; en ehdi eikä kehtaa. Otin sitten pöydältä tyhjän kaljalasin ja täytin sen uudestaan. Tuli niin sanotusti täysilaidallinen, mutta yhtään ei läikkynyt yli. Täydellinen suoritus! Lasi pöytään ja takaisin tanssimaan.

No hyi hitto mitä mä tollasia kerron, kun piti hääjuhlista raportoida!

Häät pidettiin juhlatilaksi muutetussa vanhassa tallirakennuksessa. Oli kyllä tyylikkäät puitteet. Vihkiminen oli astetta erikoisempi ratkaisu. Vieraat istuskelivat tallin ylisillä hääparia odotellen ja marssin säestäminä he saapuivat yleisön eteen. Varsinaisen vihkimisen suoritti maistraatista saapunut virkamies(nainen) ja tämä sekä valojen vannominen kestivät korkeintaan kymmenen minuuttia. Sitten alkoi mielenkiintoinen osuus. Estradille astui pappi, joka piti pitkähkön saarnan. Lausuttiin Pater Noster ja hääparin äidit lukivat sen peruskaura rakkaus ei tuomitse, ei saarnaa -setin. 

Tämä ratkaisu oli varmaankin jonkinnäköinen kompromissi joko hääparin tai sitten sulhasen ja hänen vanhempiensa välillä. Saattaahan tuo olla, että vanhemmat olivat vähän sponsoroineet juhlia sillä ehdolla, että pappikin saa suun vuoron. MC Nikke T:tä lainatakseni, jos haluu saada on pakko antaa. No, kukin tyylillään. Sulhanen oli komea, morsian kaunis ja kinuskikakku erinomaisen hyvää, joten ei valittamista meikäläisellä.

   Mä oon kuunnellut tätä saarnaa riittämiin, mä meen nyt tähän maahan makaamaan.

Vaan ei se viikonloppu pelkkää naimista ollut. Ei suinkaan. Tapahtui nimittäin myös ero. Vappu lähti uuteen kotiin. Pillitin sitä jo päiviä ennen. Erohetkellä en voinut itkeä, ettei mun ripsipidennykset vaan irtoaisi. Mittani oli täyttynyt jo aikaa sitten, ja tuttavaperhe oli luvannut ottaa sen. Heillä on aikaa, kiinnostusta ja energiaa. Pakkasimme kaikki Vapskin lelut, ruuat, hihnat ja vaatteet ja lähetimme ne sen mukana. Vappu siis tuli Seinäjoelle meidän mukana ja jäi sille tielle. 

   Vappu travels light. Huomatkaa teettämäni nimikoitu heijastinliivi!

Treffattiin hotellin aamupalalla muuten julkkiksiakin! Pertti Kurikan Nimipäivät oli ollut Seinäjoella keikalla edellisenä iltana. Pyysin heitä yhteiskuvaan mun ja Pirkkiksen kanssa ja hauska kuva saatiinkin muistoksi. Vannottivat vielä, että laitattehan sitten kuvan Facebookiin! Ja minähän laitoin! 

Kotimatkalla pysähdyttiin Huittisissa tauolla. Se tauko olikin historiallinen laatuaan, sillä Pirkkis pääsi ekaa kertaa pallomereen! Ikäraja olis ollut kolme vuotta, mutta mä olenkin anarkistimutsi ja nostin alaikäisen tenavan pallojen sekaan. Pirkkis jäätyi niille sijoilleen ja istui nurkassa viitisen minuuttia, ennen kuin kykeni ihmetykseltään nousemaan ylös. Hän otti muutaman askeleen ja pari hymyäkin nähtiin, mutta muuten hän tyytyi tuijottamaan muita lapsia. Jänniä aikoja.

Oonko muuten muistanut mainita, että meillä ei autossa syödä?

   Eipä.

...Heillä on aikaa, kiinnostusta ja energiaa MY ASS. Tänään tuli puhelu, jonka sisältö tiivistettynä meni niin, että kyllä he voivat sitä HETKEN pitää niin me saadaan HETKI lomaa. Ei ikuisesti, kuten kuvittelin. Toisaalta en voi sanoa yllättyneeni. Kannatti taas parkua sitäkin asiaa. Voi kusipaskatissi.