Pienistä asioista sitä kaltaiseni nöyrä ja vaatimaton kotiäiti tuleekin iloiseksi! Kunnon tumut, kuuma, rauhassa juotu kahvi ja ehkä ykkösenä se, että saa mennä kakalle ilman, että joku määkii oven takana tai lennättää oven sepposen selälleen, ja yrittää työntää jalkojesi välistä legopalikoita pyttyyn. "Ahaa, äidin harja, kiitos! Miksi se on märkä? Ah, sä laitoit sen vessanpyttyyn, no niin, ei me kulta laitetakaan sinne mitään..tavaraa.."
Mulle tuli viikonlopuksi yksi opiskelukaveri kylään. Hän asuu Vaasassa niin nähdään vähän harvakseltaan, mutta ollaan silti onneksi pystytty pitämään yhteyttä. Perjantaina oli sama meininki, kuin toisenkin yökyläilevän ystävän kanssa; saunomista, maailman parannusta, yhdet sidukat ja puolilta öin maate. Hän lähti lauantaiaamulla koiriensa kanssa paimennuskurssille ja Mies lähti lähes samalla oven avauksella kettumetsälle. Minä jäin Pirkkiksen kanssa kotiin leipomaan herkullisia kinuskikeksejä! Olenhan tällainen kotihengetär.
Rapujuhlat järjestettiin nyyttärimeiningillä. Minä paistelin niitä pipareita, ja Mies teki cole slaw -salaattia sekä pellillisen lihapiirakkaa. Otin ystäväni mukaan juhliin, olin kyllä jo aikaisemmin saanut emännän siunauksen kuokkavieraalleni. Juhlat onnistuivat tosi kivasti! Syötiin, juotiin ja puhuttiin paskaa. Olin laittanut oikein meikkiäkin ja kammannut tukan! Perustavanlaatuinen muutos naapureiden tottumaan habitukseeni, joka koostuu lähinnä piposta, pieruverkkareista, saappaista ja Tarjoustalon pinkistä fleecetakista. Ja haravasta.
Naapurin tekemä kuvakollaasi juhlista! Kyllä kelpasi. Rapujen teurastus oli aika hankalaa, muuten kyllä mentiin niin sanotusti voitolla yöhön.
Päähän asettelemani baskerikaan (hienostelin ihan huolella!) ei pystynyt salaamaan urpouttani. Tiedustelin intoillen pöytäseurueeltani, saako tätä isossa kulhossa olevaa sitruunaboolia jo ottaa, ja missä on mun boolimuki! Siinä pestään kädet ravun perkaamisen jälkeen, vastasi joku sivistyneempi, selvästi ennenkin rapujuhlia viettänyt naapuri. Aha. No saako täällä sitten edes viiniä, saatana. Hyökkäys on paras puolustus. Onneksi sentään kysyin, ennen kuin maistoin.
Pirkkis lähti vanhempieni kanssa mökille yöksi, ja me saatiinkin Miehen kanssa olla ihan rauhassa viihteellä. Isompia lapsia juhlissa oli mukana, mutta he viettivät aikaa lähinnä sisällä leikkien ja pelaillen. Jossain kohtaa heille oli tullut vähän kahnausta, ja yksi huolestunut lapsukainen tuli raportoimaan vanhemmilleen pikkusiskonsa kohtaamista vääryyksistä biljardipelissä. Koska olen joviaali kaveri ehdotin, että tulisinko minä vähän hakkaamaan kiusaajia biljardikepillä. Joo ei tartte, vastasi hämmentynyt tyttö. Lyödään kato vaan sen verran, että ei tuu verta! Jestas sentään...
Vähän ajan päästä leikeissä syrjitty tyttö tuli itse vanhempiensa juttusille. Tai sinne hän pyrki, mutta minä ehdin ensin.
- Onks sulla kaikki ok?
- Joo.
- Ei kai kukaan kiusaa sua?
- Ei.
- Pitäiskö mun tulla hakkaamaan kiusaajia kepillä?
- No ei!
Lapsuuteni ikävimpiä muistoja ovat ne hetket, kun olen kohdannut humalassa sössöttävän aikuisen. Nyt mä olen itse traumatisoinut toisten lapsia. Taas saa olla ylpeä.
Kukaan naapureista ei vielä ole poistanut mua Facebook-kavereistaan, eli sen pahemmin ei tullut munattua. Kai. Kivaa oli, kiitos ja anteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti