Syötin tässä yhtenä kauniina päivänä Pirkkistä sohvalla, kun kännykkäni soi. Soittaja oli puhelinmyyjä, joka tarjosi lasten kirjakerhon jäsenyyttä. Vissiin oli vauva-aiheiset Facebook-päivitykset menneet perille valtion agenteille, kun heti tiedettiin tämmöistä mulle kaupitella!?
Hunajaääninen naismyyjä esitti ensin sydämelliset onnittelut vauvan johdosta, kyseli vielä kuulumisia ja kuvaili sitten tilaajalahjaa, satukokoelmaa, jonka saisin ilmaiseksi liityttyäni jäseneksi. "Aivan siis ihastuttavia kuvia ja tosi lämminhenkisiä nää tarinat, et mullahan on just tää kirja tässä mun nenäni edessä ja nää kaikki sadut on aivan tosi ihania, ni näitähän on sit tosi kiva lukee omalle kullannupulle!"
Kuuntelin suu auki, korvat höröllä ja tuijotin rakastuneena vauvaani. Ja menin halpaan niin että rytisi! Tottahan nyt jokainen itseään kunnioittava ja vauvaansa rakastava äiti-ihminen tilaa silkohapselleen kyseisen kultaisen satuteoksen, niin myös minä. Hormonihuuruissani siis menin ja liityin kirjakerhoon. Taas. Mies oli tästä tosi iloinen.
Olen ollut kirjakerhon jäsenenä ennenkin. Kuukauden kirjaahan ei ole pakko tilata, sen voi perua etukäteen. Aivan, vaan kuka jumalauta sen muistaa perua? En minä.
No, nyt lähetyksiä on tullut jo kahdesti LUE olen siis jo kahdesti unohtanut perua tilaukset. Ensimmäisessä satsissa oli kirjat nimeltä Viisi pientä palosotilasta ja Pikkuveli ja minä. En lukenut kumpaakaan. Mies vaati minua lopettamaan jäsenyyteni.
Tänään tuli taas kaksi uutta kirjaa. Antti autotehtaassa ja Pikku äiti. Ohhohhoijakkaa. Luin Pirkkikselle Antti-kirjaa ja kirjan sijaan hän käänsi päänsä kuin pöllö ja tuijotti minua epäuskoisen näköisenä. No hänelle nyt olisi sama vaikka lukisin Raamattua, kunhan kuvat on isoja ja värikkäitä, mutta yhtäläinen epäusko iski minuunkin tarinan edetessä, niin kummallista tekstiä siinä oli.
Oumaikaad.
Pikku äiti vasta karmeaa tekstiä olikin. Joku vähänkin tiukempi feministi olisi saanut aikamoisen aivoräjähdyksen moista viiskytluvun meininkiä lukiessaan. Pikku äidin päivä täyttyi nimittäin nukkevauvojen syöttämisestä, leikittämisestä ja nukuttamisesta (ok ei vikaa tässä). Lisäksi hän pesi astiat ja siivosi, pyykkäsi ja silitti, opetti lapsia lukemaan ja laskemaan, leipoi kakun, valmisti ruuan ja jälkkärin, luki satuja ja kylvetti lapset ja kerkesi vielä juomaan naapurinrouvan kanssa kahvit kirsikkapuun alla.
Kuulostaa erehdyttävästi eräiden Facebook-tuttavieni päivityksiltä. Ensin juostaan puolimaratooni, sitten leivotaan ja siivotaan koko koti vasemmalla kädellä, illalla vielä lasten kanssa nokkahuilureenit ja tiettyki suihinotto äijälle.
Tai sitten ei.
Ilmeisesti kirjan tästä painoksesta oli jääneet pois ne sivut, joissa Pikku äiti ottaa vähän kuppia kavereiden kanssa, pelaa iPadilla Bubble Maniaa sohvalla röhnöttäen, "lenkkeilee" keksikauppaan ja laittaa telkkarin päälle, jotta vauva voi lattialla maatessaan tuijottaa Emmerdalea sen aikaa, kun Pikku äiti syö aamiaismuronsa rauhassa Facebookia selaillen. "Älä kulta hermostu (yksinäsi siellä lattialla), äiti tulee ihan just!"
Fair enough.
Mulla ei oikein ole ollut onnea kirjaostosten suhteen muutenkaan. Viimeksi ostin kirpparilta satukokoelman, jossa oli tarina pikkunorsusta, joka asui haisevan vihreän Mbutu-virran varrella, ja jota sukulaiset pieksi vaikka se aneli niiden lopettavan. Kun krokotiili oli ensin purrut pikkunorsulta kärsän poikki, se meni takaisin kotikyläänsä ja vuorostaan hakkasi kaikki sukulaisensa.
Toisessa kirjassa oli ihana pikku jänö, jonka mummi putosi sängystä, joutui sairaalaan ja syksyllä kuoli eikä nyt kukaan enää pelaisi jänön kanssa muistipeliä. Ihan kiva. Tulee varmaan uni hyvin tällaisten iltasatujen jälkeen.
Kyllä ei kohta auta muu, kuin ruveta itse sepittämään satuja lapselle, kun valmiit teokset on noinkin paskoja.
Are you fucking kidding me?
Ps. Kirjakerhosta erottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti