Mentiin kavereiden luo lauantaina sitä hakemaan ja ensin seurasi kävelynäytös pihalla. Vape käveli, ei siis laukannut, nätisti kahden muun koiran vierellä. Taluttajan käsi heilui luontevasti jalkojen vierellä, eikä sojottanut kohtisuoraan eteen, kuten meikäläisen pidellessä hihnaa. Nähtiin kuvakin, jossa perheen 6-vuotias keijukaisen kokoinen tyttö taluttaa sitä. Ja siis taluttaa, ei raahaudu perässä naama asfalttia kyntäen.
Vastaan tuli muutamia koiria ja kouluttajamies sai Vapun murinan vaimennettua parilla suhautuksella. Tsst. Psst. Mä oon huutanut pää punaisena, että HILJAA saatana, ja tämä selvästi toiselta galaksilta laskeutunut koirakuiskaaja vaan suhisi. Käsittämätöntä.
Lähdettiin sitten seuraamaan yhtä spanielia taluttanutta rouvaa, kun kaveri halusi näyttää, miten hän saa Vapun fiksusti kohtaamaan toisen koiran mano a mano. Kerrottiin rouvalle, että tässä on nyt koulutus meneillään, että me hetkisen teitä seurataan. Muija päästi heti oman piskinsä mun jalkoihin, mikä ärsytti mua, kerta en tykkää koirista. Räksyttävä rakki lähestyi Vappua, mutta kouluttaja hanskasi tilanteen suitsait vaan. Hän alkoi selittää mulle innokkaasti, että "tämä koira oli nyt sata kertaa pahempi, kuin ne edelliset! Ensinnäkin se on tosi epävarma, eikä sillä ole mitään tapoja, se ei osaa yhtään käyttäytyä!" Harmi, että rouvalla oli arskat päässä, olisin tosi kovin halunnut nähdä hänen ilmeensä.
Mökillä lähdin heti harjoituksen vuoksi lenkille, äitini työnteli Pirkkistä rattaissa ja minä talutin Vappua. Eikö sitten kohta vastaan juossut kaksi irrallaan olevaa koiraa haukkuen meitä kohti! Muistin ohjeen pysytellä itsevarmana. Kun koirat olivat tarpeeksi lähellä vedin keuhkopussit täyteen ilmaa ja karjuin kuin Dimmu Borgir, että POOOOOIIISS! Perään huusin vielä HUS! Rakinperkeleet pysähtyivät kuin seinään. HAH, huusin voitonriemuisena äidilleni. Sitten huomasin toisen koiran selässä gopro-kameran. Toivottavasti kotivideotaan katsovat omistajat ymmärtävät hävetä, kun antavat pölöjen koiriensa juoksennella viattomia ihmisiä pelottelemassa.
Saatiin kavereilta niin perusteellisen kattavat ohjeet, neuvot, selostukset, vinkit, runot ja riimit, että kyllä luulis nyt olevan elämän helppoa kotonakin! Vaan ei ole. Meiltä kun puuttuu tarvittava auktoriteetti vissiin kokonaan. Kuvattiin oikein videokameralla, minkälainen show alkaa, kun joku onneton pässi erehtyy soittamaan meidän ovikelloa. Koko tianoo raikaa kuin ois vittu jotkut karnevaalit. Ovikelloon tottumista on tietty harjoiteltu nyt pari kertaa päivässä, eikä vielä näy rauhoittumisen merkkejä. Eikö se voisi jo pikku hiljaa alkaa tajuta, järki tässä menee ja hermot kyrvähtää.
Kävelylenkeillä on ihan eri meininki, kun Vapski ei saakaan päättää marssitahtia. Eihän se tietenkään mitenkään estä häntä vetämästä, hän vaan sitten kuristuu pikkasen tiheämpään tahtiin naruunsa, mutta ei se ole näyttänyt haittaavan. Siis häntä, muahan se vituttaa niin ettei veri kierrä.
Tärkeintä on pysyä johdonmukaisena, rauhallisena ja kärsivällisenä. Selvä se, just mun vahvuudet! Ei tässä ole härän päivää.
Kavereilla on muuten myös kissa, ja ne oli hierustaneet sitä kissaa Vapun naamaan! Siis elävää kissaa. Ja se kissa jäi eloon. Ei siihen oikein ollut mitään sanottavaa.
Häh?
Nyt Vappua ei sitten saa huomioida ollenkaan. Se niin sanotusti hyljätään laumasta ja otetaan sitten takaisin, kun se osaa käyttäytyä kunnioittavammin alfaparia eli minua ja Miestä kohtaan. Minähän vuonna se tapahtuu. Kyllä välillä tekee tiukkaa, kun se tulee viereen piipittämään ja kerjäämään silityksiä, eikä näytä ymmärtävän syytä kylmäkiskoiselle kohtelulle... Nyyh, sanos äiti eli mä.
Voisiksää rakastaa mua edes vähäsen?
Tänään on kyllä ollut sellainen saatanan päivä, että huh huh. Kitte Kitisijä on pistänyt parastaan kello seitsemästä lähtien ja koirakin meni ja kusi matolle. Onneksi naapurin enkeli lähti sentään iltalenkille mukaan kaveriksi.
Ottaisko sitä illalla lasillisen? Ei oikein muuten tekis mieli, mutta kun pullossakin kehotetaan tenuttamaan, niin pakko kait se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti