Joku jo uteli, mistä olen kypärän ostanut. Lapsellinen kateus erikoista omaisuuttani kohtaan iski heti, enkä olisi halunnut paljastaa lähteitäni. Ettei vaan kenelläkään olisi samanlaista! Oma isäni, vanha selkäänpuukottaja, tuumi, että onneksi noin pieni lapsi ei vielä osaa hävetä. Mitäs vittua?
Where shall we cycle, milady?
Syklisti itse ei paljoa perustanut bränikästä potastaan, vaan keskittyi lähinnä repimään sitä irti päästään. Kuvatilanne on lavastettu ja hän odottaa innokkaasti extrapilttihillolla kuorrutettua puurolusikallista, eikä siksi hoksaa irrottautua ärsyttävästä kypärästä.
Odotan yhteisiä pyöräretkiämme ihan toden teolla! Tykkään pyöräilystä ja vauva kyydissä se tulee olemaan vielä hauskempaa. Löysin hänelle torista edullisesti hienon istuimenkin. Kunpa vain kadut jo pian lakaistaisiin sorasta. Pettymykseni tulee olemaan kaamea, jos Pirkkis ei tykkääkään fillaroinnista, vaan itkeä tihrustaa selkäni takana koko matkan. Tai ei hän kyllä tihrusta, hän rääkyy. No miksi niin muka kävisi, ei pidä maalailla pieruja seinille.
Seuraavaksi sitten jotain tällaista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti