Mies seurasi kokkailuani ja manasi, kuinka pahaa hänen tekee katsoa sitä. Se johtuu siitä, että hän on keittiönihilisti. Mulla ei ole mitään reseptiä, vaan heittelen summamutikassa pataan kaikenlaista, mitä ajattelen kyseiseen ruokalajiin sopivan. Mies ei voi ymmärtää yhtään. Hänen mielestään kaikki ainekset tulee mitata tarkalleen ja katsoa ohjeesta, kuinka kauan sörsseliä keitellään ja niin edelleen. Aivan turhanpäiväistä hössöttämistä.
Keitin ensin veden keittimessä ja sitten kaadoin kattilaan kuuman veden ja riisit. Sitten asettelin jäisen jauhelihakimpaleen veteen törröttämään. Kyllä se pian jo sulaa! Sitten rikoin munat joukkoon, öljyä lorautus, sipuli ja porkkanat pieneksi ja avot. Keitellään kunnes tuntuu, että ei jaksa enää. Hyvin tuntuu maistuvan.
Miehen mielestä tämä "vaan rikkoo kaikkea ruuanvalmistamisen lakeja, ruokaa ei yksinkertaisesti vain voi tehdä noin." Voi, kun tekee vaan. Omituinen höpöttäjä.
Kesken kiihkeimmän riisin porinan kuulin Miehen supattavan vauvalle, että hän lupaa viedä sen pian pitsalle, ettei tommosta tartte syödä. Mielestäni melko kiittämätöntä.
Valmistamme pääsääntöisesti Pirkkiksen ruuat itse. Tykkään siitä ajatuksesta, että tiedän, mitä hänen ruuassaan on. Itsetehty ruoka tulee sitä paitsi todella paljon edullisemmaksi, kuin kaupasta ostettu. Kyllä hän silti syö pilttiruokiakin, eli ei olla mitään absolutisteja. Justiin mökillä hän söi koko viikonlopun pilttejä, kun en jaksanut enää perjantaina ruveta kotona kokkailemaan mitään. Hän myös tykkää pilteistä, vaikka eivät ne tietysti voi olla niin hyviä, kuin äitimuorin keitokset. Varmaankin ovat parempia.
Tänään annettiin hänen maistaa raakaa punasipulia, kun hän ryömi sohvalla norkoamaan salaattiannostani. Vähän piti suussa ensin pyöritellä, mutta sinne sekin upposi! Mämmistäkin hän tykkää, samoin valkosipulista. Mukava huomata, että hänestä näyttää tulevan reipas syömäri. Äitinsä tyttö.
Ollaan pikkaisen harjoiteltu myös syömään itse lusikalla. Minä kaapaisen lusikkaan ruokaa, ja hän laittaa sen suuhunsa. Tämä onnistuu kylläkin vain, jos hänellä on tosissaan nälkä. Muussa tapauksessa lusikan suunta vaihtuu leipäläven sijaan melko pian lattialle tai ruokalapulle. Hänellä on sellainen kokovartalokortsu, essuksikin kutsuttu, joka suojaa kivasti vaatteita silloin, kun hän sormi(nyrkki)ruokailee tai lusikoi itse ruokaa suuhunsa tai jonnekin.
Hyvä kulta, kyllä sä oot taitava!
Vappu arvostaa näitä hetkiä. Se istuu kiitollisena syöttötuolin vieressä ja odottaa, että vauva nappaa tarjottavia käteensä, puristaa ne nyrkkiin ja katsoo, kun ruoka pursuaa rystysten välistä ja heittää ne sitten maahan tuijottaen vuorostaan, kun koira aterioi.
Huppistalaa. Mutta missä luuraa Hundsvotte!?
Vapusta on siis hyötyäkin. Lattian peseminen on helpompaa, kun se on ensin lipaissut sattumat huiviinsa.
Arki on antoisaa meille kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti