Tänään oli vuoden eka vauvauinti. Kotona vähän mietiskelin, mitä Pirkko-Liisukka mahtaa funtsata uiskentelusta näin pitkän tauon jälkeen. Toisaalta hän oli kyllä jouluna lillunut siellä paljussa, että ei tässä mitään totaalitaukoa ole ollutkaan.
Mies oli Vapun kanssa metsällä, eikä hänen kotiutumisaikataulustaan ollut varmuutta. Pakkailin siinä sitten uimakamoja, kun hoksasin, että uikkarit oli jääneet mökille! Fan också! Mulla oli kotona siis vain vanhat bikinit. Koska olen vartalotyypiltäni lauantaimakkara, jonka keskelle on piirretty liiloja viivoja, en todellakaan käytä bikinejä. Olin jo kirjoittamassa viestiä, että eipä vittu tartte hoppuilla, koska en ole lähdössä yhtään mihinkää uimaan. Sitten nostin häntäni ylös ja päätin, että minähän uin näissä saatana ja jos jotakuta häiritsee niin työntäkööt päänsä pinnan alle ja vetäkööt henkeen.
Kun tuli aika poistua suihkusta allasosastolle, häntä ja swägi laskivat melko nopiaan ja tulin taas kiusallisen tietoiseksi valkoisesta, uimapöksyjen resorin yli lerputtavasta röllystäni. Onneksi mulla oli mukana esiliina nimeltä Pirkkis, ja vauvaa mahani edessä roikottaen tepastelin vauhdilla altaaseen. Niin kuin tämä nöyryytys ei olisi ollut tarpeeksi; huomasin yläosani olevan paria kuppia liian pieni. Patalapun läppänät näyttivätkin yhtäkkiä piukeissa push up liiveissä melkoisilta meloneilta. Hävetti suoraan sanottuna ihan vitusti. Pysyttelinkin koko puolituntisen tiukasti pinnan alla. Onneksi altaassa oli mua largempiakin äitejä, ja koska olen lapsellinen, sain siitä mielihyvää.
Pärjäsin ihan hyvin yksinkin hallilla, vaikka kaverin kanssa on tietysti helpompaa. Vape oli luolametsällä survonnut itsensä maan ytimeen asti eikä Mies siis päässyt mukaan. Pirkkis elbaili turvakaukalossa sillä aikaa, kun itse riisuin ja puin. Olin vuorannut kaukalon froteemuovilla, jottei hän uimasta tultuamme kastelisi istuinta. Hänhän lorotti siihen heti pukkarissa jättikuset, joten eipä siitä sitten enää mitään hyötyä oikein ollut.
Uiminen sen sijaan onnistui hienosti! Sukellettiinkin muutamia kertoja. Innostuessaan hän räpistelee käsiään ja jalkojaan ikään kuin olisi lentoon lähdössä. Samalla pää heiluu ylös alas. Tämä ei ole hyvä asia uimassa ja vettä menikin tietysti heti nenään. Annoin hänen snortata vettä ajatellen, että kohta hän ymmärtää lopettaa pään nytkyttämisen. Kun vettä oli mennyt nenän kautta henkeen noin kymmenen kertaa, ymmärsin itse, ettei hän tule ymmärtämään.
Kotona hän ryömi suoraan Vapun vesikippoon ja jatkoi uintiaan lattialla vesilammikossa. Olin tehnyt periaatepäätöksen, ettei Vapun kulhoja piiloteta mihinkään, vaan vauvan on vain opittava, ettei niihin saa koskea. Märissä vaatteissa makoilu on kuitenkin niin kurjaa, että pian hän ymmärtää jättää kipot rauhaan.
Kyllä kyllä. Just niin.
Ensi viikon to do-lista:
1. Vähemmän periaatteita
2. Enemmän vatsalihasliikkeitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti