Ostin minä palopillin sTokmannilta

Olen tässä vähän ihmeissäni seurannut keskustelua kautta kommentointia liittyen siihen kammottavaan tulipaloon, jossa kuoli äiti ja kolme pientä lasta. Hirveä juttu ihan jo sinänsä. Tsemppaukset isän lisäksi myös pelastushenkilökunnalle, joka joutuu kantamaan elottomien lasten ruumiita. 

Lukijoiden kommentit lehtijutuissa vaan kerta kaikkiaan hämmentävät mua toden teolla. Myös lehtijutuissa on käsitelty sitä, kenen vastuulle kuuluu palovaroittimen hankinta, asennus ja huolto. Että onko siitä vastuussa asukas vai vuokranantaja. Mun kysymys kuuluu, että mitä vitun väliä?! Siis jos olisi niin, että mun vuokranantaja/asunnon omistaja ei syystä tai toisesta hommaisi kotiini palovaroitinta, niin kyllä mä ostaisin sen itse. Ihan omilla rahoillani. Ne maksaa joku viisi euroa! Melko halpa henkivakuutus. 

Ilmeisesti vainajaparat olivat ulkomaalaista perua ja jos palo on syttynyt saunasta, niin voisin kuvitella että kiukaan lähellä on kuivattu vaatteita (omaa spekulointiani!) ja tämä onnettomuus on johtunut kulttuuriperäisestä ymmärtämättömyydestä liittyen palovaroittimeen ja saunaan. Mutta että supisuomalaiset kommentoijat avautuvat siitä, että vuokranantajan paskiainen ei ole hommannut mulle palopilliä niin ei mulla sitä siksi ole. Nyt oikeasti! 

Ihastuttava iltasatu: Vastarannan akka

Olipa kerran sikopaimen, jolla oli pahapäinen ja äksy akka. Tämä ei koskaan ottanut kuuleviin korviinsakaan miehensä puheita - päinvastoin. Jos mies sanoi, että heidän pitäisi nousta aamulla, makasi vaimo sängyssä kolme päivää peräkkäin kylkeä kääntämättä. Jos mies illalla ehdotti, että he menisivät ajoissa nukkumaan, oli varmaa, että akka pysyttelisi valveilla koko yön. 

Jos sikopaimen pyysi vaimoaan tekemään pannukakkuja, tämä vastasi: "Vai pannukakkuja! Sitä hyvää sinä et ole ansainnut!" Mutta jos mies sanoi: "Älä turhaan pannukakkuja paista, vaimokulta, enhän minä sellaista ansaitse", silloin akkka paistoi vuoren korkuisen läjän pannukakkuja ja vaati miestään syömään ne viimeistä myöten. 

Eräänä päivänä mies lähti metsään tapeltuaan taas kerran akkansa kanssa oikein kunnolla. Miehen vahtiessa sikoja ajoi paikalle rikas kauppias matkalla kaupungin tavaramarkkinoille. Hän kysyi tietä sikopaimenelta ja antoi kultarahan palkaksi neuvoista.

Kun mies illalla palasi kotiin, vaimo aloitti heti riidan ja mekastuksen. "Jaksoit sentään kävellä kotiin asti, nahjus! Nälkään pian kuolemme sinun laiskuutesi takia!" Silloin sikopaimen kaivoi kultarahan taskustaan ja sanoi: "Katsohan vaimo, onnemme on kääntynyt. Löysin metsästä kuopan, joka on kukkuroillaan kultarahoja. Huomenna haemme aarteen kotiin." 

"Vai muka huomenna!" huusi akka. "Ja antaisimme muiden viedä rahat nenämme edestä. Luoja ei kyllä ole suonut sinulle järjen hiventäkään. Ylös siitä! Lähdemme kultakuopalle tällä minuutilla!" Niin mies otti säkin olalleen ja lähti akkoineen metsään. 

Metsässä oli syvä kuoppa, jota peitti valtava kivenjärkäle. Sikopaimen ja akka saivat pinnistää kaikki voimansa, ennen kuin kivi vierähti kuopan suulta. Mies ehdotti, että hän laskeutuisi alas kuoppaan ja keräisi kaiken kullan ja hopean säkkiin. Kun hän olisi valmis, vetäisi akka hänet ja aarteen ylös. 

Mutta vaimo oli toista mieltä. "Sinä et siellä pimeässä löytäisi edes säkin suuta! Anna pussi tänne! Menen itse kuoppaan hakemaan aarteen!" Akka otti pussin, hyppäsi kuoppaan ja katosi sen syvyyksiin.

Mies katseli ja kuulosteli hetken, ja työnsi sitten kivenjärkäleen tiiviisti kuopan peitoksi. "Nyt olet ansaitsemassasi paikassa, vastarannan akka!" sanoi mies itsekseen. Samassa hän kuuli jonkun huutavan, mutta ajatteli sen olevan pahapäisen akkansa ja lähti kiireesti pois paikalta. 

Mutta se ei ollutkaan akka, joka huusi, vaan itse Paholainen. Se näet asui tuossa kuopassa, ja akka pudota mätkähti suoraan sen niskaan.

Sikopaimen palasi kotiinsa ja eleli siellä rauhassa ja hiljaisuudessa. Nyt oli Paholaisen vuoro kärsiä. Akka sätti ja kuritti sitä suomatta hetkenkään rauhaa. 

Lopulta Piru-paran mitta oli täysi. Se ei enää kestänyt akan riehumista vaan kiipesi seinää myöten pakoon. Kun sen voimat eivät riittäneet vierittämään kiveä kuopan suulta, jäi se roikkumaan katon korkeimpaan kohtaan, niin kauas pahapäisestä akasta kuin mahdollista. 

Kului kolme kuukautta kunnes sikopaimen eräänä kauniina päivänä päätti lähteä katsomaan, mitä vaimolle kuuluu. Mies kulki metsään ja tuli pian kiven peittämälle kuopalle. Paholainen kuuli jonkun liikkuvan ulkona ja huusi surkealla äänellä: "Kuka lienetkin vieras, tee elämäsi hyvä työ! Vyörytä kivi kuopan suulta ja vapauta minut täältä syöjättären pesästä! Tulet saamaan ruhtinaallisen palkkion!" Sikopaimenen kävi niin sääliksi Paholaista, että päästi tämän vankeudesta.

Päästyään kuopasta Paholainen kertoi, miten sikopaimen saisi palkkionsa. Paholainen lähtisi Idän valtakuntaan ja sekoittaisi kuninkaan tyttären pään niin, että tämä menettäisi järkensä. Monet yrittäisivät parantaa prinsessan, mutta turhaan. Vain sikopaimen pystyisi siihen. "Kun sinä tulet prinsessan luo, minä lähden ja tyttö paranee. Muista kuitenkin vaatia palkkioksi prinsessa ja puoli valtakuntaa", neuvoi Paholainen.

Ei kestänyt kauaakaan, kun kaikkialla huhuttiin, että Idän kuninkaan ainoa tytär oli tullut hulluksi. Yksikään lääkäri ei kyennyt häntä auttamaan. Yrittivätpä tohtorit mitä parannuskeinoa tahansa, mikään ei tepsinyt. Huhun kuuli pian myös sikopaimen, joka muisti Paholaisen puheet ja lähti kiireesti Idän valtakuntaan. 

Kun hän saapui perille ja kertoi tulleensa parantamaan prinsessan, hänelle naurettiin. Mutta sikopaimen ei antanut periksi ennen kuin hänet vietiin kuninkaan luo. 

"Sinäkö osaisit parantaa minun tyttäreni", kysyi kuningas epäluuloisena. "Minä yksin", vastasi sikopaimen, "mutta vain sillä ehdolla, että saan prinsessan vaimokseni". 

"Hyvä on, mutta oletko valmis antamaan pääsi pantiksi, että prinsessa parantuu", kysyi kuningas. "En epäröi", vastasi sikopaimen. Ja niin hänelle annettiin mahdollisuus yrittää. 

Heti muiden poistuttua jätti Paholainen prinsessan rauhaan. "Olen pitänyt lupaukseni, prinsessa on jälleen terve. Mene hänen kanssaan naimisiin, niin sinusta tulee Idän valtakunnan kuningas. Minä lähden nyt Lännen kuninkaan luokse. Aion sekoittaa hänen ainoan poikansa pään niin, että tämäkin menettää järkensä. Mutta sinua en tahdo siellä nähdä. Jos uskallat näyttäytyäkään, saat katua sitä lopun ikääsi." Näin sanottuaan hävisi Paholainen tiehensä. 

Vanha kuningas itki ilosta nähdessään tyttärensä taas terveenä. Hän järjesti mahtavat häät, ja niin sikopaimen sai prinsessan ja puoli valtakuntaa. 

Pian puhuttiin kaikkialla, kuinka Lännen kuninkaan ainoa poika oli sairastunut outoon tautiin ja menettänyt järkensä. Yksikään lääkäri ei pystynyt häntä auttamaan. Lopulta lähetti Lännen kuningas naapurivaltakuntaan viestin, jossa pyydettiin ihmeparantajaa, nuorta kuningasta apuun. Jos hän parantaisi pikku prinssin, saisi hän palkkiokseen puolet Lännen valtakunnasta. Mutta ellei nuori kuningas suostuisi auttamaan, julistaisi Länsi Idälle sodan ja hävittäisi koko valtakunnan maan tasalle.

Nuori kuningas ei tiennyt mitä tehdä. Hän olisi mielellään parantanut kuninkaan pojan, mutta pelkäsi kuollakseen Paholaisen tapaamista. Hän mietti ja pohti kunnes lopulta teki päätöksensä. "Lähden Lännen kuninkaan luokse. Mieluummin vaikka kuolen kuin annan tuhota koko maan." Vanha kuningas tarjosi vävylleen vahvaa saattuetta, mutta tämä kieltäytyi ja ratsasti yksin matkaan.

Kun nuori kuningas saapui Lännen valtakuntaan, hän sai sankarin vastaanoton. Pian hänet johdatettiin sairaan prinssin luo. Ja tuskin ehtivät muut poistua huoneesta, kun Paholainen ilmestyi esiin ja hyökkäsi nuoren kuninkaan kimppuun. "Oletko tullut hulluksi, sikopaimen!" se karjui. "Minähän kielsin sinua tulemasta. Et uskonut minua vaan juoksit varmaan kuolemaan!"

"Odota hetkinen", sanoi nuori kuningas. "En tullut tänne prinssiä pelastamaan vaan varoittamaan sinua. Vastarannan akka on päässyt pakoon kuopasta ja etsii sinua kaikkialta." "Apua!" huusi Paholainen kauhun vallassa. "Auta minua! Pidättele sitä vanhaa noitaa sen aikaa, että pääsen pakoon!"

Ja niin hävisi Paholainen salaman nopeudella vuorten taakse. Pikku prinssi parantui samantien, ja entinen sikopaimen sai palkkiokseen puolet Lännen valtakunnasta. 

Sen pituinen se. Kauniita unia! 

Unelmien talo Unelmien talossa & kodissa!

Oikeesti nyt mä en ehkä kestä. Se mun unelmien talo, jota oltiin kesällä näytössä katsomassa, on uusimmassa Unelmien talo&koti -lehdessä! Jouluspesiaali. Sillai kai.

Ihastelin ensin alkuaukeaman kuvaa; onpas kodikasta ja ihan mun tyylistä! Seuraavalla sivulla oli kuva talosta ulkoapäin. Meinasin perseelleni lentää! MUN talo! Tai se olisi voinut olla mun. Tää juttu oli tehty jo viime jouluna, koska tässä Rouva Asukas vielä fiilistelee sitä, kuinka hän on tyytyväinen päätökseensä jäädä yksin isoon taloon asumaan, vaikka lapsensa ovat jo lentäneet pesästä. Tai no, enhän mä tosin tiedä, myikö hän sen kesällä vai päättikö sittenkin jäädä. Tosi nopeasti se myynti-ilmoitus ainakin poistui Etuovesta näyttöjen jälkeen.

Tässä vielä kuvia lehdestä:

Rouva on taatusti itse tehnyt tuon piparkakkutalonkin. Mun Muumitalon seinät makaa kylmiön lattialla nyt kolmatta viikkoa. "Äiti kootaanko me jo pian se muumitalo? Joo joo kulta ihan pian..."

  

Tuo väli-ikkuna on IHANA. Kappas kun sattuikin, että mä just tänään ostin torista itelleni samanlaisen!! Kuvaa pukkaa! Jonain vuonna. Kuriositeettina kuvaaja-assistenttini sormi! 

Meillä on valkoiset ektorpit ja tuollainen ruskea arkku, joten chances are että mäkin saan pian tuollaisen lookin tänne!

Tuollainen vasemman kuvan liinavaatekaappikin multa löytyy! Tuli irtaimiston mukana 😊

Onko siis niin, että mä kadehdin muita, vaikka mulla on ihan samanmoisia kamoja itselläni? Tätä täytyy hetki sulatella.

Joku päivä mä vielä asun tuollaisessa vanhassa, narisevassa, maalia hilseilevässä puutalossa, jossa vetää kuin verkkokassissa. You keep dreaming, sistah girl.

Taas homma etenee

Jos jotain ollaan tässä rempan yhteydessä huomattu niin se, että lama ei näytä koskevan rakennusalaa lainkaan. Soitto- ja tarjouspyyntöihin ei vastata, tarjousten antaminen kestää merkillisen kauan ja hinnat voi nostaa pilviin, koska työtä piisaa niin paljon, että rakennuttaja on todellakin se altavastaaja rassukka, joka vaan hampaitaan kiristellen maksaa laskun ymmärtämättä edes mikä helvetti tässä maksoi.

Onneksi Mies on tarkan markan ihminen, ja hänellä vaikuttaa olevan jonkinlainen ajatus siitä, paljon mistäkin kannattaa pulittaa. Justiin saatiin tingattua viisi tonnia kattoremontista! Ei huano. Se oli tietenkin Miehen ansiota, mun anti kattoasioihin on ollut loukkaantuminen niiden kahden pölödoinkkelin käytöksestä ja siitä olen nyt jaksanut mouhota pari kuukautta. Me pyydettiin kuusi tarjousta katosta. Kallein oli 23 tonnia ja edullisin 16,5. Melkoinen ero. Ja samalla materiaalilla eli lukkosaumapellillä. 

Me oltaisi oikeastaan haluttu valita pienempi paikallinen tekijä, mutta päädyttiin sitten kuitenkin isoon markkinajohtajaan. Päätös tehtiin muutamankin syyn takia, yhtenä isoimpana työn kesto. Yhden tai kahden miehen firmalla remppa olisi kestänyt muutamia viikkoja, ja koska me ollaan Pirkkiksen kanssa täällä kotona niin sitä nakuttamista ja kolistelua ei ehkä olisi jaksanut vanha Erkkikään kuunnella. Ja lumisateen sattuessa se homma olisi tarvinnut aina lopettaa kesken. Luoja yksin tietää, kauan se olisi kokonaisuudessaan kestänyt. No tää iso pulju uhoaa tekevänsä homman kolmessa päivässä. Mitähän siitä sitten sanoo laatu? Toisaalta jos jotain menee pieleen niin isommalta toimijalta saa varmemmin takuukorjauksen. Kai!?

Siellä ne nyt on paukuttaneet kaksi päivää. Aloittivat puoli kahdeksalta ja lopettivat viideltä. Pitkää päivää pojat painaa. Ei ole ollut valittamista, homma näyttää etenevän. Melkoinen kilkatus ja kalkatus kuuluu sisälle, välillä täytyy aivan katsahtaa kattoon että tuleeko sieltä jonkun koipi jo läpi. 

   Arkihuolesi kaikki heitä...

Tänään työnjohtaja soitti meidän pimpua (ovikelloa) ja kysyi, voisiko hän tulla sisältä käsin katsomaan sitä rikottua ikkunaa. Olin ihan ymmälläni! Siis mitä helkkarin ikkunaa? Purkuhommissa joku parru oli lentänyt katolta alas ja suoraan keittiön ikkunasta sisään. Mähän olen murtovarkaan herkkukohde; istun sisällä enkä huomaa, kun lasit vaan helisee. Jätkä pisti töpinää pönttöön ja parissa tunnissa tilalla oli uusi akkuna. 

Uusi katto on kohennus numero kaksi tässä pikku proggiksessamme. Eka oli takka. Tulen varmasti sössimään monta asiaa tällä vaiheikkaalla työmaallamme, mutta takka on oikea masterpiece! Kaunis, tyylikäs, lämmin ja yksinkertaisesti vaan niin helvetin hieno. Ihan saan taputtaa itseäni olalle onnistuneesta valinnasta. Siitä enemmän ensi jaksossa! 

Linnan juhlat

Mun piti kirjoittaa remontista, mut kirjoitankin itsenäisyyspäivän juhlista presidentin linnassa. Tykkään katsoa juhlia ja olenkin seurannut niitä telkkarista joka vuosi aina kun vaan olen voinut. Monesti ollaan järjestetty myös illanistujaisia itsenäisyyspäivänä ja porukassa arvosteltu ja ihailtu pukuloistoa. Ollaan me vähän kupiteltukin mut ihan vaan itsarin kunniaksi. 

Mulla ei ole varsinaista bucket listiä, mutta yksi suuri haaveeni on joskus päästä linnan juhliin. Hienointa tietty olisi, jos sinne saisi kutsun oman toiminnan tai saavutuksen vuoksi, mutta avecin rooli kelpaisi ihan yhtä hyvin. Olisin onnellinen, vaikka kutsu olisi arpajaisvoitto, kunhan sinne vain pääsisi hienostelemaan! Kestosuosikkini on ihastuttava Satu Taiveaho ❤️ Ja Robin vasta ihana olikin...

   Tässä Sadun viime vuoden tyyliä. Kyllä hän oli kaunis tänäkin vuonna. 

Mua ärsyttää suunnattomasti lukea haastatteluja, joissa juhliin kutsun saaneet ihmiset vähättelevät tapahtumaa tai boikotoivat sitä jollain tavalla. Luin turkkarista erään pariskunnan fiiliksistä kemuihin liittyen. "Myös Linnan kuuluisaa boolia oli maistettava. -Olihan se juotavaa, mutta ei nyt niin erikoista, miten sitä ennakkoon on kuvailtu. Se ei myöskään ollut niin vahvaa, kuin olen aikaisemmin luullut." Voi raasua, mahtoi olla rankkaa. Juhlien jatkoilla haastateltiin erästä urheilijamisua, joka oli ekaa kertaa juhlissa. Häneltä kysyttiin, millasta oli. "No siel oli aika kuuma ja ahdasta." Voi vittu! Ei mitään niinku että oli todella suuri kunnia saada kutsu juhliin ja olin iki-iloinen ja kiitollinen! 

Eniten mua vitutti jo viime vuonna vasemmistoliiton Li Andersson. Hän kun ei mennyt juhliin lainkaan, se kun ei ollut ihan hänen juttunsa. Helvetti, ihminen voi kieltäytyä firman pikkujouluista jos ei hotsita, mutta presidentin kutsu on ihan eri asia. Se on yhtä lailla oikeus kuin velvollisuus! Sitä paitsi mun mielestä tuo on sellaista ihme hurskastelua, mihin suurimmalla osalla ihmisistä ei ole varaa. Kuinka moni haluaisi päästä kerran elämässään kokemaan jotain tuon laajuista spektaakkelia, mutta ei koskaan saa siihen mahdollisuutta. Sitä paitsi hän vassareiden johtajana olisi siellä edustanut myös häntä äänestäneitä ihmisiä. 

Tänä vuonna hän kykeni osallistumaan, mutta nytkin oli kuulemma vaikea hymyillä, ja hän sitä paitsi vastustaa juhliin liittyviä ulkonäköpaineita, erityisesti naisilla. Sepäs se, meikittömyys ja harmaahiirulaisuus tekevätkin ihmisestä jalomman ja paremman ja mitä rumempi nainen niin sen uskottavampi hän on. Kättelyjonossa näkyi kyllä muutama naishenkilö, jotka eivät todellakaan olleet ottaneet paineita pärstäänsä liittyen. Sen sijaan, että koulutettu ja ilmeisen älykäs ihminen keskittyy populismiin ja köyhän kansanosan surkutteluun hänen tulisi ymmärtää, että hänet ja muut vieraat on kutsuttu juhliin sen vuoksi, että heidän on katsottu kuluneen vuoden aikana vaikuttaneen positiivisesti kotimaan oloihin tavalla tai toisella. Sen ansiosta hän on saanut kutsun, joten sitä ei pitäisi vähätellä. Saatana. Ja joo, kyllä olen kateellinen! 

Usein myös moititaan rikkaiden juhlintaa samalla kun yks porukka seisoskelee leipäjonoissa. Jos vaivautuu kuuntelemaan selostajien esittelyjä kättelyvuorossa olevista ihmisistä niin siellähän on mukana iso liuta ihan tavallisia tallaajia. Duunareita, yrittäjiä, hyväntekijöitä, kulttuurin ja urheilun ihmisiä, alkuperäiskansojen ja muiden vähemmistöjen edustajia. Ja hei jos miettii paljon nuo juhlat työllistää suomalaisia! Kampaajia, meikkaajia, muotisuunnittelijoita ja vaatemyyjiä, ruokatoimittajia... Anarkisteista mä en jaksa edes aloittaa. Siellä ne riekkuu ja tuhoaa toisten omaisuutta. "Suomi on aivan paska maa, lapsilisääkin saa niin vähän että ketä se muka kannustaa hankkimaan lapsia!" Sen 90 euron takia mäkin olen lapsen halunnut.

Mulla on itseasiassa jo pukukin valmiina, jos ja kun kutsu sattuu napsahtamaan postilooraan. Jospa edustus linnanjuhlissa saisi mut motivoitua jälleen kerran laihduttamiseen? Kattellaan taas kohta niitä uuden vuoden lupauksia. Lusitaan tää joulu konvehteineen nyt ekaks.

Suloista joulun tunnelmaa

Vaikka tämä huusholli on menos täystuh...remonttiin, olen ennättänyt tehdä muutamia jouluvalmistelujakin. Ostin esimerkiksi olohuoneen ikkunoihin kauniit paperitähtivalot. Mieskin arvostaa. Näin meillä yöpuulle vetäytyessämme: 

Mies: Hei sä jätit oven auki!

Minä: Ni haittaakse?

Mies: Ei muuten mut tuolt joku vitun Otava loistaa suoraan mun silmiin.

Minä: No voi Jeesus! Arvostaisit vähän!

Mies: No kokeile itte tollasta vitun jumbotähtee naamaas. 

Mahtaako kukaan kiroilla yhtä paljon me? 

Aamuja!

Mä olen aamuihminen! Herään aikaisin aamulla, teen vartin venyttelyn ja meditoinnin,haen sanomalehden ja keittelen kaffetta ja Pirkkikselle puuroa ja voitelen Miehelle voikkuleipiä töihin silkkisessä aamutakissani. Yleensä herään ennen Pirkkistä ja laittelen rauhassa kotia kuntoon, kudon sukkaa ja kuuntelen radiosta aamun ensiuutisia samalla, kun juon surauttamaani vihersmoothieta.

Eiku kyllä tää oli nyt joku ihan muu ihminen ku minä. Mä vihaan aamuheräämisiä. Siis olen iloinen, että olen herännyt enkä kuollut yöllä, mutta silti se ylösnousemus on aina yhtä tuskaa. 

Mä haluaisin tosi kovaa olla tuo yllä kuvailemani reipas ja aamuvirkku henkilö! Se olisi hienoa! Ihailen tuollaisia ihmisiä. Kun Pirkkis oli pieni vauva, mä heräsin aina ennen häntä, ja touhuilin hetken kaikkea mukavaa pikku kotihommaa, ennen kuin hän alkoi ähkiä heräämisen merkiksi. Se oli ihanaa aikaa, mutta taisi johtua hormonihuuruista ja vauvan uutuuden viehätyksestä. 

Jumalalle eli Ylelle kiitos siitä, että saan Pikku kakkosen ajan kerätä itseäni ja muistutella mieleen, että a) olen aikuinen, b) kello 08 ei kuitenkaan ole "aivansaatananaikaisin" ja c) nojatuolin sijaan saattaisin hyvinkin istua toimistotuolissa kädessäni cappuccinokupin sijaan aasiakaspalvelupuhelimen luuri. 

Jos mun ei tarvitse olla aamulla suorittamassa jotain ohjelmanumeroa kuten esim muskaria, meidän aamut menee kahdella tavoin.  

Tapa 1: Pirkkis herää samaan aikaan kuin Mies. Hän kerää kaikki mahdolliset peittonsa, vilttinsä ja rasunsa sängystään, ja kasaa ne pesäksi olkkarin nojatuoliin. Mies lämmittää hänelle tuttipullossa maitoa ja näpäyttää päälle Pikku kakkosen nauhalta. Mies lähtee töihin ja Pirkkis kyyhöttää pesässään ja litkii maitoa. Minä nukun tai ainakin lojun sängyssä.

Tapa 2: Mies ei ole kotona tai on jo lähtenyt töihin. Pirkkis tulee viereen ja sanoo "huomenta äiti, rakastan sinua" (voisiko paremmin päivä enää alkaa?). Minä sanon: "niin äitikin rakastaa sinua, kulta. Otatko puhelimen?" Hän ottaa ja katsoo vieressäni YouTubea kännykästä. Minä nukun tai ainakin lojun sängyssä. 

  Tää emäntä on saanut sentään vaatteet kaikkien osapuolten päälle.

Sitten me noustaan yhdessä ylös ja mennään tekemään se samainen pesä ja lämmitetään maito ja hän katsoo kakkosta (suosikkijuontajamme on Tuomo ❤️) ja minä juon cappucinoa ja istutaan sylitysten. Aamukoomani päättyy samoihin aikoihin ohjelman kanssa ja sitten mä voin alkaa pohtia sellaisiakin asioita kuin aamupuuro, päivävaatteet ja sen semmoista. 

Mitenköhän mun töihinpaluuni tulee koskaan onnistumaan? 

Ne vanhemmat, jotka joutuu aamuisin käyttäytymään (aikuismaisesti) ja olemaan ystävällisiä muille ihmisille epäinhimilliseen aikaan ja noudattamaan esmes työpaikan määräämää aikataulua, saattaa nyt haluta tosi kovaa lyödä mua nyrkillä naamaan. Taikka moottorisahalla. 

Kyllä mä välillä poden huonoa omatuntoa siitä, etten ole reippaampi tai aikaansaavampi aamulla. Että onko normaalia, kun lapsi saa katsoa videoita jo seitsemältä aamulla eikä me edes pukeuduta ekaan kahteen tuntiin. Sitten mä mietin, että tulee aika, kun nämä aamuhimmailut on historiaa ja aamuisin on kiire ja aikataulu enkä mä näe lastani moneen, moneen tuntiin. Useana päivänä peräkkäin. Joten ajattelin nyt sitten nauttia kun vielä voin. Lapsi ei näytä saaneen suurempia traumoja, vaikka äitinsä on hidas ja laiska aamuisin. Siis enemmän kuin muina aikoina. 

Niin ja siitä tuttipullosta. Mä jo kerran otin sen häneltä pois, kun ajattelin, ettei 2,5-vuotiaana enää sovi juoda tuttipullosta. Sitten me istuttiin sylikkäin soffalla ja mä join mun kahveeta ja hän joi lämmitettyä maitoa mukista. No eihän se nyt ollut yhtään sama. Sitä paitsi sitä läikkyi koko ajan. Mä sitten sanoin että haetaanpa se puteli takaisin. Että sen pituinen se vieroitus toistaiseksi.

Private parking, no vacansies

    

Robin

Mä näin yöllä unta Robinista. En siis siitä Batmanin kaverista vaan turkulaisesta laulajasta. Näin kahta unta, tai oikeastaan vaan yhden, mutta kahdessa osassa. Heräsin välissä, kun Pirkkis mönki mun viereen, mutta sitten uni jatkui heti, kun aivot oli niin vahvasti kiinni miellyttävässä ajatelmassa. 

Ensin me oltiin Pirkkiksen kanssa jossain isossa marketissa ja bongattiin Robbari sattumalta hevi-osastolla. Mietin unessa, kehtaanko mennä häiritsemään häntä nimmari(selfie?)asioissa kesken ruokaostosten, lapsen kustannuksella tietenkin. Pian mun alitajunta jo hävitti Pirkkiksen kuvioista ja olinkin Robinin kanssa kahdestaan jossain juhlissa. Ne oli syntymäpäiväjuhlat, mutta eivät kuitenkaan Robinin. Siellä mä sain hengailla hänen kanssaan, mutta oli siellä muitakin wannabe-seuralaisia ja mä jouduin himmailemaan, etten vaikuttaisi liian innokkaalta ja epätoivoiselta. Lisäksi tiesin unessakin johtavani Robbea 15 ikävuodella niin en voinut käyttäytyä ihan silleen kuin olisin halunnut eli roikkua estoitta hänen kaulassaan. 

Unessa mua myös säälitti, kun Robin oli luvannut kahdelle eri kaverilleen, että hän viettäisi tänään aikaa heidän kanssaan eli siis tuplabuukannut itsensä. Hän oli tosi pahoillaan ja yritti selittää, ettei tarkoittanut olla ajattelematon mutta että on ollut niin paljon kiireitä, että oli mennyt vaan kalenteri sekaisin. Mietin siinä, että kuinkahan paljon Robin pystyy viettämään aikaa kavereidensa kanssa tai muuten toteuttamaan 18-vuotiaan jäbän elämää. Toivottavasti roskalehdet ei revittele sitten kun hän ekan kerran sössöttää kännissä jossain börsin jonossa ja haastaa riitaa räkä poskella. Eipä vissiin. 

Uni loppui suurin piirtein siihen kun juhliin saapui iltapuvussa joku muija ison pahviplakaatin kanssa, jossa luki "Onnea appiukolle" ja sit tän akan ja jonkun voimistelujoukkueen nimet. Olin ihan että vittu just. Ne olikin sit Robinin isän kemut ja selvästi Robbe ite oli varattu. Ei onnistanut edes unessa! 

   Ai KAMALA nyt tuli kyllä väärä kuva...

   No niin. IhQ

Mä olin vielä aamullakin ihan pökerryksissä kun Robin oli niin ihana! Uni saattoi juontua illalla katsomastani Nieminen & Lahtinen show'sta, joka oli yllättävän hyvä. Ärsyttää vaan noi samat naamat joka ikisessä telkkariohjelmassa. Oli se sitten viihdettä tai draamaa niin siinä on ne samat parrat näyttelemässä. Siksi mä katsonkin lähinnä vaan ykköstä. 

Olin muuten helmikuussa Logomossa Antti Tuiskun keikalla ja näin Robinin sielläkin. Korostus sanalla sielläKIN. Olin narikkajonossa ihan coolina serkkutyttöjen kanssa, kun yhtäkkiä meidän ohi pyyhälsi pitkä ja tumma nuori mies pienen seurueensa kanssa. Mun coolius loppui välittömästi ja aloin viittoa hiki otsalla serkuille että näikte, olik toi Robin?! Muutkin oli huomanneet ja kyllä se oli!

Myöhemmin yksi serkuista bongasi heidän yksityisaitionsa ja puolet keikasta mä sitten seurasin Ana Dudea ja puolet meni tuijottaessa ylös taivaisiin kohti Robinia. 

On se vaan niin ihana ja symppis. Pirkkiskin tunnistaa jo äänestä Robinin laulut vaikka ei olisi ennen kuullut. Kaikkea hyvää. 

Talo kuin legopalikka

Me ollaan nyt päätetty jäädä tähän mun isovanhempien taloon. Jännittää! Sanotaanko, että ei tämä nyt aivan Ainola ole. Ei vaaleanpunainen puinen huvila-look-a-like vaan tiilinen ja matala. Näyttää ihan tiileltä ja on tiilenvärinen. Hyi. 

Sijainti sen sijaan on erinomainen. Aivan keskustan tuntumassa, päättyvän tien viimeinen talo. Valaistu pururata 150 metrin päässä. Lähimpään kauppaan alta viis minsaa pyörällä ja urheilupuisto vielä lähempänä. Mun vanhemmat asuu kolmen kilsan päässä ja anopin matkakin lyheni yli puolella. Ex-naapuri lohdutti, että hänen ex-ukkonsa voi varmaan antaa reilun tarjouksen rappauksesta, jos haluan tiilestä eroon. Silloin väriksi tulee vaaleanpunainen, sano Mies ja kunnan rakennusvalvomo mitä sano! 

Sisältä talo on aikamatka vuoteen 1968. Kaikki täysin alkuperäistä. Pieni pintaremontti ei aivan tule kyseeseen. Käytännössä kaikki menee uusiksi: katto, salaojat ja sadevesijärjestelmä, putket, viemärit, osin sähköt ja lämmitysjärjestelmä sekä tietty pinnat. Uusi takka saapuu lokakuun lopussa, sitä odotan kovasti. 

Ystäväni sanoi, että vähänkö hän odottaa mun face-päivityksiä, kun hajoillaan täällä ydinräjähdyksen keskellä. On mulla kans ystäviä. 

Hyvä puoli on se, että perikunta myi tän meille melko halvalla. Huono puoli on se, että kun kaikki joudutaan uusimaan niin ei tässä aivan Kroisos Pennoseksi pääse itseään tuntemaan. Ja pelottavinta on se, että pelissä on kymmeniä tuhansia euroja, ja joudut luottamaan vieraisiin ihmisiin etkä ymmärrä itse mistään mitään! Yksi sähkäri sanoi että joo, kyllä nää kaikki sähköjohdot tulee uusittaviksi viimeistään viiden vuoden sisällä, että kyllä ne kantsis vaihtaa kaikki heti. Toinen sähkäri sanoi, että älkää missään nimessä, ei ne ole miksikään menneet ja pistorasioiden vaihto riittää. Yksi putkimies mittasi pattereiden paikat ja silmäiltiin tunnin verran lämminvesiputkien kulkua. Toinen sanoi, että ei mitään pattereita kannata laittaa vaan lattialämmitys koko taloon. Koita tässä nyt sitten.

   Ryhdyinkö mä tähän remonttiin tosiaan ihan vapaaehtoisesti? 

Nyt me ollaankin sitten pyöritetty melkoista kilpailutusta. Yritetään saada tolkkua siitä, missä minkäkin remontin hinnat pyörii, että osataan laskea oma budjetti, ja myös valita paras mahdollinen tekijä. Mistä senkin sitten tietää? Salaojaremontin eka tarjoaja heitti hinnaksi yli 13 tonnia. Kyllä mä mietin, että what the fook. Jos sä oot kerran investoinut johonkin pieneen bobcattiin, ja kaivat sillä talon ympäri puolen metrin syvyydeltä, eikä ne muoviputketkaan voi niin kalliita olla, niin miten sä sen 13 tonttua perustelet? Sama kun Mies tutki kattoäijien tarjousta: tyyppien tuntipalkka on 250 euroa! Siis tunnissa noin paljon per ukko! Vittu mitkä katteet. Täyttä kusetusta.

Että on tässä vielä pitkä matka, ennen kuin mun Birger Kaipiaiset pääsee seinään. Pitää pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä. Just mun vahvat puolet. 

Kerran paloi jo hermot, mutta ei onneksi omaan väkeen vaan yhteen kattofirmaan. Oltiin Pirkkiksen kanssa syömässä, kun näin, että kaksi pakettiautoa ajaa pihaan. Seuraavaksi kuulin, että joku jo saapastelee meidän katolla! Hiillyin. Puin meille vaatteet ja mentiin ulos. Olin ihan naama nutturalla ja huusin sinne katolle, että terve vaan, tepäs kiipesittekin sinne jo. Ei kenenkään katolle mennä ilman ovikellon rimputusta ja esittäytymistä saatana! Sitten se toinen niistä englantilaisen merimiehen näkösistä tatskanaamoista vastasi, että isäntä sanoi, ettei hän ole kotona. Vähänkö alkoi otsasuoni tykyttää. Vastasin että joo, mutta emäntä olis ollut kotona! Auto pihassa ja valot päällä niin siitä olisi voinut välkympi kaveri vetää johtopäätöksen, että joku saattaapi olla kotona. 

Jäin sitten marttyyrinä pihalle haravoimaan ja kun nää dudet laskeutui alas niin eivät silloinkaan esitelleet itseään saati tulleet kättelemään. Toinen ilmoitti, että hän ottaa mun mieheen yhteyttä. Vastasin, että kyllä mullekin ihan voi kertoa arvioita. Vai olenko minä joku aivoton apina, mitä! Hän alkoi siinä sitten jeesustella, että tuossa räystään alla on joku pelti, ja että se tulee kyllä olemaan hankala. Teki mieli vastata, että elä sinä kuule sitä murehdi, sinä et tätä kattoa tule korjaamaan. Äijä koitti varmaan kusettaa ylimääräiset viisi tonnia "hankalan pellin" takia. Sanoin vaan, että sä varmaan sitten lähetät siitä kirjallisen tarjouksen, niin kuin kaikki muutkin. Noin huonolla käytöksellä ei ansaita parin kympin kattourakkaa, se on yks mikä on varma se!

   Suksippa vittuun mun pihalta. 

Burn motherfucker, burn

Sitä mä vaan ihmettelen, että miten jonkun talo palaa kattoparrusta kivijalkaan kytevän röökitumpin takia, ja mun takka ei syty kokonaisen Turun sanoman ja KUUDEN sytytyspalan avulla ja tarvitaan viisi polvistumista ja 20 ave mariaa ja esirukousta, että noi riivatun klapit viittii ottaa tulta alleen. Hyvänen aika sentään. 

Niili ja linnut

Naapurin gubbe varoitteli ajamasta kovaa, kun tässä asuinalueella liikuskelee paljon kissoja ja siilejä. Kuulemma kerran hän oli nähnyt kuusi siiliä kerrallaan! Voi miten mä ilahduin, en ole vuosiin nähnyt siilejä! 

Meidän puskissa sirkuttaa niin paljon lintuja, että viritettiin viime viikolla jo neljä lintulautaa puihin killumaan. Haettiin kaupasta vielä pari pussia pähkinöitäkin oraville. Pirkkis on innokas lintulaudan täyttäjä ja nälkäiset tirpat osoittautuivat sellaisiksi ahmateiksi, että santsikuppia on pitänyt viedä melkein joka toinen päivä. Tähän mennessä olen bongannut punarintoja (myös eläviä), talitinttejä, varpusia ja töyhtötiaisia. 

Haravoitiin pihalta lehtiä siileille kodiksi. Minä haravoin ja Pirkkis kuljetti niitä metsän reunaan lehtikompostiin omilla pikku kottareillaan. Nyt meillä on valtava kasa lehtiä odottamassa, eli ei luulisi siilien talvehtimisen olevan ainakaan pedin pehmukkeista kiinni. 

Muistan lukeneeni, että siilit tykkää syödä kissanruokaa. Haettiin sitten iso pussi whiskasia ja erilaisia märkäruokia. Pirkkis oli niin innoissaan lusikoidessaan mössöä siilin tarjottimelle, aivan sydäntä lämmitti. Laitettiin kivasti toiseen reunaan muroja ja toiseen sitä märkäruokaa ja sitten vielä vesikippo viereen. 

Aseteltiin buffetti tarjolle olkkarin ikkunan alle ihan metsän reunaan niin, että siilit uskaltais tulla ja voitais ikkunasta ihailla niiden murkinointia. Aamuisin kippo on ollut typötyhjä ja Pirkkis riemuissaan! "Niilit on ollu nyömässä!" Hän ei oikein osaa sanoa s-kirjainta, jos se on sanan eka kirjain. Kerroin, että siilit on yöeläimiä eikä niitä helposti päivällä näe, mutta että joku päivä varmasti vielä nähdään. Kyllä ne tulee rohkeammiksi, kun ruokitaan niitä säännöllisesti.

   Kiva että siileille maistuu.

Vitun naapurin äijä! Varmana sepitti koko siilitarinan vaan siksi, että me ruokittais niiden katteja ilmaiseksi. Tänään oli harakan vuoro vetää siilin murot huiviinsa. Niin olin pettynyt että en voinut kertoa Pirkkikselle totuutta. Jatkan siililegendaa ja ehkä jonain päivänä ne oikeasti löytää tiensä ruokakipolle. Tyhjälle ruokakipolle.

Tanssii tähtien kanssa

Syksy ja terveellisempi elämä!

Talvi ja terveellisempi elämä!

Kevät ja terveellisempi elämä!

Kesä ja terveellisempi elämä!

Maanantai ja terveellisempi elämä!

Uusi vuosi ja terveellisempi elämä!

1. päivä ja terveellisempi elämä!

Tähän tyyliin mun elämäni on sujunut viimeiset 20 vuotta. Samalla kaavalla jatkui tänäkin syksynä. Ei se tietenkään sinänsä huono homma ole. Aloitin kahdet tanssitunnit!

Tiistaisin on lavis eli lavatanssijumppa. Siellä on minä ja muut 67-vuotiaat. Ensin olin ihan että ei juupeli mutta sitten se itse tanssiminen oli kyllä ihan hauskaa. Siellä tanssitaan yksiksensä humppaa ja valssia ja jenkkaa ja sen semmoista, tai siis jumpataan niiden askeleilla. Kyllä siinä veivauksessa haitari väsyi.

Sitten menin Street Dance -tunneille. Siellä on minä ja muut 17-vuotiaat. Mietin siinä niitä nuoria misuja tuijottaessani, että onko mulla nyt vähän vaikeuksia löytää tämä oma paikkani maailmassa vai mitähän on meneillään. Ei se haitannut mulla oli uudet ripsipidennykset ja keltaiset I Love Lotto aurinkolasit ja olin käynyt vielä varta vasten ostamassa stylet lilat lenkkarit ja uuden urheilutopin. Että mielestäni sulauduin tosi hyvin joukkoon!

Tässä meikän näyte yhdestä liikkeestä, jonka nimeä en muista tai pysty lausumaan.

Ohjaaja on myös nuori ja pinkkitukkainen ja hänen sieraimistaan roikkuu rengas lisäämään hiphop fiilistä. Aloitimme Housella! Enhän mä sitä osannut enkä oppinut, mutta ei se haittaa, tuli hiki ja lihakset kipeiksi! Jonkun on aina oltava se huonoin. Jään myös herkästi tuijottamaan ohjaajaa ja tyttöjä, jotka ovat taitavuudellaan ja sulavine liikkeineen ilo silmälle. Ei se lespoksi tee jos vähän tykkää katsella. 

Lämmittelynä hypimme yhden biisin verran. Siis pelkkää hyppimistä. Mietin, voiko kohdunlaskeuma tulla 2,5 vuotta raskauden jälkeen ja olin kiitollinen mustista housuista, joista ei näy virtsatahrat läpi. Tosin se kusen haju voisi hyvin johtua siitäkin, et osa pimuista on niin nuoria, et niillä saattaa hyvinkin olla vielä vaipat.

Ohjaaja on varmaan ihan hyvä opettamaan, koska kaikki muut tuntuu käsittävän heti, mistä on kyse. Mulla ei vaan mene aivoon. Fysiikka pettää ja nyt näköjään myös järki. Sit hän siellä edessä näyttää, kuinka EI kuulu tehdä - ihan kuin se katsoisi silloin aina mua! "Tehkää niinku tälleen, kevyesti!". Voi vittu jos painaa 80 kiloa niin minkään tekeminen harvemmin onnistuu kevyesti. Viimeksi oli sitten Break Dancea. 

Mä olen hyvä monessa asiassa. No, joissain asioissa. Kävi ilmi, että Break Dance ei lukeudu niihin. Harvoin on tarvinnut noin paljon hävetä. Tunnilla yritettiin seistä käsillä. Ohjaaja sanoi, että ei haittaa jos jalat menee yli, että sitten vaan polvet koukkuun ja ainakin tiedätte, että missä se teidän tasapainon raja menee. Mun jalat nousi maasta sellaiset vajaat 20 senttiä niin ei ollut pelkoa, että jalat olis menneet yli. Töms töms mä menin siellä kuin jättiläiskilpikonna. Sitten tehtiin kärrynpyöriä. Kevyesti. Parijonossa siinä sitten tehtiin sitä omaa yksilösuoritusta. Kaameeta.

Ei sekään haittaa niin pahasti, että olen huonoin, mutta kun ei siitä "tanssista" saa mitään irti, koska en pääse lainkaan kiinni siihen settiin. Jos mä osaankin hitaasti tehdä jonkun liikkeen, niin ei sitä tanssiksi voi kutsua hyvällä tahdollakaan. Ja mä olisin halunnut tanssia. 

No, jos jotain positiivista hakee niin ainakin mulla on aina kova hiki ja nyt sen käsillä seisomisepisodin jälkeen mun ruhossani kivistää sellaisetkin lihakset, joiden olemassa olosta en ollut tietoinen. Voi tietty olla, että mun kylkiluut on murtuneet ja solisluut poikki. Sen verta sattuu vielä kolme päivää nöyryytyksen jälkeen.

  I like to move it move it

Kyllä mä aion sinne mennä jatkossakin! En luovuta! Sisulla ei kyllä ole mitään tekemistä asian kanssa vaan törkyisen kalliilla hinnalla maksetulla kausimaksulla.

Itsensä kiduttamisesta saatu liikunnallinen hyöty otti vähän takapakkia, koska mua vitutti niin paljon, että olisin tunnin jälkeen marssinut suoraan siwaan ostamaan siideriä ja suklaata, mutta kun ei mulla vittu ollut lompakkoa mukana! 

Menin sitten autolla kun pääsin kotiin.

Punarinta

Minä: Oijoi katos muru, tuossa on kuollut lintu!

Pirkkis: Lintu on kuollut.

Minä: Niin, voi harmi, se on äitin suosikki, punarinta. Se on varmaan lentänyt ikkunaa päin.

Pirkkis: Lintu ei enää lennä.

Minä: No juu, ei se enää lennä. 

Pirkkis: Äiti palantaa!

Minä: Ei äiti voi sitä enää parantaa, taitaa olla liian myöhäistä.

Pirkkis: Lintupaaka.

Minä: Niinpä, voi lintuparkaa.

Pirkkis: Äiti älä sule!

Minä: En sure, älä sinäkään.

Takapenkiltä kuultua

Pirkkis: Tykkään vihjeestä bussista, pinkistä bussista, vaakoisesta bussista, keetaisesta bussista, punaisesta bussista...tykkään kaikista busseista! Tykkään metjojunasta, oikee junasta, lentokoneesta... EI ÄITI SAA SANOA!!

Minä: Ei äiti sanonut mitään...

Pirkkis (täyttä parkua): EI ÄITI SAA MITÄÄN SANOA! 

Mood swings in progress. 

Parasta ikinä: hyvät naapurit

Järjestettiin meidän lähimmille naapureille edellisviikonloppuna läksiäiset. Meillä on ollut onnea saada ihan mielenvikaisen hyvät naapurit, ja ollaan kyllä melkoisen murheissamme tässä oltu, kun lähdön hetki pian koittaa. Täytyy toivoa, että yhteys silti säilyisi, ja nöyränä jo pyytelinkin, että vaikka ei joka naapurikekkereille saataiskaan kutsua niin tultais mielellään ainakin joskus mukaan.

Lauantaiksi oli luvattu kovaa sadetta ja ukkosta - kas kummaa! Lainasin sukulaisilta kahta 3x6-metrin telttakatosta, koska tarkoitus oli juhlia ulkona, eikä meille sisälle olisi sateen sattuessa edes mahtunut. Naapurin ukkelit olivat Miehen kaverina niitä edellisenä iltana kokoamassa ja teltat nousivat ylös alta aika yksikön. Tollasta meidän naapurustossa on just ollut! Joku häärii pihalla niin kohta siinä on sen seitsemän heeboa talkoissa ja jutustelemassa! Kaverille todellakin jätetään. 

Smurffin laki iski maanantaina, kun molemmat teltat repesivät totaalisen paskaksi kaameassa myräkässä. Tietenkin, vielä kun kyseessä oli lainateltat. Ironisinta oli se, ettei telttoja edes käytetty, koska ilma oli kuin morsian. Ei muuta ku Honkkariin ostamaan uusia tilalle. 

Hupsis tupsis pimpeli pompeli. 

Itse kemut onnistuivat tosi kivasti! Meitä oli yhteensä kolmisenkymmentä, toki osa tuli ja lähti aikaisemmin ja toiset taas liittyivät seuraan vasta illalla. Pirskeet alkoivat jo neljältä ja lapsetkin oli kutsuttu mukaan. Ilta pyhitettiin sitten aikuisten rellestykselle.

Tarjolla oli Miehen tekemää aina yhtä makoisaa pastakinkkusalaattia, patonkia ja maustevoita, popkornia, sipsiä ja grillimakkaraa. Naapuri tarjosi vielä valmistamiansa lohiherkkuja, joten kyllä meidän kelpasi naatiskella! Olin leiponut pari pellillistä mokkapaloja ja ostanut kuusi pussia karkkia - kaikki meni! Lapsille oli mehua ja aikuisille boolia ja vinkkua. 

Saatiin aivan ihania läksiäislahjojakin! Survival Kitissä oli mulle muuttostressin taittamiseksi cappucinoa, Pirkkikselle mehukatti välipaloja ja Miehelle tupakka-aski (harmi ettei hän enää polta!!). Kaunis lyhtykin pääsee uudessa kodissa varmasti paraatipaikalle. 

Lempijuomaani alkoholia tuli myös ja porukkalahjana lähinaapureilta saatiin mahtavat vaaleanpunaiset kottikärryt täynnä Kuivaa Omppua ja alekokkia! Kyllä meidät tunnetaan hyvin! Pirkkis sai omat vihreät kärryt, joihin oli pakattu paketillinen trippimehua. Kortteja lukiessa liikutuin aivan kyyneliin, niin kauniisti meistä oli kirjoitettu. Ei kai ihminen voi olla kuin mielissään ja kiitollinen siitä, että häntä tullaan ikävöimään. ❤️

 Kelpaa taas lapskata paskaa kukkasille

Kottikärryihin liittyy myös muuan herttainen muisto. Armas Mieheni on kerran kärrätty kottareilla kotiin, kun hän oli liian väsyksissä pysyäkseen omilla tolpillaan... Onnea on huolehtivat naapurit! 

Tässä viedään meikäläistä sunnuntaina. Kaikkeni annoin! 

Muutama pikku takaiskukin koettiin juhlissa ja vittumaisin niistä liittyi ampiaisiin. Niitä oli niin maan helvetisti! Jossain kohtaa ei oikeasti ollut enää hauskaa, kun niitä surrasi kymmenittäin ruokapöydän ympärillä. Kaksi lasta sai tuta piikistä, toinen kurkkuunsa ja siinä sitten hetkisen verran elettiin jänniä aikoja, kun odotettiin mahdollisia allergisia reaktioita. Itkulla, kylmäkallella ja vitutuksella onneksi selvittiin.

   Amppariansat toiminnassa

Illan hämärtyessä virittelin terassin täyteen kynttilälyhtyjä tunnelmaa luomaan. Jonkin verran sain kuulla miesten taholta väsynyttä läpändeerosta tuhopoltosta ja kivijalan jättämisestä uusille omistajille. Vittuilu loppui suurin piirtein siihen, kun yksi vieraista avuliaasti veti grilliä sivuun ja kaatoi sen suoraan terassille! Muutama ämpärillinen vettä terdelle ja loppui se kyteminen. Kyllä mä jokusen hetken siinä kerkisin pohtia, että kuinka monta tonnia joudutaan tiputtaa hintaa hiiltyneen terassilaudoituksen takia. Seuraavan päivän vaahtopesu kuitenkin paljasti damagen pelättyä pienemmäksi. 

   Tunnelmaa 

Yhdessä kohtaa osa lapsista tuli sanomaan, että joku nainen valittaa melusta. Mä ihmettelin ensin, että miten voi lauantai-iltana häiriintyä, kun ei kellokaan ollut vielä paljon, eikä me olla koskaan aikaisemmin pidetty ulkona mitään kemuja. 

Pian selvisi, että kyseistä rouvashenkilöä häiritsikin lasten (siis yhden lapsen ja yhden pyörän) torven töötöttäminen, ja kun saavuin paikalle selvittämään asiaa niin siellä tämä matami mennä raahasi itkevän viisivuotiaan fillaria kainalossaan. Melko reilua. Toki toisten ihmisten häiriintymiskynnys voi olla matalampi, mutta koska heidän omat juhlansa aikoinaan päättyivät vasta poliisin käskytyksestä, niin voisi kuvitella, ettei lapsia vilisevällä omakotitaloalueella yksi saatanan pyörä nyt kauheasti haittaisi. 

Mut ei ne tienneet, ei päivääni pilanneet niin helpolla

Eikä vieneet, ei saaneet ne pois tätä loistavaa tunnelmaa.

Välikohtauksesta huolimatta juhlat jatkuivat hyvässä hengessä aamuneljään, jolloin riehakkaimmatkin bilehiiret jo luovuttivat ja hiipivät kotikoloihinsa noin sadan metrin päähän. 

Pitää toivoa, että uudessakin naapurustossa asustelee rentoa porukkaa. Kurjahan se on yksin ryypätä! 

Kiitos kaikki rakkaat naapurit, teitä tulee iso ikävä! ❤️

Ps. Mies luki tämän jutun ja huokaisi: "Tuli nyt jo ikävä. Etukäteen. Me syrjäydytään tästä porukasta ja kohta meitä ei enää kutsuta mihinkään. Parin vuoden päästä meidät on poistettu jo Facebook-kavereista." 

Kuinni ottaa koville?